Homeviljelyä ja valkoisen kullan kaivuuta

Oletko koskaan tehnyt ruokaa ja huomannut että et mitenkään jaksa syödä kaikkea vaan osa jää yli? Tässä tilanteessa useimmat joko heittävät ylijäämät roskiin tai säilövät ne jääkaappiin tai pakastimeen tulevaa käyttöä varten. Ivanin ollessa kyseessä asiat hoituvat kuitenkin hieman eri tyylillä. Eilen koimme karmaisevia hetkiä kun häneltä löytyi niin sanotusti luurankoja kaapista.

Taloudessamme on aina silloin tällöin ongelmana haarukkakato, jolloin kaikki haarukat ovat joko käytössä, tiskialtaassa tai Ivanin jemmaamina jossain (todennäköisin vaihtoehto), esimerkiksi hänen huoneensa lattialla (mullan, pölykapselien ja maksumuistutusten joukossa), työkalujen seassa tai Fiatin moottorissa. Tällainen kato oli paraikaa menossa kun äskettäin, etsiessäni haarukkaa keittiöstä, huomasin, että Ivanilla oli eräässä keittiön kaapissa säilöttynä punainen muovikulho, ja sen päällä pari likaista lautasta. Tärkeintä kuitenkin oli, että kulhosta pilkotti metallinen aterin, jonka tunnistin omaksi haarukakseni. Päätin vetää sen ulos kulhosta.

Seurasi vatsaavääntäviä tuntemuksia, kun haarukkaa vetäessäni huomasin sen olevan täysin harmaan, valkoisen ja mustan rihmaston peitossa, jota alkoi tulla haarukan mukana kulhosta. Vaikka koko haarukka oli kulhosta ulkona, rihmasto yhdisti edelleen haarukan kulhoon, eikä halunnut päästää irti ruokailuvälineestä. Pudotin haarukan tiskialtaaseen ja rihmasto katkesi, jääden roikkumaan muovikulhon reunalle lannistuneena.

Kohtaloani uhmaten nostin sekä muovikulhon että sen päällä olleet lautaset hyllystä pöydälle ja nostin henkeäni pidätellen lautaset kulhon päältä pois.

Kuten kuvasta näkyy, kulho oli reunojaan myöten niin täynnä homesienirihmastoa ettei enää ollut edes mahdollista määrittää minkä ruokalajin tähteet Ivan oli hyllyynsä kuukausia sitten arkistoinut. Kompostorin kantena toimineet lautaset olivat varmistaneet että ekosysteemi kulhon sisällä säilyi eliömuodoille suotuisana ja kosteus ei päässyt haihtumaan tiehensä. Rihmastossa näkyikin edelleen siellä täällä vesipisaroita. Kulhon ulkonäöstä huolimatta haju ei ollut niin kuvottava kuin voisi olettaa. Se toi lähinnä mieleen vuosien takaiset onkireissut ja kastematojen kaivamisen kesämökin kompostin märästä mullasta sateen jälkeen.

Ennen kuin otin viljelmästä pelastaneeni haarukaan käyttöön, pesin sen kertaalleen, pidin sitä kiehuvassa vedessä kymmenen minuuttia, jonka jälkeen pesin sen vielä uudestaan.

Ivanin kauhujen kaapista löytyi toinenkin kammio. Ylähyllyltä oli nimittäin kattila, jossa oli toinen homeviljelmä kasvamassa. Tämä kasvusto ei kuitenkaan ollut edennyt yhtä pitkälle kuin alemman hyllyn kollegansa, johtuen ehkä kannen puutteen aiheuttamasta kuivumisesta tai viljelmän nuoremmasta iästä. Joka tapauksessa tämän viljelmän kohdalla kasvualustana käytetty ”ruoka” oli vielä mahdollista määrittää palaneeksi makarooniksi.

