Solutoveri // Kлеткасобрат

Last man standing

2009-12-06T12:00:00.001+02:00

Liittouman jäsenet kauko ja Cestor olivat poissa. Olin jäänyt yksin pitämään päämajaamme pystyssä, toi no en yksin. Olihan minulla uusi solutoveri Dabir asuttamassa kaukon entistä huonetta. Ja täytyy todeta, että myös Dabir hallitsi kantapääkävelyn jalon taidon, television katselun maksimi volyymilla, keittiön sotkemisen, kenkien "lainaamisen", laulamisen, palohälyttimen, yöllisen metelin, kanankoivet, hellan levyt ja avaimien hukkaamisen.

Ihme kyllä, mikään näistä Dabirin omituisuuksista ei enää tuntunut oikeen miltään. Ivan oli läsnäolollaan onnistunut koulimaan minusta todellisen solusoturin. Mutta jotain uutta hän keksi, mihin Ivan ei pystynyt...

Ei se, että Dabir unohti avaimensa keskimäärin kaksi kertaa viikossa ja rimputti tällöin ovikelloa keskellä yötä. Ei se, että Dabir vei minun suhteellisen uudet kengät, eikä se että keittiössä paloi. Ivan oli jo kaiken tuon saanut aikaiseksi useammin kuin kerran ja 10 kertaa tehokkaammin.

Mikä sitten katkaisi kouliintuneen soturin selän? Dabir x 4.

Noin kuukauden kuluttua Dabirin muutosta, hän alkoi asuttamaan omia sukulaisiin soluhuoneessaan. Vakituisesti hänen huoneessaan asui hänen lisäkseen 2 muuta henkilöä ja kolmas vieraili usein.

Keittiöön mennessä hyvin yleinen näky oli, että kaksi tummaihoista miestä makaa keskellä keittiön lattiaa ja kolmas istuu pöydällä. Tätä näkyä en halunnut nähdä enää uudestaan, joten keittiössä käyminen rajoittui 1-2 kertaa viikossa. Vessa oli kokoajan varattuna, suihku näytti samalta kuin Ivanin aikana ja pyykkiä pestiin keittiön lavuaarissa.

Tilanne kärjistyi vielä niin pitkälle, että kirjoitin Hoasille valituksen Dabirista, mutta miten Hoas tähän reagoi? Ei mitenkään. Huomautti, että seuraavan kerran sovitte keskenään erimielisyydet. Ongelmana oli vain se, etten enää tiennyt kuka asukas oli oikea asukas.

Kaikki keinot oli jälleen käytetty ja mikään niistä ei toiminut, päämajamme oli muuttunut Ivanin aikaisesta sotatantereesta eläintarhaksi.

Ainut keino selviytyä oli jättää soluasuminen unholaan.

Kolmen kuukauden piinallisen odotuksen jälkeen pääsin muuttamaan pois ja jättämään hyvästit 4 vuoden soluhelvetille, joista pahin 1,5 vuotta on dokumentoituna tähän blogiin.

Toivottavasti te arvon lukijat olette viihtyneet blogin parissa ja olemme onnistuneet tarjoamaan teille niin hauskoja kuin järkyttäviäkin lukuhetkiä.

Fabio kiittää, kuittaa ja kumartaa.

PS. Ensi viikolla blogiin tulee vielä yksi postaus.

PS. PS. Muista vastata kyselyyn oikeassa palstassa, niin ehkä Ivan pääsee vielä koviin kansiin :)

Viimeiset sanat

2009-12-02T21:32:00.027+02:00

Niin oli Ivan kadonnut ja jäljellä oli vain hirvittävä kasa romua – tai käyttöesineitä, vaatteita ja huonekaluja. Miten asiaan halusikaan suhtautua. Eikä asuntonäyttelyssä piipahtanutta rouvaakaan enää sen koomin näkynyt, saatikka hänen pojastaan kuulunut. Jäimme edelleen odottamaan uutta seuraa.

Kaikki oli muuttunut kerta heitolla. Elämä oli alkanut normalisoitua. Toisaalta Ivanin seurassa vietetty aika oli niin pitkä, että se oli jo ehtinyt muodostua "normaaliksi". Ehkä elämä oli alkanut palautua tietynlaiseen ideaalitilaan.

Huoltomiehet saapuivat eräänä normaalina päivänä. Soppa oli suomalaiselle, työtä pelkäämättömälle miehellekin liikaa. Ivanin tavaroiden alas kantaminen olisi tappanut terveimmänkin työmiehen. Niinpä yksitellen, tavara tavaralta ja huonekalu kalulta Ivanin omaisuus putoili maan kamaralle, kun huoltomiehet paiskoivat niitä avoimesta ikkunasta takapihallemme, minun puutarhaani.

Ivanin huone oli tyhjä, ja viimeinen konkreettinen muisto Ivanista oli poissa.

Ivanin lähtö oli tullut yllättäen monelle. Yksi yllätytyistä oli ilmeisesti häen työnantajansa, joka viikkoja Ivanin äkkilähdön jälkeen kävi ovellamme. Mies ei vaikuttanut erityisen surulliselta tai ikävöivältä, mutta kiukku paistoi hänen kasvoiltaan. Kerroin totuudenmukaisesti, etten tiennyt missä Ivan. Lisäsin, ettei Ivan ei enää asunut luonamme. Ajatus kuulosti hyvältä - ”Ivan ei asu täällä.”

Niin saapui seuraava erä työntekijöitä pensselit käsissään, maalipurkit ja liimat mukanaan. Kirvelevä totuus oli hyväksytty vuokranantajammekin taholla: pölyviuhkalla ei huoneen siistimisestä selvinnyt, vaan täysmittainen restaurointi oli ainut tapa saattaa soluhuone asuttavaan kuntoon seuraavaa asukasta varten. Lattia revittiin irti ja uusittiin, jokainen seinä maalattiin ja listat vaihdettiin. Asuntomme vakiomallistoon iät kuulunut design-vaatekoppikin jouduttiin vaihtamaan uuteen. Ivanin siniseksi maalaama kaappi oli väritykseltään turhan rohkea, eikä se sopinut huoneen muuten hillittyyn tyyliin.

Fabio eli elämäänsä asunnossamme jalka kytkimellä, eikä minunkaan ollut tarkoitus jäädä asuntoon pidemmäksi aikaa kuin pakottava tarve vaatisi. Olin odotellut vastauksia asuntohakemuksiini viikkokaupalla. Elimme kuin jonkinlaista väliaikaa, hengähdimme uusia tuulia odotellen.

Elämällä on taipumus jatkua jossain muodossa, ja kun jossain elämä loppuu, toisaalla se alkaa. Niin jatkui elämä meidänkin solussamme. Maanantaipäivänä asuntoomme, kaukon entiseen huoneeseen muutti uusi asukas - "Hi, I'm your new roommate, Dabir!"

---

Paljon on aikaa kulunut siitä, kun olen ollut tekemisissä Ivanin kanssa - tai ylipäänsä muistellut häntä. En ehtinyt tutustua kunnolla Dabiriin. Ehkä joku toinen on saanut hänestä muusan itselleen, ehkä ei. Joskus tarinat syntyvät arjesta, joskus juhlasta, joskus arjesta tehdään juhlaa ja juhlasta arkea.

Minäkin olen nyt lentänyt uuteen pesään, kuten lensi Ivankin. Tarinani ovat nyt erilaisia ja niillä on toinen konteksti - ehkä arkisempi, mutta rauhallisempi. Nyt Ivanin kanssa koetut kommellukset ja koruton arki muistuvat mieleeni haaleina kuvina, vaikka viikot tuntuivat silloin sietämättömiltä. Missähän Ivan on, mitä hän tekee ja kenen viikot, päivät ja tunnit kuluvat tänään syntisen hitaasti?

Kuluneina kuukausina blogimme on ehtinyt esiintyä monessa mediassa, ja olemme saaneet palautetta ja kommentteja. Välillä tarinoiden totuudenmukaisuutta on epäilty, toisinaan olemme saaneet sympatiaa osaksemme, silloin tällöin meitä on koeteltu haukuilla. Blogi, jonka alunpitäen kehittelimme henkireiäksemme ja päivien iloitteluksi, paisui lopulta tunteiden palon sytyttäväksi saagaksi.

Suuri kiitos kuuluu kaikille lukijoillemme, jotka usein kannustivat meitä saamaan uudet kirjoitukset ja dokumentit Ivanin elämästä talletetuiksi ja nähtäviksi. Palautteenne lukeminen on ollut suurimman osan ajasta mukavaa, ja joskus napakatkin kommentit ovat sisältäneet enemmän totuutta kuin olisin halunnut myöntää.

Hyvää joulunodotusaikaa.

Toivottaen,

Huone 4

2009-05-31T00:01:00.000+03:00

Ivanin sotiessa Israelissa ja kauko sotakarkurina omassa lukaalissaan, alkoi asuminen soluasunnossa tuntua jälleen mukavalta. Tilaa oli tarpeeksi, kun neljän hengen solua kansoitti enää minä ja Cestor. Ei enää yöllisiä heräämisiä neljää kertaa yössä, ei enää palohälyttimen aiheuttamaa jännitystä, ei enää Ivania. Nyt keittiöönkin pystyi mennä tekemään ruokaa ja askareita ilman, että tarvitsi pelätä Ivanin entreetä puolialastomana teekattilansa kanssa.

Tavallista tylsää soluelämistä jatkuikin toista kuukautta eikä uusia vuokralaisia ollut yläkerran kahteen tyhjään huoneeseen kuulunut. Kunnes eräänä päivänä ovikello pärähti soimaan...

Cestor meni kalsareissaan avaamaan ovea vain huomatakseen, että siellä oli rouvashenkilö. Hän esitteli itsensä ja kertoi, että oli tullut tutustumaan hänen pojalleen tarjottuun soluasuntoon. Tässä vaiheessa minäkin liityin joukkoon kummaan ja toivotimme hänet tervetulleeksi.

Pienoisen smalltalkin jälkeen totesimme rouvalle, että hänen poikansa ilmeisesti muuttaa huoneeseen numero 3. Eli huoneeseen missä muinainen kaukomme majaili pitkän tovin. Rouva vastasi tähän, että "ei, vaan huoneeseen 4 olisi poika muuttamassa parin viikon päästä".

Huone 4, tuo peikkometsän prinssin ikioma luola, missä Ivan oli viettänyt aikaansa yhteensä vuoden, oli nyt saamassa uuden asukkaan.

Rouva halusi välttämättä tutustua tuohon Ivanin pyhäkköön nähdäkseen minkä mallinen huone oli ja millainen näkymä ikkunasta oli. Olihan Ivan jo muuttanut pois pari kuukautta sitten ja huone varmasti sellaisessa kunnossa, että sinne uusi asukas voisi jo muuttaa. Vai oliko se sittenkään ihan parhaimmassa kunnossa?

Cestor ja minä koitimme pidätellä naurua, ja samalla hengitystämme kun astelimme Ivanin oven taakse. Pahimmat kalmanhajut olivat pysyneet onneksi poissa, mutta oven alta saattoi tulla paikoitellen pahan hajuisia hengähdyksiä. Koska tiesimme mitä peikkometsän luolan salat kätkivät sisälleen, pyysimme rouvaa valmistautumaan "pieneen" yllätykseen. Ja kyllä, nyt te arvon lukijatkin näette mitä huoneen numero 4 oven takaa paljastuu!

"Oh hoh"

Nämä olivat rouvan kommentit. Kysyimme häneltä vielä, että oliko se nyt varmasti, että vuokranantaja oli tarjonnut juuri tätä huonetta? Ja kyllä vain, hänen poikansa piti muuttaa asuntoon parin viikon päästä ja sopimukset olivat allekirjoitusta vaille valmiit. Nähtyään ja haistettuaan Ivanin huoneen, rouva alkoikin tekemään pikaista lähtöään ja ulko-ovea jo sulkiessaan mainitsi, että asunto on ihan viihtyisän oloinen. Tarkoittaen toivottavasti yleisiä tiloja.

Jäimmekin odottamaan Cestorin kanssa, että muuttaako rouvan poika parin viikon päästä Ivanin huoneeseen.

Ei muuttanut.

Ivanin perintö ja liittouman lopun alku

2009-05-26T21:00:00.003+03:00

Ivan pysyi poissa.

Kun Ivanin lähdöstä oli kulunut muutama viikko, soitimme ikkunasta kiipeäviltä kuokkavierailta välttyäksemme huoltomiehelle, joka kävi Ivanin huoneessa, kahlasi sen läpi sulkemaan Ivanin ison ikkunan ja samalla sammutti Ivanin tietokoneen ja valot. Ivanin lähtö oli tosiaan suoritettu parhaaseen Ivan-tyyliin.

Pian Ivanin lähdön jälkeen tälle alkoi kertyä postia. Kirjekuorien tiedot kertoivat omaa karua tarinaansa Ivanin elämästä. Postia oli niin vuokranantajalta, pankeilta, vakuutusyhtiöiltä, perintätoimistolta kuin myös käräjäoikeudelta ja korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Voimme vain arvailla kirjeiden sisältöä. Mikään niistä ei tulisi Ivania koskaan saavuttamaan.

Parhaan arvauksemme mukaan Ivan siis lähti lyhyellä varoitusajalla Lappeenrantaan, jossa oli ilmeisesti tarjolla jonkinlaista autonkorjaushommaa. Tämän keikan jälkeen Ivanin tie veisi lentolipputilauksen mukaisesti Kyprokselle, jonka oletamme olevan välipysäkki matkalla Ivanin lopulliseen päämäärään, myyttiseen Israeliin, jonka armeijaan Ivan joutuisi heti kansalaisuuden saatuaan. Kenties alokas Ivanin kimeä öinen kirkuna herättää nykyisin nukkuvia sotamiehiä jollain Israelilaisella kasarmilla.

Kun uskalsimme uskoa Ivanin tosiaan lähteneen, tunne oli vapauttava. Kuin pitkä rangaistus olisi lopultakin päättynyt. Kämpässä ei enää haissut kuolemalle, siivouksen tulokset säilyivät pidempään kuin muutaman päivän, keittiöön pystyi menemään ilman kenkiä ja öisin oli mahdollista nukkua ilman keskeytyksiä.

Vaikka aina keittiössä ollessaan odottikin edelleen alitajuisesti Ivanin syöksyvän huoneestaan puolalasti teetä keittämään, pikkuhiljaa tämäkin tunne hälveni ja aloimme viihtyä keittiössä, kokkaillen entistä gourmeempia särpimiä. Tähän ei tosin paljoa vaadittu, kun muistaa Ivanin valtakauden tyypilliset ruokalajit, pikaisesti uuniin heitetyt ranskalaiset tai mikrossa lämmitettävät pakaste-einekset, joiden tarkoitus oli minimoida keittiössä vietettävä aika.

Ivan oli lähtenyt ja elämä solussamme alkoi palautua lähemmäs keskimääräistä normaalitasoa. Pikkuhiljaa aloimme ymmärtää kuinka paljon Ivanin läsnäolo olikaan asumistamme hankaloittanut. Inhimillisen elintason myötä soluelämä alkoi pikkuhiljaa taas maistua - asumismukavuus kun parantuu kummasti kun yksi roskia syövä, niissä elävä ja niiltä haiseva asukki kaikkoaa ja vie yölliset metelöintinsä mukanaan.

Vaikka Ivanin lähtö oli kaikille suuri helpotus, osa meistä ei ehtinyt siitä kauaa nauttimaan. Minä olin nimittäin valmistunut koulusta alkukesällä ja etsittyäni asuntoa jonkin aikaa, olin lopulta löytänyt itselleni oman kämpän, johon muutin vain muutama kuukausi Ivanin lähdön jälkeen. Tavallaan sopivaa, että nyt oli liittoumankin aika hajautua. Olihan operaatio Eroon Ivanista saatettu lopultakin onnelliseen päätökseen.

Nyt tarkkaavainen lukija huudahtaa että tämähän on huijausta, kun yksi blogin kirjoittaja ei ole edes asunut solussa viime aikoina, puhumattakaan siitä että Ivan itse on lähtenyt kämpästä jo aikaa päivää sitten.

No, kuten olemme usein maininneet, emme kirjoita blogia reaaliajassa päiväkirjatyyliin. Kaikki kirjoitukset ovat tulleet elävän elämän tapahtumiin nähden pienellä tai suurella viiveellä. Jo alkumetreillä teimme päätöksen että emme edes yrittäisi pysyä nykyhetken tahdissa vaan kirjoittaisimme kaikesta kirjoittamisen arvoisesta omaan tahtiimme.

Ja mitä tulee omaan muuttooni, tämä kirjoitus on itse asiassa vasta toinen jonka olen kirjoittanut uudessa kämpässäni, ja luonnollisestikin kirjoitan vain niistä asioista, jotka soluelämäni aikana koin. Kirjoituspaikka ei liene kovin oleellinen niin kauan kuin itse asia on totuudenmukaista. Osa vanhoistakin jutuista on kirjoitettu eri puolella Suomea.

En kuitenkaan ole vieläkään täysin tapahtumista sivussa. Modernin tietotekniikan ansiosta liittouma on edelleen puheväleissä ja reaaliaikaisten keskustelukanavien avulla olen tietoinen myös muuttoni jälkeisistä tapahtumista solussa. Vaikka jätänkin viimeisimmistä käänteistä kirjoittamisen Cestorin ja Fabion taitaviin käsiin, virtuaaliliittouma elää ja porskuttaa. Ivanin lähdettyä itse blogin loppu kuitenkin väistämättä häämöttää.

Minun osaltani tuo loppu on nyt saavutettu. Runosuoni on tämän aiheen osalta pumpattu kuiviin ja näppäimistökin vetelee viimeisiään. Tässä vaiheessa täytyykin kiittää lukijoita käsittämättömän runsaasta kiinnostuksesta blogia kohtaan ja kannustavasta palautteesta joka on ruoskinut kirjoittajia työn ääreen. Kukaan meistä ei ollut odottanut että blogin suosio tulisi olemaan näin suuri.

Ivan-juna jatkaa matkaansa vielä jonkin aikaa, mutta minä jään tällä pysäkillä pois.

Kiitos ja kuulemiin – tai kuten Ivan sanoisi:

Я нуждаюсь в Вашем автомобиле.

Solutoveri ja Ivan mediassa

2009-05-20T12:00:00.003+03:00

Solutoverin yksivuotisen historian aikana blogimme on bongattu useilla eri nettisivuilla, keskustelualueilla ja jopa Mikrobittiin Ivan on onnistunut itsensä ujuttamaan.

Ehkä kuitenkin näkyvin ja kuuluvin Solutoveri-blogin esiintyminen julkisuudessa tapahtui Ylex:n radio-ohjelmassa.

Televisioon Ivan ei tietääksemme vielä ole onnistunut pääsemään.

Kaukomaiden kutsu

2009-05-17T22:32:00.001+03:00

Muutamia kuukausia vesivahinkofiaskon ja muutamia viikkoja kymmenen tunnin siivousmaratonimme jälkeen sattui yksi merkittävimmistä kohtaamisista liittoutuneiden ja Ivanin välillä. Tämä kohtaaminen enteili suurta muutosta.

Olimme toteuttamassa kevennettyä versiota aiemmasta suursiivouksesta ja samassa yhteydessä päätimme roudata Ivanin epämääräiset rojut jälleen ulos yleisistä tiloista, kirjaimellisesti. Tavaraa oli paljon ja saatuamme kuskattua kaiken pihalle huomasimme Ivanin laahustamassa zombina parkkipaikalla. Ajattelimme ehdottaa Ivanille että tämä voisi alkaa säilyttää osaa autonkorjaustavaroistaan läheisessä ulkovarastossa, jotta säästyisimme ainakin osalta yöllisistä häiriöistä Ivanin rampatessa kämpässä edestakaisin ja paiskiessa ulko-ovea niin että yläkerrassakin sai pelätä peilin putoavan seinältä.

Niinpä lähdimme porukalla tapaamaan Ivania ja lopulta löysimmekin hänet – ulkonäöltään enemmän pummin näköisenä kuin koskaan.

Ivan oli juuri pitämässä taukoa korjaushommista ja lojui erään auton takakontissa repaleinen takki ja maalin tuhrimat housut yllään, rikkinäinen ja öljystä musta lippalakki rasvaisten hiusten seassa roikkuen. Ivanin kädet ja naama olivat mustan lian peitossa ja kenties lukuisten velkojien ja vainoojien aiheuttamien hermopaineiden innoittamana tämän öljyisten sormien välissä paloi tärisevä ja osittain murtunut savuke. Ivanin toista korvaa peitti likainen vessapaperi ja eristeteippi.

Emme olleet aivan varmoja pitäisikö meidän keskustella Ivanin kanssa tämän tavaroista vai heittää hänelle kolikoita. Mielessämme kävi myös vanha kunnon muilutus. Koska Ivan oli jo valmiiksi auton takakontissa mikä olisikaan helpompaa kuin paiskata takaluukku kiinni ja kuskata Ivan itärajalle, missä häntä epäilemättä jo odotettiin.

Esitimme kuitenkin sivistyneesti ehdotuksemme ja Ivan tyrmäsi sen täysin, sanoen että voi vaikka itse kuskata tavaransa omaan huoneeseensa jos ne eivät saa olla alakerran yleisissä tiloissa. Tämä tietenkin moninkertaistaisi yöllisen metelin kun Ivan rymyäisi alakerran lisäksi myös yläkerrassa ja portaissa. Yritimme selittää ulkovaraston hyötyjä, mutta Ivan ei ottanut ehdotusta kuuleviin korviinsa.

Lopulta keskustelu kääntyi yleisesti Ivanin tapaan liikkua kämpässä ja hyppiä portaat yölläkin alas mahdollisimman kovalla metelillä ja törmätä tämän jälkeen Cestorin oveen niin että ryminän herättämä Cestor-parka luuli vähintäänkin mielipuolisen Jack Nicholsonin pyrkivän ovesta läpi palokirveen kera parhaaseen ”here’s Johnny!” –tyyliin. Portaissa liikkumisesta Ivan totesi, että on vuokranantajan velvollisuus varmistaa että portaista ei kuulu ääniä riippumatta siitä miten niissä loikkii. Ivanin oma liikkumistapa on kalibroitu keskiaikaisten kivilinnojen lattioille eikä siitä muuksi muutu. Vika oli siis vuokranantajan, ei Ivanin.

Ivan oli koko keskustelun ajan normaaliakin sekavamman oloinen ja lisäksi jotenkin tympääntynyt. Syy tähän selvisi pian, kun Ivan sivulauseessa töksäytti että miksi näistä asioista välitätte kun olen kuitenkin muuttamassa pois.

Hetkinen. Siis mitä?

Yritimme salata innostustamme ja kysellessämme asiaan tarkennusta, Ivanin sekavasta höpinästä kävi ilmi että jokin virallinen taho oli päättänyt olla jatkamatta Ivanin oleskeluoikeutta Suomessa. Tämä oli aika pysäyttävä tieto ja kesti hetken ennen kuin sen merkitys kunnolla valkeni meille. Olisimme pääsemässä eroon Ivanista, joskaan aikataulusta ei ollut tietoa. Yhtäkkiä porrasmetelöinnillä ei ollutkaan enää niin väliä. Edes Ivanin yritys lopettaa keskustelu tokaisemalla meille kyllästyneeseen sävyyn ”go away, please”, ei varsinaisesti enää meitä häirinnyt. Lupasimme jopa kantaa Ivanin tavarat sinne minne tämä ne haluaisi.

Keskustelun jälkeen pohdimme että mahtoiko meillä olla jotain osaa päätökseen poistaa Ivan maasta. Olimme kuitenkin tehneet vuokranantajalle kirjallisia valituksia Ivanin touhuista ja ilmiantaneet tämän aiheuttamat vesivahingot, joiden korjausta Ivan ei ikinä maksanut. Ehkäpä vuokranantaja oli sittenkin ryhtynyt joihinkin toimenpiteisiin kaiken tämän vuoksi ja lopputuloksena oli Ivanin karkotus maasta. Tai ehkäpä Putin oli luvannut lievennystä puutulleihin siitä hyvästä että saisi arkkivihollisensa, Ivanin, kynsiinsä.

Olimme kuitenkin vielä hieman skeptisiä. Koska olimme tottuneet Ivanin höpinöihin vetyautoista ja murhaavista pääministereistä, emme uskaltaneet täysin sinisilmäisesti suhtautua tähänkään uutiseen vaikka se lupaavalta vaikuttikin. Muutamaa viikkoa myöhemmin saimme kuitenkin vahvistusta asiaan.

Vahvistus tuli eräänä iltapäivänä oveni läpi Ivanin kimittävällä äänellä. Kyseessä oli surullisenkuuluisa puhelinkeskustelu, jota on jo aiemmin blogissa käsitelty osana Ivanin omaperäistä puhelinkäyttäytymistä. Nyt voimme paljastaa, että Ivanin keskustelukumppani puhelinlangan toisessa päässä oli matkatoimiston edustaja ja tuote, jota Ivan niin vaivalloisesti pyrki tilaamaan, oli menolippu Kyprokselle. Oletettavasti suunnitelmana oli lentää ensin Kyprokselle ja sieltä matkata – minnepä muualle kuin Israeliin – jokaisen mafiapakolaisen luvattuun maahan, Ivanin tuntien vaikka uimalla. Israeliin muutto ei ollut sittenkään ollut vain yksi Ivanin suureellisista, mutta olemattomista haaveista. Puhelinkeskustelun jälkeen aloimme jo uskoa valoisampaan tulevaisuuteen ilman venäläistä ihmisapinaamme.

Emme kuitenkaan vieläkään tienneet Ivanin aikataulusta. Emme tienneet oliko hän lähdössä huomenna, viikon, kuukauden vai puolen vuoden päästä. Emmekä viitsineet häneltä asiasta kysyä, koska viime aikoina tiukentunut asenteemme häntä kohtaan oli aiheuttanut tuhahduksia ja mykkäkoulua. Tiesimme vain että jonain päivänä Ivan olisi kadonnut ja jättänyt taakseen niin meidät kuin maksamattomat velkansakin.

Kun vielä jokunen viikko yöllistä melua, savuavia fasaanipatoja, ikkunasta kulkemista ja omalaatuisia naisvieraita eläimineen oli vierähtänyt, eräänä viikonloppuna Ivan repäisi ja tyhjensi huoneensa koko sisällön yläkerran keittiöön ja käytävälle. Jos olisin tuolloin ollut paikalla, olisin saanut Ivanin runkosängyn päälleni avatessani huoneeni oven. Touhu liittyi jollain tavalla muuttoon, koska Fabion yrittäessä turhaan raivata tietään keittiöön, Ivanin selitys käytävän hirmuiselle tavaravuorelle oli ”I’m moving out”. Olisikohan Ivan ollut etsimässä passiaan arkistojärjestelmänsä kätköistä – toiveet olivat korkealla

Tämän jälkeen Ivan katosi muutamaksi päiväksi. Tavaransa hän luonnollisestikin jätti niille sijoilleen yläkerran lattialle. Fabio ja Cestor joutuivatkin heittelemään Ivanin tavarat takaisin tämän huoneeseen päästäkseen keittiöön tekemään ruokaa.

Ivan ei kuitenkaan ollut lähtenyt eeppiselle ristiretkelle luvattuun maahan vaan jo muutaman päivän kuluttua ulkoseinästä kuului jälleen tuttua rapinaa ja ryminää Ivanin könytessä sisälle ikkunastaan. Eikä aikaakaan kuin tyhjä kattila hehkui taas punaisena hellalla entiseen tapaan.

Ivan tuskin edes huomasi että Fabio ja Cestor olivat heitelleet pöydät, tuolit, paistinpannut, patjat, autonosat, television palaset, laudanpätkät, lasinsirpaleet ja kivet käytävältä takaisin hänen huoneeseensa ja että huone oli sen mukaisessa järjestyksessä. Ehkä välinpitämättömyys johtui siitä että kun esineet ovat aina olleet täysin kaoottisessa järjestyksessä, ei niiden heittely satunnaisiin paikkoihin enää tilannetta miksikään muuta. On hyvin mahdollista, että heittelyn seurauksena huone saattoi jopa olla hieman paremmassa järjestyksessä kuin aikaisemmin.

