Peikkometsän prinssi, Luku I

Tästä alkaa kolmiosainen saaga, jonka edetessä tutustumme Ivanin ja yleisen hygienian väliseen etäiseen ja kylmään suhteeseen. Käytännön esimerkein lukijalle pyritään välittämään edes pieniä murusia siitä käsittämättömästä spektaakkelista jota yhteisasuminen Ivanin – peikkometsän prinssin kanssa on. Tarinan ensimmäisessä osassa luodaan silmäys Ivanin ulkoiseen olemukseen.

Ivanin erikoisista ominaisuuksista huomiota herättävin, heti hajun jälkeen, on hänen ulkonäkönsä. Vaikka Ivan on aina silloin tällöin peseytyneen näköinen ja ainakin kaukaa katsottuna suhteellisen puhdas ja huoliteltu, ylivoimaisesti suurimman osan ajasta Ivanin ulkomuoto on kuitenkin lähempänä spektrin toisesta ääripäätä; menninkäisten, rottien ja puliukkojen valtakunnassa.

Tyypillinen sotisopa, jossa Ivan esiintyy sekä kotioloissa, kotipihalla, että kaupungilla on maalissa uitetut repaleiset farkut, vanha virttynyt ja öljyinen villapaita, joka usein on puettuna väärin päin (silloin tällöin vaihtelun vuoksi myös sisäpuoli ulospäin) ja siinäpä se olikin. Ivan ei käytä sellaisia hienoston hömpötyksiä kuin sukat. Sisätiloissa Ivan käyttää vain harvoin paitaa, ja ulkonakin tarvitsee sitä vasta lämpötilan laskiessa alle kymmenen asteen, eikä silloinkaan aina.

Monet vaatekappaleistaan, kuten kaikista muistakin tavaroistaan, Ivan on kaivanut roskiksesta. Onneksi Ivan kuitenkin myös pesee joskus vaatteitaan, tavallaan. Jos nyt roskiksesta löydetyssä pesukoneessa päivätolkulla seisoneessa oksennuksenhajuisessa pesuvedessä pyykkääminen sitä on. Tarkempia Ivanin mallin mukaisia ohjeita pesukoneen käyttö varten, katso aiempi ”Pyykinpesukulttuuria venäläisittäin” –juttusarja.

Pesukoneen ohella Ivan voi joskus pestä pikkupyykkiään manuaalisestikin, joskin Ivanin tyylin mukaisesti, mahdollisimman pienellä vaivalla. Monesti kyseessä onkin ns. puoliautomaattiratkaisu, missä vaatteet laitetaan muutamaksi tunniksi ämpäriin, jossa on täysillä vettä ruiskiva suihku. Tämä hankaloittaa samalla kätevästi myös kämppäkavereiden suihkussakäyntiä ja, yöllä tehtynä, heidän nukkumistaan.

Toisena, vielä vähemmän vaivaa vaativana pesuvaihtoehtoja on tekstiilien kuten esimerkiksi sukkien, kalsareiden, autonpesurättien ja satunnaisten muiden lumppujen asettaminen vesiämpäriin ja tämän jäkeen koko ämpärin unohtaminen muutamaksi päiväksi tai viikoksi rappusten alle. Ämpärin ei ole välttämätöntä olla puhdas. Pieni lika, roskat ja pullonkorkit vain auttavat pitämään uteliaat loitolla pesutapahtuman aikana.

Yhdeksi kokonaisuudeksi yhdistettynä Ivanin vaatteet, haju ja luontainen olemus ovat vaikuttava yhdistelmä, jota on vaikea – ellei jopa mahdoton olla huomaamatta.