Homeviljelmien paljastumisen lisäksi viime päivinä on sattunut eräs toinenkin mielenkiintoinen episodi, jonka pääsosassa on eräs valkoinen aine, joka Ivanin maailmankaikkeudessa vastaa arvoltaan vähintäänkin kultaa – nimittäin sokeri.

Ivanilla on tapana keittää teetä vähintään kerran tunnissa ja tämä tapa yhdistettynä krooniseen muistamattomuuteen sekä täydelliseen välinpitämättömyyteen ympäröivästä maailmasta aiheuttaa lukuisia, muun muassa paloteknisiä ongelmia, joita on käsitelty muualla tässä blogissa. Tämän tarinan kannalta olennaista on kuitenkin se, että Ivan lisää teehensä sokeria, luultavasti peittääkseen palaneen ulosteen maun, jota hänen kattilansa täytyy, ainakin ulkonäön perusteella teeveteen erittää.

Ivanilla on tapana säilyttää hienosokeripussiaan tiskipöydällä, aivan tiskialtaan reunalla, myös silloin kun ei sokeria tarvitse. Ei liene yllättävää että Ivanin sokeripussilleen valitsema säilytyspaikka ei ole niitä kaikkein järkevimpiä. Muutama päivä sitten Ivanilta hajosi taas yksi sokeripussi kun kostunut pohja antoi periksi ja pussissa ollut hienosokeri levisi pitkin tiskipöytää hänen nostaessaan pussia. Tästä kasasta Ivan sitten kaapi teehensä sokeria pitkin päivää aivan kuin hienosokeria kuuluisikin säilyttää irtonaisena kasana tiskipöydällä.

Katseltuamme sokerikasaa päivän verran päätimme tehdä asialle jotain. Koska tiskipöydän peittävä vetinen sokerikasa voitaneen lukea roskaksi, ainakin jos sokerin omistaja ei ole sitä vuorokauden sisällä talteen kaapinut, heitimme sokerin sekä rikkinäisen sokeripussin roskiin keittiön siivouksen yhteydessä. Täysi roskapussi solmittiin kiinni ja vietiin ulko-oven luo. Samassa yhteydessä roskiin lähti myös lähes tyhjä purkillinen eltaantunutta margariinia, jota Ivan oli säilyttänyt tiskipöydällä noin viikon. Jäljellä oleva margariini oli veden ja roskien sekaista liejua. Emme uskoneet että Ivan jäisi sitäkään kaipaamaan.

Hämmästyksemme olikin suuri kun seuraavana päivänä tiskipöydälle oli ilmestynyt repaleinen ja tyhjä sokeripussi sekä muovinen keksipaketin pohja, jonka koloihin oli kerätty kastunutta ja likaista, kokkareista hienosokeria. Kuin kuorrutuksena kakussa, vieressä oli rajusti härskiintynyt purkillinen roskiksesta kaivettua margariinivelliä. Purkissa oli veitsen sijasta lusikka, koska tämä margariini pysyi veitsessä yhtä hyvin kuin karpalomehu haarukassa.

Ivan oli siis huomannut sokerikasansa ja margariininsa kadonneen, päätellyt niiden olevan roskissa, avannut täyden roskapussin ja tonkinut sen uumenista margariininsa, rikkinäisen sokeripussin sekä irtonaista hienosokeria, jonka me olimme niin törkeästi heittäneet roskiin. Siis irtonaista hienosokeria, jonka kilohinta kaupassa siis on joitakin kymmeniä senttejä.

Sekä margariinivellin että sokerinjämien säilytyspaikka on edelleen tiskipöytä.

Viikko ilman vessanpönttöä

Miltä kuullostaisi elää viikko ilman, että pääsisit kotonasi vessaan? No sellainen viikko tuli lattiaremontin aikaan elettyä. Kuten aiemmasta kirjoituksestani tuli ilmi; YIT:n miehet tulivat, näkivät ja purkivat puolivaltakuntaa, ja sitten he veivät vielä vessanpöntönkin.

