Rohkea roskisritari

Asko, Jysk, Sotka, Isku ja Masku. Siinä muutamia kauppoja joita moni meistä on kolunnut etsiessään sopivaa ja silmää miellyttävää kirjahyllyä, sänkyä tai kirjoituspöytää. Shoppailu voi joskus olla rasittavaa puuhaa, kun sitä oikeaa ei millään tunnu löytyvän. Kun lopulta löydät sohvan tai pöydän mistä pidät, on se aivan liian kallis. Sama ilmiö toistuu myös vaatteiden kohdalla. Oletko koskaan toivonut, että olisi jokin helpompi tapa? Jokin helpompi tapa hankkia kodin kalusteet ja tekstiilit vaivattomasti ja edullisesti? No, tämä on onnenpäiväsi – on nimittäin tullut aika esitellä kestävä ja kustannustehokas hankintastrategia à la Ivan.

Ivanilla on huoneessaan leveä queen-size sänky, tietokonepöytä, tv-tasollinen lipasto, nojatuoli, toimistotuoli, toinen toimistotuoli, uzbekistanilainen villamatto, 32-tuuman laajakuvatelevisio sekä kristallinen kattokruunu. Ajattelet varmasti että Ivan joutuu valvomaan yöt ja päivät, tehden kahta työtä ja myyden sisäelimiään, jotta pystyy elämään näin ylellisesti. Ivan toki valvoo yöt, mutta ei rahan vuoksi, vaan huvikseen. Hänen maallisen omaisuutensa muodostavista esineistä jokaisen takana on nimittäin muuan salaisuus, jonka Ivan itse ilmaisee parhaiten: ”I found it in the rubbish.”

Ivan on niin sanottu roskisdyykkari. Kaikki hänen huoneestaan löytyvä esineistö, laajakuvatelevisio ja kristallinen kattokruunu mukaanlukien, on kaivettu roskiksesta. Tai niin hän ainakin väittää, ja miksi emme häntä uskoisi. Jos oma mattoni haisisi yhtä pahalle kuin Ivanin huoneessa oleva, heittäisin varmasti kyseisen rievun roskiin. On siis täysin uskottavaa että se on sieltä myös löytynyt. Epäselväksi on tosin jäänyt mistä roskiksista Ivan aarteensa löytää.

Ivanin mukaan suomalaisilla on ikävä tapa heittää hyväkuntoista tavaraa roskiin. Eihän voi olla mitään perusteltua syytä heittää esimerkiksi patjaa roskiin jos se on kuitenkin edelleen pehmeä ja sen päällä voi maata. Mikäli patja täyttää nämä perusfunktiot, se kannattaa Ivanin mukaan kaivaa roskiksesta ja ottaa käyttöön.

Toimistotuolien raunioita kannattaa olla huoneessa kolme tai neljä, jotta siihen vähiten rikkinäiseen tuoliin on helppo saada varaosia, ja eihän sitä koskaan tiedä milloin kylään tulee hajuaistiton (ja todennäköisesti myös sokea) ihminen jolle täytyy tarjota istumapaikka. Rikkinäisiä tulostimia ja televisioita puolestaan voi korjata ja myydä eteenpäin huikealla katteella, onhan alkuinvestointi nolla. Omaan käyttöön Ivanilla ei kuitenkaan ole televisiota, sillä ainakaan vielä hän ei ole onnistunut löytämään toimivaa kaapeliverkon digiboksia roskiksesta.

Ehkä roskiksen syövereistä sukellettuja kalusteita ja elektroniikkatuotteita ihmeellisempää on Ivanin tapa ylpeillä sillä että kaikki hänen tavaransa on ongittu roskiksesta. Vaikka kuinka mietin, en keksi ketään johon tämä tekisi vaikutuksen – positiivisessa mielessä nimittäin.

Olen aika varma että jopa kaikkein vakaumuksellisimmat, itsensä ydinvoimalan käytettyä polttoainetta kuljettavan junan esteeksi rautatiekiskoihin kahlitsevat henkilöt nyrpistäisivät nenäänsä kerran jos toisenkin Ivanin esitellessä imelän karvaalle ja käyneelle tuoksahtavaa huopaa jonka hän on todennäköisesti löytänyt savuketumppien, maksalaatikon ja erinäisten intiimihygieniatuotteiden seasta.

