lauantai 23. elokuuta 2008

Peikkometsän prinssi, Luku III

Näin olemme saapuneet tämän jatkokertomuksen kolmanteen osaan, joka myös päättää koko saagan. On aika ottaa nenästä kiinni ja sukeltaa antisankarimme pesäluolaan. Tämän sukelluksen aikana selvitämme näyttääkö Ivanin asumus huonekalumainoksen kliiniseltä mallikodilta vai tehomaatalouden jaloista evakkoon lähteneen psykoottisen navettatontun asuinkololta.

Ivanin huone, tai tarkemmin sanoen pesäonkalo, on täysin omaa luokkaansa. Koska Ivanilla on tapana pitää oveaan selkosen selällään päiväkausia, on muiden mahdoton olla näkemättä pesän saastaista sisältöä. Ja siinä sitä onkin katseltavaa kerrakseen. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa sisätiloissa. Ulkonakin vain muutaman kerran ja silloin yläpuolella liiteli valtava parvi lokkeja.

Ivan on hamstraaja. Hän kerää erityisesti roskiksesta löydettyjä rikkinäisiä esineitä eikä varsinaisesti heitä mitään pois. Niinpä rikkinäinen roju täyttää Ivanin huoneen jokaisen sopukan. Kun sekaan lisätään vielä ulkoa kulkeutunut sora, multa ja roskat sekä lattialle levitetyt laskut, koulupaperit ynnä muut dokumentit sekä suuri määrä erilaisia autonosia, työkaluja, vaatteita, ruuanlaittovälineitä, jätesäkkejä, patjoja, kaljatölkkejä, ruuantähteitä ja tupakantumppeja, saadaan tulokseksi jokseenkin täydellisesti varustettu Ivan-peikon pesäluola. Kokonaisuuden kruunaa vielä räjähtänyt spray-maalipullo, joka on levittänyt sisältönsä pitkin poikin tätä sisustustaiteen riemuvoittoa.

Tavaramäärän kuvaileminen ei yksinään vielä riitä antamaan riittävän kattavaa kuvaa pesäluolan sisustusarkkitehtuurista, vaan lisäksi täytyy antaa jonkinlainen käytännön esimerkki törkyisyyden tasosta. Yksi tällainen esimerkki voisi olla se, että pahimmillaan Ivanin huoneessa ei ole mahdollista edetä normaalisti kävellen, koska lattian peittää ohuimmillaankin polven korkuinen romukerros eikä paljasta lattiapintaa ole näkyvissä. Kenties tehokkain etenemismuoto rojumeressä olisikin reipas rintauinti.

YIT teki taannoin yllätystarkastuksen Ivanin huoneeseen ja äänistä päätellen tarkastajat järkyttyivät suuresti näkemästään ja haistamastaan. ”Täältä se haju tulee” ja ”Uskomaton läävä” olivat kommentit ennen kuin tarkastajat lähtivät yskien ulos. Luonnollisestikaan tarkastus ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin vuokranantajan puolelta.

Monet lukijat ovat vaatineet kuvia, ja on totta että pelkässä tekstimuodossa tämä juttu jäisi varsin pahasti lukijan mielikuvituksen varaan. Ongelmana on kuitenkin se, että vaikka Ivanin ovi olisikin auki niin emme tietenkään voi tänne mitään kuvia toisen ihm...olennon yksityisestä huoneesta kaiken maailman ihmeteltäväksi laittaa.

Jonkinlaista visuaalista mielikuvaa voi kuitenkin huoneesta saada oheisista kuvista jossa Ivan on kasannut osan huoneensa sisällöstä yhteisiin tiloihin etsiessään jotain tärkeää dokumenttia arkistointijärjestelmänsä syövereistä. Huomionarvoista on, että vaikka yläkerran yhteiset tilat täyttyivät Ivanin romuista, hänen huoneensa oli edelleen niin täynnä törkyä ettei lattiaa ollut näkyvissä.












Ivanin kanssa eläessä ei voi välttyä ajatukselta että jakaa huoneiston jonkin eläimen kanssa. Ivanin aiheuttama sotku on niin totaalisen epäinhimillistä, että sen rinnalla oma huone tuntuu sotkuisimmillaankin kuin steriililtä leikkaussalilta. Vielä Ivanin sotkemiskykyä ihmeellisempi ja käsittämättömämpi on hänen kykynsä ja halunsa asua ja elää tämän sotkun keskellä.

