Peikkometsän prinssi, Luku III

Näin olemme saapuneet tämän jatkokertomuksen kolmanteen osaan, joka myös päättää koko saagan. On aika ottaa nenästä kiinni ja sukeltaa antisankarimme pesäluolaan. Tämän sukelluksen aikana selvitämme näyttääkö Ivanin asumus huonekalumainoksen kliiniseltä mallikodilta vai tehomaatalouden jaloista evakkoon lähteneen psykoottisen navettatontun asuinkololta.

Ivanin huone, tai tarkemmin sanoen pesäonkalo, on täysin omaa luokkaansa. Koska Ivanilla on tapana pitää oveaan selkosen selällään päiväkausia, on muiden mahdoton olla näkemättä pesän saastaista sisältöä. Ja siinä sitä onkin katseltavaa kerrakseen. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa sisätiloissa. Ulkonakin vain muutaman kerran ja silloin yläpuolella liiteli valtava parvi lokkeja.

Ivan on hamstraaja. Hän kerää erityisesti roskiksesta löydettyjä rikkinäisiä esineitä eikä varsinaisesti heitä mitään pois. Niinpä rikkinäinen roju täyttää Ivanin huoneen jokaisen sopukan. Kun sekaan lisätään vielä ulkoa kulkeutunut sora, multa ja roskat sekä lattialle levitetyt laskut, koulupaperit ynnä muut dokumentit sekä suuri määrä erilaisia autonosia, työkaluja, vaatteita, ruuanlaittovälineitä, jätesäkkejä, patjoja, kaljatölkkejä, ruuantähteitä ja tupakantumppeja, saadaan tulokseksi jokseenkin täydellisesti varustettu Ivan-peikon pesäluola. Kokonaisuuden kruunaa vielä räjähtänyt spray-maalipullo, joka on levittänyt sisältönsä pitkin poikin tätä sisustustaiteen riemuvoittoa.

Tavaramäärän kuvaileminen ei yksinään vielä riitä antamaan riittävän kattavaa kuvaa pesäluolan sisustusarkkitehtuurista, vaan lisäksi täytyy antaa jonkinlainen käytännön esimerkki törkyisyyden tasosta. Yksi tällainen esimerkki voisi olla se, että pahimmillaan Ivanin huoneessa ei ole mahdollista edetä normaalisti kävellen, koska lattian peittää ohuimmillaankin polven korkuinen romukerros eikä paljasta lattiapintaa ole näkyvissä. Kenties tehokkain etenemismuoto rojumeressä olisikin reipas rintauinti.

YIT teki taannoin yllätystarkastuksen Ivanin huoneeseen ja äänistä päätellen tarkastajat järkyttyivät suuresti näkemästään ja haistamastaan. ”Täältä se haju tulee” ja ”Uskomaton läävä” olivat kommentit ennen kuin tarkastajat lähtivät yskien ulos. Luonnollisestikaan tarkastus ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin vuokranantajan puolelta.

Monet lukijat ovat vaatineet kuvia, ja on totta että pelkässä tekstimuodossa tämä juttu jäisi varsin pahasti lukijan mielikuvituksen varaan. Ongelmana on kuitenkin se, että vaikka Ivanin ovi olisikin auki niin emme tietenkään voi tänne mitään kuvia toisen ihm...olennon yksityisestä huoneesta kaiken maailman ihmeteltäväksi laittaa.

Jonkinlaista visuaalista mielikuvaa voi kuitenkin huoneesta saada oheisista kuvista jossa Ivan on kasannut osan huoneensa sisällöstä yhteisiin tiloihin etsiessään jotain tärkeää dokumenttia arkistointijärjestelmänsä syövereistä. Huomionarvoista on, että vaikka yläkerran yhteiset tilat täyttyivät Ivanin romuista, hänen huoneensa oli edelleen niin täynnä törkyä ettei lattiaa ollut näkyvissä.

Ivanin kanssa eläessä ei voi välttyä ajatukselta että jakaa huoneiston jonkin eläimen kanssa. Ivanin aiheuttama sotku on niin totaalisen epäinhimillistä, että sen rinnalla oma huone tuntuu sotkuisimmillaankin kuin steriililtä leikkaussalilta. Vielä Ivanin sotkemiskykyä ihmeellisempi ja käsittämättömämpi on hänen kykynsä ja halunsa asua ja elää tämän sotkun keskellä.

Luonnollisesti sotku ei rajoitu vain Ivanin omaan huoneeseen, vaan leviää myös yleisiin tiloihin, joista me muut turhaan yritämme sitä siivota. Tuntuu, että Ivan valtaa alaa, eli sotkee ja levittää rojujaan niin tehokkaasti, että vastaan on lähes mahdoton taistella. Yhden suursiivouksen jälkeen kestää vain muutamia päiviä ennenkuin kämppä on taas täynnä autonosia ja keittiöön kävelemiseen sekä ruuanlaittoon tarvitaan sisäkenkiä ja kumihanskoja.

Ivanin epäinhimillisestä käytöksestä ja elintavoista huolimatta tämän ulkomuoto on kuitenkin siinä määrin ihmisen kaltainen, että emme ainakaan kovin suurella varmuudella voine lukea häntä kuuluvaksi esimerkiksi ihmisapinoiden tai alempien kädellisten lahkoihin. Vahvin vaihtoehto lieneekin siis, että keskuudessamme elävä olento kuuluu jonkinlaisten peikkojen, maahisten tai menninkäisten heimoon. Kenties DNA-testi kertoisi totuuden Ivanin syntyperästä.

Varmaa on vain se, että Ivanin entiset seinä- tai maakolonaapurit huokaisivat helpotuksesta viime syksynä, kun Ivanin matka kävi kohti Suomenmaata. Peikkometsän prinssin oli tullut aika merkata itselleen oma reviiri – oma valtakunta.

Ja sen hän tosiaan teki.