Kätevä käsistään osa 2

Kirjoituksen ensimmäisessä osassa käsiteltiin Ivanin projekteista televisio ja tietokoneet. Tänään vuoronsa saavat projektit: vessan ovi ja mikroaaltouuni jostain 70-luvulta.

Ivanin referenssilista jatkuu:

Case: Vessan ovi

Eräänä perjantaiaamuna herään normaalisti Ivanin torkkuherätykseen. Eteisestä kuuluu perinteistä ryminää ja huutamista. Kuten kaikki liittoutuneet, myös minä olen niihin tottunut enkä enää jaksanut välittää mitä siellä tapahtui.

Pahvisen oveni läpi satuin kuulemaan kun Cestor meni lopulta jossain vaiheessa eteiseen kysymään Ivanilta, että mitä hän touhuaa? Kuulin Ivanin sanovan "I'm fixing it". (Tätä voidaan pitää toisena Ivanin legendaarisena lausahduksena heti "i forgotin" jälkeen.)

Mietin vähän aikaa, että mitä se sankari siellä nyt säätää, mutta en lähtenyt tilannetta sen enempää selvittämään. Lopulta kun huoneestani ulos astuin näin, että vessan ovi oli irroitettu kokonaan. Myöskään saranoita ei näkynyt missään, vaan Ivan oli vienyt ne omaan huoneeseen.

Vessaan mennessä ovi piti liukuovimaisesti siirtää nojaamaan oviaukon kohdalle, ettei muut asukit olisi kovasti häiriintyneet. Eihän tässä mitään jos ovi olisi ollut pois paikoiltaan muutaman tunnin, mutta kun kyseessä on Ivan... Saranat olivat kateissa perjantaista sunnuntaihin ja vasta maanantaina Ivan tuli laittamaan korjaamansa oven paikoilleen.

Syy miksi Ivan ovea alkoi korjaamaan oli se, että sitä ei saanut kunnolla kiinni tai auki turvonneen kynnyksen vuoksi (tämä tapahtui siis ennen vesivahinkoremonttia). Korjaus näyttikin onnistuneen, sillä ovi toimi moitteettomasti. Aina niin kauan kunnen kynnys turposi lisää...

Case: Mikroaaltouuni

kauko uhrautuvaisesti oli antanut meidän kaikkien käyttöön oman mikroaaltouuninsa. Kapistus oli vanha kuin mikä, mutta ajoi asiansa. Lopulta mikro kuitenkin sanoi sopimuksensa irti ja alkoi ruuan sijasta lämmittämään itseään. Mutta ei hätää! Onneksi asunnossamme asuu tekniikan ihmelapsi, Ivan.

Ivan sanoi ottavansa korjausprojektin pikapikaa. Sanoin hänelle, että sitä ei kannata alkaa korjaamaan. Se on kuitenkin aika vaarallinen laite. Tämä ei kuitenkaan Ivanin korjausaikeita hillinnyt.

Muutaman päivän kuluttua mikro oli avattuna keittiön pöydällä. Ivan oli omasta mielestään saanut sen korjattua ja halusi testata sitä laittamatta suojakoteloa kiinni. kauko ilmaisi huolensa ettei varmaan kannata, kun se mikroaaltosäteily ei välttämättä tee hyvää. Siihen Ivan tokaisi: "I'll be okey" ja testasi miten mikro toimii. Ei toiminut.

Mikroaaltouuni päätyi lopulta rappusten alle muutamaksi viikoksi, josta se mitä ilmeisemmin kulkeutui varaosiksi Ivanin asiakkaiden autoihin.

Suunnittelimme liittoutuneiden kanssa uuden mikron ostamista, mutta emme sitä ehtineet ostaa. Ivan oli nimittäin löytänyt roskiksesta toimivan mikron. Kiitos Ivan.

Ivan ja vuorovaikutustaitojen perusteet

Aina silloin tällöin jokainen joutuu asioimaan jonkun byrokraattisen elimen kanssa nokakkain tai puhelimessa. Koska Ivan on Ivan, ei tämäkään tapahdu hänen kohdallaan täysin ”normaaleissa” merkeissä. Samaan sarjaan kuuluu käytännössä myös iso osa muustakin vuorovaikutuksesta jossa Ivan on osallinen.

Jos Ivan hoitaisi puhelinkeskustelunsa omassa huoneessaan, tätäkään kirjoitusta ei olisi kirjoitettu, koska keskustelut eivät kuuluisi seinän läpi, tai ainakaan niistä ei saisi niin hyvin selvää. Sen sijaan Ivan hoitaa puhelinkeskustelunsa keittiössä, minun oveni kohdalla, ja erittäin kovalla äänellä. Tästä johtuen on lähes mahdoton olla kuulematta mitä hän milloinkin jollekin onnettomalle keskustelukumppanilleen kirkuu.

