Raivaustyötä hurrikaani Ivanin tuhoalueella

Oltuamme jo yli puoli vuotta asuneet Ivanin kanssa, olimme tulleet huolestuttavan pahasti turtuneiksi hänen synnyttämäänsä sotkun ja lian vyörymään, joka kulkutaudin lailla levitti lonkeroitaan läpi koko asumuksemme. Näin ollen olimme alkaneet pitää normaalina asiantilana sitä soran, kuivuneiden lehtien ja keppien muodostamaa mattoa joka lattioitamme peitti, sitä palaneiden ruokalajien kirjoa, jolla lietemme oli päällystetty ja sitä mustien kädenjälkien lajitelmaa, joka sai huoneistomme seinät näyttämään aborginaalien luolamaalaukselta.

Tähän pitkän altistumisen aikaansaamaan turtuneisuuden tilaan oli kuitenkin tulossa muutos. Muutoksen airueena toimi muuan keltainen paperilappu joka eräänä päivänä oli mystisesti keittiömme pöydälle ilmestynyt.

Kyseessä oli tietenkin siivouskehotuslappunen, jonka vuokranantajamme lähettämä tarkastaja oli jälkeensä jättänyt. Emme tiedä mistä syystä tarkastaja oli kämpässämme vieraillut, mutta oletamme että syynä olivat Ivanin toimista tekemämme valitukset, joista palkkana siis saimme eteemme siivouskehotuksen, jossa oli enemmän rukseja kuin useimmissa lottokupongeissa.

Kämppämme yhteiset tilat kuuluvat yhteisen ylläpitovastuun piikkiin ja siivouskehotuksen huomioitta jättäminen johtaisi siihen että vuokranantaja siivouttaisi lopulta tilat ammattilaisilla ja me maksaisimme kulut, jotka eivät todellakaan olisi pienet. Niinpä päätös jatkotoimenpiteistä oli helppo. Oma kirjallinen valituksemme oli aiheuttanut sen, että me liittoutuneet saisimme omin käsin siivota kaikki Ivanin sotkut ennen uusintatarkastusta.

Sanoin omin käsin siksi, koska vaikka Ivan oli periaatteessa myös siivousvastuullinen, emme todellakaan halunneet hänen ”apuaan”. Tiesimme tässä vaiheessa nimittäin jo katkerasta kokemuksesta että siitä koituisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Toivoimmekin voivamme hoitaa urakan ilman Ivanin osallistumista.

Kuten kaikissa vaikeissa operaatioissa, tässäkin oikea varustautuminen oli elintärkeää. Olimme sopineet pyhittävämme erään perjantai-illan kokonaan siivoamiselle ja olimme kukin ostaneet siivousvälineitä projektia varten. Ostosreissujen tuloksena keittiön pöydälle kasattiin suuret määrät rättejä, harjoja ja karhunkieliä, mutta ennen kaikkea pesuaineita. Arsenaalissamme oli litratolkulla myrkkyjä, joista jokaisessa oli jonkinlaista varoitustarraa kyljessä. Tiesimme että urakasta ei tulisi helppo.

Tämä käsitys vahvistui entisestään kolmen tunnin kuluttua, kun olimme saaneet vasta keittiön siivottua. Tänä aikana Ivan oli tullut muutaman kerran puolialasti keittiöön toimiamme ihmettelemään. Samalla Ivan kyseli moneen kertaan että onko liesi kohta putsattu, hänen kun pitäisi keittää teetä.

Projektin näillä tienoilla Ivan halusi myös ensimmäisen kerran osallistua itse siivoamiseen. Sanoimme hänelle että esimerkiksi vessa on vielä siivoamatta. Eipä aikaakaan kun Ivan tuli vessan kimpusta takaisin, sanoen ”for me, it looks clean now”. Käytyämme katsomassa vessaa huomasimme että Ivan oli vain suihkuttanut vessan suihkulla vettä lattialle ja julistanut homman valmiiksi. Kiitimme Ivania avusta ja totesimme keskenämme että vessan siivouksen lisäksi edessä olisi myös vessan kuivaus.