Luonnollisesti sotku ei rajoitu vain Ivanin omaan huoneeseen, vaan leviää myös yleisiin tiloihin, joista me muut turhaan yritämme sitä siivota. Tuntuu, että Ivan valtaa alaa, eli sotkee ja levittää rojujaan niin tehokkaasti, että vastaan on lähes mahdoton taistella. Yhden suursiivouksen jälkeen kestää vain muutamia päiviä ennenkuin kämppä on taas täynnä autonosia ja keittiöön kävelemiseen sekä ruuanlaittoon tarvitaan sisäkenkiä ja kumihanskoja.

Ivanin epäinhimillisestä käytöksestä ja elintavoista huolimatta tämän ulkomuoto on kuitenkin siinä määrin ihmisen kaltainen, että emme ainakaan kovin suurella varmuudella voine lukea häntä kuuluvaksi esimerkiksi ihmisapinoiden tai alempien kädellisten lahkoihin. Vahvin vaihtoehto lieneekin siis, että keskuudessamme elävä olento kuuluu jonkinlaisten peikkojen, maahisten tai menninkäisten heimoon. Kenties DNA-testi kertoisi totuuden Ivanin syntyperästä.

Varmaa on vain se, että Ivanin entiset seinä- tai maakolonaapurit huokaisivat helpotuksesta viime syksynä, kun Ivanin matka kävi kohti Suomenmaata. Peikkometsän prinssin oli tullut aika merkata itselleen oma reviiri – oma valtakunta.

Ja sen hän tosiaan teki.

maanantai 18. elokuuta 2008

Ivan NEEDS

Aikaisempia merkintöjämme lukemalla tarkkaavaisimmat lukijat ovat saattaneet panna merkille, että Ivanin luonteenlaatu ja sosiaaliset käyttäytymismallit poikkeavat totutuista.

Ivanilla on tapana lainata paljon esineitä eri lähteistä ja palauttaa ne, tai olla palauttamatta (palauttamatta jäänyt esine on esimerkiksi kaukon veitsi, joka myöhemmin löytyi vääntyneenä ja kärki katkenneena autonkorjaustavaroiden joukosta). Ennen kaikkea Ivanin luja luonne vaatii häntä tarttumaan tuumasta toimeen välittömästi ja määrätietoisesti. Kun Ivan tarvitsee, Ivan kertoo sen. Tai jättää kertomatta, mutta toimii.

Yksi Ivanin luvattomasti lainaama, mutta palauttama käyttöesine on henkilökohtaisessa omistuksessa oleva valkoinen pölynimurini. Käytettyään imuria siivoamiseen tai johonkin muuhun eriskummalliseen touhuunsa, Ivan palautti kapineen paikoilleen asiaankuuluvasti. Käytön jälkeen vehkeen molemmat renkaat olivat kuitenkin irronneet, ja kalistettaessa imuria se laski alleen mustaa vetistä liejua, kuin Ivanin musta automobiili konsanaan.

Ivanin tajun mukaan lainasta kuuluu ilmoittaa jälkikäteen, tai olla ilmoittamatta. Silloin tällöin Ivanin lainaamista on vaikea erottaa anastuksesta, artikkelin luvattomasta käyttöönotosta tai muista laittomuuksista. Usein itse hukkaamiksi luulemiaan esineitä saa takaisin päivien tai viikkojen lainalta, kun keksii kysyä Ivanilta, onko hän nähnyt hukkaan joutuneita tavaroita.

Erään virkistysillan päätteeksi jätin erehdyksissäni kamerani keittiön pöydälle. Pelastin sen onnellisena seuraavana päivänä ja vein omaan turvaani. Ivan oli osannut palauttaa kameran täsmälleen sille paikalle, jolle olin sen jättänyt. Kamera oli kunnossa, vaikkain hieman likainen, rasvainen ja täynnä kuvia autojen tekniikasta ja maalipinnoista. Komea asukkimme oli napannut myös muutaman kuvan itsestään ja paidattomasta ylävartalostaan, joten luvaton laina ei jäänyt tällä kertaa Ivanin omaksi salaisuudeksi.