Eräs mieleenpainuvimmista puhelinkeskusteluista käytiin Ivanin ja Soneran asiakaspalvelun välillä, kun netti oli huoneistossamme taas kerran poikki. Ivan selitti ongelmaa paksulla aksentillaan ja kun toisessa päässä kuulija ei ilmeisesti saanut Ivanin puheesta selvää vaan pyysi tätä jatkuvasti toistamaan, Ivan alkoi hermostua ja huusi asiansa yhä kovempaa ja yhä epäselvemmin. Lopulta vuoropuhelu eteni tilanteeseen jonka Ivanin puoleinen osa kuulosti kutakuinkin tältä: ”What?! You already asked about that!” ”No! I already explained that to you, you IDIOT!” “I want you to… hello? HELLO!?” YOU MOTHERFUCKER!” Tätä puhelinkeskustelua seurasi luonnollisestikin tavanomainen kimittävä kirkumiskohtaus ja esineiden paiskelu ympäriinsä.

Ivanilla on myös tapana soitella ihmisille arkipäivisin reilusti puolen yön jälkeen ja avata keskustelu jotenkin näin: ”Are you sleeping? I need your car.” Onkin helppo kuvitella että jos kerran puhelinnumeronsa erehtyy Ivanille antamaan, saa valmistautua jatkossa joko heräämään öisin tai pitämään puhelintaan aina yöaikaan äänettömällä. Ivan ei pysty ymmärtämään että toisten on nukuttava välillä.

Joskus Ivanin puhelinkeskustelut saavat suorastaan surkuhupaisia piirteitä, kun kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa. Eräänä aamuna heräsin taas siihen kun Ivanin kimeä ja mongertava ääni kantautui keittiöstä pahvisen oveni läpi tärykalvoja viiltävän kirkkaana. Ivan oli tilaamassa jotakin ja pitkällisen ”I don’t know how to spell it or pronounce it but, you know...” selvittelyjen jälkeen Ivan sai vihdoin asiansa esitettyä, mutta tällä kertaa tekniikka, nimittäin Ivanin lähes puolikuolleen roskispuhelimen akku oli pettämässä.

Pian sen jälkeen kun Ivan oli ilmaissut toiseen päähän ongelman: ”my battery is ending”, seurasi puhelun päättäminen, Ivanin tyyliin: ”yes, you can call me back... WAIT! I don’t know my number! Hello?” Ja tämän jälkeen taas seurasi tutut ryminät ja kiroukset venäjäksi.

Vaikka Ivanin kommellukset puhelinlangoilla ovatkin tehokkaan ja asiallisen kommunikoinnin näytöstä, on hän livenä monesti vielä vaikuttavampi.

Ivanilla on tapana pitää huoneensa isoa ikkunaa täysin auki, joko huoneen läpitunkevan hajun tai helpon sisäänkäynnin vuoksi. Tämän tavan sivutuotteena Ivan pystyy kyttäämään parkkipaikkaa kuin korkeasta kotipesästään alla aukeavaa laaksomaisemaa tarkkailevan haukka. Saalista etsivän haukan tapaan Ivan kyttää parkkipaikalla kulkevia ihmisiä etsien potentiaalisia asiakkaita, välillä haukan tyyliin näille jotain kimeästi huudellen.

Joskus kotiin tullessa olen huomannut uupuneen Ivanin roikottavan yläruumistaan kainaloitan myöten pesästään ulkona, vain hiljaisen mutinan paljastaen haukan olevan edelleen elävien kirjoissa.

Joskus Ivan onnistuu kiteyttämään omaa luonnettaan ja tapojaan yllättävän hyvin vain muutamaan lauseeseen. Eräänä iltana, kun yksi Ivanin asiakkaista oli lähdössä omalla autollaan jonnekin, Ivan rääkäisi huoneensa avoimesta ikkunasta hänelle: ”Hey, I need your car.... take the bike or something.”

Vaatimus ei kuitenkaan tehonnut, vaan ainakin sinä iltana haukka jäi ilman saalista.

Peikkometsän prinssi, Luku I

Tästä alkaa kolmiosainen saaga, jonka edetessä tutustumme Ivanin ja yleisen hygienian väliseen etäiseen ja kylmään suhteeseen. Käytännön esimerkein lukijalle pyritään välittämään edes pieniä murusia siitä käsittämättömästä spektaakkelista jota yhteisasuminen Ivanin – peikkometsän prinssin kanssa on. Tarinan ensimmäisessä osassa luodaan silmäys Ivanin ulkoiseen olemukseen.