Ivanin mieltymys ilmaisiin tuotteisiin joita muut hölmöyttään heittävät pois ei rajoitu pelkästään kalusteisiin tai edes mattoihin ja huopiin, vaan Ivanin dyykkausharrastus saa myös hieman äärimmäisempiä, ja monien mielestä ehkä kuvottavampiakin muotoja.

Eräänä päivänä olin keittiössä tiskaamassa ja yhtäkkiä keittiöön tulee Ivan, yllään vaaleanpunainen fleece-pusero ja sanoo: ”How do you like my new shirt? I found it in the rubbish”. Ivan siis shoppailee myös vaatteita sieltä mine aurinko ei paista. Ehkä tämä on osasyy hänen vatsaa vääntävään ominaishajuunsa.

Toinen äärimmäinen dyykkausmuoto mitä Ivan suosii on ruoan metsästäminen roskislaatikon pohjalta. Se minkä toiset heittävät pois pilaantuneena, löytää usein tiensä Ivanin ruokalistalle. Syömäkelpoinen on Ivanin tapauksessa erittäin laaja ja joustava käsite.

Kävin aiemmin keväällä läpi jääkaappiamme ja heitin pois omistajiensa unohtamia, esimerkiksi vanhoilta asukkailta jääneitä elintarvikkeita, jotka olivat ainakin yleisen länsimaisen hygieniakäsityksen mukaan jo selvästi käyttökelvottomia. Tai en varsinaisesti heittänyt, vaan Ivanin tavat tietäen järjestin kyseiset tarvikkeet pöydälle ja huikkasin Ivanille puolittain leikillään että katso noista haluatko itsellesi mitään ja heitä muut menemään. En olisi itsekään osannut arvata lopputulosta.

Ivan ei heittänyt juuri mitään pois. Tiensä hänen laatuseulansa läpi selvittivät esimerkiksi neljällä kuukaudella viimeisen käyttöpäivänsä ylittänyt ”tuore”mehu, kymmenen kuukautta yli-ikäinen salaatinkastike, sekä jo vuosikertatuotteeksi luokiteltava puolityhjä ketsuppipurkki vuodelta 2005. Ivan on myös käyttänyt näitä tuotteita. ”Tuore”mehua juodessaan hänen kommenttinsa sen mausta oli: ”it’s a little bitter but it’s ok”.

Ivanin ollessa talossa voi olla varma että homeeseen mennyt leipä, yli-ikäinen metvursti tai pilaantuneet juustonjämät eivät pitkää aikaa roskiksessa vietä sen jälkeen kun ne sinne on nakannut. Lähes poikkeuksetta ne ongitaan sieltä parempiin suihin. Joskus tuntuu että huoneistossa olisi nokkela koira, joka osaa avata roskiskaapin käpälillään.

Ehkä meillä kaikilla olisi kuitenkin jotain opittavaa tältä kestävän kehityksen pioneerilta – äärivihreiden periaatteiden mukaisesti elävältä lemuavalta ja rähjäiseltä menninkäiseltä. Jos eläisimme kaikki kuten Ivan, yksi maapallo riittäisi varmasti vaikka yhdeksän miljardin ihmisen elättämiseen. Ja millainen maapallo se olisikaan.