Eräänä iltana olimme liittoutuneiden voimin siivoamassa kämppää ja olimme juuri pesseet eteisen lattian, kun ovi aukeaa ja Ivan pöllähtää eteiseen, ulkomuodoltaan kuin suoraan Grimmin sadusta. Ivanin naama oli mustan rasvan peitossa, kiharaiset ja pesemättömät kutrit sojottivat sinne tänne, kyynärpäitä myöten mustan lian tahrimat kädet roikkuivat sivuilla, paljaat varpaat olivat mudan peitossa ja varpaiden väleistä sojotti tikkuja ja havunneulasia. Haju oli karmaiseva.

Kun tämä metsänpeikko sitten käveli paljain jaloin eteisen läpi, jäi juuri pestyyn lattiaan niin tarkkoja mustia varpaanjälkiä että ne saisivat C.S.I:n rikospaikkatutkijat kuolaamaan. Ennen kuin menninkäinen ehti levittää käpälänjälkiään yläkertaan, saimme hänet uskomaan että jalkojen pesu olisi tässä tilanteessa järkevä toimenpide. Ivan painelikin vessaan huuhtomaan tassujaan pesualtaassa.

Oma lukunsa Ivanin henkilökohtaisessa puhtaudessa ovat hänen kenkänsä. Lenkkitossuina hänellä on roskiksesta löydetyt vanhat, rikkinäiset ja ruskeaksi värjäytyneet tarralenkkarit, joista Ivan on leikannut kantapään auki, jotta saa jalkansa sujautettua suoraan kenkään, kuten tohveliin. Näissä lenkkareissa on sisällä maapohja. Toisin sanoen, Ivanin käytön jälkeen lenkkarien sisäpohja näyttää siltä, että jos kenkiin heittäisi ohransiementä, voisi olla puimassa viljaansa jo muutamassa kuukaudessa. Hajunsa puolesta Ivanin lenkkitossut eivät kuitenkaan ole tämän pelottavimmat jalkineet.

Ivanin nahkaisten kävelykenkien löyhkä on jotain niin hirvittävää että sitä on lähes mahdoton sanoin kuvailla, mutta yritetään. Laitetaan paksut villasukat jalkaan ja niiden päälle kumisaappaat. Eletään tämä yhdistelmä jaloissa yhtäjaksoisesti kolme viikkoa, juosten kerran viikossa puolimaraton ja käyden kolme kertaa viikossa saunassa. Kolmen viikon kuluttua otetaan saappaat pois ja hierotaan sukkiin mozzarella-, sinihome- ja gorgonzolajuustoja ja suljetaan sukat ilmatiiviiseen muovipussiin, joka jätetään ulos aurinkoon. Kuukauden kuluttua asetetaan pussin suuaukko nenän kohdalle, avataan pussi ja vedetään syvään henkeä nenän kautta. Näin päästään jo aika lähelle.

Kenkien läpitunkeva aromi leviää eteisestä pikkuhiljaa koko huoneistoon, hiipien ensin vaivihkaa alakerran ovien ali pahaa-aavistamattomien Fabion ja Cestorin huoneisiin, samalla kivuten portaita ylös yläkertaan, jossa se sekoituu keittiöstä kantautuvaan homeentuvan makaronin ja palaneen fasaanimuhennoksen etovaan löyhkään. Tämä yhdistelmä puolestaan työntyy minun oveni alitse huoneeseeni, jossa se aiheuttaa voimakkaita kuvotuksen tunteita.

Kenties paras asia kuvaamaan kenkien uskomatonta aromia on se fakta, että jopa Ivan itse on todennut kenkien haisevan niin pahalle että nykyään kotiin tullessaan riisuu ne ulkona ja jättää kengät ulkoportaiden alle. En usko olevan olemassa mitään elollista olentoa, ihmistä tai eläintä, joka ne sieltä vapaaehtoisesti kävisi omakseen ottamassa.

Tämän hygieniakronikan seuraavassa luvussa tutustumme erilaisiin modernin maailman hygieniatuotteisiin ja –tapoihin, joille Ivanilla ei ole käyttöä.