Huolimattomuuteni johdosta Ivan sai tietoonsa, että omistan kameran. Tietoutensa turvin hän asteli seuraavana päivänä ovelleni ja ilmoitti minulle kohteliaasti (vaikkakin jälkikäteen) lainastaan samalla vaatien kameraa uudelleen käyttöönsä. Jatkossa hän on minua komentanut aamuisin, päivisin ja illoin, milloin tarpeensa keksiikin: "I need your camera." Joskus hän vaatii minut mukaansa ulos autonsa äärelle, omaksi kuvaajakseen: "Make me a picture."

"I need your Windows" käskee Ivan, kun sotkee tietokoneensa. Hän ei pyydä, vaan ilmoittaa tarpeensa. Eikä Ivan välitä myöhäisistä ajankohdista, kun huomaa olevansa ilman käyttöjärjestelmää. Ivan tarvitsee uutta käyttöjärjestelmää koneelleen kerran tai kaksi viikossa. Hän tahtoo levyn öljyisiin kouriinsa ja juoksee yläkertaan.

Kun Ivan ei onnistu korjaamaan tietokoneitaan, hän tarvitsee uuden. "I need your computer" sanoo Ivan Fabiolle keittiöstä tämän löytäessään. Hän seuraa Fabiota alakertaan ja tämän huoneeseen lainatakseen hieman tietokonetta. Ivan ei kuitenkaan onnistu käynnistämään selainta ja siitä harmistuneena tai innostuneena alkaa selailla koneen kansioita ja niiden sisältöä. Fabio nappaa hiiren urkkijalta tarkistaen samalla hänen motiivejaan, käynnistää raukalle selaimen ja Ivan lukee sähköpostinsa.

Kun Ivan hukkaa puhelimensa, hän tarvitsee uuden. "I need your phone, give me your phone" hän vaatii. Ivan soittaa ja ehkä kuulee oman puhelimensa soimassa vessan lavuaarissa, oman huoneensa lattialla tai keittiön pöydällä, ellei ole hukannut sitä parkkipaikalle tai satunnaiselle tielle.

Ivan on myös rokkitähti, tai ainakin hän pitää kitaroista. "Give me your guitar" sanoo Ivan kuullessaan soinnut ja löytessään liittoutuneet Fabion huoneesta iltaa viettämästä. Hän rasvaa kitaran liukkaaksi paljasta kylkeään ja käsiään vasten, etsii nuotteja ja raapii kitaran kieliä plektra suussaan. Poistuessaan huoneesta Ivan jättää jälkeensä istumapaikalleen mustan, irtilähtemättömän tahran.

"Do you hjave a memory stick", kysäisi Ivan kaukolta. "I need it" hän komensi saatuaan myöntävän vastauksen. Ivan tarvitsi, mutta kauko oli alusta alkaen minua fiksumpi, eikä valitettavasti löytänyt muistitikkuaan etsittyään sitä tovin. Nyt olen minäkin palauttanut käyttöjärjestelmäni pikkuveljelle ja kamerakin on lainassa muualla - ikuisesti. Ehkä Fabiokin on jo lainannut tai kadottanut tietokoneensa?

Elävien kirjoista
terveiset toivotellen,

perjantai 8. elokuuta 2008

Peikkometsän prinssi, Luku II

On tullut taas aika sujahtaa maahisten ja menninkäisten maailmaan, missä keskiaikaiset tavat ja uskomukset vallitsevat, mätänevä liha löyhkää, pimeissä nurkissa vaanii lohikäärmeitä, porstuan lattiaa pehmittää kerros kuivia olkia ja vedellä toimiva sisäkäymälä on taikuutta. Tervetuloa takaisin peikkometsään – Ivanin valtakuntaan.

Tarinan edellisessä luvussa syvennyimme Ivanin ulkoiseen olemukseen. Tällä kertaa käymme hieman läpi kotieläimemme tapoja hygieniaan, tai sen puutteeseen liittyen.