Ehkäpä Iskujen, Askojen ja Jyskien, kuten myös Prismojen ja Citymarketien sijaan kaikki ympäristötietoiset ihmiset pääkaupunkiseudulla hakevat tulevaisuudessa kaikki hyödykkeensä kootusti yhdestä paikasta – ämmässuolta. Tässä hylättyjen hyödykkeiden ihmemaassa on nimittäin yhdessä kasassa erittäin laajat valikoimat tavaraa laidasta laitaan, ja siitä varmasti löytyy jokaiselle jotakin; nopeasti, helposti ja ennen kaikkea – edullisesti.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Alunalkaen ajattelin esittää tapahtumia kronologisessa järjestyksessä aloittaen vanhimmista. Aion kuitenkin pyörtää suunnitelmani ainakin tämän muistion osalta ja kirjaan muistiin havaintojani Ivanin sairauteen liittyen sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Ehkä Ivanin maanisuus on jo tartuttanut minutkin niin, etten jaksa enää keskittyä järjestelmälliseen työskentelyyn ja siksi päädyin tällaiseen ratkaisuun? Tai sitten olen vain väsynyt, tai sitten se paskiainen tekee niin paljon uskomattomia typeryyksiä, etten kykene muistelemaan menneitä, kun huomispäivän historiaa tulvii ikkunoista ja ovista (kirjaimellisesti - Ivan käyttää kulkureittinään toisen kerroksen ikkunaansa; öisin tuuli paiskoo avonaista ulko-ovea, josta huudot ja rälläkän ääni kantautuu nukkuvien [heräävien] korviin) alati kiihtyvään tahtiin.

Minä en jaksa muistaa, että Ivan olisi ollut yhtä kummallinen muuttaessaan tänne. Syy tähän luulooni voi olla myös se, etten ollut vielä saanut koottua kaikkia hänen käytöshäiriöitään ja tempauksiaan kokonaisuudeksi. Mahdollisesti hän eli sittenkin tänne muuttaessaan sairautensa depressiivista vaihetta?

Olemme pitkän aikaa arvuutelleet leikkimielisesti liittoutuneiden kesken Ivanin mielenlaadun häiriön vakavuutta, hänen psykiatrista diagnoosiaan, typeryyden suuruutta ja muita päänalueen vajavaisuuksia. Täysi hullu ja kahjo tämä nuhruinen persoonamme on, mutta eittämättä hänelle löytyisi virallinenkin diagnoosi mielensairaudesta jos toisestakin.

Annan itselleni valtuudet määrittää Ivanille nyt puolivirallisen diagnoosin; Ivan sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja elää sairautensa maanista vaihetta.

"Kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielialahäiriö (aikaisemmin myös maanis-depressiivisyys, nykyään lääkärislangissa "bipo") on nimensä mukaisesti mielialahäiriö, jossa mieliala vaihtelee ja jossa esiintyy maniaan ohella masennusta eli depressiota." [1]

Nykyisin Ivanilla esiintyy manian ohella myös mania, eli rahaa, fyrkkaa, pätäkkää. Hän harjoittaa autonkorjaajan tointaan asuntolan parkkipaikalla. Muutaman päivän sisällä olen nähnyt miehen nokisissa käsissä kaksi 10 euron seteliä (kaksi eri seteliä), joita hän on useaan otteeseen esitellyt julkisesti ja suuresti iloiten.

Riemu jää usein lyhyeksi, sillä seuraavassa silmänräpäyksessä mies makaa poikittain pihalla auton alla ja kiroaa kastroidun uroksen äänellä ja venäjän kielellä autonsa, siskonsa, naapurin kissan ja mielikuvitusystävänsä. Sitten se juoksee, unohtaa, ravaa, juoksee uudelleen, huutaa itsekseen, paukuttaa ovet, tiputtelee työkalunsa, tekee seiniin öljyiset kämmenenmuotoiset siluetit ja sekoaa - ja tekee kaiken uudelleen seitsemän kertaa.

"Mielialaan liittyy voimakas energisyys ja aktiivisuus, vahvasti vähentynyt unentarve, lakkaamaton aktiviteetti, vuolaspuheisuus, estottomuus ja harkitsematon heittäytyminen hetken mielijohteesta välitöntä mielihyvää tuottavien toimintojen pariin. Maniasta kärsivän henkilön ajatustoiminta on kiihtynyttä ja hänen todellisuudentajunsa on usein vääristynyt." [2]

Ivan tekee tätä kaikkea myös öisin, sillä hän on hullu, eikä hän tarvitse unta. Hän tekee tätä kaikkea aamulla, aamupäivällä, illalla ja iltapäivällä. Ivan tekee työnsä ja saa 10 euron setelin, jota lennättää kädessään kuin onnesta soikea lapsi leijaansa. Meille hän on kertonut kasvattavansa bisneksen - asuntolan parkkipaikalla, parkkipaikalla jonka vuokraa hän ei ole maksanut - niin, että tienaa 3000 euroa kuussa.

