sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Ivan ihmisten ilmoilla

Luonto on pullollaan erilaisia tarkasteltavia asioita. Ihmiset kokoontuvat bongailemaan lintuja, junia tai lähes mitä tahansa mielenkiintoista mitä luonto on meille suonut. Suurin elämys heille on varmasti pääsy todistamaan omin silmin jotain erikoislaatuista ja harvinaista. Meidän solutoverimme Ivan on varmasti erikoislaatuinen ja harvinainen, ja useat Teistä lukijoista ovatkin jo onnistuneet tämän surullisen kuuluisen venäläisen katastrofin bongaamaan.

Oppilaitoksessa Ivan on bongattu useaan kertaan, ja joka kerta hän on yleisellä olemuksellaan, vaatetuksellaan tai epämääräisellä käytöksellään aiheuttanut hilpeyden ja kauhun hetkiä niin kanssa opiskelijoille kuin opettajillekin.

Ivan pukeutuu kouluun aina mustiin housuihin ja avoimeen valkoiseen kauluspaitaan. Kauluspaidan alla luonnollisesti ei ole muuta vaatetusta, vaan Ivan esittelee estottomasti omaa miehistä olemustaan, oli vuodenaika mikä tahansa tai lämpötilan ollessa nollan asteen kylmemmällä puolella. Jotkut teistä ovat saattaneet nähdä Ivanin käyttämässä vaaleanpunaista kauluspaitaa. Paita on sama, mutta eräs punainen villasukka eksyi vahingossa Ivanin surullisen kuuluisaan pesukoneeseen.

Tämä Ivanin pukeutumiskoodi on varmasti saanut useilta oppilailta pasmat sekoamaan täydellisesti. Eräässä opinnäytetyöseminaarissa oli juuri esitys parhaillaan käynnissä, ja luentosalissa paikalla runsaasti kuuntelijoita. Miten Ivan onnistui pilaamaan tämän esityksen? Helposti, hänen ei tarvinnut kuin kävellä luentosalin lasitetun oven ohi tutussa vaatetuksessaan esitellen paljasta pintaansa noin 2 sekunnin ajan. Tämä pienimuotoinen esittely aiheutti luentosalissa äärimmäistä hilpeyden tunnetta ja äänekästä naurua. Opinnäytetyön esittäjä ei valitettavasti Ivania huomannut vaan meni pahasti hämilleen yleisön yllättävästä reaktiosta. Esitys ei ollut enää tämän tapahtuneen jälkeen entisensä.

Ivan on bongattu useasti myös koulun ruokalassa. Tarkemmin sanottuna leipä- ja salaattipöydässä. Ivania ei ole koskaan nähty itse varsinaisessa ruokajonossa, vaan hän kävelee muovipussi kädessä suoraan leipien luokse valitsee parhaimmat kokonaiset leivät, laittaa ne muovipussiin ja kävelee pois. Salaatin ystävä Ivan ei mitä ilmeisemmin ole, koska hänet on havaittu muutaman kerran ottavan kourallisen salaattia käsiinsä ja haistelleensa sitä. Ivan on kuitenkin päättänyt heittää ottamansa salaatin lattialle. Salaatissa on mitä ilmeisemmin ollut jokin epämääräinen haju, mutta henkilökohtaisesti uskon Ivanin haistaneen omien käsiensä tuoksun. Onneksi kuitenkin salaatit ovat Ivanin käsistä menneet lattialle, eikä takaisin salaattiastiaan. Muuten koko koulu olisi saattanut saada jonkinlaisen epämääräisen vatsataudin.

Myös koulumatkalla sattuu ja tapahtuu. Ivan "omistaa" useita polkupyöriä vaihdellen vanhoista ruosteisista Tuntureista upouusiin tuliteriin maastopyöriin. Koskaan emme kuitenkaan kahta pyörää ole nähnyt samaan aikaan vaan pyörä vaihtuu keskimäärin kerran viikossa. Yksi syy miksi Ivan ehkä pyöräänsä näin useasti vaihtaa on hänen holtiton ajotapansa.

Kaukon ollessa todistajana tien toisella puolella, Ivan ajoi pyörällänsä lujaa vauhtia alamäkeä alas kunnes kuului kova pamaus... Venäläinen tuholainen oli onnistuneesti törmännyt lyhtypylvääseen tai kahteen nuoreen naishenkilöön. Naiset olivat selvinneet rytäkästä ilmeisesti säikähdyksellä, ja olivat onnistuneet väistämään Ivanin. Normaali ihminen saattaisi harkita pyytävänsä anteeksi ja kysyvänsä miten kävi? Miten Ivan tähän reagoi? Armoton kiljuminen ja huutaminen venäjän kielellä, käsien uskomaton vispaus ja uhkaava käytös. Normaalia Ivania siis. Ivanin mielestä tämä onnettomuus johtui näistä kahdesta naikkosesta, eikä Ivanin pyöräilystä. Tilanne kuitenkin rauhoittui ja kaikki osapuolet pääsivät jatkamaan matkaansa omiin suuntiinsa.