Henkilökohtainen hygienia ei näyttele suurta roolia Ivanin päivittäisessä elämässä. Tästä kertoo omalta osaltaan jo se, että vuoden yhteiselon aikana yksikään liittoutuneista ei ole kertaakaan havainnut Ivanin pesevän hampaitaan. Ei kertaakaan. On toki mahdollista, että hän pesee niitä salaa, mahdollisimman äänettömästi ja vaihvihkaa ettei vesittäisi huolella rakentamaansa imagoa, mutta todennäköisempää lienee että hän ei vain juurikaan pese niitä.

Tätä teoriaa tukee myös se, että Ivanilla ei ole hammastahnaa ja hänen hammasharjansa (ikivanha ja törkyinen lasten hammasharja jonka Ivan on toivottavasti saanut haltuunsa ilman suurempaa vastarintaa) lojuu aina keittiön kaapissa ruokaöljyn ja hienosokerin peittämänä homeisten teepussien seassa.

Myös Ivanin kuukausittaiset suihkusessiot ovat perin kummallisia tapahtumia. Äänestä päätellen ainakaan mitään normaaleja suihkutoimia ei tässä yhteydessä suoriteta, vaan vesi vain lorisee tasaisesti lattialle, vähinteen puolisen tuntia per sessio. Mahtaako Ivan sitten maata selällään pesuhuoneen lattialla pitkin pituuttaan tekemässä vesienkeleitä, tiedä häntä. Varmaa on vain se, että aina välillä Ivan tulee pois pesuhuoneesta, kipaisee työkalukaapilleen hakemaan taltan, sorkkaraudan tai muun vastaavan työkalun ja painelee takaisin pesuhuoneeseen jossa veden lorina jatkuu. Liekö sitten lika tiukassa tai selkä rapsutuksen tarpeessa.

Ivan ei pese käsiään. Ikinä. Voisi luulla että hän on syntynytkin kädet paksun moottoriöljyn ja muun lian peitossa, ja kenties näin onkin. Kun Ivanin käsien lähes käsittämätön likaisuus yhdistetään hänen tapaansa rymistää portaat alas kesälaitumelle päässeen varsan innolla ja hiplailla matkalla pintoja yhtä tottuneesti kuin menestynyt kitaristi bändäreitään, lopputulokset hivelevät jälleen kerran C.S.I:n rikospaikkatutkijoiden silmiä.

Kommuunistamme loppui taannoin vessapaperi. Ongelma ei kuitenkaan ollut järin suuri, sillä kyseessä oli perjantai ja me liittoutuneet olimme kaikki lähdössä kämpästä evakkoon viikonlopuksi, kukin omille teillemme. Niinpä Ivan jäi talouteen yksin viikonlopuksi, eikä meitä suuresti harmittanut jättää häntä ilman vessapaperia. Enemmän meitä huolestutti missä kunnossa kämppä olisi palatessamme.

Kun pikkuhiljaa saavuimme takaisin, ensimmäinen huomio oli toki hirvittävä sotku jonka peitossa kämppä oli, mutta eräänä toissijaisena havaintona oli se, että vessanpönttö oli vetämättä, pöntössä oli selvästikin jonkun olennon jätökset (nro 2) eikä ollenkaan vessapaperia. Vessapaperia ei ollut havaittavissa muuallakaan wc-tiloissa. Tästä päättelimme, että Ivan oli pärjännyt vallan mainiosti viikonlopun ilman vessapaperia, eikä itseasiassa tarvitse sitä ollenkaan pidemmilläkään aikaväleillä. Mielikuvituksen varaan jää, millä Ivan vessapaperin roolin korvaa, vai korvaako millään. Itse en ole pystynyt tätä kysymystä kovin syvällisesti pohtimaan.

Tässä vaiheessa lienee viisainta viheltää peli poikki ennen kuin kenenkään mielenterveydelle aiheutuu peruuttamatonta vahinkoa tai kukaan menettää ateriansa. Ei hyvää ravintoa sovi pois heittää.

Tämän epäpuhtaan saagan kolmannessa ja viimeisessä luvussa luomme varovaisen silmäyksen menninkäisen synkkään ja kauheaan pesäluolaan.

maanantai 4. elokuuta 2008

Ääninäytteitä yön pimeydestä

Videokuvaa meiltä ei valitettavasti löydy, mutta n. minuutin mittainen ääninäyte löytyy.

kauko taannoin ikuisti Ivanin älämölön digitaaliseen muotoon. Tämä on sitä meidän kuuluisaa jokapäiväistä ja jokaöistä arkea.