Virkistäytymistä

Päämajassamme on vietetty rauhallisia päiviä. Ivan on poissa kotoaan jo kuudetta päivää. Arki ilman Ivanin jatkuvaa läsnäoloa virkistää väsynyttä mieltä.

Asuntomme ulkopuolelta saattoi nähdä, ettei Ivan ole muistanut tai tahtonut sulkea lähtiessään suurta ikkunaa tai sammuttaa huoneensa valoja. Kaksi päivää sitten raotin ovea ja sammutin valot. Haju oli ilkeä.

Eteisemme lattialta poimitun käsinkirjoitetun muistion perusteella saattoi päätellä, että Ivan on matkustanut työkomennukselle vieraalle paikkakunnalla. Muistioon on kirjoitettu naisen käsialalla komennukseen liittyviä yksityiskohtia ja käytännön vinkkejä.

Ennen Ivanin lähtöä olin hukannut sandaalini, joita säilytän huoneeni oven vieressä. Sandaalit kuuluvat liittoutuneiden kenttävarustukseen, jota ilman ei ole turvallista kulkea asuntomme yleisissä tiloissa.

Lähdin asioille. Kilometrin tai kaksi poljettuani pantapäinen Ivan pyöräili minua vastaan. Hän taittoi matkaansa uudella varastetulla kulkuneuvolla ja oli pukeutunut kadonneisiin kenkiini.

Huusin hänen nimensä ja Ivan pysähtyi. Ennen kuin olin ehtinyt aloittaa luentoni asuinkumppaneiden tavaroiden varastamisen vääryydestä, Ivan oli jo ehtinyt puolustautua: "Yes yes yes, I will put them back!" Kielsin häntä enää toistamasta tempausta ja Ivan mutisi jotain, josta en saanut selvää. En jaksanut jäädä puhuttelemaan häntä, sillä tiesin sen olevan turhaa.

Kotiin saavuttuani löysin käytävälle paiskotut, risaiset ja mustaksi värjäytyneet kenkäni, joihin en enää halunnut koskea. Vaatisinko rosvoamme ostamaan minulle uudet sandaalit, soittaisinko poliisille vai unohtaisinko tämänkin asian ja tulisin toimeen toisilla kengilläni? Unohdin ja nyt vietän laatuaikaa ilman Ivania.

Toivomme Ivanin työsuhteen kestävän.

Terveisin,

Kätevä käsistään osa 1

Ivanilla on aina monta rautaa tulessa, mukaan lukien keittiömme liesi. Aina kun hän autojen korjaukseltaan ennättää, hän siirtyy muihin huolto- ja korjauspuuhiin. Tämän hetken ikuisuusprojekteiksi mainittakoon roskiksesta löydetyn television ja neljän tietokoneen korjaaminen ja myyminen eteenpäin. Kuluneen vuoden varrella näitä projekteja on ollut useita muitakin. Kerronkin tässä pariosaisessa juttusarjassa vähän näistä projekteista ja miten ne ovat (epä)onnistuneet.

Ivanin referenssilista:

Case: Laajakuvatelevisio

Eräänä iltapäivänä kotiin tultuani huomasin rappusten alla suhteellisen uuden ja ehjän näköisen laajakuvatelevision. Tuumakokoja ko. kapistuksella taisi olla 28. Hetken sitä siinä ihmeteltyäni Ivan laukkaa paikalle pomppien rappusissa ja hypähtäen kolmannelta askelmalta eteisen lattialle. Seinien ja lattian tärinän lakattua, Ivan kysyy minulta paljon tuosta televisiosta saisi rahaa? Arvelin, että ehkä 100 euroa. Ivanin ilme kirkastuu välittömästi ja hän suorastaan puhkuu intoa aloittaa television välitön korjaaminen. Ulkonäkö siis hämäsi, televisio oli rikki.