Saatuamme keittiön siivottua, siirryimme portaisiin, joita peitti pöly, musta lika sekä tummat varpaanjäljet joita navettatonttumme oli jättänyt jälkeensä. Tässä vaiheessa Ivan halusi, ikävä kyllä, kantaa jälleen oman kortensa kekoon, ja hankasi, vastustuksestamme huolimatta, puuportaita teräsvillalla sieltä täältä muutaman minuutin ajan ennen kuin sai tarpeekseen ja lähti ulos. Portaissa näkyy vielä tänäkin päivänä selviä läiskiä tästä hankaamisesta, ja epäilemättä näkyy myös silloin, kun ensimmäinen Mars-siirtokunta perustetaan.

Siivottuamme alakertaa jokusen tunnin ajan, alkoi tuloksia näkyä. Emme olleet uskoa kuinka valkoinen eteisen lattia todellisuudessa oli. Ilman Ivania homma myös eteni tehokkaasti ja mukavasti musiikin soidessa ja virvoitusjuomien kostuttaessa janoisten siivoojien kuivia ja kloorihöyryjen runtelemia kurkkuja. Ainoa negatiivinen puoli oli se, ettemme olleet muistaneet niin itsestäänselvää asiaa kuin kumihanskat. Kenelläkään meistä ei ollut pokkaa työntää paljasta kättään esimerkiksi vessan lattiakaivoon, joten se, ja muutama muu kohde oli pakko jättää seuraavaan kertaan.

Jossain yhdeksännen siivoustunnin tienoilla ulko-ovi kävi ja Ivan pöllähti eteiseen. Olin itse hankaamassa tuloksetta juuriharjalla levää ja Ivanin moottoriöljyjä pesuhuoneen lattiasta, kun Ivan katsoi minua eteisestä, naurahti, ja kysyi ”are you still cleaning?”. En vastannut.

Lopulta olimme saaneet alakerrastakin seinät, lattiat, ovet ja huonekalut pyykättyä. Kaiken kaikkiaan urakkaan oli kulunut aikaa kymmenen tuntia sekä useita litroja pesuaineita. Tuloksena huusholli oli puhtaampi kuin koskaan. Saimme kokea uusia tuntemuksia kun esimerkiksi keittiössä pystyi kävelemään ilman kenkiä ilman että mitään tarttui sukkiin, tai rusentui jalan alle.

Urakan jälkeen istuimme jonkin aikaa iltaa keittiössä. Ivan tuli keittiöön touhuamaan jotain epämääräistä ja muistutimme hänelle että voisi jatkossa siivota omat sotkunsa ja että kämpän pitäisi aina näyttää yhtä puhtaalta kuin nyt. Ivan vastasi ”are you kidding?” Lievästä vastustelusta huolimatta Ivan kuitenkin lupasi siivota jatkossa omat sotkunsa. Joskus neljän jälkeen aamuyöllä nukkumaan mennessäni kävelin Ivanin avoimen oven ohi ja siellähän se oli, hereillä ja tietokoneen ääressä, aikuisviihdettä selaamassa.

Siivouksen jälkeen oli mukava tunne että oli saanut jotain aikaan. Vaikka suurin osa ajastamme kuluikin nimenomaan Ivanin sotkujen siivoamiseen, käytimme myös tilaisuutta hyväksemme ja pesimme samalla kertaa myös jääkaapin ja uunin, sulatimme pakastimen ja pesimme ikkunat. En ole ikinä siivonnut yhdellä kertaa yhtä paljon. En edes armeijassa.

Ikävä kyllä emme tajunneet ottaa kämpästä ”ennen”-kuvia, mutta ”jälkeen”-kuvia otettiin kyllä senkin edestä. Tässä muutamia niistä:

Kuvista ei ehkä kovin hyvin välity tilojen leikkaussalinomainen steriiliys, mutta voin vakuuttaa että puhtaammaksi pinnat olisi saanut vain maalaamalla ne, tai rakentamalla koko talon uudestaan.

Ivanin kunniaksi on sanottava että hän kyllä yritti. Omalla tavallaan. Ensin siivota sotkuja ja myöhemmin ylläpitää siisteyttä. Ja onnistuikin siinä, muutaman päivän ajan.

