Mattoveitsi

Minä, Fabio ja kauko olemme jokainen tuoneet astioitamme, kattiloita ja patoja, veitsiä ja juustohöyliä, kauhoja ja kippoja sekä muita ruoan valmistukseen käytettäviä artikkeleita yhteiseen keittiöömme. Silloin tällöin lainaamme toinen toistemme tavaroita. Ivankin lainaa - silloin tällöin.

Minulla on mustavartinen Fiskarsin veitsi. Ensimmäisen kerran se alkoi tuottaa huolta, kun löysin sen keittiön lattiaan pystyyn iskettynä.

Palohälytin oli kutsunut minut arkiseen tapaansa savun täyttämään keittiöön, jota valaisi oranssina hehkuva hellan levy. Tuli ei ollut vielä ehtinyt syntyä puhkipalaneen kattilan ruoantähteisiin.

Ivan innostui myös palohälyttimen äänestä ja säntäili tapahtumapaikalle, kun minä olin lopettelemassa pelastustoimenpiteitä. Temperamenttinen nuorimies huitoi villapaidallaan uudelleen huutamaan ruvenneen palohälyttimen katosta alas ja se paiskautui maahan pirstoutuen pillun päreiksi.

Huusin Ivanille kaikesta tästä ja hänen huonosta muististaan (joka oli tehnyt tepposia niin monia kertoja ennemminkin), ja sitten se lähti menemään. Minä laahustin takaisin omaan huoneeseeni ja palasin muutaman minuutin kuluttua huomatakseni, että Fiskars oli isketty keittiön lattiaan. Siinä se törrötti muovimatossa muistutuksena moittivista lauseista, joita en olisi koskaan saanut lausua.

Myöhemmin illalla Ivan tuli ovelleni vaikean oloisena ja kertoi, etten saisi ottaa asioita niin vakavasti. Häntä huvitti ajatus, että hänen moiset alati toistuvat temppunsa voisivat aiheuttaa tulipalon.

Seuraava muistamisen arvoinen veitsitapahtuma sattui vain viikko tai kaksi takaperin, jolloin Fiskarsini oli jälleen kadoksissa. Kauko kertoi nähneensä sen Ivanin huoneessa. Lähestyin Ivania asian tiimoilta hienovaraisesti ja kysyin, olisiko hän nähnyt veistäni. Kului puoli minuuttia, jonka ajaksi Ivan sulkeutui huoneeseensa ja minä kuuntelin oven takana huoneesta kantautuvaa epämääräistä kolinaa. Sitten Ivan avasi oven ja ojensi minulle tummansinisin maalitäplin sotketun veitseni. "Mitä vittua?", ajattelin.

Otin kuitenkin lainatavaran vastaan vähin äänin, en tahtonut saada puukkoa selkääni.

Asunnostamme on Ivanin muuton jälkeen kadonnut tai muotoutunut käyttökelvottomaksi määrittelemätön määrä veitsiä, lusikoita ja haarukoita, tuhoutunut tai muotoutunut käyttökelvottomaksi 3-4 kattilaa, tuhoutunut tai värjäytynyt mustiksi (auton rassaukseen sopivia?) lukematon määrä astianpesuharjoja, rättejä sekä muita keittiönpuhdistusvälineitä, homehtunut ja pilaantunut määrittelemätön määrä kaappeihin piilotettuja astioita elintarvikejätteineen ja niin edelleen.

Itse asiassa kaikki Ivanin käyttämät tai hänelle lainatut (tarkemmin sanottuna hänen lainaamansa; Ivanilla on tapana ilmoittaa lainastaan jälkeenpäin tai olla ilmoittamatta) keittiön käyttötavarat palautuvat takaisin joko käyttökelvottomina tai eivät ollenkaan. Ehkä kaikista lainoista surkuhupaisin oli imurin laina: minun valkoinen muorilta saatu imuri on nyt renkaaton ja tiputtaa öljyä. Kuvitelkaa, siivoukseen tarkoitettu imuri vuotaa öljyä kuin mikäkin vanha autonromu.

Ei saatanan saatana.

Nyt löysin veitseni jääkaapista. Se oli pakattu puoliksi kynityn broilerin kanssa samaan rasiaan. Hankasin veistäni oksennukselta haisevassa astianpesualtaassa (jonka jouduin ensin tyhjentämään vihreän-ruskeasta liejusta) viisitoista minuuttia, ennen kuin olin varma, että jokainen suolen pätkä, maksalohkare sekä Ivan-, koli- ja salmonellabakteeri oli kuollut ja huuhdeltu pois. Otin veitsen omaan huoneeseeni säilytykseen, kuten olen ottanut jo aikoja sitten niin monta muutakin ennen yleisten tilojen varusteluun kuulunutta tavaraa.

Terveisin,