No onneksi he sentään jättivät kuivakäymälän eteiseen, Cestorin oven viereen. Siinäpä olisi ollutkin mukavaa kakkia muiden kämppätovereiden kävellessä ohitse ja ihmetellessä mikä siinä nurkassa haisee. Vessaankaan ko. kapistusta ei voinut viedä, koska sinne ei saanut mennä. Yhteistuumin (kaukon ja Cestorin kanssa) päätimme, että jätämme kuivakäymälän omaan arvoonsa ja toivoimme ettei Ivanikaan sinne tarpeitaan tekisi. Suurin syy tähän oli, että kukaan ei halunnut puhdistaa sitä tai maksaa 100 euron puhdistusmaksua.

Kuluneen viikon aikana tuli mieleen mitä hienoimpia ajatuksia. Kuten kultaiset armeija-ajat, ainoastaan kenttälapio puuttui niin olisi voinut yön pimeydessä housut kintuissa kirmata lähimetsään sipalle.

Näin myös mainoksen biohajoavista Hauska-koirankakkapusseista - siinäkö ratkaisu ongelmiin ja vielä ympäristöystävällisesti, jos nyt ei kuitenkaan...

Hyvä että kuitenkin yleisiä wc-tiloja löytyy lähes joka paikasta, niin ei tarvinnut koko viikkoa pidätellä. Eikä Ivankaan lannoittanut kuivakäymälää, joten pesupuuhiltakin vältyttiin. Mysteeriksi jäi mihin Ivan oli tarpeensa hoitanut, ehkä parempi niin. Etupihan pusikot ovat kyllä tänä kesänä kasvaneet huomattavasti nopeammin verrattuna aikaisempiin kesiin.

Viikonloppuraportti vartiotornista

Lapsenvahdin tehtävät jätettiin tämän viikonlopun ajaksi minun harteilleni. Kuluneet päivät perjantaista sunnuntaihin ovat olleet onneksi totuttua rauhallisempia, eikä minun ole täytynyt puuttua pienen sottapyttymme tekemisiin. Ulkopuolisen tarkastelijan näkökulmasta saattaa vaikuttaa kummalliselta, etten välitä mainita esimerkiksi WC-tilojemme kunnosta (kts. kuva) Ivanille sanallakaan.

Menneet ajat ovat osoittaneet, että tällaisiin pieniin yksityiskohtiin (kuten WC-tilojen täydellinen sotkeminen) puuttuminen aiheuttaa turhanpäiväistä kinastelua, muttei vähäistäkään muutosta Ivanin käytökseen.

Sanallisen huomautuksen sattuessa Ivanin kuukautisten aikoihin kiukkupäiville, saattaa tilanne vain paheta entisestään Ivanin alkaessa osoittaa viheliäistä mieltään. Sitä paitsi vajaan vuoden päivät ovat jo opettaneet liittoumamme joukot pukemaan sisäkengät jalkoihin, kun astumme ulos huoneistamme, joten asuntomme sisätiloissa tulviva vesi, multa tai muu jäte ei pääse likaamaan sukkiamme.

(Huomatkaa, että kuvassa Ivan pesee vaatteitaan kaksinkertaisella pesuteholla: paita on jätetty miestenhuoneen lavuaariin juoksevan veden alle, pesukone puhdistaa vieressä muita vaatteita. Selvittämättä on, miksi iso mytty pakkausmuovia on varastoitu nurkkaan)

Lauantaiaamuna heräsin vain muutaman kerran oven paukautukseen ja juoksemiseen, joka-aamuiseen musiikkiesitykseen ja Ivanin sisään- tai ulostuloon paloportaiden kautta. Miten ihminen voi laulaa niin kamalan epävireisesti ja silti nauttia siitä täysin siemauksin? Täysi kuurous selittäisi Ivanin monia muitakin käyttäytymismalleja - esimerkiksi tapauksen, jolloin tahdoin lainaan pyöränpumpun ja Ivan vastasi hetken ympäri huoneistoa juostuaan "I hjave so many clients" viitaten autobisneksensä menestykseen vain kadotakseen saman tien.