Muutama päivä Ivanin uuden tulemisen jälkeen juoni tiheni jälleen, kun keittiön pöydälle ilmestyi käsin kirjoitettu lappu, jossa ilmoitettiin autonkorjaustoimintaan liittyvästä työkomennuksesta Lappeenrannassa ja käskettiin muun muassa ottamaan mukaan vaihtovaatetta ja hammasharja. Päättelimme tämän tiedotteen koskevan Ivania, koska kukaan meistä ei ollut kysellyt autonkorjaushommia Lappeenrannasta. Näytti siltä että Ivanilla oli tiedossa vielä yksi työkeikka ennen pakoa kaukomaille.

Tästä ei mennyt kuin muutama päivä kun alakertaan ilmestyi matkalaukku. Toiveemme heräsivät jälleen. Ehkä se lähtee sittenkin!

Sitten eräänä päivänä, ryminän ja kolinan täyteisen yön jälkeen, laskeutui hiljaisuus. Vuorotellen me liittoutuneet saavuimme iltapäivällä kotiin asioiltamme ja kaikkien huulilla pyöri sama kysymys. Onko se lähtenyt? Onko se lähtenyt? Jalkojen töminää ei kuulunut, vesikattilaa ei ollut hellalla eikä huoneistossa leijuva Ivanin tuoksu ollut enää aivan niin läpitunkeva kuin edellisenä päivänä. Matkalaukkukin oli kadonnut.

Vaikka Ivania ei näkynyt eikä kuulunut, huomasimme että tämän huoneen ovi oli raollaan ja sisäpuolelta kajasti valoa. Oven rakosesta näkyi, että kristallikruunun lamput loistivat kirkkaina, tietokone oli päällä ja iso ikkuna auki. Taas toiveemme kokivat kolauksen. Ei kai kukaan lähtisi asunnostaan lopullisesti niin että jättäisi valot ja tietokoneen päälle ja ikkunan apposen auki – vaikka ikkuna olisikin pääasiallinen kulkureitti asuntoon?

Muutamien päivien kuluessa asia kuitenkin alkoi varmistua. Näytti siltä että Ivan olisi tosiaankin lähtenyt talosta. Väliaikaisesti vai pysyvästi, sitä emme tienneet. Oliko Ivan ehkä lähtenyt tilapäisesti Lappeenrantaan töihin ja palaisi sen jälkeen takaisin kotiin ja kouluun tai ehkäpä Kyproksen kautta Israeliin ja suoraan armeijan alokkaaksi? Lappeenrantaan Ivan tuskin oli jäämässä koska oli kuitenkin jo tilannut lentolipun Kyprokselle – ellei sitten ollut unohtanut tätä pikkuseikkaa parhaaseen ”I forgot”-tyyliinsä.

Ajan kuluessa pelkomme kuitenkin pikkuhiljaa hälvenivät ja aloimme uskoa ihmeen lopultakin tapahtuneen.

Ivan, yöllinen saalistaja, kaaoksen kuningas, kantapääkävelyn uranuurtaja, pimeä autonkorjaaja ja kirkuva roskisritari – tuo kettumainen peikkometsän prinssi oli lopultakin poistunut asunnostamme.

Postin vie, postin tuo... Ivan jokaisen luo

2009-05-13T22:22:00.005+03:00

Ivanin rautainen ammattitaito ja korkea motivaatio työelämään ei rajoitu vain autojen korjaamisen puolelle, vaan hänellä on myös taipumusta siivousalalle ja postinjakeluun. Tämä kirjoitus käsittelee Ivanin lyhyttä uraa postelijoonina.

Ivanin huomattua saaneen potkut siivousfirmasta, autonkorjausbisneksen tuottaessa vain tappiota, ja yli neljän tuhannen euron vesivahinkolaskun hengittäessä niskaan oli Ivanin toimittava. Hän päätti lähteä postialalle. Toisin sanoen jakamaan meidän kaikkien koteihin erilaisia ilmaislehtiä ja mainoksia. Ainut vaatimus kyseiseen työhön oli oma auto ja ajokortti. Ja nämähän Ivan omisti, tämä työ oli hänelle kuin luotu.

Noin kuukauden ajan toverimme jakoikin mainoksia innokkaasti ja kellon tarkasti. On siis hyvin todennäköistä, että Ivan on koskenut joidenkin Teidän lukijoiden postiluukkuihin tai laatikoihin. Ja jos joitakin posteja on hävinnyt, saattaa syyllinen olla nyt löytynyt.

Ivanin tarmokkuus mainosten jakajana pikkuhiljaa alkoi kuitenkin hiipumaan ja loppujen lopuksi kaikki lehdet ja mainokset taisivat jäädä jakamatta. Huoneistomme ulko-oven eteen ilmestynyt lehtipino olisi pitänyt jakaa muutaman päivän sisällä, mutta lehdet seisoivat samassa paikassa yötä päivää toista viikkoa. Muutamana päivänä myös satoi kaatamalla, joten lehdet olivat hieman huonossa kunnossa.

Varmistus Ivanin kiinnostuksen hiipumisesta postinjakoalalle tuli asiakkailta, jotka olivat alkaneet valittamaan siitä, ettei kauan kaivattuja ilmaislehtiä ole postiluukkuihin saapunut. Nämä valitukset loppujen lopuksi olivat perusteena Ivanin postelijoonin uran lopetuksessa.

Ivan irtisanottiin, joten katseet oli taas käännettävä autonkorjausbisneksen kehittämiseen.

Ivanin yllätykseksi autonkorjausbisnes ei ollut enää entisensä, asiakkaat olivat kaikonneet tai Ivanin autokorjaustaitoihin ei ollut enää luottamista. Suurin syy asiakaskunnan hiipumiseen kuitenkin oli jatkuva virkavallan vierailu asuinalueellamme, jonka siis ystävälliset naapurimme olivat hyvin usein soittaneet Ivanin hakatessa korjauksessa olleita autoja ja huudellen omaa siansaksaansa keskellä yötä.

Nyt Ivan oli poliisille tuttu kasvo, venäjän mafia ja Vladimir Putin olivat saaneet vihiä Ivanin sijainnista. Hoas karhusi vesiremontista aiheutunutta laskua. Lukuisat huomaukset vuokranantajalta ja mahdollinen häätö asunnosta saattoi olla tuloillaan...

Ivan ihmisten ilmoilla

2009-05-10T18:10:00.002+03:00

Luonto on pullollaan erilaisia tarkasteltavia asioita. Ihmiset kokoontuvat bongailemaan lintuja, junia tai lähes mitä tahansa mielenkiintoista mitä luonto on meille suonut. Suurin elämys heille on varmasti pääsy todistamaan omin silmin jotain erikoislaatuista ja harvinaista. Meidän solutoverimme Ivan on varmasti erikoislaatuinen ja harvinainen, ja useat Teistä lukijoista ovatkin jo onnistuneet tämän surullisen kuuluisen venäläisen katastrofin bongaamaan.

Oppilaitoksessa Ivan on bongattu useaan kertaan, ja joka kerta hän on yleisellä olemuksellaan, vaatetuksellaan tai epämääräisellä käytöksellään aiheuttanut hilpeyden ja kauhun hetkiä niin kanssa opiskelijoille kuin opettajillekin.

Ivan pukeutuu kouluun aina mustiin housuihin ja avoimeen valkoiseen kauluspaitaan. Kauluspaidan alla luonnollisesti ei ole muuta vaatetusta, vaan Ivan esittelee estottomasti omaa miehistä olemustaan, oli vuodenaika mikä tahansa tai lämpötilan ollessa nollan asteen kylmemmällä puolella. Jotkut teistä ovat saattaneet nähdä Ivanin käyttämässä vaaleanpunaista kauluspaitaa. Paita on sama, mutta eräs punainen villasukka eksyi vahingossa Ivanin surullisen kuuluisaan pesukoneeseen.

Tämä Ivanin pukeutumiskoodi on varmasti saanut useilta oppilailta pasmat sekoamaan täydellisesti. Eräässä opinnäytetyöseminaarissa oli juuri esitys parhaillaan käynnissä, ja luentosalissa paikalla runsaasti kuuntelijoita. Miten Ivan onnistui pilaamaan tämän esityksen? Helposti, hänen ei tarvinnut kuin kävellä luentosalin lasitetun oven ohi tutussa vaatetuksessaan esitellen paljasta pintaansa noin 2 sekunnin ajan. Tämä pienimuotoinen esittely aiheutti luentosalissa äärimmäistä hilpeyden tunnetta ja äänekästä naurua. Opinnäytetyön esittäjä ei valitettavasti Ivania huomannut vaan meni pahasti hämilleen yleisön yllättävästä reaktiosta. Esitys ei ollut enää tämän tapahtuneen jälkeen entisensä.

Ivan on bongattu useasti myös koulun ruokalassa. Tarkemmin sanottuna leipä- ja salaattipöydässä. Ivania ei ole koskaan nähty itse varsinaisessa ruokajonossa, vaan hän kävelee muovipussi kädessä suoraan leipien luokse valitsee parhaimmat kokonaiset leivät, laittaa ne muovipussiin ja kävelee pois. Salaatin ystävä Ivan ei mitä ilmeisemmin ole, koska hänet on havaittu muutaman kerran ottavan kourallisen salaattia käsiinsä ja haistelleensa sitä. Ivan on kuitenkin päättänyt heittää ottamansa salaatin lattialle. Salaatissa on mitä ilmeisemmin ollut jokin epämääräinen haju, mutta henkilökohtaisesti uskon Ivanin haistaneen omien käsiensä tuoksun. Onneksi kuitenkin salaatit ovat Ivanin käsistä menneet lattialle, eikä takaisin salaattiastiaan. Muuten koko koulu olisi saattanut saada jonkinlaisen epämääräisen vatsataudin.

Myös koulumatkalla sattuu ja tapahtuu. Ivan "omistaa" useita polkupyöriä vaihdellen vanhoista ruosteisista Tuntureista upouusiin tuliteriin maastopyöriin. Koskaan emme kuitenkaan kahta pyörää ole nähnyt samaan aikaan vaan pyörä vaihtuu keskimäärin kerran viikossa. Yksi syy miksi Ivan ehkä pyöräänsä näin useasti vaihtaa on hänen holtiton ajotapansa.

Kaukon ollessa todistajana tien toisella puolella, Ivan ajoi pyörällänsä lujaa vauhtia alamäkeä alas kunnes kuului kova pamaus... Venäläinen tuholainen oli onnistuneesti törmännyt lyhtypylvääseen tai kahteen nuoreen naishenkilöön. Naiset olivat selvinneet rytäkästä ilmeisesti säikähdyksellä, ja olivat onnistuneet väistämään Ivanin. Normaali ihminen saattaisi harkita pyytävänsä anteeksi ja kysyvänsä miten kävi? Miten Ivan tähän reagoi? Armoton kiljuminen ja huutaminen venäjän kielellä, käsien uskomaton vispaus ja uhkaava käytös. Normaalia Ivania siis. Ivanin mielestä tämä onnettomuus johtui näistä kahdesta naikkosesta, eikä Ivanin pyöräilystä. Tilanne kuitenkin rauhoittui ja kaikki osapuolet pääsivät jatkamaan matkaansa omiin suuntiinsa.

Ivanin luokkatovereilta olemme saaneet kuulla myös meheviä tarinoita mitä luokassa on päässyt tapahtumaan. Ilmeisesti meillä täällä suomessa toimii uhkailun ja pelottelun välineet, kun tarkoituksena on saada hyvä arvosana kurssista. Esimerkiksi eräällä kieliopintoihin painottuvalla kurssilla opettaja ei uskaltanut antaa Ivanille vitosta pienempää numeroa peläten hänen tulevansa kostamaan.

Toinen tapaus tapahtui myös luokkahuoneessa kun Ivan päätti ottaa yhteen erään miespuolisen opettajan kanssa. Opettaja oli antanut Ivanille kokeesta numeroksi kolmosen ja tämäkös ei Ivania miellyttänyt. Aluksi Ivan omalla asiallisella äänensävyllään huomautti asiasta opettajalle, jonka jälkeen alkoi pitkäkestoinen ja korkea sävyinen inttäminen joka lopulta päätyi huutamiseen korkealta ja kovaa. Ei tässä vielä kaikki, vaan Ivan alkoi myös käyttäytymään uhkaavasti opettajaa kohtaa, ja tästä luonnollisesti seurasi virallinen valitus ja puhuttelu. Mitään muuta rangaistusta Ivan ei tästä tapauksesta saanut. Ivanille tämä rangaistus oli varmasti pientä verrattuna venäjän mafian harjoittamiin korvanleikkaus puuhiin.

Ivan on taiteellinen henkilö, ja tämän havainnon perusteella hänellä olisi taipumusta tatuointialalle. Ivan on siis bongattu kirjoittamassa ja piirtämässä omaan vartaloonsa erilaisia kuvioita ja tekstejä. Tai sitten Ivanilta vain loppui yksinkertaisesti paperi kesken, eikä enää muistiinpanoille ollut muuta paikkaa.

On kuitenkin positiivista huomata, ettei Ivan ole vain meidän solutovereiden keskuudessa tällainen katastrofi, vaan hän myös jaksaa jakaa tätä omaa persoonallisuuttansa Teidän kaikkien iloksi. :)

Ivan rakastajana

2009-04-09T17:56:00.023+03:00

Tapahtumat Ivanin rakkausrintamalla ovat kutakuinkin yhtä kummallisia kuin hänen elämänsä yleensäkin. Ehkä tosin on liioiteltua puhua rakkaudesta, mutta Ivanin suhde vastakkaisen sukupuolen edustajaan on siitä huolimatta kuvailemisen arvoinen.

Ensimmäisiä kertoja tutustuimme Ivanin mielitiettyyn hänen saapuessaan ovellemme pienen koiransa kanssa. Ivanin mielitietty hymyili hyvin veikeästi ja oli varsin kiinnostunut Ivanista ja hänen puuhistaan. Pieni koira melusi kuin riivattu ja se oli puettu lampunvarjostimen näköiseen kapistukseen. Nainen vähät välitti eläimensä tuskista, hän oli kiinnostunut Ivanista ja jatkoi kyselyä. Ivan oli kaiketi hankkimassa varusteita katukorjaamoonsa tai missä lie, kerroin naiselle.

Aloimme nähdä naista pihapiirissämme koiransa kanssa silloin tällöin ja enenevässä määrin. Joskus hän seurasi Ivania ja tämän puuhia, joskus hän seisoi Ivanin ikkunan alla. Kerran tai kaksi hänet on nähty kiipeämässä paloportaita pitkin rakkaansa huoneeseen. Useimmiten nainen kuitenkin vain käveleskeli ulkona asuntomme lähettyvillä ja keskittyi ajattelutyöhön.

Yhden kerran tapasin Ivanin naisen ja tämän eläimen pihapiirissäni, kun olin kävelemässä kotiin. Nainen ei minun katseeseeni vastannut, mutta hänen vapaa ja keskittymishäiriöinen koiransa tervehti minua puskemalla jalkoihini melkein kumoten minut. Rytäkässä tallasin vahingossa elukan hännälle, jolloin se kipitti vinkuen tiehensä.

Olin pahoillani, mutta samalla niin kyllästynyt elukkaan ja sen omistajaan, joka tuntui suhtautuvan Ivaniin kuin hellyyttävään lapseen, että jatkoin matkaani edes pahoittelematta vahinkoani. Myöhäinen anteeksipyyntöni koiralle. Ivanin nainen ei tapausta pannut merkille, vaan keskittyi taivaanrannan maalailuun tai johonkin muuhun henkiseen työhönsä.

Eräänä päivänä olin oikeutettu seuraamaan naisen ja Ivanin tapaamista lähietäisyydeltä, kun nainen saapui taloomme. Ivan vaikutti naisen läsnäollessa vaivaantuneelta ja maaniselta, eikä olisi halunnut päästää tätä naisen toistuvista pyynnöistä huolimatta huoneeseensa. "No you can't come, it's a bit dirty", huuteli Ivan ja juoksenteli ympäri taloa.

Nainen kuitenkin tepasteli kielloista huolimatta lampunvarjostimeen puetun koiransa kanssa yläkertaan ja Ivanin huoneeseen, kun taas Ivan oli jo kadonnut. Seurasin tilannetta jännittyneenä ja odotin naisen reaktioita. Hetken kuluttua Ivanin rakastaja käveli alakertaan silmät kiiltäen ja hän nauroi. Sitten hän lähti. Minua ei naurattanut.

Puolialaston venäläinen kokki osa 2

2009-02-23T20:49:00.007+02:00

Maikkarin Mitä tänään syötäisiin? -ohjelma olisi sata kertaa mielenkiintoisempi, jos ohjelman kokki korvattaisiin Ivanilla. Ruoka ei välttämättä valmistuisi lähetysajan puitteissa, mutta muutama tulipalo, savumyrkytys, palovamma, pistohaava ja parin tuhannen euron savuvahingot saattaisivat olla todennäköisiä joka arkipäivä. Siinä olisi tv-viihdettä parhaimmillaan. Uskallan jopa väittää, ettei edes Gordon Ramsey, tuo kiroileva keittiömestari, saisi Ivania oppimaan käyttäytymään hänen keittiössä. Kaikki Gordonin aika kuluisi irtaimiston, ja itsensä suojelemiseen.

Mutta juuri tämä Ivanin omalaatuinen käyttäytymättömyys on asia joka jaksaa aina yllättää. Ivan osaa ajatella laatikon ulkopuolelta, mitä ilmeisemmin koko mies on laatikon ulkopuolella. Esimerkkinä mainittakoon keittiömestari Ivanin käyttämä oivallinen työkalu ruoan paistamiseen.

Mikä tämä työkalu sitten on? Se paljastui meille liittoutuneille onneksi ei niin dramaattisesti, kuin se olisi ehkä voinut paljastua. Itse siis olin monta kertaa ihmetellyt, että mikä uusi ääni keittiöstä silloin tällöin kuuluu. Kysyin asiaa Kaukolta ja hän myös oli äänen havainnut. Asia ei siltä istumalta selvinnyt, mutta seuraavana päivänä keittiöön mennessäni huomasin pöydällä verhoissa kiinni olevan esineen. Ja esinehän luonnollisesti oli kaasukäyttöinen puhalluslamppu.

Tällä Keittiögurumme Ivan paistelee nopeasti kanankoipien pinnan mustaksi ja rapeaksi palohälyttimen kimeän huudon saattelemana. Eipä siinä mitään, taas yksi laite lisää jolla Ivan voisi tämän kuppaisen soluasunnon pistää ilmiliekkeihin. Tai kenties keittiömestari Ivan loihtii puhalluslampullaan mitä herkullisimpia ruokia, jossa vivahteikkaan hienoinen butaanin tuoksu saa makuhermot aktivoitumaan ennen maistamattomaan herkutteluhetkeen. Totta, ei edes ruusuisilla mainospuheilla saa Ivanin ruokia syötäviksi.

Puhalluslampun pyöriessä keittiössä päivästä toiseen ajattelimme Kaukon kanssa tehdä Ivanille pienen jekun. Jekun luonne kuvastaa varmasti jo meidän liittoutuneiden omia mielenterveydellisiä häiriöitä, joita Ivan on meille olemassa olollaan onnistunut aiheuttamaan. Asiaan siis. Huomasimme Kaukon kanssa pakastimesta lattialle tippunutta valkoista ainetta (ei mitään havaintoa mitä se oli, todennäköisesti sokeria Ivanin kuuluisasta vettyneestä sokeripussista). Nostimme sitä pienen määrän keittiön pöydälle, lisäsimme viereen lusikan, pienen palasen foliota ja puhalluslampun.

Ivanin tullessa paikalle olimme jo luikkineet turvaan omiin poteroihimme ja odotimme hiljaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuului rapinaa, ja Ivan juoksi raput alas parkkipaikalle. Menimme katsomaan mitä Ivan oli pienestä kattauksesta tykännyt. Tavarat olivat vähän levällään ja yksi puuttui. Harakan tavoin Ivan oli ottanut arvokkaaksi näkemänsä tavaran pöydältä, ei lusikkaa, vaan foliopaperin. Ilmeisesti hän tarvitsi juuri sitä meneillä olevassa autonkorjausprojektissaan. Mukavaa, että saimme olla avuksi.

Koska tämän kirjoituksen pitäisi käsitellä Ivanin ruoanlaittoa niin siirrytään tarkastelemaan esimerkkiateriaa minkä Ivan loihtii kolmesta kanankoivesta, riisistä ja keräkaalista. Työvälineinään hän käyttää kattilaa, paistinpannua ja puhalluslamppua. Voitte myös siellä kotona tehdä tämän aterian jos siltä tuntuu, mutta jos omistatte kalliit teflon pinnoitteiset kattilat, niin ei kannata niitä käyttää. Sillä jos Ivan sellaiset sattuisi omistamaan, niin ne eivät kestäisi päivääkään. Hyvä jos enää kattilaksi tunnistaisi.

Riisi

Lisää kattilaan vettä ja laita riisit sekaan, ei tarvitse odottaa veden kiehumista. Laita kansi päälle, anna kiehua niin kauan kunnes vesi on haihtunut pois ja valkoisiin riiseihin on alkanut tulla ruskeahko pintaväri. Palaneen käry on yleensä hyvä merkki onnistuneesta keittoajasta ja viimeistään palohälytin toimii munakellon tavoin.

Salaatti

Ota paistinpannu ja laita se valmiiksi punaiseksi kuumennetulle levylle. Revi (tai ole repimättä) keräkaali kokonaisuudessaan paistinpannuun. Lihaisan salaatin saat esimerkiksi lisäämällä kuusi kappaletta kokonaisia Atrian jauhelihapihvejä salaatin sekaan. Kärytä niin kauan kunnes salaatti (ja pihvit) ovat kuumia.

Kanankoivet puhalluslampulla

Kanan valmistukseen sinun tulee varata hyvin aikaa, koska ennen kuin itse kypsentämisen voi aloittaa, täytyy kanakoipia pitää 24-48 tuntia avatussa rasiassa huoneen lämmössä esimerkiksi keittiönpöydällä.

Odotusajan jälkeen lisää 3 kanankoipea paistinpannuun, rasvaa et tarvitse. Kärytä täydellä teholla ja lisää paistovoimaa kuumentamalla kanoja puhalluslampulla 5-10 minuuttia. Kanojen kypsyyden tunnistat vaaleanpunaisesta väristä. Tämän käsittelyn jälkeen kanat ovat valmiita tarjoiltavaksi. Mitään erillisiä astioita et luonnollisestikaan tarvitse koska kädet on keksitty.

Jotta ei ihan pelkäksi kirjoitteluksi menisi niin tässä valokuva saalistaja-Ivanin ruokailun jälkeen.

Ivan pitää myös perunoista, ja niiden keittäminen noudattaa vahvasti samaa periaatetta kuin riisin. Erona kuitenkin on, että kattila täytetään kokonaan vedellä, pistetään perunat sekaan, levy täysille, kansi päälle... Ja kahden tunnin päästä tullaan katsomaan onko perunat pehmeitä. Edellisistä jutuista olette varmaan jo huomanneet, minkä näköiset lieden levyt ovat veden kiehuessa yli kattilan reunojen kahden tunnin ajan. Täytyy todeta, että kyllä Upo osaa valmistaa kestäviä liesiä, koska kaikki levyt toimivat vieläkin moitteetta.

Eli tällaista tällä kertaa. Hengissä ja hyvissä voinneissa olemme, ja suruksenne ilmoitan, että tämäkin blogi alkaa lähestyä loppuaan. Muutamia juttuja on vielä kertomatta ja niiden jälkeen blogi huipentuu useampi osaiseen loppukertomukseen joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi ;)

Joten seuratkaapa tarkasti uusia päivityksiä, kyllä niitä vielä tulee.

Velkomisen vaikeus

2009-02-06T16:13:00.012+02:00

Eivät ole Ivanin oikut helposti hallittavissa. Ei ole Ivan liion periksiantava eikä pompoteltava persoona, kun on kyse Ivanilta ruplia anovista velkojista tai Suomen valtion virkamieskoneistosta.

Arkipostin lisäksi on posteljooni alkanut jakaa huoneistoomme Ivaninille suunnattuja kirjeitä, joiden lähittäjiksi on merkitty muun muassa perintätoimisto(ja) sekä kaupungin käräjäoikeus. Emme ole kirjanneet vastaanotettujen lähetysten määrää mustaan vihkoomme, mutta varovasti veikaten erinäiset velkojat ja valtion tahot ovat lähestyneet Ivania yhteensä kymmenillä kirjeillä.

Mitä ilmeisimmin itäinen asukkimme itse ei ole ollut yhtä kiinnostunut kirjallisista huomionosoituksistaan, sillä avaamattomat kirjeet ovat lähes poikkeuksetta päätyneet lojumaan Ivanin huoneen lattialle tai keittiön pöydälle - samalle pöydälle, jolle Ivan on asuinkumppaneiden ihmeteltäväksi jättänyt tiliotteitaan, verkkopankkitunnukset, pankkikortin PIN-koodin ja muita arkaluontoisiksi luokiteltavia dokumentteja.

Valikoivasti postiaan tarkasteleva Ivan on keittöön kasaantuvista kirjekasoista päätellen ainakin puhelinyhtiöiden puolesta velkovien toimistojen listoilla tunnettu tapaus. Eikä pahan Ivanin tuhmia tekosia ole varmasti unohtanut myöskään useamman tuhannen euron laskulla Ivania muistanut opiskelija-asuntosäätiö.

Ivanin huolettomasta elämänasenteesta meillä kaikilla olisi varmasti opittavaa. Ehkä hitusen verran huomisesta huolehtiminen lienee kuitenkin paikallaan, ellei suunnitelmissa ole siirtyä ajasta iäisyyteen tai Suomalaisesta siviilielämästä Israelin armeijaan.

Terveiset toivottaen,

Mafiatoverit, Luku II

2008-12-24T12:42:00.005+02:00

Allmanin veljesten Statesboro blues jäi toiseksi kun iltaani alkoi häiritsemään keittiöstä kantautuva äänekäs mekkala. Mekkala johtui siitä, että Ivan oli tullut yläkerran keittiöön jonkun asiakkaansa, tai jonkun satunnaisen kadunmiehen kanssa, jolle halusi purkaa sydäntään – luonnollisestikin kengät jalassa.

Koska Ivan oli viime aikoina suoltanut lennokkaita tarinoita jahtaajistaan, arvasin että tulossa voisi olla mielenkiintoista blogimateriaalia. Laitoin musiikkia hieman hiljemmalle, joten kuulin keittiöstä kantautuvan kovaäänisen keskustelun kirkkaana uusiopaperioveni läpi.

Englanninkieltä härskisti pahoinpitelevästä keskustelusta selvisi että Ivanin pitäisi hakea tärkeitä asiakirjoja rajan takaa, mutta hän ei voi itse asiaa hoitaa koska joutuisi surmatuksi heti rajan ylitettyään. Ivan yritti ilmeisestikin saada halutonta asiakastaan tekemään pienen reissun itänaapuriin. Tästä varmempana vakuutena Ivan kysyi asiakkaaltaan, ikäänkuin viattomasti vihjaillen että ”onko sinulla Venäjän viisumia?” Tämä ei vaikuttanut kovin innokkaalta.

Keittiökeskustelun tuoksinassa Ivan mainitsi myös että häntä jahtaava henkilö on itse pahuus, ja että "hän on tappanut ennenkin". Ivan kuitenkin rauhoitti pelokasta asiakastaan vakuuttamalla että eivät ”he” sivullisille täällä Suomessa mitään tee. Tämä oli positiivinen uutinen myös minulle.

Keittiökeskustelun mukaan Venäjän mafian, tai mikä tämä mystinen ”he”/”hän” Ivanin tarinoissa ikinä onkaan, painostuskeinot eivät rajoitu pelkästään uhkailuun tai satunnaiseen korvien leikkelyyn. Ivanin korjaamiin autoihin oli nimittäin ilmestynyt naarmuja. Ivanin mukaan syyllinen oli joko mafia tai joku satunnainen ohikulkija. Tästä mieleeni muistui monet kerrat kun Ivan oli kiljunut parkkipaikalla tai oman huoneensa ikkunasta satunnaisille ihmisille "have you touched the gray car?! I know you did!". Kenties syyllinen on yön pimeydessä luikkiva Vladimir Putin. Autonkorjaaja itsehän ei naarmuja ollut voinut aiheuttaa, vaikka sisätiloissa tuhoaakin puoli kämppää teetä keittäessään.

