maanantai 18. elokuuta 2008

Ivan NEEDS

Aikaisempia merkintöjämme lukemalla tarkkaavaisimmat lukijat ovat saattaneet panna merkille, että Ivanin luonteenlaatu ja sosiaaliset käyttäytymismallit poikkeavat totutuista.

Ivanilla on tapana lainata paljon esineitä eri lähteistä ja palauttaa ne, tai olla palauttamatta (palauttamatta jäänyt esine on esimerkiksi kaukon veitsi, joka myöhemmin löytyi vääntyneenä ja kärki katkenneena autonkorjaustavaroiden joukosta). Ennen kaikkea Ivanin luja luonne vaatii häntä tarttumaan tuumasta toimeen välittömästi ja määrätietoisesti. Kun Ivan tarvitsee, Ivan kertoo sen. Tai jättää kertomatta, mutta toimii.

Yksi Ivanin luvattomasti lainaama, mutta palauttama käyttöesine on henkilökohtaisessa omistuksessa oleva valkoinen pölynimurini. Käytettyään imuria siivoamiseen tai johonkin muuhun eriskummalliseen touhuunsa, Ivan palautti kapineen paikoilleen asiaankuuluvasti. Käytön jälkeen vehkeen molemmat renkaat olivat kuitenkin irronneet, ja kalistettaessa imuria se laski alleen mustaa vetistä liejua, kuin Ivanin musta automobiili konsanaan.

Ivanin tajun mukaan lainasta kuuluu ilmoittaa jälkikäteen, tai olla ilmoittamatta. Silloin tällöin Ivanin lainaamista on vaikea erottaa anastuksesta, artikkelin luvattomasta käyttöönotosta tai muista laittomuuksista. Usein itse hukkaamiksi luulemiaan esineitä saa takaisin päivien tai viikkojen lainalta, kun keksii kysyä Ivanilta, onko hän nähnyt hukkaan joutuneita tavaroita.

Erään virkistysillan päätteeksi jätin erehdyksissäni kamerani keittiön pöydälle. Pelastin sen onnellisena seuraavana päivänä ja vein omaan turvaani. Ivan oli osannut palauttaa kameran täsmälleen sille paikalle, jolle olin sen jättänyt. Kamera oli kunnossa, vaikkain hieman likainen, rasvainen ja täynnä kuvia autojen tekniikasta ja maalipinnoista. Komea asukkimme oli napannut myös muutaman kuvan itsestään ja paidattomasta ylävartalostaan, joten luvaton laina ei jäänyt tällä kertaa Ivanin omaksi salaisuudeksi.

Huolimattomuuteni johdosta Ivan sai tietoonsa, että omistan kameran. Tietoutensa turvin hän asteli seuraavana päivänä ovelleni ja ilmoitti minulle kohteliaasti (vaikkakin jälkikäteen) lainastaan samalla vaatien kameraa uudelleen käyttöönsä. Jatkossa hän on minua komentanut aamuisin, päivisin ja illoin, milloin tarpeensa keksiikin: "I need your camera." Joskus hän vaatii minut mukaansa ulos autonsa äärelle, omaksi kuvaajakseen: "Make me a picture."

"I need your Windows" käskee Ivan, kun sotkee tietokoneensa. Hän ei pyydä, vaan ilmoittaa tarpeensa. Eikä Ivan välitä myöhäisistä ajankohdista, kun huomaa olevansa ilman käyttöjärjestelmää. Ivan tarvitsee uutta käyttöjärjestelmää koneelleen kerran tai kaksi viikossa. Hän tahtoo levyn öljyisiin kouriinsa ja juoksee yläkertaan.

Kun Ivan ei onnistu korjaamaan tietokoneitaan, hän tarvitsee uuden. "I need your computer" sanoo Ivan Fabiolle keittiöstä tämän löytäessään. Hän seuraa Fabiota alakertaan ja tämän huoneeseen lainatakseen hieman tietokonetta. Ivan ei kuitenkaan onnistu käynnistämään selainta ja siitä harmistuneena tai innostuneena alkaa selailla koneen kansioita ja niiden sisältöä. Fabio nappaa hiiren urkkijalta tarkistaen samalla hänen motiivejaan, käynnistää raukalle selaimen ja Ivan lukee sähköpostinsa.

Kun Ivan hukkaa puhelimensa, hän tarvitsee uuden. "I need your phone, give me your phone" hän vaatii. Ivan soittaa ja ehkä kuulee oman puhelimensa soimassa vessan lavuaarissa, oman huoneensa lattialla tai keittiön pöydällä, ellei ole hukannut sitä parkkipaikalle tai satunnaiselle tielle.

Ivan on myös rokkitähti, tai ainakin hän pitää kitaroista. "Give me your guitar" sanoo Ivan kuullessaan soinnut ja löytessään liittoutuneet Fabion huoneesta iltaa viettämästä. Hän rasvaa kitaran liukkaaksi paljasta kylkeään ja käsiään vasten, etsii nuotteja ja raapii kitaran kieliä plektra suussaan. Poistuessaan huoneesta Ivan jättää jälkeensä istumapaikalleen mustan, irtilähtemättömän tahran.