Jos yllätystä mitattaisiin metreissä, emme yllättyneet edes puolikkaan nanometrin kymmenystä siitä että jo viikon sisällä Ivanin kauniit lupaukset olivat muuttuneet höyryksi ilmassa ja siivousyritykset huvenneet olemattomiin. Paluu arkeen oli fakta.

Siivouksemme oli kuitenkin ollut niin perusteellinen että edes Ivan ei kyennyt kämppää täysin alkuperäiseen tilaan palauttamaan. Epäilemättä jossain vaiheessa hän olisi tässä onnistunut, mutta siivousiltama jatkoineen oli kuitenkin kaikesta huolimatta sen verran positiivinen kokemus, että toistimme sen kevennettynä versiona jo muutaman viikon kuluttua ilman isompia ongelmia tai henkisiä kärsimyksiä.

Sillä kertaa muistimme jopa kumihanskat.

Puolialaston venäläinen kokki (osa 1)

Pitkän kirjoitustauon jälkeen päästään viettämään viikonloppua herkullisten ja jännittävien ruokaohjeiden parissa. Luonnollisesti kaikki tässä moniosaisessa kirjoituksessa mainitut reseptit ovat Ivanin taidokasta, omaperäistä ja suorastaan ”nerokasta” käsialaa.

Jotta saisit blogistamme konkreettisemman elämyksen, voit tulevien ruokaohjeiden avulla luoda kotisi keittiöön kommuuniamme vastaavan ”Ivanilaisen”, silmiä kirvelevän ilmapiirin. Halutessasi voit jakaa sitä myös perheesi ja ystäviesi kesken tarjoamalla heille valmistamiasi ruokia. Henkilökohtaisesti en tarjoaisi näitä sapuskoja edes pahimmalle vihollisellenikaan, mutta joillekin nämä ruoat tarjoavat varmasti eräänlaisen kulttuurielämyksen – tai shokin.

Joten eiköhän pidemmittä puheitta kaiveta pannut ja kattilat kaapista, pistetään hella tuleen, poistetaan palohälyttimestä paristot ja aletaan valmistamaan herkullisia kotiruokia ála Ivan.

Alkuvalmistelut ovat aina tärkeitä ruoanlaitossa. Myös Ivan on tämän asian huomannut, ja noudattaa rutiinin omaisesti omia käyttäytymismallejaan. Tässä Ivanin yleisin käyttäyminen ennen ruoanlaittoa.

1. Käynnistä 1-2 lieden levyä, ja anna niiden lämmetä 30-60 minuuttia ennen ruoanlaiton aloitusta (punainen väri kertoo, kun liesi on sopivan kuuma)
2. Odotellessasi lähde ulos korjaamaan autoja
3. Käynnistä levyt uudelleen jos joku on sattumoisin ne käynyt sammuttamassa
4. Lähde ulos korjaamaan autoja tai muuten vain touhuamaan omia askareita
5. Unohda, että aioit valmistaa ruokaa.

Edellä mainittu tapahtumaketju voi toistua saman päivän aikana useaan otteeseen, tai mahdollisesti koko ruoanlaitto siirtyy seuraavaan päivään.

Monelle teistä alkuvalmisteluihin saattaisi kuulua myös käsien pesu, mutta niin kuin kaukon hygieniakirjoituksen toisesta osasta monelle varmasti asia tuli harvinaisen selväksi. Ivan ei ikinä pese käsiään. Sen takia myös teille blogin lukijoille jotka aikovat näitä ruokia kotona valmistaa, on äärimmäisen tärkeää olla pesemättä käsiä useaan päivään sekä uittaa niitä moottoriöljyssä muutaman tunnin verran. Vain silloin voit saada ruokaan aidon ja oikean, tunteella ja taidolla tehdyn Ivanilaisen keittiön maun.

Tässä kirjoituksen ensimmäisessä osassa otamme pehmeän laskun Ivanilaiseen keittiöön ja valmistamme Kello viiden teen.

Resepti on yksinkertainen: 3 dl vettä, sekä 1 teepussi.

