Ensitapaaminen

Tervehdys vain minunkin puolestani. Ennen kuin pääsen käsittelemään ensitapaamistani tämän tarinan päähenkilön kanssa, on syytä esitellä itseni.

Olen kauko, hyvän matkaa kahdenkymmenen ikävuoden tuolle puolen ehtinyt mieshenkilö. Olen muuttanut pahvinomaisista rakennusmateriaaleista nidottuun neljän hengen kommuuniimme nelisen vuotta sitten. Soluhuoneeni on keittiön vieressä, suoraan Fabion yläpuolella, viistosti Cestorin yllä ja aivan Iivana julman naapurina, ikävä kyllä.

Nyt kun jonkinmoiset esittelyt on suoritettu, päästäänkin itse asiaan eli siihen kohtalokkaaseen loppusyksyiseen iltapäivään jona oveeni koputettiin pahaenteisesti. Oven takana oli hieman Rauli Badding Somerjoen näköinen, vienosti hymyilevä Ivaniksi esittäytyvä mieshenkilö, joka tervehti kädestä pitäen ja ilmoitti olevansa uusi huonetoverini englannilla, jossa oli havaittavissa huomattavan tuhti vivahde jostain Uralin tuolta puolen.

Kättelin Ivania samalla ajatellen että eipä tämä nyt niin pahalta vaikuta, vaikka ei ihan perustyypiltä näytäkään valkoisine kauluspaitoineen ja hulmuavine kiharahiuksineen. Jos kuitenkin olisin jostain kohtalon oikusta tuolla hetkellä tiennyt mitä seuraavat kuukaudet toisivat tullessaan olisin kättelyn sijaan tönäissyt hepun portaista alas, nauranut hysteerisesti perään ja lähtenyt viranomaisten mukaan tyytyväisenä siitä kuinka monelta kärsimykseltä olin välttynyt.

En kuitenkaan toiminut oikein vaan toivotin Ivanin tervetulleeksi taloon. En muistaakseni edes pessyt kättäni kättelyn jälkeen, mikä myöhempien kokemusten perusteella olisi varmasti ollut järkevä ja jopa välttämätön toimenpide.

Kalpean aavistuksen tulevaisuudessa odottavista kauhuista sain jo muutama minuutti ensitapaamisen jälkeen. Keittiöstä kantautui oven läpi kovaäänistä venäläistä tanssimusiikkia Ivanin epävireisen ja kimeän, mutta sitäkin voimakkaamman ja läpitunkevamman ”lauluäänen” saattelemana.

Ivan oli tullut taloon.

Pyykinpesukulttuuria venäläisittäin osa 1

Tervehdys arvoisat lukijat,

Olen siis Fabio, soluasukki Cestorin pohjoisen seinän takaa. Aloitan juttusarjan joka juontaa juurensa Ivanin muutosta syksyllä 2007, kevääseen 2008.

Kaikkien meidän tulee joskus pestä pyykkiä. Myös toverimme Ivan on huomannut vaatteidenpesun jalon taidon ja siitä seuranneen uusiokäytön. Perinteinen tapa pestä pyykkiä on käsin, käyttäen apuna vettä, pesuainetta ja raakaa käsivoimaa. Tällä tekniikalla myös Ivan aloitti pyykinpesun. Pesutulosten ollessa optimaalisia, alkoi muun muassa pyykin kuivaaminen muodostua ongelmaksi.

Luovana luolaihmisenä Ivan päätti ratkaista ongelman heittämällä märät pyykit keskelle lattiaa ja jättämällä pyykinpesusta ja vaatteista tulleet vedet kuivaamatta. Tämä prosessi aiheutti meille muille asukkaille jatkuvasti märkiä sukkia, ja äärimmäistä vitutuksen tunnetta.

Tämä kuitenkin oli vasta tyyntä myrskyn edellä. Muutaman viikon kuluttua Ivan "löysi" roskiksesta kiinalaisen pesukoneen, jossa oli viallinen poistoletku. Jokainen voi kuvitella mitä seuraavaksi saattoi tapahtua, mutta siitä kerron teille seuraavassa osiossa.

Tervetuloa Ivan!

Hyvät lukijat,

soluasuntomme tapahtumien kirjaaminen muistiin olisi täytynyt aloittaa jo useita kuukausia sitten - silloin kun puolialaston ja orgaaniselta jätteeltä tuoksuva uusi asuinkumppanimme asettui huoneistoomme asumaan vuoden 2007 lopulla.

Kuitenkin vasta jälkeenpäin, sopivan ajan kuluttua ja tiettyjä tosiasioita kohdattuaan, tapahtuneita asioita pystyy esittämään totuudenmukaisesti ja ilman ylimääräistä dramatiikkaa.

Aloitain esittelemällä itseni erittäin lyhyesti; minä olen Cestor, sopivasti yli parinkymmenen vuoden ikäinen, normaaleissa sielun ja ruumiin voimissani oleva suomalainen mies. Siirryin asumaan nykyiseen asuntooni syksyllä vuonna 2004 käännettyäni uuden lehden elämässäni ja aloitettuani opiskelut paikallisessa oppilaitoksessa.

Noista ajoista lähtien ohuen pohjoisseinäni takana on asunut Fabio omassa huoneessaan. Jos seison kasvot kohti pohjoista ja ojentaudun natsitervehdyksen, osoitan toisen asuinkumppanini, kaukon, huoneen sijainnin, joka on meistä kaikkein kokenein soluasuja. Hei hei pojat!

Muuta minusta teidän ei tarvitse nyt tietää.

Siirryn prologissani eteenpäin ja esittelen teille arjen tomuisen sotamiehen, henkilön johon kirjoitukseni ensimmäisessa kappaleessa viittasin ja henkilön, joka on
muuttanut minun ja liittolaisteni elämän.

Esittelen teille eläimen tavat omaksuneen ihmisen, kiharapäisen ja komean inspiraatiomme lähteen, Ivanin. Tervetuloa blogiimme, Ivan!

Valitettavasti Ivan ei päässyt paikalle tähän juhlalliseen tilaisuuteen, vaan keskittyy suorittamaan arkisia yörutiineitaan: ovien paiskomista, nenä- ja kaulaonteloidensa selvittelyä ja kantapääryntäilyä.

Edellinen kuvaukseni Ivanin yörutiineista perustuu säännöllisesti huoneistooni kantauvien seismisten maanjäristys- ja ääniaaltojen tutkimiseen ja tulkintaan.

Mutta kuka vittu heittelee huonekaluja yläkerrassa?

Terveisin,