Aikaisemmin kuvatun korvaepisodin jälkeen, ja autonkorjausten rahallisen jättipotin odotuttaessa itseään vanne alkoi kiristää Ivanin nuppia tavallistakin enemmän. Hermostuneisuus ja vainoharhaisuus lisääntyivät huomattavasti ja Ivanin maanisuus syveni. Ivan oli muun muassa lähes hyppäämässä ikkunasta ulos kun eräs Ivanin asiakas soitti ovikelloa ja Cestor ilmoitti Ivanille että häntä odotetaan ovella.

Eräs toinen esimerkki Ivanin rakoilevasta mielenterveydestä oli se, kun hän saapui eräänä iltana keittiöön mielipuolisesti myhäillen ja itsekseen hihittäen, jutellen samalla tyhjyyteen tuijottaen: "fuck, guys.... I'm going to be murdered". Tähän lausuntoon liittyviin kysymyksiin Ivan reagoi joko jättämällä kysyjän kokonaan huomioitta tai mutisemalla jotain Vladimir Putinista ja sulkeutumalla kuoreensa. Lasittuneet silmät ja tylsä hymy varmistivat että jatkokysymykset jäivät kysymättä.

Jonkun liittoutuneiden illanvieton yhteydessä spekuloimme sillä vaihtoehdolla, että mitäpä jos Ivan onkin itseasiassa entinen KGB:n agentti, joka jostain syystä olisi joutunut lähtemään pakoon Venäjältä ja yrittää nyt piiloutua Suomessa luoden imagoa, joka olisi mahdollisimman kaukana kyvykkäästä ja sivistyneestä vakoojasta, onnistuen siinä loistavasti. Päädyimme kuitenkin siihen, että tähän ei pystyisi edes parhaista parhain metodinäyttelijä ja että roolin ylläpito tuskin edellyttäisi jatkuvaa hellan unohtelua päälle tai roskien syömistä.

Ivanilla oli siis isoja velkoja Suomessa, mahdollisesti vielä isompia Venäjällä, mafian ulosottomiehet perässä ja autonkorjausbisneksen tulos näytti pakkasta. Kaikesta tästä huolimatta Ivanilla oli ratkaisu ongelmiinsa. Hänen mukaansa maailmassa oli olemassa yksi, ja vain yksi turvallinen paikka hänelle.

Ei ole tiedossa minkä loogisen, tai vähemmän loogisen päättelyketjun tuloksena Ivan oli tähän lopputulokseen päätynyt, mutta jossain vaiheessa hän alkoi kovaan ääneen julistaa että ainut turvallinen paikka maailmassa hänelle olisi Israelin armeija.

Luonnollisestikin.

Esimerkiksi joku pieni ja syrjäinen pohjoisnorjalainen kalastajakylä tai syvällä Amazonin viidakon uumenissa sijaitseva Manauksen miljoonakaupunki eivät ole Ivanille turvallisia asuinpaikkoja – kuten ei myöskään vaikkapa ylettömän turvaton Närpiö. Sen sijaan Israelin armeija ilmeisestikin on.

En tiedä kuinka perillä Ivan on viime aikojen maailmantilanteesta ja esimerkiksi siitä että Israel ei varsinaisesti ole se kaikkein rauhallisin paikka maailmassa. Tai että se ei myöskään ole parhaissa mahdollisissa väleissä Iranin kanssa, jonka johto on toverillisesti luvannut pyyhkiä Israelin maailmankartalta, mikäli käden ulottuville sattuu osumaan ydinase. Ehkäpä mahdollinen ydinsotakin kalpenisi sen rinnalla mitä ”hän” voisi Ivan-paralle tehdä jos tämän kiinni saisi.

Syy siihen miksi juuri Israelin armeija olisi Ivanille ainut turvallinen olinpaikka maailmassa jäi hämärän peittoon. Kenties tähän kysymykseen ei ylipäätään kannata mitään järkiperäistä syytä etsiäkään. Onhan kyseinen päähänpisto kuitenkin syntynyt rakkaan Ivanimme myrskyisässä pääkopassa – samoissa aivoissa, jotka olivat erittäin lähellä mullistaa maailman polttoainetalouden keksimällä uudenlaisen vetymoottorin.

Niinpä veikkasimmekin että Ivanin suuret ja kauaskantoiset suunnitelmat Israelista luvattuna maana paljastuisivat käytännön tasolla yhtä häilyviksi kuin hänen lupauksensa sulkea ulko-ovi yöksi tai olla polttamatta savukkeita sisällä.

Eipä aikaakaan kuin Ivan olikin taas parkkipaikalla hyörimässä jonkun auton ympärillä autuaana, ylävartalo paljaana ja takkuiset peikonkiharat öljyn tahraaman rikkinäisen lippalakin alta pursuten - höpöttämässä itsekseen jotain venäjäksi. Opelin jarrupaloista, tonnikalan sielunelämästä tai Israelin maahanmuuttopolitiikasta.

Ken tietää.

Tuomiopäivän taksikuski

2008-11-24T18:01:00.009+02:00

Aikaisempia kirjoituksia selatessani huomasin, että sekä Cestor että Fabio ovat kirjoituksissaan maininneet ainakin kertaalleen jotain positiivista Ivanista. Minä puolestani en.

Jotta minunkin kirjoitukseni sisältäisivät edes jonkinlaisen positiivisen esimerkin Ivanin toimista kuluneen vuoden ajalta, päätin tarttua sulkakynään ja kirjoittaa vaihteeksi myönteisen kertomuksen jonkin Ivanin edesottamuksen tiimoilta. Ongelmana oli vain se, että tällaista edesottamusta on kovin kovin vaikea löytää. Useimmat mieleen tulevat Ivanin toimet ovat nimittäin tapauksia, joiden kohdalla Ivan joko tuhoaa, häiriköi, unohtaa, sotkee tai varastaa.

Cestor ja Fabio ovat jo muutaman esimerkin maininneet. Ivan on korjannut Cestorin pyörän ja kaivanut roskiksesta kämppäämme uuden mikroaaltouunin. Jääkö minulle enää mitään kirjoitettavaa? Jäävätkö Ivanin hyvät teot koko vuoden ajalta todella vain näihin kahteen tapaukseen?

Eivät. Ivan on nimittäin ojentanut sotkuisen, mutta auttavan kätensä myös minun suuntaani. Kyseessä oli melko lyhytkestoinen tapaus, siitä on melko kauan, mukaan liittyi osittain negatiivisiakin elementtejä, sekä tietynasteinen hengenvaara. Vuoden kuluessa kyseinen tapahtuma oli myös hautautunut jo erilaisten tuoreempien ja huomattavasti pahempien kokemusten alle, mutta siellä se oli, kaikesta huolimatta. Tämä on tarina tuosta tapauksesta.

Kyseessä oli muuan kirpeän kuulakka keväinen aamu. Olin raahautunut vielä osittain unessa muutaman kymmenen metrin matkan bussipysäkille ja liittynyt muiden siellä seisoskelevien aavemaisten hahmojen joukkoon. Hahmojen, jotka ilmiselvästi olivat myös joutuneet aikaisen herätyksen tragedian kärsimään. Olin matkalla kouluun ja bussin oli määrä saapua paikalle hetkenä minä hyvänsä. Bussin sijasta saapui kuitenkin jotain aivan muuta.

Yllätys oli täydellinen. Puolet aivoistani oli vielä unessa ja toinen puoli yritti pohtia oliko minulla varmasti housut jalassa. Jumiutuneessa tilassani en ollut huomannut Ivanin tuloa lainkaan. Havahduin vasta silloin, kun kohdalleni pysähtyi auto, joka ei ollut bussi. Ällistys olikin huomattava todetessanii että vanhassa pikku Fiatissa istui Ivan, joka tönäisi matkustajan puoleisen etuoven auki ja viittoi minua tulemaan kyytiin. Tilanteen yllättävyydestä johtuen en keksinyt mitään järkevää, tai muutakaan tapaa kieltäytyä tarjouksesta. Äimistyneenä ja pahaa aavistellen kiipesin Ivanin kyytiin.

Ensimmäinen havaintoni auton sisältä oli, että haju ei ollut läheskään niin paha kuin olin pelännyt. En kyennyt ymmärtämään miten tämä saattoi olla mahdollista sillä Ivan oli kuitenkin käyttänyt autoa jo useamman kuukauden. Pian sain kuitenkin muuta ajateltavaa. Näin sivupeilistä bussin ilmestyvän takanamme näkyviin tienmutkasta ja samalla Ivan polkaisi kaasun pohjaan, antoi kierrosten nousta punaisen pahemmalle puolelle ja nosti kytkintä.

Fiat nytkähti kerran ja sammui. Bussi ehti luoksemme ja pysähtyi taaksemme. Tukkiessamme siltä tehokkaasti pääsyn pysäkille, katselin anteeksipyytelevästi ihmisiä, jotka tuijottivat meitä pysäkiltä Ivanin kiroillessa vieressäni venäjäksi rattia hakaten. Lopulta pääsimme tuskastuttavan hitaasti bussin tieltä liikkeelle, mustan savupilven saattelemina ja Fiatin moottorin huutaessa kuin palava Brian Johnson.

Urhean Fiatin kiihdyttäessä vauhtia hitaasti mutta varmasti, yritin minimoida kyydistä mahdollisesti aiheutuvia vahinkoja kiskomalla turvavyötä esiin ja yrittäen saada sitä kiinni vastakappaleeseen. Ivan katsoi yrityksiäni hetken ja toteasi ”belts are broken” samalla kun lähestyimme ensimmäistä mutkaa nopeudella, joka oli jokseenkin täysin sopimaton autolle, joka ei ole mukana Formula 1 – sarjassa.

Tässä vaiheessa lukijan mielessä käväisee ajatus että liioittelen – että joko valehtelen tai en osaa ajaa autoa. Totuus on kuitenkin se, että Ivanin kääntäessä mutkaan auto kallistui erittäin rajusti, minä meinasin lentää penkiltä ratissa roikkuvan Ivanin päälle ja Fiatin renkaat ulvoivat parhaaseen Hollywood-tyyliin. Ivanin oikaistessa auton meinasin lyödä pääni sivuikkunasta läpi.

Matka kuitenkin jatkui. Ensimmäisten, kirkkaan punaisina loistavien liikennevalojen lähestyessä jalkani alkoi vaistomaisesti hakea jarrua. Ivan kuitenkin antoi auton rullata hitaasti lähes edessä olevan auton perään ennen kuin pysähtyi. Syykin selvisi pian. Kun valot muuttuvat vihreiksi, Fiat nytkähti ja sammui. Tarvittiin jälleen muutama yritys, raivokkaan korkeat kierrokset ja kolme kuutiometriä mustaa savua ennen kuin auto lähti liikkeelle. Tämä toistui joka kerta kun jouduimme liikennevaloihin pysähtymään.

Vaikka liikennevaloissa pysähdyttiin, jokaisen matkan varrelle osuvan mutkan Ivan ajoi samalla kuolemaa halveksuvalla nopeudella, höpisten samalla jotain epämääräistä jarruista ja vaihdelaatikosta. Ivanin puhetavan ja rämisevän Fiatin vuoksi en saanut juuri mitään selvää ja ehkäpä hyvä niin. Viimeisen mutkan kohdalla olin jo oppinut varautumaan ja nojaamaan mutkaan kilpamoottoripyöräilijän tavoin.

Lopulta olimme koulun pihassa. Ivan parkkeerasi lähes poikittain parkkiruutuun ja Fiat sammui välittömästi, varmasti yhtä kiitollisena matkan päättymisestä kuin minäkin. Kiitin Ivania kyydistä ja lähdin kävelemään koulun ovelle Ivanin asettuessa parkkipaikalle makuulle tutkimaan auton pohjaa.

On se vain myönnettävä, kyllä Ivan on minuakin auttanut. Ehdin koululle hyvissä ajoin ja ilman unisuuden hiventäkään.

Paluumatkan tulin bussilla.

Tuholaisia ja torjuntaa

2008-11-14T22:28:00.018+02:00

No, tämä päivä oli pakko nähdä. Kuten osa teistä lukijoista jo kommenteissa aikoinaan ennusti, että ihme jos jätteiden jäljiltä ei muita elukoita tulisi meidän soluumme asumaan. - Nyt niitä tuli, ja paljon.

Päivä alkoi kuin muutkin päivät, menin keittiöön tekemään jotain pientä purtavaa, väistellen pahimpia jätöksiä, ja yrittäen löytää edes hieman hygieenisempaa työtilaa syötävän valmistamiseen. Siinä työtilaa etsiessäni satuin vilkaisemaan keittiön kattoa kohti ja aloin ihmettelemään, että mitä pieniä halkeamia tuolla oikein on. Niitä vähän aikaan tuijotettuani tein havainnoin jota en olisi halunnut tehdä - "halkeamat" näyttivät liikkuvan...

Silmälasit haettuani totuus paljastui minulle entistä kirkkaamin. Katossa majaili neljästä kuuteen kappaletta 1-2 cm:n pituisia pieniä kellertäviä toukkia. Se mistä toukat olivat peräisin oli vielä hämärän peitossa. Itselläni oli kuitenkin jo kiire ja en ennättänyt toukkia, tai niiden alkuperää tarkemmin tutkimaan. Ilmoitin löydöstäni Cestorille ja kaukolle, ja kehotin heitä tutkimaan löytöäni tarkemmin.

Cestor ja kauko tarttuivatkin tuumasta toimeen ja alkoivat jäljittämään uusien asukkaidemme alkuperää. Kuin vihikoirat he seurasivat toukkien jättämää hajujälkeä ja jäljittivät toukkien sijaintia... Tai totta puhuen suunnistivat suoraan Ivanin kuivamuonakaappia tutkimaan. Kaapin ovea raotettuaan he huomasivat muutaman toukan ja pari perhosta muistuttavaa otusta kaapin takaseinässä. Tämä riitti heille todisteeksi, että toukat ovat jostain kaapissa olevasta pussista peräisin. Muutaman minuutin kaapin sisältöä analysoiden, tutkijatiimimme päätyi avoimen kaurapuuropussin pariin. Tuijotettuaan pussin sisältöä tovin, he huomasivat sen sisällön liikkuvan ja kuhisevan elämää...

Kenties jo hieman hulluiksi Ivanin keskuudessa tulleet Cestor ja kauko keksivät aloittaa uudenkaltaisen vielä nimeättömän seurapelin. Nimitys "Toukan metsästys" kaiketi kuvaa parhaiten seuraavia tapahtumia.

Touhutiimimme aloitti pelin levittämällä ruokapöydälle pari sanomalehteä ja kaatamalla puuropussin sisällön lehtien päälle. Pussin kauheudet valkenivat heille nopeasti. Toukkia oli paljon, todella paljon... Yksitellen kerättyään kaikki toukat vanhaan tyhjään Sangria-pulloon sekä seottuaan laskutoimituksissaan muutamaan otteeseen, he saivat lopulliseksi saldokseen yli 90 toukkaa. Ja teille arvoisat lukijat ikuistimme saaliin useaan valokuvaan sekä videoon. Olkaa hyvät, ja anteeksi.

Ja sitten se video (anteeksi nyt vielä kerran):

Ivan ei operaation aikaan ollut paikalla ja hyvä niin, koska hän todennäköisesti olisi syönyt pussin sisällön kehuen proteiinipitoista annostaan.

Keittiö näytti olevan puhdas tuholaisista ja ainut muisto heidän olemmassa olostaan oli pulloon vangiksi kerätyt toukat.

Koitti uusi aamu, ja keittiöön mennessä katossa oli n. 10 toukkaa lisää. Pullosta nämä kaverit eivät voineet karata vaan uudet ystävämme olivat tulleet katon ja seinän välisistä muutaman senttimetrin korkuisista raoista, joita asuntomme on siis täynnä. Lisäksi osa toukista oli jo ehtinyt kehittyä lentäviksi elukoiksi. Tilanne alkoi vaikuttamaan mahdottomalta ja lähdin kaukon avustuksella selvittämään mitä helvetin otuksia tänne on pesiytynyt. Parinkymmenen minuutin googlailun jälkeen olimme sataprosenttisen varmoja, että keittiössämme asui Intialainen Jauhokoisa, muutaman sukupolven kera.

Lajimäärityksen jälkeen totesimme, että ainut vaihtoehto on ilmoittaa vuokranantajalle, että meillä olisi täällä paha tuholaisongelma Ivanin lisäksi. Homma etenikin ilmoituksen jälkeen vauhdikkaasti ja vuokranantajamme ilmoitti asiasta huoltoyhtiöön. Tästä muutaman päivän kuluttua minulle soitti herra myrkyttäjä ja pahoitteli, että ei ole aikasemmin ollut yhteydessä. Harmi vaan, että myrkyttäjä soitti ilmoittaakseen olevansa flunssassa ja ei pysty tuholaisia karkoittamaan vasta kuin puolentoista viikon päästä.

Ivania vuoden kestäneenä ei muutama jauhokoisa tuntunut enää missään. Aloitimme liittoutuneiden kanssa ryhmäterapiapelin, jossa metsästimme lentäviä koisia liiskaten niitä 1,5 viikon aikana yhteensä noin 100 kappaletta. Myrkyttäjällekin jäi vielä hyvin työsarkaa, koska vaikka kaikki näkyvissä olevat koisat saikin tapettua, seuraavana aamuna niitä oli jälleen 3-10 kappaletta lisää. Lopullisissa tuloksissa kauko onnistui nappaamaan pelissämme voiton 39 tapolla.

Herra myrkyttäjä vihdoin saapui ja käsitteli koko asunnon jollain hyönteisille tarkoitetulla hermomyrkyllä, vakuuttaen että se ei ole ihmisille ollenkaan vaarallista. Kunhan ei mene missään nimessä kahteen tuntiin lähellekkään myrkytettyjä alueita...

Myrkky tepsi, toukat ja koisat hävisivät, Ivan valitettavasti ei.

Myrkyttäjän poistuessa hän tokaisi, että ei ole koskaan nähnyt näin paljon koisia muualla kuin leipomoissa, joissa ne kuulemma tykkäväät asustaa. Kai tuota voi pitää jonkin asteisena saavutuksena, ellei jopa kohteliasuutena myrkyttäjän puolelta.

Kiitos myrkyttäjälle ja uusia otuksia odotellessa.

Mafiatoverit, Osa 1

2008-10-31T17:03:00.002+02:00

On tavanomainen iltapäivä pienen pienessä soluyksikössämme. Olen keittiössä tekemässä ruokaa ja Ivan seisoo vieressäni paidatta ja törkyinen teemuki kädessään höpisemässä innokkaasti jotain siitä miten hän on lähes valmis aloittamaan autojen ruiskumaalaamisen, mutta ei vielä ole aivan saanut koodattua matemaattista funktiota joka määrittäisi oikeat värivivahteet – tai jotakin sinnepäin. Minä nyökkäilen, hämmennän makarooneja ja pohdin samalla ehdinkö vielä käydä salilla ennen Housea.

Jossakin vaiheessa Ivan päättää lopettaa monologinsa ja kääntyy lähteäkseen. Huomaan että Ivanin toisessa korvassa on jotakin erikoista. Tarkemmin sanottuna se on sinisen eristeteipin peitossa. Eristeteipillä on korvaan teipattu jonkinlainen tuppo joka tarkemmin katsottuna paljastuu vessapaperiksi.

Uteliaisuuteni herää ja kysyn Ivanilta mikä hänen korvaansa vaivaa. Ivan tuijottaa minua hetken ja vastaa hiljaa että minun ei olisi pitänyt nähdä sitä. Seuraa pieni tauko jonka jälkeen hän sanoo että hänellä on pieniä ongelmia venäläisten rikollisten kanssa. Olen alkaa nauramaan ääneen kun Ivanin surrealistisen elämän pyörteissä yhtään mikään ei tunnu olevan liian kaukaa haettua.

Pokkani kuitenkin pitää ja alan kyselemään asiasta lisää. Ivan on aika vaitonainen korvastaan. Keskustelun aikana käy kuitenkin epäsuorasti ilmi, että Ivan on ilmeisesti jossain vaiheessa Venäjällä elellessään ajautunut jonkinlaiseen velkasuhteeseen jonkin lain laveammalla puolella viihtyvän tahon kanssa. Tämä on mahdollisesti ollut osasyynä Ivanin livahtamiseen Suomen puolelle sekä myös motivoinut Ivania autonkorjausbisneksen aloittamiseen.

Ivan ei kuitenkaan onnistunut jättämään huoliaan taakseen siirtyessään kymmenien tuhansien järvien ja satojen tuhansien mykkinä jurottavien työmatkapendelöijien maahan. Kun suomalaiset velkojat lähestyviät puuttuvien maksusuoritusten tiimoilta Ivania kohteliaasti kirjallisilla maksukehotuksilla, Venäjän mafia leikkaa häneltä korvan irti.

No, ehkä korvasta on vielä jotain jäljellä vessapaperin ja eristeteipin alla, emme voi tietää. Karu totuus on kuitenkin se, että Ivan kulki teipit päässään monta viikkoa, joten ihan mitättömästä naarmusta tuskin on kysymys.

Kun Ivan kirkuu yöllä venäjäksi jotain parkkipaikalla, ehkäpä hän ei kiistelekään oman päänsä sisällä olevan alter egonsa kanssa vaan yrittää neuvotella lisää maksuaikaa mafiatoverilta, jonka toimenkuvaan kuuluu suorittaa pikaista plastiikkakirurgiaa ilman asianmukaisia lupia, välineitä – tai puudutuksia.

Lääkärin puheilla Ivan ei asiantilan johdosta ole luultavasti kuitenkaan käynyt – lääkärit Suomessa kun tuskin käyttävät sidetarpeina eristeteippiä ja vessapaperia. Kenties Ivan luottaa omiin kenttäsidontataitohinsa tarpeeksi eikä näe tarpeelliseksi maksaa tähtitieteellisiä summia lääkärin palveluksista. Tai ehkä hän ei ole halukas kuvailemaan vamman alkuperää.

Ymmärrän hyvin jos lukija tuntee tässä vaiheessa jonkinlaista epäuskoa, irtonaisista korvista kun puhutaan. Asioihin onkin aina hyvä suhtautua skeptisesti, erityisesti silloin kun ne on löydetty Internetin syövereistä. Epäuskoa kuitenkin lievittänee se että me liittoutuneet emme ole ainoita jotka Ivanin korvateippejä ovat ihmetelleet. Sekä asuinalueellamme, että koulullamme ovat monet tätä tee-se-itse-kenttäsidosta ihmetelleet. Todennäköisesti myös jotkut blogimme lukijoista ovat omakohtaisesti sen bonganneet.

Ivanin ollessa kyseessä ainakaan kaikkia hänen kertomuksiaan ei liene syytä purematta niellä. Jotkin niistä ovat nimittäin vähintäänkin epäuskottavia. Vai mitä sanotte siitä että itse Venäjän pääministeri Vladimir Putin on yksi Ivanin vainoojista. Ivanin sanoin: "It is not easy to survive when the prime minister of the biggest country in the world is trying to kill you."

Koska emme halua yltiöpäisesti heittäytyä tähän harhaiseen maailmaan, joka Ivanin pääkopassa velloo, pohtikaamme korvan kohtalolle muita mahdollisia selityksiä.

Ivanin turvatoimet hitsaamisen, rälläköinnin ja yleisesti työkalujen käytön suhteen ovat vähintäänkin puutteellisia. Mies joka hitsaa sisätiloissa ilman suojalaseja ja käynnistää osittain puretun mikroaaltouunin nähdäkseen tuleeko siitä mikroaaltoja, saattaa hyvinkin joskus loukata itsensä touhutessaan.

Ivanin tuntien on myös hyvin mahdollista, että hän on loukannut korvansa kiljuttuaan jonain perjantaiyönä räävittömyyksiä väärälle henkilölle tai joutuessaan tekemisiin ”entisen” omistajan kanssa "löytäessään" taas yhtä uutta maastopyörää "roskiksesta".

Mutta mikäli osassa Ivanin puheista onkin perää (jätämme herra Putinin tästä pohdiskelusta pois), se tarkoittaisi sitä, että hänen venäläiset vainoojansa ovat ulottaneet otteensa rajan yli ja silponeet Ivania puuttuvien ruplien vuoksi jossain lähiseudulla. Tämä puolestaan tarkoittaisi sitä, että Ivanin asuinpaikka on Uralin Cosa Nostran tiedossa ja että Ivanin liikkeitä seurataan. Kenties meidän liittoutuneidenkin roolia tässä vyyhdissä on jossain mafiatoverien viikkopalaverissa käsitelty. Täytyykin toivoa, että kukaan blogin lukijoista ei leikkele työkseen ihmisiltä korvia.

Korvan silpominen ei tehnyt Ivanista tehokasta ja tunnollista autonkorjaajaa. Pätkätöistä tuli potkuja ja vuokranantajakin yritti vielä "varastaa" Ivanilta rahaa vesivahinkolaskun muodossa. Oletettavasti nämä tekijät aiheuttivat sen että Ivanin maksujärjestelyt Venäjän suuntaan eivät sujuneet odotetulla tavalla ja niinpä Ivan alkoi, ainakin omassa mielessään, olla vaarassa menettää muutakin kuin korvansa.

Ajan kuluessa Ivanin vainoharhaisuus alkoi pikkuhiljaa isääntyä. Samalla Ivanin väitteet häntä vainoavista rikollisista alkoivat herättää kasvavaa huomiota myös liittoutuneiden keskuudessa.

Eräällä ostosreissulla huomasin epäilyttävän näköisen miehen vilkuilevan minua kauppakeskuksessa. Myöhemmin näin saman hyypiön bussissa ja mielessäni kävi että jospa Ivanin tarinoissa olisikin jotain perää. Tyyppi jäi kuitenkin kyydistä kauan ennen minua ja saatoin huokaista helpotuksesta. Tai ehkäpä kyseessä olikin taitava varjostaja, joka oli huomannut minun huomanneen hänet ja jäi kyydistä hälventääkseen epäilyni. Ehkäpä minulla on jossain Moskovan vartioidussa arkistohuoneessa oma kansioni, jossa on maininta että kauppareissulla numero 295 ostin jauhelihaa, maitorahkaa ja appelsiineja.

Tämän piinaavan takaa-ajotarinan seuraavassa osassa tilanne, ja Ivanin ruuvi, kiristyvät entisestään. Selvitämme myös Ivanin pakosuunnitelmia, mahdollista uhkaa meille sekä valotamme muutamia yksityiskohtia Ivania jahtaavista tahoista.

Jos meitä ei vaienneta ennen sitä.

Raivaustyötä hurrikaani Ivanin tuhoalueella

2008-09-26T20:06:00.010+03:00

Oltuamme jo yli puoli vuotta asuneet Ivanin kanssa, olimme tulleet huolestuttavan pahasti turtuneiksi hänen synnyttämäänsä sotkun ja lian vyörymään, joka kulkutaudin lailla levitti lonkeroitaan läpi koko asumuksemme. Näin ollen olimme alkaneet pitää normaalina asiantilana sitä soran, kuivuneiden lehtien ja keppien muodostamaa mattoa joka lattioitamme peitti, sitä palaneiden ruokalajien kirjoa, jolla lietemme oli päällystetty ja sitä mustien kädenjälkien lajitelmaa, joka sai huoneistomme seinät näyttämään aborginaalien luolamaalaukselta.

Tähän pitkän altistumisen aikaansaamaan turtuneisuuden tilaan oli kuitenkin tulossa muutos. Muutoksen airueena toimi muuan keltainen paperilappu joka eräänä päivänä oli mystisesti keittiömme pöydälle ilmestynyt.

Kyseessä oli tietenkin siivouskehotuslappunen, jonka vuokranantajamme lähettämä tarkastaja oli jälkeensä jättänyt. Emme tiedä mistä syystä tarkastaja oli kämpässämme vieraillut, mutta oletamme että syynä olivat Ivanin toimista tekemämme valitukset, joista palkkana siis saimme eteemme siivouskehotuksen, jossa oli enemmän rukseja kuin useimmissa lottokupongeissa.