Ivanin luokkatovereilta olemme saaneet kuulla myös meheviä tarinoita mitä luokassa on päässyt tapahtumaan. Ilmeisesti meillä täällä suomessa toimii uhkailun ja pelottelun välineet, kun tarkoituksena on saada hyvä arvosana kurssista. Esimerkiksi eräällä kieliopintoihin painottuvalla kurssilla opettaja ei uskaltanut antaa Ivanille vitosta pienempää numeroa peläten hänen tulevansa kostamaan.

Toinen tapaus tapahtui myös luokkahuoneessa kun Ivan päätti ottaa yhteen erään miespuolisen opettajan kanssa. Opettaja oli antanut Ivanille kokeesta numeroksi kolmosen ja tämäkös ei Ivania miellyttänyt. Aluksi Ivan omalla asiallisella äänensävyllään huomautti asiasta opettajalle, jonka jälkeen alkoi pitkäkestoinen ja korkea sävyinen inttäminen joka lopulta päätyi huutamiseen korkealta ja kovaa. Ei tässä vielä kaikki, vaan Ivan alkoi myös käyttäytymään uhkaavasti opettajaa kohtaa, ja tästä luonnollisesti seurasi virallinen valitus ja puhuttelu. Mitään muuta rangaistusta Ivan ei tästä tapauksesta saanut. Ivanille tämä rangaistus oli varmasti pientä verrattuna venäjän mafian harjoittamiin korvanleikkaus puuhiin.

Ivan on taiteellinen henkilö, ja tämän havainnon perusteella hänellä olisi taipumusta tatuointialalle. Ivan on siis bongattu kirjoittamassa ja piirtämässä omaan vartaloonsa erilaisia kuvioita ja tekstejä. Tai sitten Ivanilta vain loppui yksinkertaisesti paperi kesken, eikä enää muistiinpanoille ollut muuta paikkaa.

On kuitenkin positiivista huomata, ettei Ivan ole vain meidän solutovereiden keskuudessa tällainen katastrofi, vaan hän myös jaksaa jakaa tätä omaa persoonallisuuttansa Teidän kaikkien iloksi. :)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haluan jo sen lopetuksen. millon tää loppuu?

Anonyymi kirjoitti...

Kiva huomata että jatkoa tulee :) laittakaa vain lisää tekstiä tauon jälkeen. Pitkä tauko oli ikävä, ilahduttavaa huomata täällä taas eloa :)

Vince kirjoitti...

Oi, Ivan on selkeästi Venäjän lahja Suomelle. *sydän* Toivottavasti tämä blogi ei ihan vielä lopu, tää on niin uskomattoman viihdyttävä. Kerran meinasi lentää kaalikeitot näppikselle, kun syödessäni lueskelin tätä ja alkoi naurattamaan.

Anonyymi kirjoitti...

vieläkö te tätä sälliä kestätte kämpässänne? itse olisin muuttanut muualle jos ulos savustaminen ei onnistu.

Pepsi Max kirjoitti...

Voi Ivan! Tekisi mieli sanoa että jokainen meistä on tuntenut oman Ivanin jossain elämänvaiheessa...mutta näin ei varmasti ole! Ivan on uniikki!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kuin kirjoittaja olisi vaihtunut. Teksti ei ole enää sitä samaa oivaltavaa ja terävää... virheitä löytyy aika paljon, niitä ei ennen ollut lainkaan?

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti tämän kirjoituksen seurauksena koko megalomaaniselta saagalta tippui pohja. Tähän asti kykenin lapsuuttani uskomaan liki kaiken (kerronnallisen värityksen mukaan lukien.)

En henkilökohtaisesti kykene uskomaan, että kolme normaalijärkistä suomalaismiestä sietäisivät - viranomaiset sekä vaihto-opiskelusta vastaavat toimihenkilöt tavoitettavissa - neanderthalilaista tuhoamassa asuinidylliään. Olen saanut tietooni huomattavasti vähäpätöisempiäkin syitä palauttaa opiskelija sinne mistä hän on tullutkin. Vähäpätöisemmillä tarkoitan jotain pienemmässä mittakaavassa kuin 4000 € vesivahinkoremontti sekä harmaan talouden ylläpito pihapiirissä.

Kenties tämä palaute sensuroidaan?