Sunnuntain aamutunnit olivat kuin kopioita edellispäivän vastaavista, tosin ilman vitutuksen määrän moninkertaistavaa krapulaa.

Ivan ei aio vastaisuudessakaan lopettaa portaiden juoksemista tai muuttaa tapaansa hypätä alas kolmannelta rapulta. Sen sijaan hän esitti ratkaisumallin ongelmaamme: saimme kehoituksen ottaa yhteyttä isännöitsijään, jonka tehtävä olisi hankkia asuntoomme uudet portaat tai korjata melusaastetta tuottavien nykyisten portaidemme rakenteet. Ivanin kulkeminen on standardisoitu kivestä muuratun 1200-luvulla rakennetun linnan rappusten mukaiseksi, eikä ole hänen tehtävänsä alkaa muuttaa opittuja metodeita ainoastaan asuinkumppaneidensa mielivaltaisten vaatimusten mukaisiksi. Ei linnoissa pidetty ulko-oviakaan (portteja) öisin suljettuina, vartijoiden tehtävä oli pitää tunkeilijat loitolla.

Saisikohan Ivan etsittyä roskapöntöistä minulle jalkajousen, jolla ampua aamuyön viileinä tunteina auki jätetystä ovestamme sisään tunkeutuvat jänikset, kissat ja neekerit hengiltä? Entä pianko YIT toivottaa meille uudet huomenet uuden vesivahinkoremontin merkeissä?

Terveisin,

YIT:stä huomenta!

Katseltuamme tovin Ivanin iloisia vesileikkejä pesukoneensa parissa, Cestor päätti pyytää vuokrantajaa tekemään kosteusmittauksen. Osasimme itse jo epäillä mahdollisia kosteusvauriota syystä, että wc:n kynnys oli muuttunut hyvin surumieliseksi ja eteisen lattiamaton alle oli alkanut ilmestymään kohoumia.

Mittaukset vahvistivat epäilyksemme ja kosteutta oli päässyt kertymään koko eteisen matkalta aina ulko-ovelle saakka. Wc:n lattiasta n. puolet oli märkänä.

Tästä ei montaa päivää mennyt kun ovikello pärähti soimaan n. klo 08.00. Kukaan ei mene avaamaan, mutta silti ovi aukeaa, ja ovelta kuuluu: YIT:stä huomenta!, lattiaremontti!

Itse vielä äärimmäisen unisena mumisen jotain, käännän kylkeä ja jatkan unia. Hetken kuluttua sänky alkaa täristä ja eteisestä kuuluu jumalaton möly. Siellä ne YIT:n huoltomiehet irrottavat lattiaa. Itsehän sattumoisin satun asumaan juuri wc:n/eteisen, eli remonttialueen vieressä, jonka erottaa vain "pahvinpaksuinen" seinä huoneestani.

Parin tunnin kuluttua möly taukoaa.. Olisiko se ollut jo siinä? Käyn katsomassa tilanteen ja huomaan huoltomiesten jättäneen lapun: Demolition time: 3 days.

Kirottua.

Kolmantena päivänä ylösnoustuani kaikki lattiat oli saatu revittyä auki ja ajettelin, että eipä kait tuossa enää kauaa mene. No, ei aikaakaan kun huoltomiehet roudaa paikalle teollisuuspuhaltimen ja jonkun epämääräisen pöntön. Lattian kuivaukseen kuluva aika: 10 päivää...

Voitte varmaan kuvitella millaista on nukkua, tai yleensä asua asunnossa kun oven takaa kuuluu jatkuvasti korvia riipivää ja mieltä hajottavaa melusaastetta, ja nyt vielä nämä pöntöt tuottavat sitä Ivanin ohella lisää. Ja kaikki tämä, yhden henkilön aikaansaannosta... Ivan perkele!



Seuraavaksi onkin luvassa: "viikko ilman vessanpönttöä"