Kämppämme yhteiset tilat kuuluvat yhteisen ylläpitovastuun piikkiin ja siivouskehotuksen huomioitta jättäminen johtaisi siihen että vuokranantaja siivouttaisi lopulta tilat ammattilaisilla ja me maksaisimme kulut, jotka eivät todellakaan olisi pienet. Niinpä päätös jatkotoimenpiteistä oli helppo. Oma kirjallinen valituksemme oli aiheuttanut sen, että me liittoutuneet saisimme omin käsin siivota kaikki Ivanin sotkut ennen uusintatarkastusta.

Sanoin omin käsin siksi, koska vaikka Ivan oli periaatteessa myös siivousvastuullinen, emme todellakaan halunneet hänen ”apuaan”. Tiesimme tässä vaiheessa nimittäin jo katkerasta kokemuksesta että siitä koituisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Toivoimmekin voivamme hoitaa urakan ilman Ivanin osallistumista.

Kuten kaikissa vaikeissa operaatioissa, tässäkin oikea varustautuminen oli elintärkeää. Olimme sopineet pyhittävämme erään perjantai-illan kokonaan siivoamiselle ja olimme kukin ostaneet siivousvälineitä projektia varten. Ostosreissujen tuloksena keittiön pöydälle kasattiin suuret määrät rättejä, harjoja ja karhunkieliä, mutta ennen kaikkea pesuaineita. Arsenaalissamme oli litratolkulla myrkkyjä, joista jokaisessa oli jonkinlaista varoitustarraa kyljessä. Tiesimme että urakasta ei tulisi helppo.

Tämä käsitys vahvistui entisestään kolmen tunnin kuluttua, kun olimme saaneet vasta keittiön siivottua. Tänä aikana Ivan oli tullut muutaman kerran puolialasti keittiöön toimiamme ihmettelemään. Samalla Ivan kyseli moneen kertaan että onko liesi kohta putsattu, hänen kun pitäisi keittää teetä.

Projektin näillä tienoilla Ivan halusi myös ensimmäisen kerran osallistua itse siivoamiseen. Sanoimme hänelle että esimerkiksi vessa on vielä siivoamatta. Eipä aikaakaan kun Ivan tuli vessan kimpusta takaisin, sanoen ”for me, it looks clean now”. Käytyämme katsomassa vessaa huomasimme että Ivan oli vain suihkuttanut vessan suihkulla vettä lattialle ja julistanut homman valmiiksi. Kiitimme Ivania avusta ja totesimme keskenämme että vessan siivouksen lisäksi edessä olisi myös vessan kuivaus.

Saatuamme keittiön siivottua, siirryimme portaisiin, joita peitti pöly, musta lika sekä tummat varpaanjäljet joita navettatonttumme oli jättänyt jälkeensä. Tässä vaiheessa Ivan halusi, ikävä kyllä, kantaa jälleen oman kortensa kekoon, ja hankasi, vastustuksestamme huolimatta, puuportaita teräsvillalla sieltä täältä muutaman minuutin ajan ennen kuin sai tarpeekseen ja lähti ulos. Portaissa näkyy vielä tänäkin päivänä selviä läiskiä tästä hankaamisesta, ja epäilemättä näkyy myös silloin, kun ensimmäinen Mars-siirtokunta perustetaan.

Siivottuamme alakertaa jokusen tunnin ajan, alkoi tuloksia näkyä. Emme olleet uskoa kuinka valkoinen eteisen lattia todellisuudessa oli. Ilman Ivania homma myös eteni tehokkaasti ja mukavasti musiikin soidessa ja virvoitusjuomien kostuttaessa janoisten siivoojien kuivia ja kloorihöyryjen runtelemia kurkkuja. Ainoa negatiivinen puoli oli se, ettemme olleet muistaneet niin itsestäänselvää asiaa kuin kumihanskat. Kenelläkään meistä ei ollut pokkaa työntää paljasta kättään esimerkiksi vessan lattiakaivoon, joten se, ja muutama muu kohde oli pakko jättää seuraavaan kertaan.

Jossain yhdeksännen siivoustunnin tienoilla ulko-ovi kävi ja Ivan pöllähti eteiseen. Olin itse hankaamassa tuloksetta juuriharjalla levää ja Ivanin moottoriöljyjä pesuhuoneen lattiasta, kun Ivan katsoi minua eteisestä, naurahti, ja kysyi ”are you still cleaning?”. En vastannut.

Lopulta olimme saaneet alakerrastakin seinät, lattiat, ovet ja huonekalut pyykättyä. Kaiken kaikkiaan urakkaan oli kulunut aikaa kymmenen tuntia sekä useita litroja pesuaineita. Tuloksena huusholli oli puhtaampi kuin koskaan. Saimme kokea uusia tuntemuksia kun esimerkiksi keittiössä pystyi kävelemään ilman kenkiä ilman että mitään tarttui sukkiin, tai rusentui jalan alle.

Urakan jälkeen istuimme jonkin aikaa iltaa keittiössä. Ivan tuli keittiöön touhuamaan jotain epämääräistä ja muistutimme hänelle että voisi jatkossa siivota omat sotkunsa ja että kämpän pitäisi aina näyttää yhtä puhtaalta kuin nyt. Ivan vastasi ”are you kidding?” Lievästä vastustelusta huolimatta Ivan kuitenkin lupasi siivota jatkossa omat sotkunsa. Joskus neljän jälkeen aamuyöllä nukkumaan mennessäni kävelin Ivanin avoimen oven ohi ja siellähän se oli, hereillä ja tietokoneen ääressä, aikuisviihdettä selaamassa.

Siivouksen jälkeen oli mukava tunne että oli saanut jotain aikaan. Vaikka suurin osa ajastamme kuluikin nimenomaan Ivanin sotkujen siivoamiseen, käytimme myös tilaisuutta hyväksemme ja pesimme samalla kertaa myös jääkaapin ja uunin, sulatimme pakastimen ja pesimme ikkunat. En ole ikinä siivonnut yhdellä kertaa yhtä paljon. En edes armeijassa.

Ikävä kyllä emme tajunneet ottaa kämpästä ”ennen”-kuvia, mutta ”jälkeen”-kuvia otettiin kyllä senkin edestä. Tässä muutamia niistä:

Kuvista ei ehkä kovin hyvin välity tilojen leikkaussalinomainen steriiliys, mutta voin vakuuttaa että puhtaammaksi pinnat olisi saanut vain maalaamalla ne, tai rakentamalla koko talon uudestaan.

Ivanin kunniaksi on sanottava että hän kyllä yritti. Omalla tavallaan. Ensin siivota sotkuja ja myöhemmin ylläpitää siisteyttä. Ja onnistuikin siinä, muutaman päivän ajan.

Jos yllätystä mitattaisiin metreissä, emme yllättyneet edes puolikkaan nanometrin kymmenystä siitä että jo viikon sisällä Ivanin kauniit lupaukset olivat muuttuneet höyryksi ilmassa ja siivousyritykset huvenneet olemattomiin. Paluu arkeen oli fakta.

Siivouksemme oli kuitenkin ollut niin perusteellinen että edes Ivan ei kyennyt kämppää täysin alkuperäiseen tilaan palauttamaan. Epäilemättä jossain vaiheessa hän olisi tässä onnistunut, mutta siivousiltama jatkoineen oli kuitenkin kaikesta huolimatta sen verran positiivinen kokemus, että toistimme sen kevennettynä versiona jo muutaman viikon kuluttua ilman isompia ongelmia tai henkisiä kärsimyksiä.

Sillä kertaa muistimme jopa kumihanskat.

Puolialaston venäläinen kokki (osa 1)

2008-09-19T03:26:00.012+03:00

Pitkän kirjoitustauon jälkeen päästään viettämään viikonloppua herkullisten ja jännittävien ruokaohjeiden parissa. Luonnollisesti kaikki tässä moniosaisessa kirjoituksessa mainitut reseptit ovat Ivanin taidokasta, omaperäistä ja suorastaan ”nerokasta” käsialaa.

Jotta saisit blogistamme konkreettisemman elämyksen, voit tulevien ruokaohjeiden avulla luoda kotisi keittiöön kommuuniamme vastaavan ”Ivanilaisen”, silmiä kirvelevän ilmapiirin. Halutessasi voit jakaa sitä myös perheesi ja ystäviesi kesken tarjoamalla heille valmistamiasi ruokia. Henkilökohtaisesti en tarjoaisi näitä sapuskoja edes pahimmalle vihollisellenikaan, mutta joillekin nämä ruoat tarjoavat varmasti eräänlaisen kulttuurielämyksen – tai shokin.

Joten eiköhän pidemmittä puheitta kaiveta pannut ja kattilat kaapista, pistetään hella tuleen, poistetaan palohälyttimestä paristot ja aletaan valmistamaan herkullisia kotiruokia ála Ivan.

Alkuvalmistelut ovat aina tärkeitä ruoanlaitossa. Myös Ivan on tämän asian huomannut, ja noudattaa rutiinin omaisesti omia käyttäytymismallejaan. Tässä Ivanin yleisin käyttäyminen ennen ruoanlaittoa.

Käynnistä 1-2 lieden levyä, ja anna niiden lämmetä 30-60 minuuttia ennen ruoanlaiton aloitusta (punainen väri kertoo, kun liesi on sopivan kuuma)
Odotellessasi lähde ulos korjaamaan autoja
Käynnistä levyt uudelleen jos joku on sattumoisin ne käynyt sammuttamassa
Lähde ulos korjaamaan autoja tai muuten vain touhuamaan omia askareita
Unohda, että aioit valmistaa ruokaa.

Edellä mainittu tapahtumaketju voi toistua saman päivän aikana useaan otteeseen, tai mahdollisesti koko ruoanlaitto siirtyy seuraavaan päivään.

Monelle teistä alkuvalmisteluihin saattaisi kuulua myös käsien pesu, mutta niin kuin kaukon hygieniakirjoituksen toisesta osasta monelle varmasti asia tuli harvinaisen selväksi. Ivan ei ikinä pese käsiään. Sen takia myös teille blogin lukijoille jotka aikovat näitä ruokia kotona valmistaa, on äärimmäisen tärkeää olla pesemättä käsiä useaan päivään sekä uittaa niitä moottoriöljyssä muutaman tunnin verran. Vain silloin voit saada ruokaan aidon ja oikean, tunteella ja taidolla tehdyn Ivanilaisen keittiön maun.

Tässä kirjoituksen ensimmäisessä osassa otamme pehmeän laskun Ivanilaiseen keittiöön ja valmistamme Kello viiden teen.

Resepti on yksinkertainen: 3 dl vettä, sekä 1 teepussi.

Kaada kattilaan 3 dl vettä ja odota, että vesi alkaa kiehua. Huomattuasi, että vesi kiehuu odota niin kauan kunnes vesi on haihtunut pois. Lisää tarvittaessa toinen annos vettä. Kaada kiehuva vesi teemukiin ja hauduta teepussia vedessä n. 3 minuuttia. Tee on valmis.

Valmistuksessa saattaa kuitenkin ilmetä ongelmia. Esimerkiksi teepussi voi hajota liiallisen hauduttamisen seurauksena, jolloin mukiin voi jäädä (teelehtien) jätöksiä (kuva 1). Jos vesi ehtii jäähtyä, on Ivan kehittänyt näppärän tavan saada se uudelleen lämmitettyä (kuva2).

Seuraavassa osassa päästäänkin jo tositoimiin ja valmistamaan mjakaroonia, savustettua riisiä ja lihaisia salaattipihvejä.

Peikkometsän prinssi, Luku III

2008-08-23T13:34:00.014+03:00

Näin olemme saapuneet tämän jatkokertomuksen kolmanteen osaan, joka myös päättää koko saagan. On aika ottaa nenästä kiinni ja sukeltaa antisankarimme pesäluolaan. Tämän sukelluksen aikana selvitämme näyttääkö Ivanin asumus huonekalumainoksen kliiniseltä mallikodilta vai tehomaatalouden jaloista evakkoon lähteneen psykoottisen navettatontun asuinkololta.

Ivanin huone, tai tarkemmin sanoen pesäonkalo, on täysin omaa luokkaansa. Koska Ivanilla on tapana pitää oveaan selkosen selällään päiväkausia, on muiden mahdoton olla näkemättä pesän saastaista sisältöä. Ja siinä sitä onkin katseltavaa kerrakseen. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa sisätiloissa. Ulkonakin vain muutaman kerran ja silloin yläpuolella liiteli valtava parvi lokkeja.

Ivan on hamstraaja. Hän kerää erityisesti roskiksesta löydettyjä rikkinäisiä esineitä eikä varsinaisesti heitä mitään pois. Niinpä rikkinäinen roju täyttää Ivanin huoneen jokaisen sopukan. Kun sekaan lisätään vielä ulkoa kulkeutunut sora, multa ja roskat sekä lattialle levitetyt laskut, koulupaperit ynnä muut dokumentit sekä suuri määrä erilaisia autonosia, työkaluja, vaatteita, ruuanlaittovälineitä, jätesäkkejä, patjoja, kaljatölkkejä, ruuantähteitä ja tupakantumppeja, saadaan tulokseksi jokseenkin täydellisesti varustettu Ivan-peikon pesäluola. Kokonaisuuden kruunaa vielä räjähtänyt spray-maalipullo, joka on levittänyt sisältönsä pitkin poikin tätä sisustustaiteen riemuvoittoa.

Tavaramäärän kuvaileminen ei yksinään vielä riitä antamaan riittävän kattavaa kuvaa pesäluolan sisustusarkkitehtuurista, vaan lisäksi täytyy antaa jonkinlainen käytännön esimerkki törkyisyyden tasosta. Yksi tällainen esimerkki voisi olla se, että pahimmillaan Ivanin huoneessa ei ole mahdollista edetä normaalisti kävellen, koska lattian peittää ohuimmillaankin polven korkuinen romukerros eikä paljasta lattiapintaa ole näkyvissä. Kenties tehokkain etenemismuoto rojumeressä olisikin reipas rintauinti.

YIT teki taannoin yllätystarkastuksen Ivanin huoneeseen ja äänistä päätellen tarkastajat järkyttyivät suuresti näkemästään ja haistamastaan. ”Täältä se haju tulee” ja ”Uskomaton läävä” olivat kommentit ennen kuin tarkastajat lähtivät yskien ulos. Luonnollisestikaan tarkastus ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin vuokranantajan puolelta.

Monet lukijat ovat vaatineet kuvia, ja on totta että pelkässä tekstimuodossa tämä juttu jäisi varsin pahasti lukijan mielikuvituksen varaan. Ongelmana on kuitenkin se, että vaikka Ivanin ovi olisikin auki niin emme tietenkään voi tänne mitään kuvia toisen ihm...olennon yksityisestä huoneesta kaiken maailman ihmeteltäväksi laittaa.

Jonkinlaista visuaalista mielikuvaa voi kuitenkin huoneesta saada oheisista kuvista jossa Ivan on kasannut osan huoneensa sisällöstä yhteisiin tiloihin etsiessään jotain tärkeää dokumenttia arkistointijärjestelmänsä syövereistä. Huomionarvoista on, että vaikka yläkerran yhteiset tilat täyttyivät Ivanin romuista, hänen huoneensa oli edelleen niin täynnä törkyä ettei lattiaa ollut näkyvissä.

Ivanin kanssa eläessä ei voi välttyä ajatukselta että jakaa huoneiston jonkin eläimen kanssa. Ivanin aiheuttama sotku on niin totaalisen epäinhimillistä, että sen rinnalla oma huone tuntuu sotkuisimmillaankin kuin steriililtä leikkaussalilta. Vielä Ivanin sotkemiskykyä ihmeellisempi ja käsittämättömämpi on hänen kykynsä ja halunsa asua ja elää tämän sotkun keskellä.

Luonnollisesti sotku ei rajoitu vain Ivanin omaan huoneeseen, vaan leviää myös yleisiin tiloihin, joista me muut turhaan yritämme sitä siivota. Tuntuu, että Ivan valtaa alaa, eli sotkee ja levittää rojujaan niin tehokkaasti, että vastaan on lähes mahdoton taistella. Yhden suursiivouksen jälkeen kestää vain muutamia päiviä ennenkuin kämppä on taas täynnä autonosia ja keittiöön kävelemiseen sekä ruuanlaittoon tarvitaan sisäkenkiä ja kumihanskoja.

Ivanin epäinhimillisestä käytöksestä ja elintavoista huolimatta tämän ulkomuoto on kuitenkin siinä määrin ihmisen kaltainen, että emme ainakaan kovin suurella varmuudella voine lukea häntä kuuluvaksi esimerkiksi ihmisapinoiden tai alempien kädellisten lahkoihin. Vahvin vaihtoehto lieneekin siis, että keskuudessamme elävä olento kuuluu jonkinlaisten peikkojen, maahisten tai menninkäisten heimoon. Kenties DNA-testi kertoisi totuuden Ivanin syntyperästä.

Varmaa on vain se, että Ivanin entiset seinä- tai maakolonaapurit huokaisivat helpotuksesta viime syksynä, kun Ivanin matka kävi kohti Suomenmaata. Peikkometsän prinssin oli tullut aika merkata itselleen oma reviiri – oma valtakunta.

Ja sen hän tosiaan teki.

Ivan NEEDS

2008-08-18T16:24:00.057+03:00

Aikaisempia merkintöjämme lukemalla tarkkaavaisimmat lukijat ovat saattaneet panna merkille, että Ivanin luonteenlaatu ja sosiaaliset käyttäytymismallit poikkeavat totutuista.

Ivanilla on tapana lainata paljon esineitä eri lähteistä ja palauttaa ne, tai olla palauttamatta (palauttamatta jäänyt esine on esimerkiksi kaukon veitsi, joka myöhemmin löytyi vääntyneenä ja kärki katkenneena autonkorjaustavaroiden joukosta). Ennen kaikkea Ivanin luja luonne vaatii häntä tarttumaan tuumasta toimeen välittömästi ja määrätietoisesti. Kun Ivan tarvitsee, Ivan kertoo sen. Tai jättää kertomatta, mutta toimii.

Yksi Ivanin luvattomasti lainaama, mutta palauttama käyttöesine on henkilökohtaisessa omistuksessa oleva valkoinen pölynimurini. Käytettyään imuria siivoamiseen tai johonkin muuhun eriskummalliseen touhuunsa, Ivan palautti kapineen paikoilleen asiaankuuluvasti. Käytön jälkeen vehkeen molemmat renkaat olivat kuitenkin irronneet, ja kalistettaessa imuria se laski alleen mustaa vetistä liejua, kuin Ivanin musta automobiili konsanaan.

Ivanin tajun mukaan lainasta kuuluu ilmoittaa jälkikäteen, tai olla ilmoittamatta. Silloin tällöin Ivanin lainaamista on vaikea erottaa anastuksesta, artikkelin luvattomasta käyttöönotosta tai muista laittomuuksista. Usein itse hukkaamiksi luulemiaan esineitä saa takaisin päivien tai viikkojen lainalta, kun keksii kysyä Ivanilta, onko hän nähnyt hukkaan joutuneita tavaroita.

Erään virkistysillan päätteeksi jätin erehdyksissäni kamerani keittiön pöydälle. Pelastin sen onnellisena seuraavana päivänä ja vein omaan turvaani. Ivan oli osannut palauttaa kameran täsmälleen sille paikalle, jolle olin sen jättänyt. Kamera oli kunnossa, vaikkain hieman likainen, rasvainen ja täynnä kuvia autojen tekniikasta ja maalipinnoista. Komea asukkimme oli napannut myös muutaman kuvan itsestään ja paidattomasta ylävartalostaan, joten luvaton laina ei jäänyt tällä kertaa Ivanin omaksi salaisuudeksi.

Huolimattomuuteni johdosta Ivan sai tietoonsa, että omistan kameran. Tietoutensa turvin hän asteli seuraavana päivänä ovelleni ja ilmoitti minulle kohteliaasti (vaikkakin jälkikäteen) lainastaan samalla vaatien kameraa uudelleen käyttöönsä. Jatkossa hän on minua komentanut aamuisin, päivisin ja illoin, milloin tarpeensa keksiikin: "I need your camera." Joskus hän vaatii minut mukaansa ulos autonsa äärelle, omaksi kuvaajakseen: "Make me a picture."

"I need your Windows" käskee Ivan, kun sotkee tietokoneensa. Hän ei pyydä, vaan ilmoittaa tarpeensa. Eikä Ivan välitä myöhäisistä ajankohdista, kun huomaa olevansa ilman käyttöjärjestelmää. Ivan tarvitsee uutta käyttöjärjestelmää koneelleen kerran tai kaksi viikossa. Hän tahtoo levyn öljyisiin kouriinsa ja juoksee yläkertaan.

Kun Ivan ei onnistu korjaamaan tietokoneitaan, hän tarvitsee uuden. "I need your computer" sanoo Ivan Fabiolle keittiöstä tämän löytäessään. Hän seuraa Fabiota alakertaan ja tämän huoneeseen lainatakseen hieman tietokonetta. Ivan ei kuitenkaan onnistu käynnistämään selainta ja siitä harmistuneena tai innostuneena alkaa selailla koneen kansioita ja niiden sisältöä. Fabio nappaa hiiren urkkijalta tarkistaen samalla hänen motiivejaan, käynnistää raukalle selaimen ja Ivan lukee sähköpostinsa.

Kun Ivan hukkaa puhelimensa, hän tarvitsee uuden. "I need your phone, give me your phone" hän vaatii. Ivan soittaa ja ehkä kuulee oman puhelimensa soimassa vessan lavuaarissa, oman huoneensa lattialla tai keittiön pöydällä, ellei ole hukannut sitä parkkipaikalle tai satunnaiselle tielle.

Ivan on myös rokkitähti, tai ainakin hän pitää kitaroista. "Give me your guitar" sanoo Ivan kuullessaan soinnut ja löytessään liittoutuneet Fabion huoneesta iltaa viettämästä. Hän rasvaa kitaran liukkaaksi paljasta kylkeään ja käsiään vasten, etsii nuotteja ja raapii kitaran kieliä plektra suussaan. Poistuessaan huoneesta Ivan jättää jälkeensä istumapaikalleen mustan, irtilähtemättömän tahran.

"Do you hjave a memory stick", kysäisi Ivan kaukolta. "I need it" hän komensi saatuaan myöntävän vastauksen. Ivan tarvitsi, mutta kauko oli alusta alkaen minua fiksumpi, eikä valitettavasti löytänyt muistitikkuaan etsittyään sitä tovin. Nyt olen minäkin palauttanut käyttöjärjestelmäni pikkuveljelle ja kamerakin on lainassa muualla - ikuisesti. Ehkä Fabiokin on jo lainannut tai kadottanut tietokoneensa?

Elävien kirjoista
terveiset toivotellen,

Peikkometsän prinssi, Luku II

2008-08-08T07:25:00.000+03:00

On tullut taas aika sujahtaa maahisten ja menninkäisten maailmaan, missä keskiaikaiset tavat ja uskomukset vallitsevat, mätänevä liha löyhkää, pimeissä nurkissa vaanii lohikäärmeitä, porstuan lattiaa pehmittää kerros kuivia olkia ja vedellä toimiva sisäkäymälä on taikuutta. Tervetuloa takaisin peikkometsään – Ivanin valtakuntaan.

Tarinan edellisessä luvussa syvennyimme Ivanin ulkoiseen olemukseen. Tällä kertaa käymme hieman läpi kotieläimemme tapoja hygieniaan, tai sen puutteeseen liittyen.

Henkilökohtainen hygienia ei näyttele suurta roolia Ivanin päivittäisessä elämässä. Tästä kertoo omalta osaltaan jo se, että vuoden yhteiselon aikana yksikään liittoutuneista ei ole kertaakaan havainnut Ivanin pesevän hampaitaan. Ei kertaakaan. On toki mahdollista, että hän pesee niitä salaa, mahdollisimman äänettömästi ja vaihvihkaa ettei vesittäisi huolella rakentamaansa imagoa, mutta todennäköisempää lienee että hän ei vain juurikaan pese niitä.

Tätä teoriaa tukee myös se, että Ivanilla ei ole hammastahnaa ja hänen hammasharjansa (ikivanha ja törkyinen lasten hammasharja jonka Ivan on toivottavasti saanut haltuunsa ilman suurempaa vastarintaa) lojuu aina keittiön kaapissa ruokaöljyn ja hienosokerin peittämänä homeisten teepussien seassa.

Myös Ivanin kuukausittaiset suihkusessiot ovat perin kummallisia tapahtumia. Äänestä päätellen ainakaan mitään normaaleja suihkutoimia ei tässä yhteydessä suoriteta, vaan vesi vain lorisee tasaisesti lattialle, vähinteen puolisen tuntia per sessio. Mahtaako Ivan sitten maata selällään pesuhuoneen lattialla pitkin pituuttaan tekemässä vesienkeleitä, tiedä häntä. Varmaa on vain se, että aina välillä Ivan tulee pois pesuhuoneesta, kipaisee työkalukaapilleen hakemaan taltan, sorkkaraudan tai muun vastaavan työkalun ja painelee takaisin pesuhuoneeseen jossa veden lorina jatkuu. Liekö sitten lika tiukassa tai selkä rapsutuksen tarpeessa.

Ivan ei pese käsiään. Ikinä. Voisi luulla että hän on syntynytkin kädet paksun moottoriöljyn ja muun lian peitossa, ja kenties näin onkin. Kun Ivanin käsien lähes käsittämätön likaisuus yhdistetään hänen tapaansa rymistää portaat alas kesälaitumelle päässeen varsan innolla ja hiplailla matkalla pintoja yhtä tottuneesti kuin menestynyt kitaristi bändäreitään, lopputulokset hivelevät jälleen kerran C.S.I:n rikospaikkatutkijoiden silmiä.

Kommuunistamme loppui taannoin vessapaperi. Ongelma ei kuitenkaan ollut järin suuri, sillä kyseessä oli perjantai ja me liittoutuneet olimme kaikki lähdössä kämpästä evakkoon viikonlopuksi, kukin omille teillemme. Niinpä Ivan jäi talouteen yksin viikonlopuksi, eikä meitä suuresti harmittanut jättää häntä ilman vessapaperia. Enemmän meitä huolestutti missä kunnossa kämppä olisi palatessamme.

Kun pikkuhiljaa saavuimme takaisin, ensimmäinen huomio oli toki hirvittävä sotku jonka peitossa kämppä oli, mutta eräänä toissijaisena havaintona oli se, että vessanpönttö oli vetämättä, pöntössä oli selvästikin jonkun olennon jätökset (nro 2) eikä ollenkaan vessapaperia. Vessapaperia ei ollut havaittavissa muuallakaan wc-tiloissa. Tästä päättelimme, että Ivan oli pärjännyt vallan mainiosti viikonlopun ilman vessapaperia, eikä itseasiassa tarvitse sitä ollenkaan pidemmilläkään aikaväleillä. Mielikuvituksen varaan jää, millä Ivan vessapaperin roolin korvaa, vai korvaako millään. Itse en ole pystynyt tätä kysymystä kovin syvällisesti pohtimaan.

Tässä vaiheessa lienee viisainta viheltää peli poikki ennen kuin kenenkään mielenterveydelle aiheutuu peruuttamatonta vahinkoa tai kukaan menettää ateriansa. Ei hyvää ravintoa sovi pois heittää.

Tämän epäpuhtaan saagan kolmannessa ja viimeisessä luvussa luomme varovaisen silmäyksen menninkäisen synkkään ja kauheaan pesäluolaan.

Ääninäytteitä yön pimeydestä

2008-08-04T19:31:00.003+03:00

Videokuvaa meiltä ei valitettavasti löydy, mutta n. minuutin mittainen ääninäyte löytyy.

kauko taannoin ikuisti Ivanin älämölön digitaaliseen muotoon. Tämä on sitä meidän kuuluisaa jokapäiväistä ja jokaöistä arkea.

Pahoittelumme äänitteen heikosta laadusta. (Äänitetty kännykällä huoneiston seinän läpi). Jos joku venäjää sen verran ymmärtää niin suomentakaa ihmeessä ja lisätkää kommentteihin. Meitä ainakin kiinnostaisi tietää mitä Ivan tässä selittää.

Kätevä käsistään osa 2

2008-08-01T10:22:00.003+03:00

Kirjoituksen ensimmäisessä osassa käsiteltiin Ivanin projekteista televisio ja tietokoneet. Tänään vuoronsa saavat projektit: vessan ovi ja mikroaaltouuni jostain 70-luvulta.