Muutaman päivän sisällä televisio oli hävinnyt rappusten alta ja siirtynyt Ivanin omaan huoneeseen. Oman huoneen tarjoaman yksityisyyden turvin Ivan mitä ilmeisemmin aloitti korjaamisen. Seuraavan kerran näin television ohikulkiessani hänen huoneensa ohitse. Televisio näytti ehjältä, ja ehkä jopa saattoi toimiakin.

Viimeisin havainto televisiosta on parin päivän takaa. Matkalla keittiöön se tuli nimittäin vastaan. Televisio oli avattuna ja piirilevyt roikkuivat ties missä (osa vääntyneinä). Televisio myös tukki käytännössä koko käytävän ja keittiöön pääsy oli suhteellisen hankalaa.

Tämä projekti taisi epäonnistua.

Case: Tietokoneet

Ensimmäiset keskusteluni Ivanin kanssa koskivat tietokoneita ja niiden hankintaa. Hän halusi ostaa itsellensä tietokoneen, koska tarvitsi sitä välttämättä opintojensa takia. Vihjasin hänelle, että esimerkiksi kouluilta saa ostettua suhteellisen hyviä koneita ja erittäin halvalla. Muutaman viikon päästä hänellä olikin jo ensimmäinen tietokone. Koneessa oli vain yksi vika - se oli liian hidas. Tämän sain tietooni Ivanin huutaessa ja kiljuessa epämääräisiä ääniä, hakaten samalla nyrkillä tietokonettaan ja paiskomalla näppäimistöä minne sattui. Tästä pari kuukautta eteenpäin hän osti/löysi uuden tietokoneen, joka mitä ilmeisemmin oli nopeampi koska hakkaminen loppui, mutta kiljuminen jatkui.

Tietokoneiden hankinta ei kuitenkaan tähän päättynyt. Tämän jälkeen hän on hankkinut kaksi tietokonetta lisää. Uusin tällä viikolla. Voinemme siis hyvin mielin olettaa, että hän kaavailee tietokoneiden myynti- ja korjausbisnestä.

Eräänä "iltana" klo 01:30, hän raahasi yhden tietokoneista, ehkä oman huoneen puutteellisten neliöiden vuoksi, keittiön pöydälle ja alkoi huoltamaan konettaan äärimmäisen kovaäänisesti. Esimerkiksi keittiönpöydän jatkuva siirtely kuului varmasti seinänaapureiden asuntoon.

Koneiden nykyinen tila: Kaikki myymättä.

- Yksi Ivanin omassa käytössä.
- Uusin on vielä ehjänä, mutta tuskin kauaa.
- Toinen kone täysin palasina
- Ensimmäinen kone vielä enemmän palasina.

Tämä projekti saattaa olla vielä kesken, mutta voittoa tuskin on tullut.

Kirjoituksen toisessa ja päättävässä osassa vuoronsa saa projektit: mikroaaltouuni ja vessan ovi.

Reklamointia

Useat lukijat ovat ehtineet ihmetellä, etteikö meillä Ivanin asuinkumppaneilla ole aikomusta puuttua hänen tekemisiin tai ilmoittaa vuokranantajalle hänen toiminnastaan. Vuokranantajaa ehkä myös kiinnostaisi asuntomme kunto, joku arveli.

Totuus on, että olemme kokeilleet kaikenlaisia keinoja asukkimme kaitsemiseen. Vain väkivaltaan emme ole toistaiseksi turvautuneet siitäkään huolimatta, että olen saanut kehoituksia tavata Ivania yöllä pyörävaraston takana tai muistuttaa häntä lieden sammuttamisesta painamalla hänen kasvonsa tulikuuman hellan levyä vasten.

Olemme Ivanin saapumisen jälkeen yrittäneet puhua häntä talon tavoille lukemattomia kertoja. Keskustelujen päätteeksi Ivan lupaa parantaa tapansa, mutta muistaa antamansa lupaukset tunnin tai kaksi, joskus hieman kauemmin. Ivanin rutiininomainen häiriökäyttäytyminen jatkuu viimeistään seuraavan aamun sarastaessa kuin keskusteluja ei olisi koskaan käyty.