Työkalupajansa Ivan on rakentanut asuntomme eteiseen. Valot välkkyvät huoneistossa, kun Ivan kokeilee kompressorinsa tehoja. Hän aikoo maalata autoja, mutta ei ollut tullut ajatelleeksi, että viereisissä parkkiruuduissa olevat autot saattavat tahriintua. Ratkaisuksi Ivan ehdotti pressuja. Parkkiruudun hän ehkä vuoraa sanomalehdillä?

Ivan saattaa tulla koputtamaan oveani vain kertoakseen, kuinka hän on vaihtanut jonkun pyöreän levymäisen osan autoon, joka liittyy jarruihin. Toinenkin pitäisi vaihtaa, mutta en saanut selvää miksi. Joskus minun täytyy lähteä kalsareissani hänen mukaansa pihalle katsomaan jotain vitun hiottua peltiä.

Esitellessään töitään ja saavutuksiaan, hän puhuu englantia vahvasti murtaen ja niin nopeasti, että joudun usein keskeyttämään hänen puheensa. En minä halua lähteä ulos kuulemaan puheita autojen sisäelinten rakenteesta ja niiden korjaamisesta. Minähän vastustan yksityisautoilua, ja henkilöautojen korjaaminen edistää sitä.

Miksi se kulkee aina ilman paitaa joka paikassa ja näyttää muutenkin metsän peikolta? Se kuulemma sai kotimassaan naista rahalla. Voisi saada ilmaiseksikin, jos olisi hiljaa ja kävisi suihkussa kerran elämässään.

Jatkan tutkielmaani Ivanin sairauden parissa myöhemmin.

[1] http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksisuuntainen_ mielialah%C3%A4iri%C3%B6
[2] http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,818,1733,1995,5866

Terveisin,

Kaikuva kamarimusiikki ja öiset harrastukset

Jo muutaman päivän sisällä Ivanin muuttamisesta hänen huoneestaan alkoi kantautua sekä seinien että ovien läpi vuorotellen venäläistä ja vuorotellen suomalaista musiikkia erittäin ronskilla volyymilla. Ivan ilmeisesti kuunteli radiota, sillä aina silloin tällöin musiikki lakkasi ja tilalle tuli korvia raastava kohina, kovaääninen pauke ja venäläiset kirosanat, kunnes asema taas löytyi.

Koska matalan majamme väliseinien läpileikkaus on jokseenkin seuraavanlainen: maalipinta – ohut vaneri – ilmaa – ohut vaneri – maalipinta, ja sisäovet on valmistettu kermanvaaleasta kartongista ja sen sisään rypistetyistä vuoden 1978 Helsingin Sanomista, on huoneiston ääneneristävyys heikohko. Ivania tämä ei kuitenkaan haitannut, vaikka liittoutuneet kävivät vuorotellen kehottamassa häntä laittamasta sitä polkkaa hieman hiljemmalle.

Möykkä päinvastoin koveni, kun Ivan hankki lisää kodinelektroniikkaa. Nämä hankintaoperaatiot ovat jo sinänsä oma legendansa ja ne ansaitsevat kokonaan oman osionsa tuonnempana. Pian Ivanin huonessa oli pieni mustavalkotelevisio josta pienestä koosta huolimatta lähti iso ääni, luonnollisesti säestettynä kanavanvaihtoon liittyvällä paukutuksella ja kiroilulla.

Ivanin kämppäkaverit oppivat nopeasti että tämä noudattaa erittäin epämääräistä vuorokausirytmiä, tai pikemminkin, samoin kuin kaikkien muidenkin sääntöjen ja normien kohdalla, ei noudata. Radio ja TV pauhasivat usein vielä pitkään puolenyön jälkeenkin sellaisella voimakkuudella että allekirjoittanut olisi todennäköisesti joutunut maksamaan TV-lupamaksun pelkästään sen vuoksi että pystyi vastaanotamaan TV-lähetysten audiosignaalia seinän toiselta puolelta. En ole eläissäni salattuja elämiä seurannut, mutta tuossa vaiheessa pääsin jo aika hyvin juoneen mukaan.