Ivanin referenssilista jatkuu:

Case: Vessan ovi

Eräänä perjantaiaamuna herään normaalisti Ivanin torkkuherätykseen. Eteisestä kuuluu perinteistä ryminää ja huutamista. Kuten kaikki liittoutuneet, myös minä olen niihin tottunut enkä enää jaksanut välittää mitä siellä tapahtui.

Pahvisen oveni läpi satuin kuulemaan kun Cestor meni lopulta jossain vaiheessa eteiseen kysymään Ivanilta, että mitä hän touhuaa? Kuulin Ivanin sanovan "I'm fixing it". (Tätä voidaan pitää toisena Ivanin legendaarisena lausahduksena heti "i forgotin" jälkeen.)

Mietin vähän aikaa, että mitä se sankari siellä nyt säätää, mutta en lähtenyt tilannetta sen enempää selvittämään. Lopulta kun huoneestani ulos astuin näin, että vessan ovi oli irroitettu kokonaan. Myöskään saranoita ei näkynyt missään, vaan Ivan oli vienyt ne omaan huoneeseen.

Vessaan mennessä ovi piti liukuovimaisesti siirtää nojaamaan oviaukon kohdalle, ettei muut asukit olisi kovasti häiriintyneet. Eihän tässä mitään jos ovi olisi ollut pois paikoiltaan muutaman tunnin, mutta kun kyseessä on Ivan... Saranat olivat kateissa perjantaista sunnuntaihin ja vasta maanantaina Ivan tuli laittamaan korjaamansa oven paikoilleen.

Syy miksi Ivan ovea alkoi korjaamaan oli se, että sitä ei saanut kunnolla kiinni tai auki turvonneen kynnyksen vuoksi (tämä tapahtui siis ennen vesivahinkoremonttia). Korjaus näyttikin onnistuneen, sillä ovi toimi moitteettomasti. Aina niin kauan kunnen kynnys turposi lisää...

Case: Mikroaaltouuni

kauko uhrautuvaisesti oli antanut meidän kaikkien käyttöön oman mikroaaltouuninsa. Kapistus oli vanha kuin mikä, mutta ajoi asiansa. Lopulta mikro kuitenkin sanoi sopimuksensa irti ja alkoi ruuan sijasta lämmittämään itseään. Mutta ei hätää! Onneksi asunnossamme asuu tekniikan ihmelapsi, Ivan.

Ivan sanoi ottavansa korjausprojektin pikapikaa. Sanoin hänelle, että sitä ei kannata alkaa korjaamaan. Se on kuitenkin aika vaarallinen laite. Tämä ei kuitenkaan Ivanin korjausaikeita hillinnyt.

Muutaman päivän kuluttua mikro oli avattuna keittiön pöydällä. Ivan oli omasta mielestään saanut sen korjattua ja halusi testata sitä laittamatta suojakoteloa kiinni. kauko ilmaisi huolensa ettei varmaan kannata, kun se mikroaaltosäteily ei välttämättä tee hyvää. Siihen Ivan tokaisi: "I'll be okey" ja testasi miten mikro toimii. Ei toiminut.

Mikroaaltouuni päätyi lopulta rappusten alle muutamaksi viikoksi, josta se mitä ilmeisemmin kulkeutui varaosiksi Ivanin asiakkaiden autoihin.

Suunnittelimme liittoutuneiden kanssa uuden mikron ostamista, mutta emme sitä ehtineet ostaa. Ivan oli nimittäin löytänyt roskiksesta toimivan mikron. Kiitos Ivan.

Ivan ja vuorovaikutustaitojen perusteet

2008-07-29T21:09:00.002+03:00

Aina silloin tällöin jokainen joutuu asioimaan jonkun byrokraattisen elimen kanssa nokakkain tai puhelimessa. Koska Ivan on Ivan, ei tämäkään tapahdu hänen kohdallaan täysin ”normaaleissa” merkeissä. Samaan sarjaan kuuluu käytännössä myös iso osa muustakin vuorovaikutuksesta jossa Ivan on osallinen.

Jos Ivan hoitaisi puhelinkeskustelunsa omassa huoneessaan, tätäkään kirjoitusta ei olisi kirjoitettu, koska keskustelut eivät kuuluisi seinän läpi, tai ainakaan niistä ei saisi niin hyvin selvää. Sen sijaan Ivan hoitaa puhelinkeskustelunsa keittiössä, minun oveni kohdalla, ja erittäin kovalla äänellä. Tästä johtuen on lähes mahdoton olla kuulematta mitä hän milloinkin jollekin onnettomalle keskustelukumppanilleen kirkuu.

Eräs mieleenpainuvimmista puhelinkeskusteluista käytiin Ivanin ja Soneran asiakaspalvelun välillä, kun netti oli huoneistossamme taas kerran poikki. Ivan selitti ongelmaa paksulla aksentillaan ja kun toisessa päässä kuulija ei ilmeisesti saanut Ivanin puheesta selvää vaan pyysi tätä jatkuvasti toistamaan, Ivan alkoi hermostua ja huusi asiansa yhä kovempaa ja yhä epäselvemmin. Lopulta vuoropuhelu eteni tilanteeseen jonka Ivanin puoleinen osa kuulosti kutakuinkin tältä: ”What?! You already asked about that!” ”No! I already explained that to you, you IDIOT!” “I want you to… hello? HELLO!?” YOU MOTHERFUCKER!” Tätä puhelinkeskustelua seurasi luonnollisestikin tavanomainen kimittävä kirkumiskohtaus ja esineiden paiskelu ympäriinsä.

Ivanilla on myös tapana soitella ihmisille arkipäivisin reilusti puolen yön jälkeen ja avata keskustelu jotenkin näin: ”Are you sleeping? I need your car.” Onkin helppo kuvitella että jos kerran puhelinnumeronsa erehtyy Ivanille antamaan, saa valmistautua jatkossa joko heräämään öisin tai pitämään puhelintaan aina yöaikaan äänettömällä. Ivan ei pysty ymmärtämään että toisten on nukuttava välillä.

Joskus Ivanin puhelinkeskustelut saavat suorastaan surkuhupaisia piirteitä, kun kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa. Eräänä aamuna heräsin taas siihen kun Ivanin kimeä ja mongertava ääni kantautui keittiöstä pahvisen oveni läpi tärykalvoja viiltävän kirkkaana. Ivan oli tilaamassa jotakin ja pitkällisen ”I don’t know how to spell it or pronounce it but, you know...” selvittelyjen jälkeen Ivan sai vihdoin asiansa esitettyä, mutta tällä kertaa tekniikka, nimittäin Ivanin lähes puolikuolleen roskispuhelimen akku oli pettämässä.

Pian sen jälkeen kun Ivan oli ilmaissut toiseen päähän ongelman: ”my battery is ending”, seurasi puhelun päättäminen, Ivanin tyyliin: ”yes, you can call me back... WAIT! I don’t know my number! Hello?” Ja tämän jälkeen taas seurasi tutut ryminät ja kiroukset venäjäksi.

Vaikka Ivanin kommellukset puhelinlangoilla ovatkin tehokkaan ja asiallisen kommunikoinnin näytöstä, on hän livenä monesti vielä vaikuttavampi.

Ivanilla on tapana pitää huoneensa isoa ikkunaa täysin auki, joko huoneen läpitunkevan hajun tai helpon sisäänkäynnin vuoksi. Tämän tavan sivutuotteena Ivan pystyy kyttäämään parkkipaikkaa kuin korkeasta kotipesästään alla aukeavaa laaksomaisemaa tarkkailevan haukka. Saalista etsivän haukan tapaan Ivan kyttää parkkipaikalla kulkevia ihmisiä etsien potentiaalisia asiakkaita, välillä haukan tyyliin näille jotain kimeästi huudellen.

Joskus kotiin tullessa olen huomannut uupuneen Ivanin roikottavan yläruumistaan kainaloitan myöten pesästään ulkona, vain hiljaisen mutinan paljastaen haukan olevan edelleen elävien kirjoissa.

Joskus Ivan onnistuu kiteyttämään omaa luonnettaan ja tapojaan yllättävän hyvin vain muutamaan lauseeseen. Eräänä iltana, kun yksi Ivanin asiakkaista oli lähdössä omalla autollaan jonnekin, Ivan rääkäisi huoneensa avoimesta ikkunasta hänelle: ”Hey, I need your car.... take the bike or something.”

Vaatimus ei kuitenkaan tehonnut, vaan ainakin sinä iltana haukka jäi ilman saalista.

Peikkometsän prinssi, Luku I

2008-07-22T12:23:00.011+03:00

Tästä alkaa kolmiosainen saaga, jonka edetessä tutustumme Ivanin ja yleisen hygienian väliseen etäiseen ja kylmään suhteeseen. Käytännön esimerkein lukijalle pyritään välittämään edes pieniä murusia siitä käsittämättömästä spektaakkelista jota yhteisasuminen Ivanin – peikkometsän prinssin kanssa on. Tarinan ensimmäisessä osassa luodaan silmäys Ivanin ulkoiseen olemukseen.

Ivanin erikoisista ominaisuuksista huomiota herättävin, heti hajun jälkeen, on hänen ulkonäkönsä. Vaikka Ivan on aina silloin tällöin peseytyneen näköinen ja ainakin kaukaa katsottuna suhteellisen puhdas ja huoliteltu, ylivoimaisesti suurimman osan ajasta Ivanin ulkomuoto on kuitenkin lähempänä spektrin toisesta ääripäätä; menninkäisten, rottien ja puliukkojen valtakunnassa.

Tyypillinen sotisopa, jossa Ivan esiintyy sekä kotioloissa, kotipihalla, että kaupungilla on maalissa uitetut repaleiset farkut, vanha virttynyt ja öljyinen villapaita, joka usein on puettuna väärin päin (silloin tällöin vaihtelun vuoksi myös sisäpuoli ulospäin) ja siinäpä se olikin. Ivan ei käytä sellaisia hienoston hömpötyksiä kuin sukat. Sisätiloissa Ivan käyttää vain harvoin paitaa, ja ulkonakin tarvitsee sitä vasta lämpötilan laskiessa alle kymmenen asteen, eikä silloinkaan aina.

Monet vaatekappaleistaan, kuten kaikista muistakin tavaroistaan, Ivan on kaivanut roskiksesta. Onneksi Ivan kuitenkin myös pesee joskus vaatteitaan, tavallaan. Jos nyt roskiksesta löydetyssä pesukoneessa päivätolkulla seisoneessa oksennuksenhajuisessa pesuvedessä pyykkääminen sitä on. Tarkempia Ivanin mallin mukaisia ohjeita pesukoneen käyttö varten, katso aiempi ”Pyykinpesukulttuuria venäläisittäin” –juttusarja.

Pesukoneen ohella Ivan voi joskus pestä pikkupyykkiään manuaalisestikin, joskin Ivanin tyylin mukaisesti, mahdollisimman pienellä vaivalla. Monesti kyseessä onkin ns. puoliautomaattiratkaisu, missä vaatteet laitetaan muutamaksi tunniksi ämpäriin, jossa on täysillä vettä ruiskiva suihku. Tämä hankaloittaa samalla kätevästi myös kämppäkavereiden suihkussakäyntiä ja, yöllä tehtynä, heidän nukkumistaan.

Toisena, vielä vähemmän vaivaa vaativana pesuvaihtoehtoja on tekstiilien kuten esimerkiksi sukkien, kalsareiden, autonpesurättien ja satunnaisten muiden lumppujen asettaminen vesiämpäriin ja tämän jäkeen koko ämpärin unohtaminen muutamaksi päiväksi tai viikoksi rappusten alle. Ämpärin ei ole välttämätöntä olla puhdas. Pieni lika, roskat ja pullonkorkit vain auttavat pitämään uteliaat loitolla pesutapahtuman aikana.

Yhdeksi kokonaisuudeksi yhdistettynä Ivanin vaatteet, haju ja luontainen olemus ovat vaikuttava yhdistelmä, jota on vaikea – ellei jopa mahdoton olla huomaamatta.

Eräänä iltana olimme liittoutuneiden voimin siivoamassa kämppää ja olimme juuri pesseet eteisen lattian, kun ovi aukeaa ja Ivan pöllähtää eteiseen, ulkomuodoltaan kuin suoraan Grimmin sadusta. Ivanin naama oli mustan rasvan peitossa, kiharaiset ja pesemättömät kutrit sojottivat sinne tänne, kyynärpäitä myöten mustan lian tahrimat kädet roikkuivat sivuilla, paljaat varpaat olivat mudan peitossa ja varpaiden väleistä sojotti tikkuja ja havunneulasia. Haju oli karmaiseva.

Kun tämä metsänpeikko sitten käveli paljain jaloin eteisen läpi, jäi juuri pestyyn lattiaan niin tarkkoja mustia varpaanjälkiä että ne saisivat C.S.I:n rikospaikkatutkijat kuolaamaan. Ennen kuin menninkäinen ehti levittää käpälänjälkiään yläkertaan, saimme hänet uskomaan että jalkojen pesu olisi tässä tilanteessa järkevä toimenpide. Ivan painelikin vessaan huuhtomaan tassujaan pesualtaassa.

Oma lukunsa Ivanin henkilökohtaisessa puhtaudessa ovat hänen kenkänsä. Lenkkitossuina hänellä on roskiksesta löydetyt vanhat, rikkinäiset ja ruskeaksi värjäytyneet tarralenkkarit, joista Ivan on leikannut kantapään auki, jotta saa jalkansa sujautettua suoraan kenkään, kuten tohveliin. Näissä lenkkareissa on sisällä maapohja. Toisin sanoen, Ivanin käytön jälkeen lenkkarien sisäpohja näyttää siltä, että jos kenkiin heittäisi ohransiementä, voisi olla puimassa viljaansa jo muutamassa kuukaudessa. Hajunsa puolesta Ivanin lenkkitossut eivät kuitenkaan ole tämän pelottavimmat jalkineet.

Ivanin nahkaisten kävelykenkien löyhkä on jotain niin hirvittävää että sitä on lähes mahdoton sanoin kuvailla, mutta yritetään. Laitetaan paksut villasukat jalkaan ja niiden päälle kumisaappaat. Eletään tämä yhdistelmä jaloissa yhtäjaksoisesti kolme viikkoa, juosten kerran viikossa puolimaraton ja käyden kolme kertaa viikossa saunassa. Kolmen viikon kuluttua otetaan saappaat pois ja hierotaan sukkiin mozzarella-, sinihome- ja gorgonzolajuustoja ja suljetaan sukat ilmatiiviiseen muovipussiin, joka jätetään ulos aurinkoon. Kuukauden kuluttua asetetaan pussin suuaukko nenän kohdalle, avataan pussi ja vedetään syvään henkeä nenän kautta. Näin päästään jo aika lähelle.

Kenkien läpitunkeva aromi leviää eteisestä pikkuhiljaa koko huoneistoon, hiipien ensin vaivihkaa alakerran ovien ali pahaa-aavistamattomien Fabion ja Cestorin huoneisiin, samalla kivuten portaita ylös yläkertaan, jossa se sekoituu keittiöstä kantautuvaan homeentuvan makaronin ja palaneen fasaanimuhennoksen etovaan löyhkään. Tämä yhdistelmä puolestaan työntyy minun oveni alitse huoneeseeni, jossa se aiheuttaa voimakkaita kuvotuksen tunteita.

Kenties paras asia kuvaamaan kenkien uskomatonta aromia on se fakta, että jopa Ivan itse on todennut kenkien haisevan niin pahalle että nykyään kotiin tullessaan riisuu ne ulkona ja jättää kengät ulkoportaiden alle. En usko olevan olemassa mitään elollista olentoa, ihmistä tai eläintä, joka ne sieltä vapaaehtoisesti kävisi omakseen ottamassa.

Tämän hygieniakronikan seuraavassa luvussa tutustumme erilaisiin modernin maailman hygieniatuotteisiin ja –tapoihin, joille Ivanilla ei ole käyttöä.

Virkistäytymistä

2008-07-21T18:55:00.013+03:00

Päämajassamme on vietetty rauhallisia päiviä. Ivan on poissa kotoaan jo kuudetta päivää. Arki ilman Ivanin jatkuvaa läsnäoloa virkistää väsynyttä mieltä.

Asuntomme ulkopuolelta saattoi nähdä, ettei Ivan ole muistanut tai tahtonut sulkea lähtiessään suurta ikkunaa tai sammuttaa huoneensa valoja. Kaksi päivää sitten raotin ovea ja sammutin valot. Haju oli ilkeä.

Eteisemme lattialta poimitun käsinkirjoitetun muistion perusteella saattoi päätellä, että Ivan on matkustanut työkomennukselle vieraalle paikkakunnalla. Muistioon on kirjoitettu naisen käsialalla komennukseen liittyviä yksityiskohtia ja käytännön vinkkejä.

Ennen Ivanin lähtöä olin hukannut sandaalini, joita säilytän huoneeni oven vieressä. Sandaalit kuuluvat liittoutuneiden kenttävarustukseen, jota ilman ei ole turvallista kulkea asuntomme yleisissä tiloissa.

Lähdin asioille. Kilometrin tai kaksi poljettuani pantapäinen Ivan pyöräili minua vastaan. Hän taittoi matkaansa uudella varastetulla kulkuneuvolla ja oli pukeutunut kadonneisiin kenkiini.

Huusin hänen nimensä ja Ivan pysähtyi. Ennen kuin olin ehtinyt aloittaa luentoni asuinkumppaneiden tavaroiden varastamisen vääryydestä, Ivan oli jo ehtinyt puolustautua: "Yes yes yes, I will put them back!" Kielsin häntä enää toistamasta tempausta ja Ivan mutisi jotain, josta en saanut selvää. En jaksanut jäädä puhuttelemaan häntä, sillä tiesin sen olevan turhaa.

Kotiin saavuttuani löysin käytävälle paiskotut, risaiset ja mustaksi värjäytyneet kenkäni, joihin en enää halunnut koskea. Vaatisinko rosvoamme ostamaan minulle uudet sandaalit, soittaisinko poliisille vai unohtaisinko tämänkin asian ja tulisin toimeen toisilla kengilläni? Unohdin ja nyt vietän laatuaikaa ilman Ivania.

Toivomme Ivanin työsuhteen kestävän.

Terveisin,

Kätevä käsistään osa 1

2008-07-18T08:27:00.006+03:00

Ivanilla on aina monta rautaa tulessa, mukaan lukien keittiömme liesi. Aina kun hän autojen korjaukseltaan ennättää, hän siirtyy muihin huolto- ja korjauspuuhiin. Tämän hetken ikuisuusprojekteiksi mainittakoon roskiksesta löydetyn television ja neljän tietokoneen korjaaminen ja myyminen eteenpäin. Kuluneen vuoden varrella näitä projekteja on ollut useita muitakin. Kerronkin tässä pariosaisessa juttusarjassa vähän näistä projekteista ja miten ne ovat (epä)onnistuneet.

Ivanin referenssilista:

Case: Laajakuvatelevisio

Eräänä iltapäivänä kotiin tultuani huomasin rappusten alla suhteellisen uuden ja ehjän näköisen laajakuvatelevision. Tuumakokoja ko. kapistuksella taisi olla 28. Hetken sitä siinä ihmeteltyäni Ivan laukkaa paikalle pomppien rappusissa ja hypähtäen kolmannelta askelmalta eteisen lattialle. Seinien ja lattian tärinän lakattua, Ivan kysyy minulta paljon tuosta televisiosta saisi rahaa? Arvelin, että ehkä 100 euroa. Ivanin ilme kirkastuu välittömästi ja hän suorastaan puhkuu intoa aloittaa television välitön korjaaminen. Ulkonäkö siis hämäsi, televisio oli rikki.

Muutaman päivän sisällä televisio oli hävinnyt rappusten alta ja siirtynyt Ivanin omaan huoneeseen. Oman huoneen tarjoaman yksityisyyden turvin Ivan mitä ilmeisemmin aloitti korjaamisen. Seuraavan kerran näin television ohikulkiessani hänen huoneensa ohitse. Televisio näytti ehjältä, ja ehkä jopa saattoi toimiakin.

Viimeisin havainto televisiosta on parin päivän takaa. Matkalla keittiöön se tuli nimittäin vastaan. Televisio oli avattuna ja piirilevyt roikkuivat ties missä (osa vääntyneinä). Televisio myös tukki käytännössä koko käytävän ja keittiöön pääsy oli suhteellisen hankalaa.

Tämä projekti taisi epäonnistua.

Case: Tietokoneet

Ensimmäiset keskusteluni Ivanin kanssa koskivat tietokoneita ja niiden hankintaa. Hän halusi ostaa itsellensä tietokoneen, koska tarvitsi sitä välttämättä opintojensa takia. Vihjasin hänelle, että esimerkiksi kouluilta saa ostettua suhteellisen hyviä koneita ja erittäin halvalla. Muutaman viikon päästä hänellä olikin jo ensimmäinen tietokone. Koneessa oli vain yksi vika - se oli liian hidas. Tämän sain tietooni Ivanin huutaessa ja kiljuessa epämääräisiä ääniä, hakaten samalla nyrkillä tietokonettaan ja paiskomalla näppäimistöä minne sattui. Tästä pari kuukautta eteenpäin hän osti/löysi uuden tietokoneen, joka mitä ilmeisemmin oli nopeampi koska hakkaminen loppui, mutta kiljuminen jatkui.

Tietokoneiden hankinta ei kuitenkaan tähän päättynyt. Tämän jälkeen hän on hankkinut kaksi tietokonetta lisää. Uusin tällä viikolla. Voinemme siis hyvin mielin olettaa, että hän kaavailee tietokoneiden myynti- ja korjausbisnestä.

Eräänä "iltana" klo 01:30, hän raahasi yhden tietokoneista, ehkä oman huoneen puutteellisten neliöiden vuoksi, keittiön pöydälle ja alkoi huoltamaan konettaan äärimmäisen kovaäänisesti. Esimerkiksi keittiönpöydän jatkuva siirtely kuului varmasti seinänaapureiden asuntoon.

Koneiden nykyinen tila: Kaikki myymättä.

- Yksi Ivanin omassa käytössä.
- Uusin on vielä ehjänä, mutta tuskin kauaa.
- Toinen kone täysin palasina
- Ensimmäinen kone vielä enemmän palasina.

Tämä projekti saattaa olla vielä kesken, mutta voittoa tuskin on tullut.

Kirjoituksen toisessa ja päättävässä osassa vuoronsa saa projektit: mikroaaltouuni ja vessan ovi.

Reklamointia

2008-07-17T07:05:00.007+03:00

Useat lukijat ovat ehtineet ihmetellä, etteikö meillä Ivanin asuinkumppaneilla ole aikomusta puuttua hänen tekemisiin tai ilmoittaa vuokranantajalle hänen toiminnastaan. Vuokranantajaa ehkä myös kiinnostaisi asuntomme kunto, joku arveli.

Totuus on, että olemme kokeilleet kaikenlaisia keinoja asukkimme kaitsemiseen. Vain väkivaltaan emme ole toistaiseksi turvautuneet siitäkään huolimatta, että olen saanut kehoituksia tavata Ivania yöllä pyörävaraston takana tai muistuttaa häntä lieden sammuttamisesta painamalla hänen kasvonsa tulikuuman hellan levyä vasten.

Olemme Ivanin saapumisen jälkeen yrittäneet puhua häntä talon tavoille lukemattomia kertoja. Keskustelujen päätteeksi Ivan lupaa parantaa tapansa, mutta muistaa antamansa lupaukset tunnin tai kaksi, joskus hieman kauemmin. Ivanin rutiininomainen häiriökäyttäytyminen jatkuu viimeistään seuraavan aamun sarastaessa kuin keskusteluja ei olisi koskaan käyty.

Kerran huusin Ivanille ohjeita kiroillen. Sain häneltä muistoksi lattiaan isketyn veitsen ja kehoituksen olla ottamatta asioita vakavasti. Minusta liekehtivä kattila ja savusta musta keittiö on vakava asia, etenkin toistuvana ilmiönä. Olen tosikko.

Olemme jutelleet Ivanille yksitellen ja erikseen. Nykyisin raukka on jo lopen väsynyt oppeihimme, eikä enää juurikaan vaivadu kuuntelemaan vinkumistamme. Kokeilimme joukkovoiman tehokkuutta ja anoimme hiljaisuutta ja siisteyttä asuntoomme. Keskustelu ajautui raiteiltaan ja lopulta päättyi Ivanin pitkästymiseen: "please go away", hän pyysi. Kehoitukseeni lopettaa tupakanpoltto sisätiloissa Ivan vastasi "yes thanks" sulkien samalla oven naamani edestä.

Vuokranantaja on kuullut meistä, asuntomme tilasta ja asuinkumppanimme häiriökäyttäytymisestä useita kertoja. Olemme käyneet heidän kanssaan tuloksettomia puhelinkeskusteluja. Olemme lähestyneet tahoa kahdella kirjallisella reklamaatiolla, joista ensimmäisen seurauksena Ivan sai postitse huolellisesti laaditun muistutuksen järjestyssääntöjen noudattamisen tärkeydestä. Mainittu kuukausia vanha dokumentti lojui eilen asuntomme käytävällä.

Varoitus ei saanut aikaan merkittävää muutosta Ivanin käytöksessä.

Jälkimmäinen vetoomuksemme ei enää herättänyt kiinnostusta vuokranantajassa. "Nämä ovat pitkiä ja monimutkaisia prosesseja" on puolusteleva vastaus uteluihimme prosessin etenemisestä. Fabion ja vuokranantajan välisten puhelinkekustelujen perusteella on käynyt ilmi sellainen epämääräinen seikka, että Ivanin vuokrasopimus on täysin murtamaton, määräaikaista mallia, mahdotonta purkaa. Mikä ikinä lieneekään asian todellinen laita.

Vuokranantajan taholta on tullut kuitenkin ratkaisuehdotus ongelmaamme, joka sopii tragikoomiseen tilanteeseemme kuin ruostunut naula hauta-arkkun kanteen: vuokranantaja ehdotti puhelimitse, että me kolme Ivanin asuinkumppania voisimme muuttaa uuteen asuntoon. Vastaava huoneisto olisi varattuna juuri meitä varten. Vuokranantaja muisti korostaa, että uudessa asunnossamme asuu valmiiksi "normaali suomalainen kundi". Aikaa päätöksentekoon olisi yksi päivä.

Olisiko meidän muutettua vihreämmille vesille Ivan saanut koko neljän hengen asunnon itselleen tuhottavaksi, vai olisiko hänen uusilla uhreillaan ollut samanlainen kohtalo edessään?

Olemme pyytäneet vuokranantajaa tarkistamaan asuntomme tilan, jonka seurauksena kaksi rotevaa miestä saapui taloon toteuttamaan toimeksiantoa. Yhteistuumin he paikan päällä nyrpistelivät neniänsä ja kirosivat paikan. He totesivat koko asunnon olevan "hirveä läävä". "Täältä se haju tulee", tiesi toinen miehistä Ivanin ovella. "Pakko tästä on ilmoittaa", kollega jatkoi ja otti puhelimellaan yhteyden vuokrantanajaan. Ivankin sai luurin hetkeksi korvaansa, mutta tyytyi vain kuuntelemaan vuokranantajan yksipuolista keskustelua. "What do you waant?!", Ivan huusi miesten perään heidän lähdettyään.

Käynnistä ei seurannut jatkotoimenpiteitä.

Terveisin,

Kiero kerjäläinen

2008-07-15T16:57:00.005+03:00

Tämän tarinan tarkoitus on hieman valottaa salaperäisyyden verhoa Ivanin mystisen menneisyyden ja taustojen osalta. Hän on nimittäin silloin tällöin (etenkin ennen yhteiselon kärjistymistä juoksuhauta-asteelle) tarinoinut innokkaasti omasta alkuperästään ja mainostanut ylpeästi erilaisia, suurimmaksi osaksi kyseenalaisia, tapoja hankkia rahaa. Ehkäpä nämä taustatiedot auttavat meitä ymmärtämään paremmin Ivanin käytöstä ja hänen ainutlaatuisia piirteitään. Tai ehkä ne vain entisestään vahvistavat kuvaa hänen omalaatuisesta ja kierosta luonteestaan.

