Allmanin veljesten Statesboro blues jäi toiseksi kun iltaani alkoi häiritsemään keittiöstä kantautuva äänekäs mekkala. Mekkala johtui siitä, että Ivan oli tullut yläkerran keittiöön jonkun asiakkaansa, tai jonkun satunnaisen kadunmiehen kanssa, jolle halusi purkaa sydäntään – luonnollisestikin kengät jalassa.
Koska Ivan oli viime aikoina suoltanut lennokkaita tarinoita jahtaajistaan, arvasin että tulossa voisi olla mielenkiintoista blogimateriaalia. Laitoin musiikkia hieman hiljemmalle, joten kuulin keittiöstä kantautuvan kovaäänisen keskustelun kirkkaana uusiopaperioveni läpi.
Englanninkieltä härskisti pahoinpitelevästä keskustelusta selvisi että Ivanin pitäisi hakea tärkeitä asiakirjoja rajan takaa, mutta hän ei voi itse asiaa hoitaa koska joutuisi surmatuksi heti rajan ylitettyään. Ivan yritti ilmeisestikin saada halutonta asiakastaan tekemään pienen reissun itänaapuriin. Tästä varmempana vakuutena Ivan kysyi asiakkaaltaan, ikäänkuin viattomasti vihjaillen että ”onko sinulla Venäjän viisumia?” Tämä ei vaikuttanut kovin innokkaalta.
Keittiökeskustelun tuoksinassa Ivan mainitsi myös että häntä jahtaava henkilö on itse pahuus, ja että "hän on tappanut ennenkin". Ivan kuitenkin rauhoitti pelokasta asiakastaan vakuuttamalla että eivät ”he” sivullisille täällä Suomessa mitään tee. Tämä oli positiivinen uutinen myös minulle.
Keittiökeskustelun mukaan Venäjän mafian, tai mikä tämä mystinen ”he”/”hän” Ivanin tarinoissa ikinä onkaan, painostuskeinot eivät rajoitu pelkästään uhkailuun tai satunnaiseen korvien leikkelyyn. Ivanin korjaamiin autoihin oli nimittäin ilmestynyt naarmuja. Ivanin mukaan syyllinen oli joko mafia tai joku satunnainen ohikulkija. Tästä mieleeni muistui monet kerrat kun Ivan oli kiljunut parkkipaikalla tai oman huoneensa ikkunasta satunnaisille ihmisille "have you touched the gray car?! I know you did!". Kenties syyllinen on yön pimeydessä luikkiva Vladimir Putin. Autonkorjaaja itsehän ei naarmuja ollut voinut aiheuttaa, vaikka sisätiloissa tuhoaakin puoli kämppää teetä keittäessään.
Aikaisemmin kuvatun korvaepisodin jälkeen, ja autonkorjausten rahallisen jättipotin odotuttaessa itseään vanne alkoi kiristää Ivanin nuppia tavallistakin enemmän. Hermostuneisuus ja vainoharhaisuus lisääntyivät huomattavasti ja Ivanin maanisuus syveni. Ivan oli muun muassa lähes hyppäämässä ikkunasta ulos kun eräs Ivanin asiakas soitti ovikelloa ja Cestor ilmoitti Ivanille että häntä odotetaan ovella.
Eräs toinen esimerkki Ivanin rakoilevasta mielenterveydestä oli se, kun hän saapui eräänä iltana keittiöön mielipuolisesti myhäillen ja itsekseen hihittäen, jutellen samalla tyhjyyteen tuijottaen: "fuck, guys.... I'm going to be murdered". Tähän lausuntoon liittyviin kysymyksiin Ivan reagoi joko jättämällä kysyjän kokonaan huomioitta tai mutisemalla jotain Vladimir Putinista ja sulkeutumalla kuoreensa. Lasittuneet silmät ja tylsä hymy varmistivat että jatkokysymykset jäivät kysymättä.
Jonkun liittoutuneiden illanvieton yhteydessä spekuloimme sillä vaihtoehdolla, että mitäpä jos Ivan onkin itseasiassa entinen KGB:n agentti, joka jostain syystä olisi joutunut lähtemään pakoon Venäjältä ja yrittää nyt piiloutua Suomessa luoden imagoa, joka olisi mahdollisimman kaukana kyvykkäästä ja sivistyneestä vakoojasta, onnistuen siinä loistavasti. Päädyimme kuitenkin siihen, että tähän ei pystyisi edes parhaista parhain metodinäyttelijä ja että roolin ylläpito tuskin edellyttäisi jatkuvaa hellan unohtelua päälle tai roskien syömistä.
Ivanilla oli siis isoja velkoja Suomessa, mahdollisesti vielä isompia Venäjällä, mafian ulosottomiehet perässä ja autonkorjausbisneksen tulos näytti pakkasta. Kaikesta tästä huolimatta Ivanilla oli ratkaisu ongelmiinsa. Hänen mukaansa maailmassa oli olemassa yksi, ja vain yksi turvallinen paikka hänelle.
Ei ole tiedossa minkä loogisen, tai vähemmän loogisen päättelyketjun tuloksena Ivan oli tähän lopputulokseen päätynyt, mutta jossain vaiheessa hän alkoi kovaan ääneen julistaa että ainut turvallinen paikka maailmassa hänelle olisi Israelin armeija.
Luonnollisestikin.
Esimerkiksi joku pieni ja syrjäinen pohjoisnorjalainen kalastajakylä tai syvällä Amazonin viidakon uumenissa sijaitseva Manauksen miljoonakaupunki eivät ole Ivanille turvallisia asuinpaikkoja – kuten ei myöskään vaikkapa ylettömän turvaton Närpiö. Sen sijaan Israelin armeija ilmeisestikin on.
En tiedä kuinka perillä Ivan on viime aikojen maailmantilanteesta ja esimerkiksi siitä että Israel ei varsinaisesti ole se kaikkein rauhallisin paikka maailmassa. Tai että se ei myöskään ole parhaissa mahdollisissa väleissä Iranin kanssa, jonka johto on toverillisesti luvannut pyyhkiä Israelin maailmankartalta, mikäli käden ulottuville sattuu osumaan ydinase. Ehkäpä mahdollinen ydinsotakin kalpenisi sen rinnalla mitä ”hän” voisi Ivan-paralle tehdä jos tämän kiinni saisi.
Syy siihen miksi juuri Israelin armeija olisi Ivanille ainut turvallinen olinpaikka maailmassa jäi hämärän peittoon. Kenties tähän kysymykseen ei ylipäätään kannata mitään järkiperäistä syytä etsiäkään. Onhan kyseinen päähänpisto kuitenkin syntynyt rakkaan Ivanimme myrskyisässä pääkopassa – samoissa aivoissa, jotka olivat erittäin lähellä mullistaa maailman polttoainetalouden keksimällä uudenlaisen vetymoottorin.
Niinpä veikkasimmekin että Ivanin suuret ja kauaskantoiset suunnitelmat Israelista luvattuna maana paljastuisivat käytännön tasolla yhtä häilyviksi kuin hänen lupauksensa sulkea ulko-ovi yöksi tai olla polttamatta savukkeita sisällä.
Eipä aikaakaan kuin Ivan olikin taas parkkipaikalla hyörimässä jonkun auton ympärillä autuaana, ylävartalo paljaana ja takkuiset peikonkiharat öljyn tahraaman rikkinäisen lippalakin alta pursuten - höpöttämässä itsekseen jotain venäjäksi. Opelin jarrupaloista, tonnikalan sielunelämästä tai Israelin maahanmuuttopolitiikasta.
Ken tietää.