Ivanin erikoisista ominaisuuksista huomiota herättävin, heti hajun jälkeen, on hänen ulkonäkönsä. Vaikka Ivan on aina silloin tällöin peseytyneen näköinen ja ainakin kaukaa katsottuna suhteellisen puhdas ja huoliteltu, ylivoimaisesti suurimman osan ajasta Ivanin ulkomuoto on kuitenkin lähempänä spektrin toisesta ääripäätä; menninkäisten, rottien ja puliukkojen valtakunnassa.

Tyypillinen sotisopa, jossa Ivan esiintyy sekä kotioloissa, kotipihalla, että kaupungilla on maalissa uitetut repaleiset farkut, vanha virttynyt ja öljyinen villapaita, joka usein on puettuna väärin päin (silloin tällöin vaihtelun vuoksi myös sisäpuoli ulospäin) ja siinäpä se olikin. Ivan ei käytä sellaisia hienoston hömpötyksiä kuin sukat. Sisätiloissa Ivan käyttää vain harvoin paitaa, ja ulkonakin tarvitsee sitä vasta lämpötilan laskiessa alle kymmenen asteen, eikä silloinkaan aina.

Monet vaatekappaleistaan, kuten kaikista muistakin tavaroistaan, Ivan on kaivanut roskiksesta. Onneksi Ivan kuitenkin myös pesee joskus vaatteitaan, tavallaan. Jos nyt roskiksesta löydetyssä pesukoneessa päivätolkulla seisoneessa oksennuksenhajuisessa pesuvedessä pyykkääminen sitä on. Tarkempia Ivanin mallin mukaisia ohjeita pesukoneen käyttö varten, katso aiempi ”Pyykinpesukulttuuria venäläisittäin” –juttusarja.

Pesukoneen ohella Ivan voi joskus pestä pikkupyykkiään manuaalisestikin, joskin Ivanin tyylin mukaisesti, mahdollisimman pienellä vaivalla. Monesti kyseessä onkin ns. puoliautomaattiratkaisu, missä vaatteet laitetaan muutamaksi tunniksi ämpäriin, jossa on täysillä vettä ruiskiva suihku. Tämä hankaloittaa samalla kätevästi myös kämppäkavereiden suihkussakäyntiä ja, yöllä tehtynä, heidän nukkumistaan.

Toisena, vielä vähemmän vaivaa vaativana pesuvaihtoehtoja on tekstiilien kuten esimerkiksi sukkien, kalsareiden, autonpesurättien ja satunnaisten muiden lumppujen asettaminen vesiämpäriin ja tämän jäkeen koko ämpärin unohtaminen muutamaksi päiväksi tai viikoksi rappusten alle. Ämpärin ei ole välttämätöntä olla puhdas. Pieni lika, roskat ja pullonkorkit vain auttavat pitämään uteliaat loitolla pesutapahtuman aikana.

Yhdeksi kokonaisuudeksi yhdistettynä Ivanin vaatteet, haju ja luontainen olemus ovat vaikuttava yhdistelmä, jota on vaikea – ellei jopa mahdoton olla huomaamatta.

Eräänä iltana olimme liittoutuneiden voimin siivoamassa kämppää ja olimme juuri pesseet eteisen lattian, kun ovi aukeaa ja Ivan pöllähtää eteiseen, ulkomuodoltaan kuin suoraan Grimmin sadusta. Ivanin naama oli mustan rasvan peitossa, kiharaiset ja pesemättömät kutrit sojottivat sinne tänne, kyynärpäitä myöten mustan lian tahrimat kädet roikkuivat sivuilla, paljaat varpaat olivat mudan peitossa ja varpaiden väleistä sojotti tikkuja ja havunneulasia. Haju oli karmaiseva.

Kun tämä metsänpeikko sitten käveli paljain jaloin eteisen läpi, jäi juuri pestyyn lattiaan niin tarkkoja mustia varpaanjälkiä että ne saisivat C.S.I:n rikospaikkatutkijat kuolaamaan. Ennen kuin menninkäinen ehti levittää käpälänjälkiään yläkertaan, saimme hänet uskomaan että jalkojen pesu olisi tässä tilanteessa järkevä toimenpide. Ivan painelikin vessaan huuhtomaan tassujaan pesualtaassa.

Oma lukunsa Ivanin henkilökohtaisessa puhtaudessa ovat hänen kenkänsä. Lenkkitossuina hänellä on roskiksesta löydetyt vanhat, rikkinäiset ja ruskeaksi värjäytyneet tarralenkkarit, joista Ivan on leikannut kantapään auki, jotta saa jalkansa sujautettua suoraan kenkään, kuten tohveliin. Näissä lenkkareissa on sisällä maapohja. Toisin sanoen, Ivanin käytön jälkeen lenkkarien sisäpohja näyttää siltä, että jos kenkiin heittäisi ohransiementä, voisi olla puimassa viljaansa jo muutamassa kuukaudessa. Hajunsa puolesta Ivanin lenkkitossut eivät kuitenkaan ole tämän pelottavimmat jalkineet.