Tämän kirjoituksen, kuten itse bloginkaan, tarkoitus ei ole ivata tai mustamaalata ketään, vaan pikemminkin dokumentoida oikeita asioita ja tapahtumia toivon mukaan viihdyttävällä tavalla. Niinpä tarkemmat henkilökohtaiset yksityiskohdat (vaikka kuinka herkullisia olisivatkin) jätetään tästäkin tarinasta pois. Asioista puhutaan melko yleisellä tasolla ja kenestäkään ei puhuta oikeilla nimillä. Tiettävästi kaiken pitäisi olla faktaa, vaikkei aina siltä vaikuttaisikaan. Mutta sitten asiaan; tapahtuipa kerran, siperian kuuraisella taigalla – Ural-joen mutkassa...

Ivan syntyi kultaisella 80-luvulla muutaman sadan kilometrin päässä Moskovasta. Ivan kiinnostui jo nuorena autoista ja työskenteli sukulaisensa pyörittämällä pimeällä autokorjaamolla. Täältä pikku-Ivan epäilemättä sai paljon vaikutteita.

Jossain vaiheessa Ivan siirtyi Moskovan kaduille. Ilmeisesti tässä vaiheessa Ivan keksi että voi saada rahaa sekä valtiolta, että matti meikäläisiltä valehtelemalla olevansa orpo, koska Venäjällä valtio antaa orvoille rahallista tukea. Niinpä Ivan kävi säännöllisin väliajoin nostamassa tätä tukea ja kerjäsi kaduilla ohikulkijoilta rahaa, kädessään lappu, jokaa kertoi hänen ”orpoudestaan”, epäilemättä hyvin tunteita herättävään sävyyn.

Moskovassa Ivan oli tiettävästi kirjoilla kahdessa eri yliopistossa, kahdella eri henkilötunnuksella, saaden kahta eri opintotukea samaan aikaan. Tähän on toki vielä lisättävä valtion orvoille maksama tuki, jota Ivan myös nosti samaan aikaan.

Jossain vaiheessa Ivan kuitenkin ajautui syystä tai toisesta ongelmiin väärien henkilöiden kanssa ja hänen täytyi muuttaa pois Venäjältä ja luopua tuottoisasta "kaksoiskansalaisuudestaan". Näistä ongelmista hieman tarkemmin myöhemmässä kirjoituksessa.

Ivan päätyi Suomeen ja pääkaupunkiseudulle. Täällä hän kirjautui erääseen korkeakouluun ja alkoi nostaa myös Suomesta ulkomaiselle opiskelijalle varattua tukea. Suomessa Ivan aloitti pimean autonkorjausbisneksensä, kuten aiemmin on mainittu. Autonkorjaus olisi Ivanin mukaan äärimmäisen tuottoisaa, koska ”täällä kaikella on niin korkeat hinnat, että jos ei maksa veroja, tienaa hyvin”.

Pilviä hipovan suurista suunnitelmista huolimatta (suunnitelmat siis kattoivat esimerkiksi huoltoasemaketjun perustamisen Kanadaan sekä energiateollisuuden mullistavan vetyauton kehittämisen), Ivanin liiketoiminta on tiettävästi jäänyt tappiolliseksi lähinnä hänen omista henkilökohtaisista puutteistaan johtuen.

Ivanin elämäntyyliä kuvaa hyvin se, että kun hänelle lankesi maksettavaksi 4000 euron lasku aiheuttamastaan vesivahingosta, Ivan totesi lähes huvittuneena: ”This is a new and strange situation for me. I’m not used to people trying to steal money from me.”

Säännöt on tehty rikottaviksi

2008-07-14T12:27:00.009+03:00

Niinkuin kaikissa taloyhtiöissä ja asunnoissa on määritelty tietyt säännöt miten asunnossa tulee asua ja käyttäytyä. Näin on myös meidän vuokranantajamme tehnyt. Kun kyseessä on soluasunto, kuten meidän tapauksessa, säännöt ovat yleensä tiukemmat. Käyn tässä kirjoituksessa yksitellen läpi meitä asumiseen koskevia sääntöjä ja miten Ivan niitä omalla tavallaan noudattaa tai jättää noudattamatta.

"Yhteisissä tiloissa on liikuttava meluttomasti ja turha oleskelu niissä on kielletty." Ivanin, jo ammattilaisen varmuudella harrastama ympärivuorokautinen kantapääkävely kaikuu jokaisen soluhuoneen rakenteissa. Ivan tykkää myös oleskella, tai toisin sanoen istua ja maata asuntomme rappusissa ja keittiössä.

"Yhteisten tilojen käytössä on noudatettava erityistä siisteyttä ja järjestystä." Ivan on sotkemisen ammattilainen, kaikki mihin hän koskee, likaantuu. Eikä hän välitä siivota omia jälkiään pois.

"Tavaroita saa säilyttää vain niitä varten varatuissa tiloissa, niiden säilytys muissa kiinteistön yhteisissä tiloissa sekä käytävillä on paloturvallisuussyistä ehdottomasti kielletty." Ivanin puuhanurkkaus rappusten alla ja käytävillä, ennen kuin se liittoutuneiden kanssa tyhjennettiin, sisälsi muunmuassa kompressorin, hitsauskaluston, lukemattomia määriä erilaisia työkaluja, paskaa ja bensaa... "Wjhat do you think abjout this smjell" - I don't know, smells like... - Aah, It's probably this fuel. Myöhemmin kaikki nämä tavarat ovat ilmestyneet takaisin, lukuunottamatta bensaa.

"Turvallisuussyistä lukituista ovista/palo-ovista kuljettaessa on huolehdittava siitä, että ne lukkiutuvat varmasti." Meidän asunnossamme on Ivanin jäljiltä aina avoimien ovien päivä, ja yö.

"Tupakointi on kielletty." Ei se taida olla... Ivan on viimeisen kuukauden aikana alkanut tupakoimaan, ja nyt lähipäivinä tupakointi on siirtynyt myös sisätiloihin. Lukuisista huomatuksista huolimatta tupakka savuaa edelleen.

"Ajoneuvojen pysäköinti on sallittu vain niitä varten varatuilla paikoilla. Ajoneuvon luvaton pysäköiminen ajoväylällä, piha-alueella tai toisen hallinnassa olevalla pysäköintipaikalla on kielletty." Ivanin autokorjaamo vaatii paljon tilaa, ja joskus sitä täytyy lainata muiden parkkipaikoilta. Silloinkun parkkipaikat ovat varattuna, asuntomme pelastustie soveltuu mainiosti autojen korjaus- ja säilytyspaikaksi.

"Romuajoneuvojen säilyttäminen pihoilla ja paikoitusalueilla on kielletty." Vaikka Ivan autoja korjaakin, niin ne voidaan luokitella romuiksi myös korjausprosessin jälkeen.

"Kotieläinten pitäminen soluhuoneistoissa on kielletty." Ivan EI tätä sääntöä ole vielä rikkonut, vaikka hänet voitaisiinkin kotieläimeksi jollain asteikolla luokitella.

Siinä järjestyssääntöjä vuokranantajaltamme. Ivan on siis käytännössä rikkonut kaikkia mahdollisia sääntöjä paitsi yhtä - kotieläimen pitämistä. Odotan innolla sitä päivää kun matkalla keittiöön vastaan kävelee jokin elukka, jonka Ivan on todennäköisesti löytänyt roskiksesta. Wjat do you think about my new pjet? I'm so hjappi... Ehkä silloin myös vuokranantajamme ryhtyy toimiin.

"I forgot..."

2008-07-12T11:01:00.002+03:00

Yksi Ivanin merkittävimmistä ominaisuuksista on hänen täydellinen kyvyttömyytensä muistaa asioita. Edes hyvin lyhyitä aikoja.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena onkin palauttaa mieliin joitakin erilaisia tilanteita kuluneen vuoden varrelta, jotka ovat Ivanin kroonisen huonomuistisuuden aiheuttamia. Ivan itse kuittaa nämä tilanteet, niiden vakavuudesta tai seurauksista riippumatta kaikille liittouman jäsenille hyvin tutuksi tulleella toteamuksella: ”I forgot...”

”I forgot the food”, toteaa Ivan kävellessään rauhallisesti keittiöön pelkät repaleiset kalsarit jalassaan. Hellan hehkuvalla levyllä palava riisikattila syöksee paksua savua, joka jo osittain täyttää keittiön, kauko tuulettaa pyyhkeellä henkensä hädässä huutavaa palovaroitinta ja Cestor syöksyy alakerrasta keittiöön valmiina sammutustöihin.

Tilanne on toistunut vuoden aikana lukuisia kertoja eri variaatioina, ja teeveden kanssa niin monia kertoja ettei Ivankaan enää jaksa kommentoida asiaa. Joskus Ivan on huitonut pyyhkeellä palovaroittimen lattialle ja joskus Ivan on ollut itse jossain ulkona tapauksen aikana ja heittänyt lentävän lauseensa vasta tilanteesta kuultuaan. Ivanin mukaan ratkaisu ongelmaan olisi paristojen poistaminen palovaroittimesta.

”I forgot my keys somewhere.”, myöntää Ivan kolkuteltuaan ikkunoita ja ovia jonkin aikaa ennen kuin joku päästää hänet sisälle. Tämä on toistunut lukemattomia kertoja. Joskus Ivanin avaimet ovat olleet ulko-ovessa ja olemme pelastaneet ne sisälle ennen kuin joku ne ovesta varastaa. Joskus taas Ivan on valitellut taskussaan olevaa reikää ja valitellut että avaimet ovat pudonnet ”somewhere on the street”. Nykyään ongelma on korjautunut, kun Ivan on lopettanut ulko-oven käytön lähes kokonaan ja könyää sen sijaan toisen kerroksen huoneeseensa palotikkaiden ja ikkunan kautta.

”I forgot where I put my phone.” Kun Ivan sanoo hukanneensa puhelimensa, hän ei tarkoita että hän ei ole varma missä puolella huonettaan se on. Kun puhelimeen Ivanin vaatimuksesta soitetaan, lähes poikkeuksetta hälytysääntä ei kuulu mistään, vaan puhelin on jossain maailmalla. Ojassa tai pusikossa, auton alla tai kadulla. Varastettuna tai lainattuna. Ivan ei muista.

”I forgot the time.” Tämä puolestaan on luonnollinen selitys sille miksi Ivan luukuttaa venäläistä kansanmusiikkia tai hakkaa huonekalujaan ja kirkuu aamuyön tunteina. Se sopii myös selitykseksi tilanteeseen, missä Ivan herättää sinut koputtamalla oveesi puolen kahden aikaan yöllä ja oven avattuasi sanoo tarvitsevansa lainaksi jotain, jonka innokkaan pantomiimiesityksen jälkeen päättelet olevan liimaa, mitä sinulla ei tietenkään ole. Haistelkoon Tolua, perhana.

”I forgot I had my keys.” Tämän faktan Ivan joutui hieman nolona toteamaan huudettuaan ensin raikuvalla äänellä ”NJET! NJET NJET!” hänen huoneensa oven loksahdettua lukkoon.

”I forgot it was Monday.” Tämä lausahdus tuli kuuluisaksi Ivanin rälläköityä autoaan maanantai-iltana puolen yhdentoista jälkeen ja väitettyään että saa kyllä metelöidä yhteentoista asti, eikä kymmeneen, niinkuin arkipäivisin.

”I forgot to clean this.” Tätäkin Ivan on käyttänyt lukuisia kertoja, kun on huomannut että olemme taas siivoamassa jotain hänen sotkuaan. Joskus tämän kyseisen lausahduksen jälkeen Ivan osallistuu siivoukseen esimerkiksi hinkkaamalla teräsvillalla puisia portaita, pesemällä lattioita moottoriöljyssä uitetulla villapaidalla tai kastelemalla suihkulla vessan lattian läpikotaisin ja lähtien sen jälkeen keittämään itselleen teetä. Vaikka ajatus on tärkein, niin joskus saisi toteutuskin olla aivokuollutta simpanssia korkeammalla tasolla.

Ivan unohtelee pieniä arjen asioita, kuten avaimiaan ja hellan levyjen sammuttamista jatkuvasti, mutta sama jatkuu muissakin asioissa. Esimerkiksi ulos mennessään hän unohtaa monesti pukeutua, lähtien vaikka räntäsateeseen paljain jaloin ja ilman paitaa.

Ivanin muisti ei pelaa yhtään sen paremmin laskujenkaan kohdalla. Puhelinlaskujen ja pysäköintimaksujen kohdalla velkojat ovat melko aseettomia Ivania vastaan. Ne vain kärsivällisesti lähetettelevät maksumuistutuksia ja -kehotuksia toinen toisensa perään. Nämä paperit Ivan huolettomasti säilöö huoneensa lattialle, kuin matoksi hiekan ja mudan päälle. Kaikki Ivanin velkojat eivät kuitenkaan ole samasta puusta veistettyjä. Venäjän mafia ei nimittäin ole velkojana sen enempää aseeton kuin kärsivällinenkään.

Mutta se onkin jo toinen tarina.

I will gjet the money, somehow...

2008-07-11T13:05:00.005+03:00

Ivanin päivittäinen kolmivuorotyö pimeän autokorjaamonsa parissa tuo hänelle tällä hetkellä arviolta noin 100 euron kuukausiansiot. Tästä luonnollisesti täytyy vielä vähentää mahdolliset korjattaville autoille aiheutuneet vahingot, materiaalikulut ja työvälineet, joten tulot taitanee mennä hieman pakkasen puolelle. Tämä ei kuitenkaan estä Ivania suunnittelemasta autokorjaamonsa tulevaisuutta, ja hyvin valoisaltahan se tulevaisuus näyttää, ainakin Ivanin mielestä.

Liiketoiminta käynnistyi siis jo Ivanin asuessa Venäjällä, ja viime syksyinen muutto suomeen toi bisneksen uusille autoapajille. Suomi on kuitenkin vasta välietappi hänen korjausbisneksen suurissa tulevaisuuden suunnitelmissa. Ivan on nimittäin ajatellut laajentaa toimintaansa aina Kanadaan saakka, jolloin hänen kuukausiansionsa tulevat olemaan vähintään 3000 euroa. Kaikki tulot luonnollisesti verottajan ulottumattomissa.

Harmi ettei Ivanin tulot ole vielä tänäpäivänä tuota luokkaa. Nimittäin vesivahinkoremontin mukana tuoma laskusumma on ainakin opiskelijalle ja monelle muullekin tähtitieteellinen. Mistä tämä lasku sitten koostui?

- kosteusmittaukset
- 1-3 työntekijää
- yhteensä n. 5 työpäivää
- 2 viikon kuivauskaluston laitevuokrat
- materiaalikustannukset

Ja lopullinen summahan oli n. 4000 euroa...

Ivanin saadessa tietää, että koko remonttilasku tulee hänen maksettavakseen, hän tokaisi "I will gjet the money, somehow..". Epäselväksi jäi miten hän rahat aikoo hankkia, mutta remontin aikana hän muunmuassa oli repinyt auki pankilta minulle tulleen kirjeen, joka sisälsi tarkat tilitiedot saldoineen. Kirjekuoreen hän oli kirjoittanut "opened by mistake, Ivan".

No, mutta minkäs teet, vahinkoja sattuu.

Hullu, nero vaiko hullu nero?

2008-07-10T17:20:00.002+03:00

"Psykoottiseen maniaan liittyy selvä todellisuudentajun häiriö. Psykoottisesti maaninen henkilö voi uskoa tehneensä kuolemattomia keksintöjä, olevansa uskonnollinen merkkihenkilö tms. Hänellä voi olla myös harhaelämyksiä samaan tapaan kuin skitsofreniassa."

Erilaisia harhaelämyksiä venäläinen potilaamme saattaa kokea silloin tällöin. Vai miten täytyisi tulkita esimerkiksi kilpaa huutaminen itsensä kanssa tai huonekaluja vastaan taistelu? Juuri tänään(kin) heräsin äänekkääseen kinasteluun, jota Ivan kävi itsensä (tai kuvitellun vastustajansa?) kanssa. Hänen äänialansa on uskomattoman laaja, vaikkei hän valitettavasti pysty käyttämään sitä laulaessaan.

Kiistämätön tosiasia lienee, että Ivan on avainhenkilö alamaailman (jonka kauko myöhemmin ottaa tarkemman tarkastelun kohteeksi) poliittisella kentällä, sillä kuka tahansa pikkurikollinen tuskin on pääministeri Putinin tappolistalla. Onhan Ivan merkittävä liikemaailman ihminen myös paikallisella tasolla, sillä silloin tällöin joudun opastamaan satunnaisen kulkijan avoimesta ovestamme sisään - "where is the guy who fixes cars?"

Vain päiviä sitten musta mies tarvitsi autolleen huoltajaa. Kävin kertomassa Ivanille, että häntä odotetaan alaovella. Ivan hätääntyi pahasti ja oli valmiina syöksymään ikkunasta ulos. Kerroin, että ovella kysytään "miestä joka korjaa autot". Ivan helpottui ja varmisti, ettei ovella siis ollut virkavaltaa tai muita viranomaisia. Ehkä hän on näpistänyt kaupasta tikkarin?

Niin innovatiivinen idea kuin pimeän autokorjaamon perustaminen opiskelija-asuntolan yleiselle parkkipaikalle onkin, on Ivanin luovan ajattelun suurin innovaatio kuitenkin vetyauto, jollaiseksi hän aikoo valjastaa parikymmentä vuotta vanhan ruosteisen Opelinsa.

Auton tekniikkaa ei tarvitse muokata uuden tyyppisen polttoaineen käyttöä varten, vaan vetyä voi tankata tavalliseen bensatankkiin. Ilmaista polttoainetta on tarjolla loputtomasti: opiskelija-asunnon vedestä ei peritä erillistä maksua, ja pistorasiasta tuleva vihreä sähkövirta on myös ilmaista. Ivan aikoo erottaa vedyn vedestä platinaputken avulla sähkövirta apunaan.

Odotamme lähitulevaisuudessa mediaa kerääntyväksi tienoille sankoin joukoin, sillä Ivan vihjaili keksintönsä niittävän suurta mainetta - "don't wonder if there's reporters soon."

Ivanin kultakalan muistin ja rauhattomuuden tuntien, lienee syytä odottaa median sijaan uusia ja entistä suurempia keksintöjä kuin ideoiden toteutumista.

Terveisin,

Homeviljelyä ja valkoisen kullan kaivuuta

2008-07-09T11:05:00.015+03:00

Oletko koskaan tehnyt ruokaa ja huomannut että et mitenkään jaksa syödä kaikkea vaan osa jää yli? Tässä tilanteessa useimmat joko heittävät ylijäämät roskiin tai säilövät ne jääkaappiin tai pakastimeen tulevaa käyttöä varten. Ivanin ollessa kyseessä asiat hoituvat kuitenkin hieman eri tyylillä. Eilen koimme karmaisevia hetkiä kun häneltä löytyi niin sanotusti luurankoja kaapista.

Taloudessamme on aina silloin tällöin ongelmana haarukkakato, jolloin kaikki haarukat ovat joko käytössä, tiskialtaassa tai Ivanin jemmaamina jossain (todennäköisin vaihtoehto), esimerkiksi hänen huoneensa lattialla (mullan, pölykapselien ja maksumuistutusten joukossa), työkalujen seassa tai Fiatin moottorissa. Tällainen kato oli paraikaa menossa kun äskettäin, etsiessäni haarukkaa keittiöstä, huomasin, että Ivanilla oli eräässä keittiön kaapissa säilöttynä punainen muovikulho, ja sen päällä pari likaista lautasta. Tärkeintä kuitenkin oli, että kulhosta pilkotti metallinen aterin, jonka tunnistin omaksi haarukakseni. Päätin vetää sen ulos kulhosta.

Seurasi vatsaavääntäviä tuntemuksia, kun haarukkaa vetäessäni huomasin sen olevan täysin harmaan, valkoisen ja mustan rihmaston peitossa, jota alkoi tulla haarukan mukana kulhosta. Vaikka koko haarukka oli kulhosta ulkona, rihmasto yhdisti edelleen haarukan kulhoon, eikä halunnut päästää irti ruokailuvälineestä. Pudotin haarukan tiskialtaaseen ja rihmasto katkesi, jääden roikkumaan muovikulhon reunalle lannistuneena.

Kohtaloani uhmaten nostin sekä muovikulhon että sen päällä olleet lautaset hyllystä pöydälle ja nostin henkeäni pidätellen lautaset kulhon päältä pois.

Kuten kuvasta näkyy, kulho oli reunojaan myöten niin täynnä homesienirihmastoa ettei enää ollut edes mahdollista määrittää minkä ruokalajin tähteet Ivan oli hyllyynsä kuukausia sitten arkistoinut. Kompostorin kantena toimineet lautaset olivat varmistaneet että ekosysteemi kulhon sisällä säilyi eliömuodoille suotuisana ja kosteus ei päässyt haihtumaan tiehensä. Rihmastossa näkyikin edelleen siellä täällä vesipisaroita. Kulhon ulkonäöstä huolimatta haju ei ollut niin kuvottava kuin voisi olettaa. Se toi lähinnä mieleen vuosien takaiset onkireissut ja kastematojen kaivamisen kesämökin kompostin märästä mullasta sateen jälkeen.

Ennen kuin otin viljelmästä pelastaneeni haarukaan käyttöön, pesin sen kertaalleen, pidin sitä kiehuvassa vedessä kymmenen minuuttia, jonka jälkeen pesin sen vielä uudestaan.

Ivanin kauhujen kaapista löytyi toinenkin kammio. Ylähyllyltä oli nimittäin kattila, jossa oli toinen homeviljelmä kasvamassa. Tämä kasvusto ei kuitenkaan ollut edennyt yhtä pitkälle kuin alemman hyllyn kollegansa, johtuen ehkä kannen puutteen aiheuttamasta kuivumisesta tai viljelmän nuoremmasta iästä. Joka tapauksessa tämän viljelmän kohdalla kasvualustana käytetty ”ruoka” oli vielä mahdollista määrittää palaneeksi makarooniksi.

Homeviljelmien paljastumisen lisäksi viime päivinä on sattunut eräs toinenkin mielenkiintoinen episodi, jonka pääsosassa on eräs valkoinen aine, joka Ivanin maailmankaikkeudessa vastaa arvoltaan vähintäänkin kultaa – nimittäin sokeri.

Ivanilla on tapana keittää teetä vähintään kerran tunnissa ja tämä tapa yhdistettynä krooniseen muistamattomuuteen sekä täydelliseen välinpitämättömyyteen ympäröivästä maailmasta aiheuttaa lukuisia, muun muassa paloteknisiä ongelmia, joita on käsitelty muualla tässä blogissa. Tämän tarinan kannalta olennaista on kuitenkin se, että Ivan lisää teehensä sokeria, luultavasti peittääkseen palaneen ulosteen maun, jota hänen kattilansa täytyy, ainakin ulkonäön perusteella teeveteen erittää.

Ivanilla on tapana säilyttää hienosokeripussiaan tiskipöydällä, aivan tiskialtaan reunalla, myös silloin kun ei sokeria tarvitse. Ei liene yllättävää että Ivanin sokeripussilleen valitsema säilytyspaikka ei ole niitä kaikkein järkevimpiä. Muutama päivä sitten Ivanilta hajosi taas yksi sokeripussi kun kostunut pohja antoi periksi ja pussissa ollut hienosokeri levisi pitkin tiskipöytää hänen nostaessaan pussia. Tästä kasasta Ivan sitten kaapi teehensä sokeria pitkin päivää aivan kuin hienosokeria kuuluisikin säilyttää irtonaisena kasana tiskipöydällä.

Katseltuamme sokerikasaa päivän verran päätimme tehdä asialle jotain. Koska tiskipöydän peittävä vetinen sokerikasa voitaneen lukea roskaksi, ainakin jos sokerin omistaja ei ole sitä vuorokauden sisällä talteen kaapinut, heitimme sokerin sekä rikkinäisen sokeripussin roskiin keittiön siivouksen yhteydessä. Täysi roskapussi solmittiin kiinni ja vietiin ulko-oven luo. Samassa yhteydessä roskiin lähti myös lähes tyhjä purkillinen eltaantunutta margariinia, jota Ivan oli säilyttänyt tiskipöydällä noin viikon. Jäljellä oleva margariini oli veden ja roskien sekaista liejua. Emme uskoneet että Ivan jäisi sitäkään kaipaamaan.

Hämmästyksemme olikin suuri kun seuraavana päivänä tiskipöydälle oli ilmestynyt repaleinen ja tyhjä sokeripussi sekä muovinen keksipaketin pohja, jonka koloihin oli kerätty kastunutta ja likaista, kokkareista hienosokeria. Kuin kuorrutuksena kakussa, vieressä oli rajusti härskiintynyt purkillinen roskiksesta kaivettua margariinivelliä. Purkissa oli veitsen sijasta lusikka, koska tämä margariini pysyi veitsessä yhtä hyvin kuin karpalomehu haarukassa.

Ivan oli siis huomannut sokerikasansa ja margariininsa kadonneen, päätellyt niiden olevan roskissa, avannut täyden roskapussin ja tonkinut sen uumenista margariininsa, rikkinäisen sokeripussin sekä irtonaista hienosokeria, jonka me olimme niin törkeästi heittäneet roskiin. Siis irtonaista hienosokeria, jonka kilohinta kaupassa siis on joitakin kymmeniä senttejä.

Sekä margariinivellin että sokerinjämien säilytyspaikka on edelleen tiskipöytä.

Viikko ilman vessanpönttöä

2008-07-07T12:31:00.007+03:00

Miltä kuullostaisi elää viikko ilman, että pääsisit kotonasi vessaan? No sellainen viikko tuli lattiaremontin aikaan elettyä. Kuten aiemmasta kirjoituksestani tuli ilmi; YIT:n miehet tulivat, näkivät ja purkivat puolivaltakuntaa, ja sitten he veivät vielä vessanpöntönkin.

No onneksi he sentään jättivät kuivakäymälän eteiseen, Cestorin oven viereen. Siinäpä olisi ollutkin mukavaa kakkia muiden kämppätovereiden kävellessä ohitse ja ihmetellessä mikä siinä nurkassa haisee. Vessaankaan ko. kapistusta ei voinut viedä, koska sinne ei saanut mennä. Yhteistuumin (kaukon ja Cestorin kanssa) päätimme, että jätämme kuivakäymälän omaan arvoonsa ja toivoimme ettei Ivanikaan sinne tarpeitaan tekisi. Suurin syy tähän oli, että kukaan ei halunnut puhdistaa sitä tai maksaa 100 euron puhdistusmaksua.

Kuluneen viikon aikana tuli mieleen mitä hienoimpia ajatuksia. Kuten kultaiset armeija-ajat, ainoastaan kenttälapio puuttui niin olisi voinut yön pimeydessä housut kintuissa kirmata lähimetsään sipalle.

Näin myös mainoksen biohajoavista Hauska-koirankakkapusseista - siinäkö ratkaisu ongelmiin ja vielä ympäristöystävällisesti, jos nyt ei kuitenkaan...

Hyvä että kuitenkin yleisiä wc-tiloja löytyy lähes joka paikasta, niin ei tarvinnut koko viikkoa pidätellä. Eikä Ivankaan lannoittanut kuivakäymälää, joten pesupuuhiltakin vältyttiin. Mysteeriksi jäi mihin Ivan oli tarpeensa hoitanut, ehkä parempi niin. Etupihan pusikot ovat kyllä tänä kesänä kasvaneet huomattavasti nopeammin verrattuna aikaisempiin kesiin.

Viikonloppuraportti vartiotornista

2008-07-06T20:06:00.025+03:00

Lapsenvahdin tehtävät jätettiin tämän viikonlopun ajaksi minun harteilleni. Kuluneet päivät perjantaista sunnuntaihin ovat olleet onneksi totuttua rauhallisempia, eikä minun ole täytynyt puuttua pienen sottapyttymme tekemisiin. Ulkopuolisen tarkastelijan näkökulmasta saattaa vaikuttaa kummalliselta, etten välitä mainita esimerkiksi WC-tilojemme kunnosta (kts. kuva) Ivanille sanallakaan.