Kerran huusin Ivanille ohjeita kiroillen. Sain häneltä muistoksi lattiaan isketyn veitsen ja kehoituksen olla ottamatta asioita vakavasti. Minusta liekehtivä kattila ja savusta musta keittiö on vakava asia, etenkin toistuvana ilmiönä. Olen tosikko.

Olemme jutelleet Ivanille yksitellen ja erikseen. Nykyisin raukka on jo lopen väsynyt oppeihimme, eikä enää juurikaan vaivadu kuuntelemaan vinkumistamme. Kokeilimme joukkovoiman tehokkuutta ja anoimme hiljaisuutta ja siisteyttä asuntoomme. Keskustelu ajautui raiteiltaan ja lopulta päättyi Ivanin pitkästymiseen: "please go away", hän pyysi. Kehoitukseeni lopettaa tupakanpoltto sisätiloissa Ivan vastasi "yes thanks" sulkien samalla oven naamani edestä.

Vuokranantaja on kuullut meistä, asuntomme tilasta ja asuinkumppanimme häiriökäyttäytymisestä useita kertoja. Olemme käyneet heidän kanssaan tuloksettomia puhelinkeskusteluja. Olemme lähestyneet tahoa kahdella kirjallisella reklamaatiolla, joista ensimmäisen seurauksena Ivan sai postitse huolellisesti laaditun muistutuksen järjestyssääntöjen noudattamisen tärkeydestä. Mainittu kuukausia vanha dokumentti lojui eilen asuntomme käytävällä.

Varoitus ei saanut aikaan merkittävää muutosta Ivanin käytöksessä.

Jälkimmäinen vetoomuksemme ei enää herättänyt kiinnostusta vuokranantajassa. "Nämä ovat pitkiä ja monimutkaisia prosesseja" on puolusteleva vastaus uteluihimme prosessin etenemisestä. Fabion ja vuokranantajan välisten puhelinkekustelujen perusteella on käynyt ilmi sellainen epämääräinen seikka, että Ivanin vuokrasopimus on täysin murtamaton, määräaikaista mallia, mahdotonta purkaa. Mikä ikinä lieneekään asian todellinen laita.

Vuokranantajan taholta on tullut kuitenkin ratkaisuehdotus ongelmaamme, joka sopii tragikoomiseen tilanteeseemme kuin ruostunut naula hauta-arkkun kanteen: vuokranantaja ehdotti puhelimitse, että me kolme Ivanin asuinkumppania voisimme muuttaa uuteen asuntoon. Vastaava huoneisto olisi varattuna juuri meitä varten. Vuokranantaja muisti korostaa, että uudessa asunnossamme asuu valmiiksi "normaali suomalainen kundi". Aikaa päätöksentekoon olisi yksi päivä.

Olisiko meidän muutettua vihreämmille vesille Ivan saanut koko neljän hengen asunnon itselleen tuhottavaksi, vai olisiko hänen uusilla uhreillaan ollut samanlainen kohtalo edessään?

Olemme pyytäneet vuokranantajaa tarkistamaan asuntomme tilan, jonka seurauksena kaksi rotevaa miestä saapui taloon toteuttamaan toimeksiantoa. Yhteistuumin he paikan päällä nyrpistelivät neniänsä ja kirosivat paikan. He totesivat koko asunnon olevan "hirveä läävä". "Täältä se haju tulee", tiesi toinen miehistä Ivanin ovella. "Pakko tästä on ilmoittaa", kollega jatkoi ja otti puhelimellaan yhteyden vuokrantanajaan. Ivankin sai luurin hetkeksi korvaansa, mutta tyytyi vain kuuntelemaan vuokranantajan yksipuolista keskustelua. "What do you waant?!", Ivan huusi miesten perään heidän lähdettyään.

Käynnistä ei seurannut jatkotoimenpiteitä.

Terveisin,