Pahoittelumme äänitteen heikosta laadusta. (Äänitetty kännykällä huoneiston seinän läpi). Jos joku venäjää sen verran ymmärtää niin suomentakaa ihmeessä ja lisätkää kommentteihin. Meitä ainakin kiinnostaisi tietää mitä Ivan tässä selittää.

perjantai 1. elokuuta 2008

Kätevä käsistään osa 2

Kirjoituksen ensimmäisessä osassa käsiteltiin Ivanin projekteista televisio ja tietokoneet. Tänään vuoronsa saavat projektit: vessan ovi ja mikroaaltouuni jostain 70-luvulta.

Ivanin referenssilista jatkuu:

Case: Vessan ovi

Eräänä perjantaiaamuna herään normaalisti Ivanin torkkuherätykseen. Eteisestä kuuluu perinteistä ryminää ja huutamista. Kuten kaikki liittoutuneet, myös minä olen niihin tottunut enkä enää jaksanut välittää mitä siellä tapahtui.

Pahvisen oveni läpi satuin kuulemaan kun Cestor meni lopulta jossain vaiheessa eteiseen kysymään Ivanilta, että mitä hän touhuaa? Kuulin Ivanin sanovan "I'm fixing it". (Tätä voidaan pitää toisena Ivanin legendaarisena lausahduksena heti "i forgotin" jälkeen.)

Mietin vähän aikaa, että mitä se sankari siellä nyt säätää, mutta en lähtenyt tilannetta sen enempää selvittämään. Lopulta kun huoneestani ulos astuin näin, että vessan ovi oli irroitettu kokonaan. Myöskään saranoita ei näkynyt missään, vaan Ivan oli vienyt ne omaan huoneeseen.

Vessaan mennessä ovi piti liukuovimaisesti siirtää nojaamaan oviaukon kohdalle, ettei muut asukit olisi kovasti häiriintyneet. Eihän tässä mitään jos ovi olisi ollut pois paikoiltaan muutaman tunnin, mutta kun kyseessä on Ivan... Saranat olivat kateissa perjantaista sunnuntaihin ja vasta maanantaina Ivan tuli laittamaan korjaamansa oven paikoilleen.

Syy miksi Ivan ovea alkoi korjaamaan oli se, että sitä ei saanut kunnolla kiinni tai auki turvonneen kynnyksen vuoksi (tämä tapahtui siis ennen vesivahinkoremonttia). Korjaus näyttikin onnistuneen, sillä ovi toimi moitteettomasti. Aina niin kauan kunnen kynnys turposi lisää...

Case: Mikroaaltouuni

kauko uhrautuvaisesti oli antanut meidän kaikkien käyttöön oman mikroaaltouuninsa. Kapistus oli vanha kuin mikä, mutta ajoi asiansa. Lopulta mikro kuitenkin sanoi sopimuksensa irti ja alkoi ruuan sijasta lämmittämään itseään. Mutta ei hätää! Onneksi asunnossamme asuu tekniikan ihmelapsi, Ivan.

Ivan sanoi ottavansa korjausprojektin pikapikaa. Sanoin hänelle, että sitä ei kannata alkaa korjaamaan. Se on kuitenkin aika vaarallinen laite. Tämä ei kuitenkaan Ivanin korjausaikeita hillinnyt.

Muutaman päivän kuluttua mikro oli avattuna keittiön pöydällä. Ivan oli omasta mielestään saanut sen korjattua ja halusi testata sitä laittamatta suojakoteloa kiinni. kauko ilmaisi huolensa ettei varmaan kannata, kun se mikroaaltosäteily ei välttämättä tee hyvää. Siihen Ivan tokaisi: "I'll be okey" ja testasi miten mikro toimii. Ei toiminut.

Mikroaaltouuni päätyi lopulta rappusten alle muutamaksi viikoksi, josta se mitä ilmeisemmin kulkeutui varaosiksi Ivanin asiakkaiden autoihin.

Suunnittelimme liittoutuneiden kanssa uuden mikron ostamista, mutta emme sitä ehtineet ostaa. Ivan oli nimittäin löytänyt roskiksesta toimivan mikron. Kiitos Ivan.