Menneet ajat ovat osoittaneet, että tällaisiin pieniin yksityiskohtiin (kuten WC-tilojen täydellinen sotkeminen) puuttuminen aiheuttaa turhanpäiväistä kinastelua, muttei vähäistäkään muutosta Ivanin käytökseen.

Sanallisen huomautuksen sattuessa Ivanin kuukautisten aikoihin kiukkupäiville, saattaa tilanne vain paheta entisestään Ivanin alkaessa osoittaa viheliäistä mieltään. Sitä paitsi vajaan vuoden päivät ovat jo opettaneet liittoumamme joukot pukemaan sisäkengät jalkoihin, kun astumme ulos huoneistamme, joten asuntomme sisätiloissa tulviva vesi, multa tai muu jäte ei pääse likaamaan sukkiamme.

(Huomatkaa, että kuvassa Ivan pesee vaatteitaan kaksinkertaisella pesuteholla: paita on jätetty miestenhuoneen lavuaariin juoksevan veden alle, pesukone puhdistaa vieressä muita vaatteita. Selvittämättä on, miksi iso mytty pakkausmuovia on varastoitu nurkkaan)

Lauantaiaamuna heräsin vain muutaman kerran oven paukautukseen ja juoksemiseen, joka-aamuiseen musiikkiesitykseen ja Ivanin sisään- tai ulostuloon paloportaiden kautta. Miten ihminen voi laulaa niin kamalan epävireisesti ja silti nauttia siitä täysin siemauksin? Täysi kuurous selittäisi Ivanin monia muitakin käyttäytymismalleja - esimerkiksi tapauksen, jolloin tahdoin lainaan pyöränpumpun ja Ivan vastasi hetken ympäri huoneistoa juostuaan "I hjave so many clients" viitaten autobisneksensä menestykseen vain kadotakseen saman tien.

Sunnuntain aamutunnit olivat kuin kopioita edellispäivän vastaavista, tosin ilman vitutuksen määrän moninkertaistavaa krapulaa.

Ivan ei aio vastaisuudessakaan lopettaa portaiden juoksemista tai muuttaa tapaansa hypätä alas kolmannelta rapulta. Sen sijaan hän esitti ratkaisumallin ongelmaamme: saimme kehoituksen ottaa yhteyttä isännöitsijään, jonka tehtävä olisi hankkia asuntoomme uudet portaat tai korjata melusaastetta tuottavien nykyisten portaidemme rakenteet. Ivanin kulkeminen on standardisoitu kivestä muuratun 1200-luvulla rakennetun linnan rappusten mukaiseksi, eikä ole hänen tehtävänsä alkaa muuttaa opittuja metodeita ainoastaan asuinkumppaneidensa mielivaltaisten vaatimusten mukaisiksi. Ei linnoissa pidetty ulko-oviakaan (portteja) öisin suljettuina, vartijoiden tehtävä oli pitää tunkeilijat loitolla.

Saisikohan Ivan etsittyä roskapöntöistä minulle jalkajousen, jolla ampua aamuyön viileinä tunteina auki jätetystä ovestamme sisään tunkeutuvat jänikset, kissat ja neekerit hengiltä? Entä pianko YIT toivottaa meille uudet huomenet uuden vesivahinkoremontin merkeissä?

Terveisin,

YIT:stä huomenta!

2008-07-04T12:42:00.011+03:00

Katseltuamme tovin Ivanin iloisia vesileikkejä pesukoneensa parissa, Cestor päätti pyytää vuokrantajaa tekemään kosteusmittauksen. Osasimme itse jo epäillä mahdollisia kosteusvauriota syystä, että wc:n kynnys oli muuttunut hyvin surumieliseksi ja eteisen lattiamaton alle oli alkanut ilmestymään kohoumia.

Mittaukset vahvistivat epäilyksemme ja kosteutta oli päässyt kertymään koko eteisen matkalta aina ulko-ovelle saakka. Wc:n lattiasta n. puolet oli märkänä.

Tästä ei montaa päivää mennyt kun ovikello pärähti soimaan n. klo 08.00. Kukaan ei mene avaamaan, mutta silti ovi aukeaa, ja ovelta kuuluu: YIT:stä huomenta!, lattiaremontti!

Itse vielä äärimmäisen unisena mumisen jotain, käännän kylkeä ja jatkan unia. Hetken kuluttua sänky alkaa täristä ja eteisestä kuuluu jumalaton möly. Siellä ne YIT:n huoltomiehet irrottavat lattiaa. Itsehän sattumoisin satun asumaan juuri wc:n/eteisen, eli remonttialueen vieressä, jonka erottaa vain "pahvinpaksuinen" seinä huoneestani.

Parin tunnin kuluttua möly taukoaa.. Olisiko se ollut jo siinä? Käyn katsomassa tilanteen ja huomaan huoltomiesten jättäneen lapun: Demolition time: 3 days.

Kirottua.

Kolmantena päivänä ylösnoustuani kaikki lattiat oli saatu revittyä auki ja ajettelin, että eipä kait tuossa enää kauaa mene. No, ei aikaakaan kun huoltomiehet roudaa paikalle teollisuuspuhaltimen ja jonkun epämääräisen pöntön. Lattian kuivaukseen kuluva aika: 10 päivää...

Voitte varmaan kuvitella millaista on nukkua, tai yleensä asua asunnossa kun oven takaa kuuluu jatkuvasti korvia riipivää ja mieltä hajottavaa melusaastetta, ja nyt vielä nämä pöntöt tuottavat sitä Ivanin ohella lisää. Ja kaikki tämä, yhden henkilön aikaansaannosta... Ivan perkele!

Seuraavaksi onkin luvassa: "viikko ilman vessanpönttöä"

Mattoveitsi

2008-07-04T05:35:00.019+03:00

Minä, Fabio ja kauko olemme jokainen tuoneet astioitamme, kattiloita ja patoja, veitsiä ja juustohöyliä, kauhoja ja kippoja sekä muita ruoan valmistukseen käytettäviä artikkeleita yhteiseen keittiöömme. Silloin tällöin lainaamme toinen toistemme tavaroita. Ivankin lainaa - silloin tällöin.

Minulla on mustavartinen Fiskarsin veitsi. Ensimmäisen kerran se alkoi tuottaa huolta, kun löysin sen keittiön lattiaan pystyyn iskettynä.

Palohälytin oli kutsunut minut arkiseen tapaansa savun täyttämään keittiöön, jota valaisi oranssina hehkuva hellan levy. Tuli ei ollut vielä ehtinyt syntyä puhkipalaneen kattilan ruoantähteisiin.

Ivan innostui myös palohälyttimen äänestä ja säntäili tapahtumapaikalle, kun minä olin lopettelemassa pelastustoimenpiteitä. Temperamenttinen nuorimies huitoi villapaidallaan uudelleen huutamaan ruvenneen palohälyttimen katosta alas ja se paiskautui maahan pirstoutuen pillun päreiksi.

Huusin Ivanille kaikesta tästä ja hänen huonosta muististaan (joka oli tehnyt tepposia niin monia kertoja ennemminkin), ja sitten se lähti menemään. Minä laahustin takaisin omaan huoneeseeni ja palasin muutaman minuutin kuluttua huomatakseni, että Fiskars oli isketty keittiön lattiaan. Siinä se törrötti muovimatossa muistutuksena moittivista lauseista, joita en olisi koskaan saanut lausua.

Myöhemmin illalla Ivan tuli ovelleni vaikean oloisena ja kertoi, etten saisi ottaa asioita niin vakavasti. Häntä huvitti ajatus, että hänen moiset alati toistuvat temppunsa voisivat aiheuttaa tulipalon.

Seuraava muistamisen arvoinen veitsitapahtuma sattui vain viikko tai kaksi takaperin, jolloin Fiskarsini oli jälleen kadoksissa. Kauko kertoi nähneensä sen Ivanin huoneessa. Lähestyin Ivania asian tiimoilta hienovaraisesti ja kysyin, olisiko hän nähnyt veistäni. Kului puoli minuuttia, jonka ajaksi Ivan sulkeutui huoneeseensa ja minä kuuntelin oven takana huoneesta kantautuvaa epämääräistä kolinaa. Sitten Ivan avasi oven ja ojensi minulle tummansinisin maalitäplin sotketun veitseni. "Mitä vittua?", ajattelin.

Otin kuitenkin lainatavaran vastaan vähin äänin, en tahtonut saada puukkoa selkääni.

Asunnostamme on Ivanin muuton jälkeen kadonnut tai muotoutunut käyttökelvottomaksi määrittelemätön määrä veitsiä, lusikoita ja haarukoita, tuhoutunut tai muotoutunut käyttökelvottomaksi 3-4 kattilaa, tuhoutunut tai värjäytynyt mustiksi (auton rassaukseen sopivia?) lukematon määrä astianpesuharjoja, rättejä sekä muita keittiönpuhdistusvälineitä, homehtunut ja pilaantunut määrittelemätön määrä kaappeihin piilotettuja astioita elintarvikejätteineen ja niin edelleen.

Itse asiassa kaikki Ivanin käyttämät tai hänelle lainatut (tarkemmin sanottuna hänen lainaamansa; Ivanilla on tapana ilmoittaa lainastaan jälkeenpäin tai olla ilmoittamatta) keittiön käyttötavarat palautuvat takaisin joko käyttökelvottomina tai eivät ollenkaan. Ehkä kaikista lainoista surkuhupaisin oli imurin laina: minun valkoinen muorilta saatu imuri on nyt renkaaton ja tiputtaa öljyä. Kuvitelkaa, siivoukseen tarkoitettu imuri vuotaa öljyä kuin mikäkin vanha autonromu.

Ei saatanan saatana.

Nyt löysin veitseni jääkaapista. Se oli pakattu puoliksi kynityn broilerin kanssa samaan rasiaan. Hankasin veistäni oksennukselta haisevassa astianpesualtaassa (jonka jouduin ensin tyhjentämään vihreän-ruskeasta liejusta) viisitoista minuuttia, ennen kuin olin varma, että jokainen suolen pätkä, maksalohkare sekä Ivan-, koli- ja salmonellabakteeri oli kuollut ja huuhdeltu pois. Otin veitsen omaan huoneeseeni säilytykseen, kuten olen ottanut jo aikoja sitten niin monta muutakin ennen yleisten tilojen varusteluun kuulunutta tavaraa.

Terveisin,

Pimeä autonkorjaaja

2008-07-02T21:00:00.013+03:00

Saatuaan potkut siivousfirmasta, Ivan siirtyi jakelemaan mainoksia. Tämä työ on hänen mukaansa hyvä siksi että hän voi jakaa mainokset milloin haluaa, saaden näin aikaa muille projekteilleen. Meidän muiden kannalta työn huono puoli on se, että huoneiston yleisten tilojen pöydät ovat usein päivätolkulla mainoslappusten peitossa.

Mainosten jakaminen on kuitenkin vain taloudellinen välttämättömyys. Ivanin ammatillinen kiinnostuksen kohde on toisaalla. Ivanin kutsumus ja intohimo on nimittäin autojen korjaus. Ivan harrasti autojen korjaamista jo Venäjällä, joskin hänen mukaansa katteet olivat siellä pienet ja miliisien lahjonta söi suurimman osan tuloista.

Ivan on aloitellut autonkorjausbisnestään myös Suomessa. Täällä hän voi saada ”jopa” kymmeniä euroja ”vain” muutaman viikon työstä. Useimmat alueen asukkaista ovat nuoria opiskelijoita ja monet autoista vanhoja romuja. Niinpä korjattavaa riittää, joskin palkkiot jäävät pieniksi. Tätä ei kuitenkaan Ivanin säteilevän hymyn leveydestä voisi päätellä hänen heiluttaessaan 10 euron seteliä ylpeänä ilmassa ja pyytäessään Cestoria ottamaan hänestä, setelistä ja autosta yhteiskuvan. Mutta ainakaan Ivan ei menetä yhtään tuloistaan veroina valtiolle, pimeä autonkorjaaja kun on.

Jo pian saapumisensa jälkeen Ivan alkoi kerätä työkaluja ja välineitä joita hän korjauspuuhissaan tarvitsee. Eräänäkin päivänä hän esitteli minulle ylpeänä esimerkiksi ruiskumaalaukseen käytettävää kompressoria, jonka hän oli ostanut. Tämä oli kuulemma ainut työkalu minkä hän oli rahalla hankkinut. Loput hän oli jälleen ”löytänyt roskiksesta”. Tähän listaan kuuluu esimerkiksi hylsysarja, jakoavaimia, rälläkkä ja hitsauslaitteet maskeineen (jos olet viime aikoina hukannut joitain näistä pk-seudulla, jätä vaikka kommentti).

Asiakaskuntaa Ivan on kerännyt kiertelemällä öisin pitkiä aikoja asuinalueen parkkipaikalla ja tutkien autoja sormituntumalla. Kun pahaa aavistamaton omistaja sitten jossain vaiheessa saapuu autonsa luo, Ivan esittelee kaikki viat mitä hänen autostaan on löytynyt (ja mahdollisesti myös kaikki tarkastuksen aikana syntyneet kolhut) ja mainostaa sitä miten hän voi korjata ne nopeammin ja paremmin kuin mikään autokorjaamo – sekä tietysti paljon edullisemmin.

Näilllä markkinointikeinolla Ivanille on kertynyt jo useita asiakkaita, joiden autoja hän korjaa päivin öin. Erityisesti öin.

Koska Ivan on vampyyrien, rottien ja kettujen tapaan yöeläjä, hän korjaa autoja mieluiten yön pimeydessä. Kun kysyin häneltä aiemmin keväällä, eikö korjaaminen ole hankalaa yöllä kun eihän siellä pimeässä edes näe mitään, Ivan vastasi: ”No. I can see.”

Kuten arvata saattaa, autojen korjaamisessa yöllä on kuitenkin omat varjopuolensa. Kuunneltuaan rälläkän kaunista laulua ja erilaisia hakkaamisen, kolinan ja paukkeen variaatioita useina öinä peräkkäin, muuan pariskunta, joka ilmeisesti asuu jossain läheisessä huoneistossa meni keskustelemaan Ivanin kanssa melusaasteesta. Heidän puolellaan oli se, että oli maanantai ja kello oli hieman vajaa yksitoista illalla, kun ehdoton yörauha asuinalueella pitäisi arkisin alkaa kello 22. Mutta pahoitteliko Ivan pariskunnalle meluamistaan? Lupasiko hän lopettaa? Ehei, ei sinne päinkään.

Ivan väitti että saa metelöidä yhteentoista asti ihan kuten haluaa, ja pyysi pariskuntaa poistumaan. Edes vetoomukset siitä että huomenna on herätys kuudelta ja pitäisi saada nukuttua, eivät Ivanin tehonneet. Ivan tekee kuten Ivan haluaa. End of discussion.

Myös Cestor tuli ulos ja liittyi keskusteluun kuultuaan kovaäänistä puhetta ulkoa ja ehti puhumaan muutaman sanan pariskunnan kanssa Ivanin asenteesta ennenkuin nämä luovuttivat ja lähtivät. Tämän jälkeen Cestor totesi vielä Ivanille että maanantaina hiljainen aika alkaa kyllä kymmeneltä kun taas viikonloppuna yhdeltätoista. Ivanin vastaus tähän oli kuolematon: ”I forgot it was Monday.”. Tämän jälkeen Ivan jatkoi auton korjaamista, mutta kovaäänistä melua ei enää kuultu – sinä iltana.

Auton korjaus on likaista puuhaa ja niinpä autokorjaajan kädet ovat usein likaiset. Kun Ivan tulee sisälle korjaussessioiden jälkeen, hän riisuu kenkänsä eteisessä ja pesee kätensä ennenkuin käy peremmälle, eikö niin? Ehei, ei sinne päinkään.

Ivan kävelee kengät jalassa portaat yläkertaan, pyyhkien samalla öljyn ja muun lian mustaamia käsiään seiniin pitkin matkaa. Ivanin kenkien mukana yläkertaan asti siirtyy soraa, oksia sekä erinäisiä eläinkunnan edustajia koppakuoriaisista muurahaisiin. Keittiössä Ivan laittaa kattilallisen vettä kiehumaan, tömistelee alakertaan, pyyhien jälleen käsiään seiniin, ja kävelee suoraan ulos jättäen ulko-oven selälleen.

Muutaman kymmenen minuutin kuluttua vesi on kiehunut pois kattilasta ja sekä kattila että levy hehkuvat punaisina. Jossain vaiheessa Ivan tulee takaisin sisälle aiemmin mainitulla tavalla ja ottaa hehkuvan kattilan levyltä, valuttaa siihen hanasta uutta vettä ison paukahduksen ja höyrypilven saattelemana, laittaa kattilan takaisin levylle ja kävelee taas ulos. Tämän käsittelyn jälkeen keittiö on täynnä höyryä ja aikaisemmin kirkas kattilanpohja on muuttunut mustaksi. Eikä kyseessä ole edes Ivanin kattila.

Ivan pyörittää liiketoimintaansa asuinalueen parkkipaikalla. Tästä johtuen korjattavan auton ja viereisessä parkkiruudussa seisovan auton väliin jää usein vain alle puoli metriä tilaa. Kun otin tämän puheeksi Ivanin kanssa ja mainitsin että esimerkiksi ruiskumaalauksen tapauksessa lienee vaarana maalata samalla vähän naapuriautojakin, Ivan totesi: ”Hmm, you might be right. I might need some protection.” ja hipelöi samalla keittiön verhoja merkitsevästi.

Kyvykkäänä liikemiehenä Ivan kuitenkin korosti sijainnin suurta tärkeyttä liikeyrityksen menestyksen avaimena. ”Location, location, location.” Parkkipaikka toimipaikkana antaa ilmaista markkinointietua kun menevät ja saapuvat ihmiset huomaavat, että auton voi kätevästi korjauttaa omassa parkkiruudussa. Tämä edellyttää vain sitä, että antaa epämääräisen näköiselle venäläiselle oikeuden rälläköidä sitä hiljaisina aamuyön tunteina.

Kun Ivanin oma huone ei enää riittänyt, alkoi myös yhteisiin tiloihin kerääntyä työkaluja ja auton osia, kuten jarrulevyjä, laakereita ja rikkinäisiä vilkkuja – luonnollisestikin runsaan öljyn, rasvan ja roskien saattelemina. Kuten aiemmin on jo kerrottu, Ivan myös käyttää työkalujaan sisällä. Rälläkän, kompressorin tai puhalluslampun käyttö sisätiloissa ei ole mitenkään epätavallista.

Äskettäin kämppää siivotessamme, kannoimme Fabion ja Cestorin kanssa Ivanin romut yhteisistä tiloista pihalle siksi aikaa että saisimme lattiat pestyä. Takana oli myös ajatus siitä, että olimme kyllästyneet yhteisiä tiloja täyttäviin likaisiin rojuihin. Jos niitä on pakko sisällä pitää niin pitäköön omassa huoneessaan.

Oheisessa kuvassa näkyy Ivanin puuhanurkkauksen tila sen jälkeen kun kaikki suurimmat rojut oli jo kannettu ulos ja osa pienemmistä siivottu pois. Pihalle tai roskiin lähti eri kokoisia ja muotoisia laudan pirstaleita, lasinsirpaleita, oluttölkin palasia ja kiviä sekä niin isoja oksia, että niitä olisi voinut olettaa näkevänsä pienten, noidiksi pukeutuneiden pilttien kätösissä joskus pääsiäisen tienoilla.

Yksi Ivanin liiketominnan laatua ja kannattavuutta kuvaava esimerkki on se, että hän tienasi kahden viikon aikana, tehden työtä yötä päivää ja korjaten useaa eri autoa, omien sanojensa mukaan 40 euroa, mutta joutui kuitenkin samalla käyttämään 100 euroa erään korjaamansa auton lukkojen uusimiseen hukattuaan sen avaimet.

Toissayönä joku soitti poliisit paikalle kun luuli Ivania autovarkaaksi tämän touhutessa autojen kimpussa yhden aikaan yöllä. Ainakaan sillä kertaa poliisit eivät vieneet häntä mukanaan. Ehkä eivät halunneet sotkea autoaan.

Murhamasennus

2008-06-28T23:06:00.019+03:00

Ostin asuinkumppaniltani Fabiolta polkupyörän kymmenellä eurolla. Varsin näppärä yksilö pienine puutteineenkin. Ainoastaan puhjennut takakumi vaati välitöntä huolenpitoa.

Jätin pyöräni telakalle asuntomme etupihalle kauppareissun ajaksi. Kaupasta ostin pumpun ja uuden sisäkumin. Palatessani Ivan oli löytänyt menopelini ja tutkaili sitä innostuneen oloisena. Vastasin hänen kysymykseensä, että pyörä on minun ja kehoitin häntä olemaan varastamatta sitä. Hän nauroi ja antoi monta tärkeää vinkkiä, mitä minun täytyisi ottaa huomioon pyörää huoltaessani. Ivan jatkoi jutustelua ja mainitsi olevansa pahoillaan siitä, miten hänen pyöränsä aina varastetaan - ne pyörät, jotka hän kovalla vaivalla itse varastaa (tai valjastaa käyttöön, kuten ehkä itse haluaisi ilmaista ilmaista).

Aloin vaihtaa uutta takakumia pyörääni ja sain toimia rauhassa kymmenen, ehkä viisitoista minuuttia. Ivan löysi minut uudelleen työn touhussa ja koki velvollisuudekseen tarjota apuaan. Päätin olla vastustelematta ja luovutin ohjat hänen öljyn ja lian värittämiin käsiinsä, sillä mielestäni Ivanin ensimmäinen huomio pyörän takarenkaan ripustimista oli nopea ja oikea: "the hole is too big." Hetken kuluttua huomasin seisovani toimettomana katsellen Ivania, joka leikkaa rälläkällä asuntomme sisätiloissa, kädellään silmiä suojellen, takavanteestani irti jotain juuttunutta mutteria.

Kymmenen euron pyörässäni oli hyvät jarrut ja toimivat vaihteet, nyt siinä on hiukan epävarmat jarrut, mutta ei vaihteita. Olen kaikesta huolimatta tyytyväinen. Työmatkani ei enää saastuta lainkaan, vie aikaa vähemmän kuin ennen ja virkistää enemmän. Minulla on polkupyörä.

Ensimmäinen pyörämatkani oli silti paskamainen, sillä vaihde joka oli jäänyt remontin jäljiltä silmään, oli pienin kaikista noin seitsemästä. Seuraavaa matkaa varten sidoin suuremman silmään rautalangalla.

Seuraavalla matkallani näin aidon oranssinruskean ja pienen ketun. Se hiippaili junaradan ja pyörätien välissä ja vähät välitti minusta tai muusta ympärillään tapahtuvasta. Se oli oikea city-kettu, ja mielestäni olemukseltaan kuin ilmetty Ivan.

Villin, kesyttämättömän ketun liikkeet ovat aistillisia, niissä on vaistoa ja vainua, eläimellistä voimaa. Koko ketun ruumis sykkii jokaista lihasta myöden, aivan kuin Ivanin hoikka ruumis sykkii hänen juostessaan villinä asuntolan parkkipaikalla puolipimeässä kesäyössä jakoavain kädessään.

"Sekamuotoisia sairausjaksoja luonnehtii masennuksen ja manian oireiden yhtäaikainen esiintyminen tai oirekuvan nopea vaihtelu masentuneen ja maanisen välillä vaikkapa saman päivän aikana. Henkilö siis voi esimerkiksi olla syvästi depressiivinen, mutta samaan aikaan hyvin vuolaspuheinen ja motorisesti levoton. Hänen mielialansa voi vaihdella kiihtyneestä depressiiviseksi tuntien välein. Sekamuotoinen tila on usein hyvin tuskallinen ja kaoottinen kokemus."

Ivan elää vaikeita aikoja. Tiesittekö, että itse Venäjän ex-diktaattori Vladimir Putin aikoo murhata Ivanin Venäjän maan rajalla?

Vietimme liittoutuneiden kesken virkistäytymisiltaa, kun Ivan hoikkelehti keittiöön hypnoottisesti nauraen. Ajattelin, että paskiainen on pilvessä, ihan kuutamolla, hötsyissä. Vain muutama päivä sitten näin Ivanin ensimmäistä kertaa sätkä sormien välissä etupihalla ovaalin muotoista rataa kuljeksimassa. Silloin talomme kärysi vahvasti vieraalta aromilta. Nyt mulkku ei tainnut kuitenkaan olla kamoissa, se oli vain sairas. Sitten se yhtäkkiä kertoi, että hänet murhataan - "seriously guys." Hetken päästä annoimme Ivanillekin ruokaa, hän söi sen pakasterasiasta, rauhoittui, kiitti ja lähti menemään.

Samana päivänä Ivan vietti aikaansa istuskelemalla autonsa peräkopissa ja kävelemällä pitkiä matkoja parkkipaikalla. Seuraavana päivänä tapasin karkulaisen mustiin suoriin housuihin ja valkoiseen kauluspaitaan pukeutuneena, tukka hajalla, kuljeksimasta parin kilometrin päässä kotoaan, katse ja mieli maassa. Hän ei vastannut tervehdykseeni. Masentaakohan sitä murhatuksi tuleminen?

Kuin merkkinä kaiken olevan kuitenkin kunnossa - tai oikeammin normaaliin tapaan päin persettä - aamupäivisin kettumme on poikkeuksetta motorisesti levoton paiskoen tavaroita ja ovia sekä juoksennellen ja hyppien ympäri asuntoa.

Kuulin, että tänään Ivanin yläruumis makasi yläkerran lattialla, alaruumis portaissa. Siellä se vietti aikaansa ja varmaan pohti asioita.

Terveisin,

Pyykinpesukulttuuria venäläisittäin osa 2

2008-06-28T19:29:00.003+03:00

Kuten aikasemmassa kirjoituksessa tuli ilmi, että Ivan oli löytänyt roskiksesta jo monesti sisään ajetun kiinalaisen pesukoneen. Luonnollisesti kyseessä oleva kaukoidän ihme oli jo parhaat päivänsä nähnyt.

Pesukoneesta puuttui kaikki letkut, niin veden ottamiseen ja poistamiseen. Myös sähköjohto oli harmittavan lyhyt. No onneksi hätä keinot keksii ja omatekoinen jatkojohto valmistuu Ivanin käsissä alta aikayksikön. Ei muutakuin johdon pää poikki - jatkojohto siihen - jeesus teippiä ympärille - johto eteisen seinään kiinni - ja voila! Muuten ihan hauska ratkaisu, mutta helpommalla olisi päässyt laittamalla pesukoneen alkuperäinen johto pesukoneen yläpuolella olevaan pistorasiaan...

Takaisin pyykinpesuun, tai pyykinpesuun vaiheittain Ivan tapaan:

1) Avaa pesukoneen luukku ja kaada vettä ämpärillä koneeseen, ei haittaa jos puolet menee lattialle. - Rapatessa roiskuu.

2) Laita likaiset/öljyiset "vaatteet" pesukoneeseen ja käynnistä pesukone. Luukkua ei välttämättä tarvitse sulkea.

3) Pesuohjelman päätyttyä nosta märät vaatteet lattialla yhteen kasaan ja anna niiden hautua siinä yön yli. Jos lattiapinta-ala ei riitä, voit hyödyntää vessanpöntön ja lavuaarin tarjoamaa tilaa.

4) Älä kuivaa lattiaa vaan jätä se lainehtimaan vedestä, kyllähän nyt lattiat aina muutaman sentin vettä kestää, eikä se omatekoinen sähköjohto siellä vedessä ketään haittaa.

5) Sama pyykinpesuvesi koneessa kestää useita käyttökertoja

Havainnollistetaan asiaa vielä muutamilla kuvilla.

Seuraavan osan aiheena onkin sitten kosteusmittaukset ja vesivahinkotarkastus.

Yötyöläinen fasaanimetsällä

2008-06-26T19:10:00.015+03:00

Koska kaikkia elämän välttämättömyyksiä, kuten vuokranmaksuun tarvittavaa pääomaa ei tiettävästi ole kovinkaan helppo löytää roskiksesta, on Ivanimmekin hyödynnettävä muita kanavia tämän pääoman kerryttämiseen. Hänellä on ollut, ja yhä edelleen on, runsaasti erilaisia pienempiä ja suurempia, sekä kolossaalisen valtavia suunnitelmia asumisensa rahoittamiseen. Toki suurimpaan osaan näistä ei sisälly niin sanottuja normaaleja lainmukaisia kuluja kuten esimerkiksi verojen maksamista.