Ivanin nahkaisten kävelykenkien löyhkä on jotain niin hirvittävää että sitä on lähes mahdoton sanoin kuvailla, mutta yritetään. Laitetaan paksut villasukat jalkaan ja niiden päälle kumisaappaat. Eletään tämä yhdistelmä jaloissa yhtäjaksoisesti kolme viikkoa, juosten kerran viikossa puolimaraton ja käyden kolme kertaa viikossa saunassa. Kolmen viikon kuluttua otetaan saappaat pois ja hierotaan sukkiin mozzarella-, sinihome- ja gorgonzolajuustoja ja suljetaan sukat ilmatiiviiseen muovipussiin, joka jätetään ulos aurinkoon. Kuukauden kuluttua asetetaan pussin suuaukko nenän kohdalle, avataan pussi ja vedetään syvään henkeä nenän kautta. Näin päästään jo aika lähelle.

Kenkien läpitunkeva aromi leviää eteisestä pikkuhiljaa koko huoneistoon, hiipien ensin vaivihkaa alakerran ovien ali pahaa-aavistamattomien Fabion ja Cestorin huoneisiin, samalla kivuten portaita ylös yläkertaan, jossa se sekoituu keittiöstä kantautuvaan homeentuvan makaronin ja palaneen fasaanimuhennoksen etovaan löyhkään. Tämä yhdistelmä puolestaan työntyy minun oveni alitse huoneeseeni, jossa se aiheuttaa voimakkaita kuvotuksen tunteita.

Kenties paras asia kuvaamaan kenkien uskomatonta aromia on se fakta, että jopa Ivan itse on todennut kenkien haisevan niin pahalle että nykyään kotiin tullessaan riisuu ne ulkona ja jättää kengät ulkoportaiden alle. En usko olevan olemassa mitään elollista olentoa, ihmistä tai eläintä, joka ne sieltä vapaaehtoisesti kävisi omakseen ottamassa.

Tämän hygieniakronikan seuraavassa luvussa tutustumme erilaisiin modernin maailman hygieniatuotteisiin ja –tapoihin, joille Ivanilla ei ole käyttöä.

Virkistäytymistä

Päämajassamme on vietetty rauhallisia päiviä. Ivan on poissa kotoaan jo kuudetta päivää. Arki ilman Ivanin jatkuvaa läsnäoloa virkistää väsynyttä mieltä.

Asuntomme ulkopuolelta saattoi nähdä, ettei Ivan ole muistanut tai tahtonut sulkea lähtiessään suurta ikkunaa tai sammuttaa huoneensa valoja. Kaksi päivää sitten raotin ovea ja sammutin valot. Haju oli ilkeä.

Eteisemme lattialta poimitun käsinkirjoitetun muistion perusteella saattoi päätellä, että Ivan on matkustanut työkomennukselle vieraalle paikkakunnalla. Muistioon on kirjoitettu naisen käsialalla komennukseen liittyviä yksityiskohtia ja käytännön vinkkejä.

Ennen Ivanin lähtöä olin hukannut sandaalini, joita säilytän huoneeni oven vieressä. Sandaalit kuuluvat liittoutuneiden kenttävarustukseen, jota ilman ei ole turvallista kulkea asuntomme yleisissä tiloissa.

Lähdin asioille. Kilometrin tai kaksi poljettuani pantapäinen Ivan pyöräili minua vastaan. Hän taittoi matkaansa uudella varastetulla kulkuneuvolla ja oli pukeutunut kadonneisiin kenkiini.

Huusin hänen nimensä ja Ivan pysähtyi. Ennen kuin olin ehtinyt aloittaa luentoni asuinkumppaneiden tavaroiden varastamisen vääryydestä, Ivan oli jo ehtinyt puolustautua: "Yes yes yes, I will put them back!" Kielsin häntä enää toistamasta tempausta ja Ivan mutisi jotain, josta en saanut selvää. En jaksanut jäädä puhuttelemaan häntä, sillä tiesin sen olevan turhaa.

Kotiin saavuttuani löysin käytävälle paiskotut, risaiset ja mustaksi värjäytyneet kenkäni, joihin en enää halunnut koskea. Vaatisinko rosvoamme ostamaan minulle uudet sandaalit, soittaisinko poliisille vai unohtaisinko tämänkin asian ja tulisin toimeen toisilla kengilläni? Unohdin ja nyt vietän laatuaikaa ilman Ivania.

Toivomme Ivanin työsuhteen kestävän.

Terveisin,