Öiset multimediasessiot eivät olleet ainoat Ivanin yölliset aktiviteetit. Lisäksi hän paiskoi pannuja, kattiloita ja aterimia keittiössä kolmen ja viiden välillä aamuyöstä. Hän ilmeisesti valmisti ruokaa vaihtelevalla menestyksellä.

Kokkaamisen yhteydessä Ivan ravasi maanisesti huoneensa ja keittiön väliä kantapääkävelyllä (Ivanin kehittämä kanta-astunnan extreme-versio, jossa kullakin askeleella tuotettu tärinäaaltojen ja äänen yhteisvaikutus ja voimakkuus saadaan maksimoitua, erityisesti ohuilla lattioilla.)

Yöllisiin touhuihin sisältyi myös tuntikausia kestänyt veden valuttaminen pesuhuoneessa ja vessassa ilmeisesti jonkinlaisessa pyykinpesutarkoituksessa. Näistä episodeista lisää Fabion kokoamassa pyykinpesuraportissa.

Huonosti nukutun yön jälkeen muut huoneistossa asuvat heräsivät likaiseen, märkään ja haisevaan asuntoon joka kasteli sukat välittömästi omasta huoneesta poistuttaessa. Keittiössä puolestaan odotti omien astioiden tiskaus Ivanin yöllisten kokkausten jäljiltä. Jälleen oli yksi toiminnantäyteinen yö takana – ja jos tarkkaan kuunteli, saattoi jo kuulla kantapäiden töminän lattiaa vasten.

Ensitapaaminen

Tervehdys vain minunkin puolestani. Ennen kuin pääsen käsittelemään ensitapaamistani tämän tarinan päähenkilön kanssa, on syytä esitellä itseni.

Olen kauko, hyvän matkaa kahdenkymmenen ikävuoden tuolle puolen ehtinyt mieshenkilö. Olen muuttanut pahvinomaisista rakennusmateriaaleista nidottuun neljän hengen kommuuniimme nelisen vuotta sitten. Soluhuoneeni on keittiön vieressä, suoraan Fabion yläpuolella, viistosti Cestorin yllä ja aivan Iivana julman naapurina, ikävä kyllä.

Nyt kun jonkinmoiset esittelyt on suoritettu, päästäänkin itse asiaan eli siihen kohtalokkaaseen loppusyksyiseen iltapäivään jona oveeni koputettiin pahaenteisesti. Oven takana oli hieman Rauli Badding Somerjoen näköinen, vienosti hymyilevä Ivaniksi esittäytyvä mieshenkilö, joka tervehti kädestä pitäen ja ilmoitti olevansa uusi huonetoverini englannilla, jossa oli havaittavissa huomattavan tuhti vivahde jostain Uralin tuolta puolen.

Kättelin Ivania samalla ajatellen että eipä tämä nyt niin pahalta vaikuta, vaikka ei ihan perustyypiltä näytäkään valkoisine kauluspaitoineen ja hulmuavine kiharahiuksineen. Jos kuitenkin olisin jostain kohtalon oikusta tuolla hetkellä tiennyt mitä seuraavat kuukaudet toisivat tullessaan olisin kättelyn sijaan tönäissyt hepun portaista alas, nauranut hysteerisesti perään ja lähtenyt viranomaisten mukaan tyytyväisenä siitä kuinka monelta kärsimykseltä olin välttynyt.

En kuitenkaan toiminut oikein vaan toivotin Ivanin tervetulleeksi taloon. En muistaakseni edes pessyt kättäni kättelyn jälkeen, mikä myöhempien kokemusten perusteella olisi varmasti ollut järkevä ja jopa välttämätön toimenpide.

Kalpean aavistuksen tulevaisuudessa odottavista kauhuista sain jo muutama minuutti ensitapaamisen jälkeen. Keittiöstä kantautui oven läpi kovaäänistä venäläistä tanssimusiikkia Ivanin epävireisen ja kimeän, mutta sitäkin voimakkaamman ja läpitunkevamman ”lauluäänen” saattelemana.

Ivan oli tullut taloon.