Kaada kattilaan 3 dl vettä ja odota, että vesi alkaa kiehua. Huomattuasi, että vesi kiehuu odota niin kauan kunnes vesi on haihtunut pois. Lisää tarvittaessa toinen annos vettä. Kaada kiehuva vesi teemukiin ja hauduta teepussia vedessä n. 3 minuuttia. Tee on valmis.

Valmistuksessa saattaa kuitenkin ilmetä ongelmia. Esimerkiksi teepussi voi hajota liiallisen hauduttamisen seurauksena, jolloin mukiin voi jäädä (teelehtien) jätöksiä (kuva 1). Jos vesi ehtii jäähtyä, on Ivan kehittänyt näppärän tavan saada se uudelleen lämmitettyä (kuva2).



Seuraavassa osassa päästäänkin jo tositoimiin ja valmistamaan mjakaroonia, savustettua riisiä ja lihaisia salaattipihvejä.

Peikkometsän prinssi, Luku III

Näin olemme saapuneet tämän jatkokertomuksen kolmanteen osaan, joka myös päättää koko saagan. On aika ottaa nenästä kiinni ja sukeltaa antisankarimme pesäluolaan. Tämän sukelluksen aikana selvitämme näyttääkö Ivanin asumus huonekalumainoksen kliiniseltä mallikodilta vai tehomaatalouden jaloista evakkoon lähteneen psykoottisen navettatontun asuinkololta.

Ivanin huone, tai tarkemmin sanoen pesäonkalo, on täysin omaa luokkaansa. Koska Ivanilla on tapana pitää oveaan selkosen selällään päiväkausia, on muiden mahdoton olla näkemättä pesän saastaista sisältöä. Ja siinä sitä onkin katseltavaa kerrakseen. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa sisätiloissa. Ulkonakin vain muutaman kerran ja silloin yläpuolella liiteli valtava parvi lokkeja.

Ivan on hamstraaja. Hän kerää erityisesti roskiksesta löydettyjä rikkinäisiä esineitä eikä varsinaisesti heitä mitään pois. Niinpä rikkinäinen roju täyttää Ivanin huoneen jokaisen sopukan. Kun sekaan lisätään vielä ulkoa kulkeutunut sora, multa ja roskat sekä lattialle levitetyt laskut, koulupaperit ynnä muut dokumentit sekä suuri määrä erilaisia autonosia, työkaluja, vaatteita, ruuanlaittovälineitä, jätesäkkejä, patjoja, kaljatölkkejä, ruuantähteitä ja tupakantumppeja, saadaan tulokseksi jokseenkin täydellisesti varustettu Ivan-peikon pesäluola. Kokonaisuuden kruunaa vielä räjähtänyt spray-maalipullo, joka on levittänyt sisältönsä pitkin poikin tätä sisustustaiteen riemuvoittoa.

Tavaramäärän kuvaileminen ei yksinään vielä riitä antamaan riittävän kattavaa kuvaa pesäluolan sisustusarkkitehtuurista, vaan lisäksi täytyy antaa jonkinlainen käytännön esimerkki törkyisyyden tasosta. Yksi tällainen esimerkki voisi olla se, että pahimmillaan Ivanin huoneessa ei ole mahdollista edetä normaalisti kävellen, koska lattian peittää ohuimmillaankin polven korkuinen romukerros eikä paljasta lattiapintaa ole näkyvissä. Kenties tehokkain etenemismuoto rojumeressä olisikin reipas rintauinti.

YIT teki taannoin yllätystarkastuksen Ivanin huoneeseen ja äänistä päätellen tarkastajat järkyttyivät suuresti näkemästään ja haistamastaan. ”Täältä se haju tulee” ja ”Uskomaton läävä” olivat kommentit ennen kuin tarkastajat lähtivät yskien ulos. Luonnollisestikaan tarkastus ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin vuokranantajan puolelta.

Monet lukijat ovat vaatineet kuvia, ja on totta että pelkässä tekstimuodossa tämä juttu jäisi varsin pahasti lukijan mielikuvituksen varaan. Ongelmana on kuitenkin se, että vaikka Ivanin ovi olisikin auki niin emme tietenkään voi tänne mitään kuvia toisen ihm...olennon yksityisestä huoneesta kaiken maailman ihmeteltäväksi laittaa.