Jottei aivan äidyttäisi listaamaan Ivanin kehittämiä, toinen toistaan mielikuvituksellisempia keinoja tienata rahaa pimeästi, on syytä todeta että Ivan on myös käynyt töissä – laillisesti. Tämä tapahtui kämppäkaveruussuhteemme alkuaikoina, kun Ivan toimi yötyöläisenä siivoamassa erästä lähiseudun kauppakeskusta.

Muiden asunnossa asuvien kannalta Ivanin yötyöläisyydessä oli merkittäviä etuja. Koska Ivan oli poissa asunnosta n. kello 21-06 välisen ajan, oli öisin mahdollista nukkua tänä aikana. Nukkuminen keskeytyi vasta 06-07 aikoihin, kun Ivan alkoi kolistella pannuja ja kattiloita, väittelemään itsensä kanssa kovaäänisesti, harjoittamaan kantapääkävelyä (kts. aiemmat viittaukset) ja laulamaan kovaäänisen venäläisen kansanmusiikin säestämänä.

Toki kuuden-seitsemän aikoihin heräämisessä joka päivä on omat etunsa, mutta koska tämä tapahtui aina ja joka päivä riippumatta omasta aikataulusta, se alkoi pidemmän päälle olla hieman häiritsevää. Mutta yön siunattu hiljaisuus kyllä kompensoi tätä suuresti. Se myös korvasi satunnaiset, aikaisin aamulla ulkoseinästä kuuluneet jyminät ja kolinat, joiden syy oli hyvin tiedossa. Sehän oli vain Ivan tulossa palotikkaiden ja ikkunan kautta kotiin töistä unohdettuaan avaimensa sisälle, jälleen kerran.

Ivanin työsuhde yösiivoojana ei kuitenkaan kestänyt pitkään. Omien sanojensa mukaan hän sai potkut koska ei siivonnut tarpeeksi hyvin eikä tullut tekemisiin työtoveriensa kanssa. Ivanin kanssa samassa taloudessa asuvalle nämä eivät tule yllätyksenä. Kuten tapiiri ei kykene ymmärtämään runouden tai psykofyysisen harmonian käsitteitä, ei Ivan kykene ymmärtämään siivomaista eikä siisteyttä.

Ivanin läheiseen sukulaisuussuhteeseen eläinkunnan kanssa viittaa myös hänen tapansa ruokailla. Ivanin ruokailun jäljiltä keittiö näyttää siltä, kuin jokin peto olisi siellä väkivaltaisesti teurastanut fasaanin kaltaisen ison linnun, syönyt sen ja jättänyt tähteet lojumaan sinne tänne. Luita, verta ja lihankappaleita näkyy siellä sun täällä. Nämä tähteet pysyvät paikoillaan usein vuorokausia, joskin joissain tapauksissa peto saattaa vielä useiden päivienkin jälkeen palata haaskalle ja järsiä jäljelle jääneitä luita viimeisten lihanriekaleiden toivossa.

Lintupoloiset eivät kuitenkaan todellisuudessa ole rauhoitettuja fasaaneja, vaan broilereita, jotka lienevät kilohinnaltaan halvinta saatavilla olevaa lihaa. Ivan keittää broilerit sellaisenaan kattilassa, johon ne mahtuvat lähes puoliksi, tai vaihtoehtoisesti käristää niiden pinnan tyhjällä paistinpannulla. ”Kypsyneet” broilerit Ivan syö mieluiten savuavaksi poltetun riisin kera, jonka kypsyyden palovaroitin kätevästi ilmoittaa.

Ollessaan yötyössä, Ivan oli pakotettu hänelle luonnottamaan tapaan ruokailla päiväsaikaan, mutta saatuaan potkut siivoojan virasta epäpätevyytensä vuoksi hän on ollut vapaa toteuttamaan luontaisia viettejään ja suorittamaan saalistus ja ruokailuriittinsä oikeiden petojen tapaan, yön pimeydessä.

En kovin suuresti hämmästyisi vaikka se koiraksi luulemani ääni, joka joskus keskiyön tunneilla unesta herättäen ja selkäpiitä karmien kajahtaa olisikin Ivan, täysikuuta ulvomassa.

Rohkea roskisritari

2008-06-04T18:00:00.003+03:00

Asko, Jysk, Sotka, Isku ja Masku. Siinä muutamia kauppoja joita moni meistä on kolunnut etsiessään sopivaa ja silmää miellyttävää kirjahyllyä, sänkyä tai kirjoituspöytää. Shoppailu voi joskus olla rasittavaa puuhaa, kun sitä oikeaa ei millään tunnu löytyvän. Kun lopulta löydät sohvan tai pöydän mistä pidät, on se aivan liian kallis. Sama ilmiö toistuu myös vaatteiden kohdalla. Oletko koskaan toivonut, että olisi jokin helpompi tapa? Jokin helpompi tapa hankkia kodin kalusteet ja tekstiilit vaivattomasti ja edullisesti? No, tämä on onnenpäiväsi – on nimittäin tullut aika esitellä kestävä ja kustannustehokas hankintastrategia à la Ivan.

Ivanilla on huoneessaan leveä queen-size sänky, tietokonepöytä, tv-tasollinen lipasto, nojatuoli, toimistotuoli, toinen toimistotuoli, uzbekistanilainen villamatto, 32-tuuman laajakuvatelevisio sekä kristallinen kattokruunu. Ajattelet varmasti että Ivan joutuu valvomaan yöt ja päivät, tehden kahta työtä ja myyden sisäelimiään, jotta pystyy elämään näin ylellisesti. Ivan toki valvoo yöt, mutta ei rahan vuoksi, vaan huvikseen. Hänen maallisen omaisuutensa muodostavista esineistä jokaisen takana on nimittäin muuan salaisuus, jonka Ivan itse ilmaisee parhaiten: ”I found it in the rubbish.”

Ivan on niin sanottu roskisdyykkari. Kaikki hänen huoneestaan löytyvä esineistö, laajakuvatelevisio ja kristallinen kattokruunu mukaanlukien, on kaivettu roskiksesta. Tai niin hän ainakin väittää, ja miksi emme häntä uskoisi. Jos oma mattoni haisisi yhtä pahalle kuin Ivanin huoneessa oleva, heittäisin varmasti kyseisen rievun roskiin. On siis täysin uskottavaa että se on sieltä myös löytynyt. Epäselväksi on tosin jäänyt mistä roskiksista Ivan aarteensa löytää.

Ivanin mukaan suomalaisilla on ikävä tapa heittää hyväkuntoista tavaraa roskiin. Eihän voi olla mitään perusteltua syytä heittää esimerkiksi patjaa roskiin jos se on kuitenkin edelleen pehmeä ja sen päällä voi maata. Mikäli patja täyttää nämä perusfunktiot, se kannattaa Ivanin mukaan kaivaa roskiksesta ja ottaa käyttöön.

Toimistotuolien raunioita kannattaa olla huoneessa kolme tai neljä, jotta siihen vähiten rikkinäiseen tuoliin on helppo saada varaosia, ja eihän sitä koskaan tiedä milloin kylään tulee hajuaistiton (ja todennäköisesti myös sokea) ihminen jolle täytyy tarjota istumapaikka. Rikkinäisiä tulostimia ja televisioita puolestaan voi korjata ja myydä eteenpäin huikealla katteella, onhan alkuinvestointi nolla. Omaan käyttöön Ivanilla ei kuitenkaan ole televisiota, sillä ainakaan vielä hän ei ole onnistunut löytämään toimivaa kaapeliverkon digiboksia roskiksesta.

Ehkä roskiksen syövereistä sukellettuja kalusteita ja elektroniikkatuotteita ihmeellisempää on Ivanin tapa ylpeillä sillä että kaikki hänen tavaransa on ongittu roskiksesta. Vaikka kuinka mietin, en keksi ketään johon tämä tekisi vaikutuksen – positiivisessa mielessä nimittäin.

Olen aika varma että jopa kaikkein vakaumuksellisimmat, itsensä ydinvoimalan käytettyä polttoainetta kuljettavan junan esteeksi rautatiekiskoihin kahlitsevat henkilöt nyrpistäisivät nenäänsä kerran jos toisenkin Ivanin esitellessä imelän karvaalle ja käyneelle tuoksahtavaa huopaa jonka hän on todennäköisesti löytänyt savuketumppien, maksalaatikon ja erinäisten intiimihygieniatuotteiden seasta.

Ivanin mieltymys ilmaisiin tuotteisiin joita muut hölmöyttään heittävät pois ei rajoitu pelkästään kalusteisiin tai edes mattoihin ja huopiin, vaan Ivanin dyykkausharrastus saa myös hieman äärimmäisempiä, ja monien mielestä ehkä kuvottavampiakin muotoja.

Eräänä päivänä olin keittiössä tiskaamassa ja yhtäkkiä keittiöön tulee Ivan, yllään vaaleanpunainen fleece-pusero ja sanoo: ”How do you like my new shirt? I found it in the rubbish”. Ivan siis shoppailee myös vaatteita sieltä mine aurinko ei paista. Ehkä tämä on osasyy hänen vatsaa vääntävään ominaishajuunsa.

Toinen äärimmäinen dyykkausmuoto mitä Ivan suosii on ruoan metsästäminen roskislaatikon pohjalta. Se minkä toiset heittävät pois pilaantuneena, löytää usein tiensä Ivanin ruokalistalle. Syömäkelpoinen on Ivanin tapauksessa erittäin laaja ja joustava käsite.

Kävin aiemmin keväällä läpi jääkaappiamme ja heitin pois omistajiensa unohtamia, esimerkiksi vanhoilta asukkailta jääneitä elintarvikkeita, jotka olivat ainakin yleisen länsimaisen hygieniakäsityksen mukaan jo selvästi käyttökelvottomia. Tai en varsinaisesti heittänyt, vaan Ivanin tavat tietäen järjestin kyseiset tarvikkeet pöydälle ja huikkasin Ivanille puolittain leikillään että katso noista haluatko itsellesi mitään ja heitä muut menemään. En olisi itsekään osannut arvata lopputulosta.

Ivan ei heittänyt juuri mitään pois. Tiensä hänen laatuseulansa läpi selvittivät esimerkiksi neljällä kuukaudella viimeisen käyttöpäivänsä ylittänyt ”tuore”mehu, kymmenen kuukautta yli-ikäinen salaatinkastike, sekä jo vuosikertatuotteeksi luokiteltava puolityhjä ketsuppipurkki vuodelta 2005. Ivan on myös käyttänyt näitä tuotteita. ”Tuore”mehua juodessaan hänen kommenttinsa sen mausta oli: ”it’s a little bitter but it’s ok”.

Ivanin ollessa talossa voi olla varma että homeeseen mennyt leipä, yli-ikäinen metvursti tai pilaantuneet juustonjämät eivät pitkää aikaa roskiksessa vietä sen jälkeen kun ne sinne on nakannut. Lähes poikkeuksetta ne ongitaan sieltä parempiin suihin. Joskus tuntuu että huoneistossa olisi nokkela koira, joka osaa avata roskiskaapin käpälillään.

Ehkä meillä kaikilla olisi kuitenkin jotain opittavaa tältä kestävän kehityksen pioneerilta – äärivihreiden periaatteiden mukaisesti elävältä lemuavalta ja rähjäiseltä menninkäiseltä. Jos eläisimme kaikki kuten Ivan, yksi maapallo riittäisi varmasti vaikka yhdeksän miljardin ihmisen elättämiseen. Ja millainen maapallo se olisikaan.

Ehkäpä Iskujen, Askojen ja Jyskien, kuten myös Prismojen ja Citymarketien sijaan kaikki ympäristötietoiset ihmiset pääkaupunkiseudulla hakevat tulevaisuudessa kaikki hyödykkeensä kootusti yhdestä paikasta – ämmässuolta. Tässä hylättyjen hyödykkeiden ihmemaassa on nimittäin yhdessä kasassa erittäin laajat valikoimat tavaraa laidasta laitaan, ja siitä varmasti löytyy jokaiselle jotakin; nopeasti, helposti ja ennen kaikkea – edullisesti.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

2008-06-03T21:01:00.008+03:00

Alunalkaen ajattelin esittää tapahtumia kronologisessa järjestyksessä aloittaen vanhimmista. Aion kuitenkin pyörtää suunnitelmani ainakin tämän muistion osalta ja kirjaan muistiin havaintojani Ivanin sairauteen liittyen sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Ehkä Ivanin maanisuus on jo tartuttanut minutkin niin, etten jaksa enää keskittyä järjestelmälliseen työskentelyyn ja siksi päädyin tällaiseen ratkaisuun? Tai sitten olen vain väsynyt, tai sitten se paskiainen tekee niin paljon uskomattomia typeryyksiä, etten kykene muistelemaan menneitä, kun huomispäivän historiaa tulvii ikkunoista ja ovista (kirjaimellisesti - Ivan käyttää kulkureittinään toisen kerroksen ikkunaansa; öisin tuuli paiskoo avonaista ulko-ovea, josta huudot ja rälläkän ääni kantautuu nukkuvien [heräävien] korviin) alati kiihtyvään tahtiin.

Minä en jaksa muistaa, että Ivan olisi ollut yhtä kummallinen muuttaessaan tänne. Syy tähän luulooni voi olla myös se, etten ollut vielä saanut koottua kaikkia hänen käytöshäiriöitään ja tempauksiaan kokonaisuudeksi. Mahdollisesti hän eli sittenkin tänne muuttaessaan sairautensa depressiivista vaihetta?

Olemme pitkän aikaa arvuutelleet leikkimielisesti liittoutuneiden kesken Ivanin mielenlaadun häiriön vakavuutta, hänen psykiatrista diagnoosiaan, typeryyden suuruutta ja muita päänalueen vajavaisuuksia. Täysi hullu ja kahjo tämä nuhruinen persoonamme on, mutta eittämättä hänelle löytyisi virallinenkin diagnoosi mielensairaudesta jos toisestakin.

Annan itselleni valtuudet määrittää Ivanille nyt puolivirallisen diagnoosin; Ivan sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja elää sairautensa maanista vaihetta.

"Kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielialahäiriö (aikaisemmin myös maanis-depressiivisyys, nykyään lääkärislangissa "bipo") on nimensä mukaisesti mielialahäiriö, jossa mieliala vaihtelee ja jossa esiintyy maniaan ohella masennusta eli depressiota." [1]

Nykyisin Ivanilla esiintyy manian ohella myös mania, eli rahaa, fyrkkaa, pätäkkää. Hän harjoittaa autonkorjaajan tointaan asuntolan parkkipaikalla. Muutaman päivän sisällä olen nähnyt miehen nokisissa käsissä kaksi 10 euron seteliä (kaksi eri seteliä), joita hän on useaan otteeseen esitellyt julkisesti ja suuresti iloiten.

Riemu jää usein lyhyeksi, sillä seuraavassa silmänräpäyksessä mies makaa poikittain pihalla auton alla ja kiroaa kastroidun uroksen äänellä ja venäjän kielellä autonsa, siskonsa, naapurin kissan ja mielikuvitusystävänsä. Sitten se juoksee, unohtaa, ravaa, juoksee uudelleen, huutaa itsekseen, paukuttaa ovet, tiputtelee työkalunsa, tekee seiniin öljyiset kämmenenmuotoiset siluetit ja sekoaa - ja tekee kaiken uudelleen seitsemän kertaa.

"Mielialaan liittyy voimakas energisyys ja aktiivisuus, vahvasti vähentynyt unentarve, lakkaamaton aktiviteetti, vuolaspuheisuus, estottomuus ja harkitsematon heittäytyminen hetken mielijohteesta välitöntä mielihyvää tuottavien toimintojen pariin. Maniasta kärsivän henkilön ajatustoiminta on kiihtynyttä ja hänen todellisuudentajunsa on usein vääristynyt." [2]

Ivan tekee tätä kaikkea myös öisin, sillä hän on hullu, eikä hän tarvitse unta. Hän tekee tätä kaikkea aamulla, aamupäivällä, illalla ja iltapäivällä. Ivan tekee työnsä ja saa 10 euron setelin, jota lennättää kädessään kuin onnesta soikea lapsi leijaansa. Meille hän on kertonut kasvattavansa bisneksen - asuntolan parkkipaikalla, parkkipaikalla jonka vuokraa hän ei ole maksanut - niin, että tienaa 3000 euroa kuussa.

Työkalupajansa Ivan on rakentanut asuntomme eteiseen. Valot välkkyvät huoneistossa, kun Ivan kokeilee kompressorinsa tehoja. Hän aikoo maalata autoja, mutta ei ollut tullut ajatelleeksi, että viereisissä parkkiruuduissa olevat autot saattavat tahriintua. Ratkaisuksi Ivan ehdotti pressuja. Parkkiruudun hän ehkä vuoraa sanomalehdillä?

Ivan saattaa tulla koputtamaan oveani vain kertoakseen, kuinka hän on vaihtanut jonkun pyöreän levymäisen osan autoon, joka liittyy jarruihin. Toinenkin pitäisi vaihtaa, mutta en saanut selvää miksi. Joskus minun täytyy lähteä kalsareissani hänen mukaansa pihalle katsomaan jotain vitun hiottua peltiä.

Esitellessään töitään ja saavutuksiaan, hän puhuu englantia vahvasti murtaen ja niin nopeasti, että joudun usein keskeyttämään hänen puheensa. En minä halua lähteä ulos kuulemaan puheita autojen sisäelinten rakenteesta ja niiden korjaamisesta. Minähän vastustan yksityisautoilua, ja henkilöautojen korjaaminen edistää sitä.

Miksi se kulkee aina ilman paitaa joka paikassa ja näyttää muutenkin metsän peikolta? Se kuulemma sai kotimassaan naista rahalla. Voisi saada ilmaiseksikin, jos olisi hiljaa ja kävisi suihkussa kerran elämässään.

Jatkan tutkielmaani Ivanin sairauden parissa myöhemmin.

[1] http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksisuuntainen_ mielialah%C3%A4iri%C3%B6
[2] http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1995,5866

Terveisin,

Kaikuva kamarimusiikki ja öiset harrastukset

2008-05-20T23:36:00.004+03:00

Jo muutaman päivän sisällä Ivanin muuttamisesta hänen huoneestaan alkoi kantautua sekä seinien että ovien läpi vuorotellen venäläistä ja vuorotellen suomalaista musiikkia erittäin ronskilla volyymilla. Ivan ilmeisesti kuunteli radiota, sillä aina silloin tällöin musiikki lakkasi ja tilalle tuli korvia raastava kohina, kovaääninen pauke ja venäläiset kirosanat, kunnes asema taas löytyi.

Koska matalan majamme väliseinien läpileikkaus on jokseenkin seuraavanlainen: maalipinta – ohut vaneri – ilmaa – ohut vaneri – maalipinta, ja sisäovet on valmistettu kermanvaaleasta kartongista ja sen sisään rypistetyistä vuoden 1978 Helsingin Sanomista, on huoneiston ääneneristävyys heikohko. Ivania tämä ei kuitenkaan haitannut, vaikka liittoutuneet kävivät vuorotellen kehottamassa häntä laittamasta sitä polkkaa hieman hiljemmalle.

Möykkä päinvastoin koveni, kun Ivan hankki lisää kodinelektroniikkaa. Nämä hankintaoperaatiot ovat jo sinänsä oma legendansa ja ne ansaitsevat kokonaan oman osionsa tuonnempana. Pian Ivanin huonessa oli pieni mustavalkotelevisio josta pienestä koosta huolimatta lähti iso ääni, luonnollisesti säestettynä kanavanvaihtoon liittyvällä paukutuksella ja kiroilulla.

Ivanin kämppäkaverit oppivat nopeasti että tämä noudattaa erittäin epämääräistä vuorokausirytmiä, tai pikemminkin, samoin kuin kaikkien muidenkin sääntöjen ja normien kohdalla, ei noudata. Radio ja TV pauhasivat usein vielä pitkään puolenyön jälkeenkin sellaisella voimakkuudella että allekirjoittanut olisi todennäköisesti joutunut maksamaan TV-lupamaksun pelkästään sen vuoksi että pystyi vastaanotamaan TV-lähetysten audiosignaalia seinän toiselta puolelta. En ole eläissäni salattuja elämiä seurannut, mutta tuossa vaiheessa pääsin jo aika hyvin juoneen mukaan.

Öiset multimediasessiot eivät olleet ainoat Ivanin yölliset aktiviteetit. Lisäksi hän paiskoi pannuja, kattiloita ja aterimia keittiössä kolmen ja viiden välillä aamuyöstä. Hän ilmeisesti valmisti ruokaa vaihtelevalla menestyksellä.

Kokkaamisen yhteydessä Ivan ravasi maanisesti huoneensa ja keittiön väliä kantapääkävelyllä (Ivanin kehittämä kanta-astunnan extreme-versio, jossa kullakin askeleella tuotettu tärinäaaltojen ja äänen yhteisvaikutus ja voimakkuus saadaan maksimoitua, erityisesti ohuilla lattioilla.)

Yöllisiin touhuihin sisältyi myös tuntikausia kestänyt veden valuttaminen pesuhuoneessa ja vessassa ilmeisesti jonkinlaisessa pyykinpesutarkoituksessa. Näistä episodeista lisää Fabion kokoamassa pyykinpesuraportissa.

Huonosti nukutun yön jälkeen muut huoneistossa asuvat heräsivät likaiseen, märkään ja haisevaan asuntoon joka kasteli sukat välittömästi omasta huoneesta poistuttaessa. Keittiössä puolestaan odotti omien astioiden tiskaus Ivanin yöllisten kokkausten jäljiltä. Jälleen oli yksi toiminnantäyteinen yö takana – ja jos tarkkaan kuunteli, saattoi jo kuulla kantapäiden töminän lattiaa vasten.

Ensitapaaminen

2008-05-15T15:56:00.002+03:00

Tervehdys vain minunkin puolestani. Ennen kuin pääsen käsittelemään ensitapaamistani tämän tarinan päähenkilön kanssa, on syytä esitellä itseni.

Olen kauko, hyvän matkaa kahdenkymmenen ikävuoden tuolle puolen ehtinyt mieshenkilö. Olen muuttanut pahvinomaisista rakennusmateriaaleista nidottuun neljän hengen kommuuniimme nelisen vuotta sitten. Soluhuoneeni on keittiön vieressä, suoraan Fabion yläpuolella, viistosti Cestorin yllä ja aivan Iivana julman naapurina, ikävä kyllä.

Nyt kun jonkinmoiset esittelyt on suoritettu, päästäänkin itse asiaan eli siihen kohtalokkaaseen loppusyksyiseen iltapäivään jona oveeni koputettiin pahaenteisesti. Oven takana oli hieman Rauli Badding Somerjoen näköinen, vienosti hymyilevä Ivaniksi esittäytyvä mieshenkilö, joka tervehti kädestä pitäen ja ilmoitti olevansa uusi huonetoverini englannilla, jossa oli havaittavissa huomattavan tuhti vivahde jostain Uralin tuolta puolen.

Kättelin Ivania samalla ajatellen että eipä tämä nyt niin pahalta vaikuta, vaikka ei ihan perustyypiltä näytäkään valkoisine kauluspaitoineen ja hulmuavine kiharahiuksineen. Jos kuitenkin olisin jostain kohtalon oikusta tuolla hetkellä tiennyt mitä seuraavat kuukaudet toisivat tullessaan olisin kättelyn sijaan tönäissyt hepun portaista alas, nauranut hysteerisesti perään ja lähtenyt viranomaisten mukaan tyytyväisenä siitä kuinka monelta kärsimykseltä olin välttynyt.

En kuitenkaan toiminut oikein vaan toivotin Ivanin tervetulleeksi taloon. En muistaakseni edes pessyt kättäni kättelyn jälkeen, mikä myöhempien kokemusten perusteella olisi varmasti ollut järkevä ja jopa välttämätön toimenpide.

Kalpean aavistuksen tulevaisuudessa odottavista kauhuista sain jo muutama minuutti ensitapaamisen jälkeen. Keittiöstä kantautui oven läpi kovaäänistä venäläistä tanssimusiikkia Ivanin epävireisen ja kimeän, mutta sitäkin voimakkaamman ja läpitunkevamman ”lauluäänen” saattelemana.

Ivan oli tullut taloon.

Pyykinpesukulttuuria venäläisittäin osa 1

2008-05-15T05:15:00.005+03:00

Tervehdys arvoisat lukijat,

Olen siis Fabio, soluasukki Cestorin pohjoisen seinän takaa. Aloitan juttusarjan joka juontaa juurensa Ivanin muutosta syksyllä 2007, kevääseen 2008.

Kaikkien meidän tulee joskus pestä pyykkiä. Myös toverimme Ivan on huomannut vaatteidenpesun jalon taidon ja siitä seuranneen uusiokäytön. Perinteinen tapa pestä pyykkiä on käsin, käyttäen apuna vettä, pesuainetta ja raakaa käsivoimaa. Tällä tekniikalla myös Ivan aloitti pyykinpesun. Pesutulosten ollessa optimaalisia, alkoi muun muassa pyykin kuivaaminen muodostua ongelmaksi.

Luovana luolaihmisenä Ivan päätti ratkaista ongelman heittämällä märät pyykit keskelle lattiaa ja jättämällä pyykinpesusta ja vaatteista tulleet vedet kuivaamatta. Tämä prosessi aiheutti meille muille asukkaille jatkuvasti märkiä sukkia, ja äärimmäistä vitutuksen tunnetta.

Tämä kuitenkin oli vasta tyyntä myrskyn edellä. Muutaman viikon kuluttua Ivan "löysi" roskiksesta kiinalaisen pesukoneen, jossa oli viallinen poistoletku. Jokainen voi kuvitella mitä seuraavaksi saattoi tapahtua, mutta siitä kerron teille seuraavassa osiossa.

Tervetuloa Ivan!

2008-05-15T00:42:00.021+03:00

Hyvät lukijat,

soluasuntomme tapahtumien kirjaaminen muistiin olisi täytynyt aloittaa jo useita kuukausia sitten - silloin kun puolialaston ja orgaaniselta jätteeltä tuoksuva uusi asuinkumppanimme asettui huoneistoomme asumaan vuoden 2007 lopulla.

Kuitenkin vasta jälkeenpäin, sopivan ajan kuluttua ja tiettyjä tosiasioita kohdattuaan, tapahtuneita asioita pystyy esittämään totuudenmukaisesti ja ilman ylimääräistä dramatiikkaa.

Aloitain esittelemällä itseni erittäin lyhyesti; minä olen Cestor, sopivasti yli parinkymmenen vuoden ikäinen, normaaleissa sielun ja ruumiin voimissani oleva suomalainen mies. Siirryin asumaan nykyiseen asuntooni syksyllä vuonna 2004 käännettyäni uuden lehden elämässäni ja aloitettuani opiskelut paikallisessa oppilaitoksessa.

Noista ajoista lähtien ohuen pohjoisseinäni takana on asunut Fabio omassa huoneessaan. Jos seison kasvot kohti pohjoista ja ojentaudun natsitervehdyksen, osoitan toisen asuinkumppanini, kaukon, huoneen sijainnin, joka on meistä kaikkein kokenein soluasuja. Hei hei pojat!

Muuta minusta teidän ei tarvitse nyt tietää.

Siirryn prologissani eteenpäin ja esittelen teille arjen tomuisen sotamiehen, henkilön johon kirjoitukseni ensimmäisessa kappaleessa viittasin ja henkilön, joka on
muuttanut minun ja liittolaisteni elämän.

Esittelen teille eläimen tavat omaksuneen ihmisen, kiharapäisen ja komean inspiraatiomme lähteen, Ivanin. Tervetuloa blogiimme, Ivan!

Valitettavasti Ivan ei päässyt paikalle tähän juhlalliseen tilaisuuteen, vaan keskittyy suorittamaan arkisia yörutiineitaan: ovien paiskomista, nenä- ja kaulaonteloidensa selvittelyä ja kantapääryntäilyä.

Edellinen kuvaukseni Ivanin yörutiineista perustuu säännöllisesti huoneistooni kantauvien seismisten maanjäristys- ja ääniaaltojen tutkimiseen ja tulkintaan.

Mutta kuka vittu heittelee huonekaluja yläkerrassa?

Terveisin,