"Do you hjave a memory stick", kysäisi Ivan kaukolta. "I need it" hän komensi saatuaan myöntävän vastauksen. Ivan tarvitsi, mutta kauko oli alusta alkaen minua fiksumpi, eikä valitettavasti löytänyt muistitikkuaan etsittyään sitä tovin. Nyt olen minäkin palauttanut käyttöjärjestelmäni pikkuveljelle ja kamerakin on lainassa muualla - ikuisesti. Ehkä Fabiokin on jo lainannut tai kadottanut tietokoneensa?

Elävien kirjoista
terveiset toivotellen,

30 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Urgh, aika riipaiseva kertomus taas kerran. Itse kyllä saattaisin sanoa ko. henkilölle vain suoraan NO, olipa hän kuinka houruinen tahansa. Noh, seuraavaa episodia odotellessa...

Anonyymi kirjoitti...

Teillä muilla on kieltämättä uskomattoman pitkä pinna ja huomiota herättävä avuliaisuusgeeni (mitä Ivan tietenkin häikäilemättä käyttää hyväkseen, se liero)! Itse olen niin kiintynyt esim. kameraani tai tietokoneeseeni, etten lainaisi niitä kuin miehelleni tai mahdollisesti parhaalle ystävälleni, ja silloinkin hätätapauksessa.

Hauskan jutun olette toki saanut aikaan - jälleen kerran!

Anonyymi kirjoitti...

Selkeää terminaattorivivahdetta puheessa, vrt. "I need your clothes, boots and motorcycle." ;-)

Anonyymi kirjoitti...

UAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHH!!!

haloo. Isot miehet! Pistäkää äijälle kampoihin. Jestas!

Arttu Kosonen kirjoitti...

Perikäähän vuokraa noista lainatuista tavaroista, varsinkin arvokkaammista :)

Majestetic Harmony kirjoitti...

jpeg of Ivan - or it didn't happen.

Anonyymi kirjoitti...

HAHAHAH

On se Ivan raju kaveri. Melkee haluisin olla siel nauramassa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei.. JOS tämä kaikki on totta; Olisiko yhtään järkeä kysyä niinkin suurelta viranomaiselta ratkaisua tilanteeseen kuin poliisi? Koska tuossa tilanteessa jos isännöitsijä ei tee mitään, jonkun on tehtävä.. Ja jos esim. veitsiuhkausjuttu on totta, se on jo jotain, mistä voisi/kannattaisi/pitäisi kertoa viranomaisille.

~Nath~

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa ku oli tullut uus merkintä! Tuotte valoa synkkiin päiviini. Älkää välittäkö marisijoista.. Jatkakaa samaan malliin! Tiedättekö vielä, kauanko Ivan aikoo Suomessa viipyä?

Anonyymi kirjoitti...

saisiko tämän tekstin englanniksi tai mieluiten espanjaksi? lähettäisin sen kernaasti luettavaksi eräälle toiselle ivanille, jolla on ollut kaksi kuukautta lainassa henning mankell-dekkarini. ivan lupasi lukea ja palauttaa sen viikossa, ja ehkä tämä voisi edistää asiaa...

Anonyymi kirjoitti...

"Anonyymi sanoi...
saisiko tämän tekstin englanniksi tai mieluiten espanjaksi?"

Väärin, sinun pitää sanoa: "Tarvitsen tämän tekstin espanjaksi".

Anonyymi kirjoitti...

Yövuorosta hävisi pari tuntia kuin hujauksessa blogianne lukiessa. Aivan loistavaa matskua! Joku taisikin aikaisemmissa kommenteissa todeta, että elämänne tuntuu tyhjältä, kun lopulta joudutte Ivanin seurasta luopumaan. Olen täysin sama mieltä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Olisko mahdollsta, nyt julkisuutta saatuanne, järjestää opastettuja kierroksia kauhujen taloon?

Lippu Korkeasaareen maksaa 5 €, tämän eläintarhan erikoisuudesta voisi hyvin maksaa saman summan.

Anonyymi kirjoitti...

Terve

Laittakaa lisää kuvia blogiin. Se ääninäytekin oli mainio.

Anonyymi kirjoitti...

Olen tullut tähän tulokseen: joko tämä blogi on pelkkää rölläystä ja Ivan on kirjoittajien mielikuvitusta TAI kirjoittajat ovat vain aivan uskomattomia hiiriä. Helvetti, jos moisia neitejä olisi ollut esimerkiksi talvisodassa puhuisimme kaikki Ivanin kieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Aluksi tämän blogin lukeminen oli ihan hauskaa, jossain vaiheessa rupes puuduttamaan. En uskonot että nämä asiat olisi voinut tapahtua. Nyt alan taas uskoa tälläisen kotitalouden olemassaoloon. Ette te trollaa. Te olette vätyksiä, jotka ei osaa muuta kuin dokumentoida oman tuhonsa. Säälittävää ja surullista...