Jonkinlaista visuaalista mielikuvaa voi kuitenkin huoneesta saada oheisista kuvista jossa Ivan on kasannut osan huoneensa sisällöstä yhteisiin tiloihin etsiessään jotain tärkeää dokumenttia arkistointijärjestelmänsä syövereistä. Huomionarvoista on, että vaikka yläkerran yhteiset tilat täyttyivät Ivanin romuista, hänen huoneensa oli edelleen niin täynnä törkyä ettei lattiaa ollut näkyvissä.

Ivanin kanssa eläessä ei voi välttyä ajatukselta että jakaa huoneiston jonkin eläimen kanssa. Ivanin aiheuttama sotku on niin totaalisen epäinhimillistä, että sen rinnalla oma huone tuntuu sotkuisimmillaankin kuin steriililtä leikkaussalilta. Vielä Ivanin sotkemiskykyä ihmeellisempi ja käsittämättömämpi on hänen kykynsä ja halunsa asua ja elää tämän sotkun keskellä.

Luonnollisesti sotku ei rajoitu vain Ivanin omaan huoneeseen, vaan leviää myös yleisiin tiloihin, joista me muut turhaan yritämme sitä siivota. Tuntuu, että Ivan valtaa alaa, eli sotkee ja levittää rojujaan niin tehokkaasti, että vastaan on lähes mahdoton taistella. Yhden suursiivouksen jälkeen kestää vain muutamia päiviä ennenkuin kämppä on taas täynnä autonosia ja keittiöön kävelemiseen sekä ruuanlaittoon tarvitaan sisäkenkiä ja kumihanskoja.

Ivanin epäinhimillisestä käytöksestä ja elintavoista huolimatta tämän ulkomuoto on kuitenkin siinä määrin ihmisen kaltainen, että emme ainakaan kovin suurella varmuudella voine lukea häntä kuuluvaksi esimerkiksi ihmisapinoiden tai alempien kädellisten lahkoihin. Vahvin vaihtoehto lieneekin siis, että keskuudessamme elävä olento kuuluu jonkinlaisten peikkojen, maahisten tai menninkäisten heimoon. Kenties DNA-testi kertoisi totuuden Ivanin syntyperästä.

Varmaa on vain se, että Ivanin entiset seinä- tai maakolonaapurit huokaisivat helpotuksesta viime syksynä, kun Ivanin matka kävi kohti Suomenmaata. Peikkometsän prinssin oli tullut aika merkata itselleen oma reviiri – oma valtakunta.

Ja sen hän tosiaan teki.

Ivan NEEDS

Aikaisempia merkintöjämme lukemalla tarkkaavaisimmat lukijat ovat saattaneet panna merkille, että Ivanin luonteenlaatu ja sosiaaliset käyttäytymismallit poikkeavat totutuista.

Ivanilla on tapana lainata paljon esineitä eri lähteistä ja palauttaa ne, tai olla palauttamatta (palauttamatta jäänyt esine on esimerkiksi kaukon veitsi, joka myöhemmin löytyi vääntyneenä ja kärki katkenneena autonkorjaustavaroiden joukosta). Ennen kaikkea Ivanin luja luonne vaatii häntä tarttumaan tuumasta toimeen välittömästi ja määrätietoisesti. Kun Ivan tarvitsee, Ivan kertoo sen. Tai jättää kertomatta, mutta toimii.

Yksi Ivanin luvattomasti lainaama, mutta palauttama käyttöesine on henkilökohtaisessa omistuksessa oleva valkoinen pölynimurini. Käytettyään imuria siivoamiseen tai johonkin muuhun eriskummalliseen touhuunsa, Ivan palautti kapineen paikoilleen asiaankuuluvasti. Käytön jälkeen vehkeen molemmat renkaat olivat kuitenkin irronneet, ja kalistettaessa imuria se laski alleen mustaa vetistä liejua, kuin Ivanin musta automobiili konsanaan.

Ivanin tajun mukaan lainasta kuuluu ilmoittaa jälkikäteen, tai olla ilmoittamatta. Silloin tällöin Ivanin lainaamista on vaikea erottaa anastuksesta, artikkelin luvattomasta käyttöönotosta tai muista laittomuuksista. Usein itse hukkaamiksi luulemiaan esineitä saa takaisin päivien tai viikkojen lainalta, kun keksii kysyä Ivanilta, onko hän nähnyt hukkaan joutuneita tavaroita.

Erään virkistysillan päätteeksi jätin erehdyksissäni kamerani keittiön pöydälle. Pelastin sen onnellisena seuraavana päivänä ja vein omaan turvaani. Ivan oli osannut palauttaa kameran täsmälleen sille paikalle, jolle olin sen jättänyt. Kamera oli kunnossa, vaikkain hieman likainen, rasvainen ja täynnä kuvia autojen tekniikasta ja maalipinnoista. Komea asukkimme oli napannut myös muutaman kuvan itsestään ja paidattomasta ylävartalostaan, joten luvaton laina ei jäänyt tällä kertaa Ivanin omaksi salaisuudeksi.

Huolimattomuuteni johdosta Ivan sai tietoonsa, että omistan kameran. Tietoutensa turvin hän asteli seuraavana päivänä ovelleni ja ilmoitti minulle kohteliaasti (vaikkakin jälkikäteen) lainastaan samalla vaatien kameraa uudelleen käyttöönsä. Jatkossa hän on minua komentanut aamuisin, päivisin ja illoin, milloin tarpeensa keksiikin: "I need your camera." Joskus hän vaatii minut mukaansa ulos autonsa äärelle, omaksi kuvaajakseen: "Make me a picture."

"I need your Windows" käskee Ivan, kun sotkee tietokoneensa. Hän ei pyydä, vaan ilmoittaa tarpeensa. Eikä Ivan välitä myöhäisistä ajankohdista, kun huomaa olevansa ilman käyttöjärjestelmää. Ivan tarvitsee uutta käyttöjärjestelmää koneelleen kerran tai kaksi viikossa. Hän tahtoo levyn öljyisiin kouriinsa ja juoksee yläkertaan.

Kun Ivan ei onnistu korjaamaan tietokoneitaan, hän tarvitsee uuden. "I need your computer" sanoo Ivan Fabiolle keittiöstä tämän löytäessään. Hän seuraa Fabiota alakertaan ja tämän huoneeseen lainatakseen hieman tietokonetta. Ivan ei kuitenkaan onnistu käynnistämään selainta ja siitä harmistuneena tai innostuneena alkaa selailla koneen kansioita ja niiden sisältöä. Fabio nappaa hiiren urkkijalta tarkistaen samalla hänen motiivejaan, käynnistää raukalle selaimen ja Ivan lukee sähköpostinsa.

Kun Ivan hukkaa puhelimensa, hän tarvitsee uuden. "I need your phone, give me your phone" hän vaatii. Ivan soittaa ja ehkä kuulee oman puhelimensa soimassa vessan lavuaarissa, oman huoneensa lattialla tai keittiön pöydällä, ellei ole hukannut sitä parkkipaikalle tai satunnaiselle tielle.

Ivan on myös rokkitähti, tai ainakin hän pitää kitaroista. "Give me your guitar" sanoo Ivan kuullessaan soinnut ja löytessään liittoutuneet Fabion huoneesta iltaa viettämästä. Hän rasvaa kitaran liukkaaksi paljasta kylkeään ja käsiään vasten, etsii nuotteja ja raapii kitaran kieliä plektra suussaan. Poistuessaan huoneesta Ivan jättää jälkeensä istumapaikalleen mustan, irtilähtemättömän tahran.

"Do you hjave a memory stick", kysäisi Ivan kaukolta. "I need it" hän komensi saatuaan myöntävän vastauksen. Ivan tarvitsi, mutta kauko oli alusta alkaen minua fiksumpi, eikä valitettavasti löytänyt muistitikkuaan etsittyään sitä tovin. Nyt olen minäkin palauttanut käyttöjärjestelmäni pikkuveljelle ja kamerakin on lainassa muualla - ikuisesti. Ehkä Fabiokin on jo lainannut tai kadottanut tietokoneensa?

Elävien kirjoista
terveiset toivotellen,