Anonyymi kirjoitti...

Antakaa sille Ubuntu seuraavan kerran kun se pyytää Windowsia.

Anonyymi kirjoitti...

"Antakaa sille Ubuntu seuraavan kerran kun se pyytää Windowsia."

Revenge of the angry nerd..

Mielummin polttaa levylle nuken joka ajaa itsensä boottivaiheessa ;)

Anonyymi kirjoitti...

give me your guitar :D:D

Anonyymi kirjoitti...

Ei jumalauta mitä juttua! Ei käy kateeksi... Uskomattomia elämänmuotoja sitä löytyykin tästä maailmasta. Oliskohan rikollista laittaa joku piirros Ivanista tänne blogiin?

Anonyymi kirjoitti...

Tässähän tämä selvisikin ja pitkään hyväuskoisena luulin tämän olevan totta. Nyt Ivanista on kuvia kamerassa, mutta niitähän ei voida blogiin liittää edes mustalla palkilla silmät peitettynä eihän ? Ääninäytteetkin on luultavasti löydetty netistä tukemaan tätä tarinaa.

Samaa paskaahan tämä tuntuu olevan kuin se 100 naisen kaato blogi. Kaukana todellisuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Totta tai ei niin kuvia emme tule Ivanista nakemaan ainakaan tassa blogissa. Se on 100% varma juttu.

Kaiken kirjoitetun jalkeen Ivanin kuvan julkaiseminen saattaisi parinkin pykalan mukaan menna laittomuuden puolelle.
Esimerkiksi:
Rikoslaki, 24 luku
8 § (9.6.2000/531)
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

Joka oikeudettomasti

1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai

2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville

esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
...

Myos kunnianloukkaus saattaisi tulla kyseeseen.
Ja joku "musta palkki" silmien edessa tuskin riitta salaamaan kohteen henkilollisyytta riittavasti.

Jos tama on totta, ei ole kovin todennakoista etta kohteena oleva henkilo(ainakaan itse) asialle mitaan tekisi, mutta mielestani kuvan julkaiseminen olisi sen luokan riski etta jokainen jarkeva henkilo sen jattaisi tekematta.

Anonyymi kirjoitti...

Ja viela sellainen huomautus, etta mita sitten vaikka jonkun random jampan kuva julkaistaisiinkin? Tekisiko se tarinasta automaattisesti totta?
Ei!

Jos tama on vain teekkarien jayna, olisi sopivan kuvan jarkkaaminen varsin helppoa ja kukaan meista lukijoista ei edelleenkaan tietaisi kuka kuvassa oikeasti on.

Jos tama on totta, voisi Ivanin kuvan julkaiseminen aiheutta kirjoittajille reissun karajille, kuten tuossa edellisessa viestissani huomautin. Sita riskia ei ehka kovin moni ole valmis ottamaan.

Kuvan julkaisematta jattaminen siis itse asiassa lisaa blogin uskottavuutta.

ZXC kirjoitti...

Tarvitsen rahaa. Lähettäkää minulle heti 100 euroa Tampereen Hervannan Poste Restanteen nimellä Teuvo Yrjömäki.

Anonyymi kirjoitti...

Ensi kerran kun norkoilette jossain ja Iivana tulee vaatimaan asioita, kokeilkaa sanoa vaikka: "Suksi vittuun siitä". Monesti tuo tai vastaava kommentti estää lainaajaa lainaamasta tavaroita.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on ollut samansuuntainen kiinalainen syöpäetäpesäke tossa naapurissa, joka majoitti vaihtelevia määriä muita samansorttisia koko kuluneen 9 kk ajan, mitä oon kaveria kattellut. Mm. parvekkeelle viedyt Merrellin satasen vaellussandaalit hävisivät iäksi ja kämppä on etnisen "ruoanlaiton" seurauksena haiseva, läpeensä tahmainen, infektiivinen ja paloturvaton. Onneksi ulkomaalaispoliisi hoiti sen helvettiin tosta norkoilemasta.

Anonyymi kirjoitti...

onko se iivana pistäny jätkät hengiltä kun ette enää kirjoittele? vai ootteku tullu järkiinne ja muuttanu vittuun sieltä?

Anonyymi kirjoitti...

nyt kirjoitusta!

Anonyymi kirjoitti...

Ei millään pahalla, mutta mua samalla huvittaa ja vituttaa teidän munattomuus ja toi pelle. En ikinä lainais mitää tollaselle, ja tollane huonotapane ryssä olis hyvin äkkiä ruodussa, vaikka sitte kaverien voimalla. Mut helvetin hyvä blogi, kiitos siitä.

EMX kirjoitti...

Musta, irtilähtemätön tahra. Paskat housussako se ympäriinsä kulkee?