tiistai 29. heinäkuuta 2008

Ivan ja vuorovaikutustaitojen perusteet

Aina silloin tällöin jokainen joutuu asioimaan jonkun byrokraattisen elimen kanssa nokakkain tai puhelimessa. Koska Ivan on Ivan, ei tämäkään tapahdu hänen kohdallaan täysin ”normaaleissa” merkeissä. Samaan sarjaan kuuluu käytännössä myös iso osa muustakin vuorovaikutuksesta jossa Ivan on osallinen.

Jos Ivan hoitaisi puhelinkeskustelunsa omassa huoneessaan, tätäkään kirjoitusta ei olisi kirjoitettu, koska keskustelut eivät kuuluisi seinän läpi, tai ainakaan niistä ei saisi niin hyvin selvää. Sen sijaan Ivan hoitaa puhelinkeskustelunsa keittiössä, minun oveni kohdalla, ja erittäin kovalla äänellä. Tästä johtuen on lähes mahdoton olla kuulematta mitä hän milloinkin jollekin onnettomalle keskustelukumppanilleen kirkuu.

Eräs mieleenpainuvimmista puhelinkeskusteluista käytiin Ivanin ja Soneran asiakaspalvelun välillä, kun netti oli huoneistossamme taas kerran poikki. Ivan selitti ongelmaa paksulla aksentillaan ja kun toisessa päässä kuulija ei ilmeisesti saanut Ivanin puheesta selvää vaan pyysi tätä jatkuvasti toistamaan, Ivan alkoi hermostua ja huusi asiansa yhä kovempaa ja yhä epäselvemmin. Lopulta vuoropuhelu eteni tilanteeseen jonka Ivanin puoleinen osa kuulosti kutakuinkin tältä: ”What?! You already asked about that!” ”No! I already explained that to you, you IDIOT!” “I want you to… hello? HELLO!?” YOU MOTHERFUCKER!” Tätä puhelinkeskustelua seurasi luonnollisestikin tavanomainen kimittävä kirkumiskohtaus ja esineiden paiskelu ympäriinsä.

Ivanilla on myös tapana soitella ihmisille arkipäivisin reilusti puolen yön jälkeen ja avata keskustelu jotenkin näin: ”Are you sleeping? I need your car.” Onkin helppo kuvitella että jos kerran puhelinnumeronsa erehtyy Ivanille antamaan, saa valmistautua jatkossa joko heräämään öisin tai pitämään puhelintaan aina yöaikaan äänettömällä. Ivan ei pysty ymmärtämään että toisten on nukuttava välillä.

Joskus Ivanin puhelinkeskustelut saavat suorastaan surkuhupaisia piirteitä, kun kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa. Eräänä aamuna heräsin taas siihen kun Ivanin kimeä ja mongertava ääni kantautui keittiöstä pahvisen oveni läpi tärykalvoja viiltävän kirkkaana. Ivan oli tilaamassa jotakin ja pitkällisen ”I don’t know how to spell it or pronounce it but, you know...” selvittelyjen jälkeen Ivan sai vihdoin asiansa esitettyä, mutta tällä kertaa tekniikka, nimittäin Ivanin lähes puolikuolleen roskispuhelimen akku oli pettämässä.

Pian sen jälkeen kun Ivan oli ilmaissut toiseen päähän ongelman: ”my battery is ending”, seurasi puhelun päättäminen, Ivanin tyyliin: ”yes, you can call me back... WAIT! I don’t know my number! Hello?” Ja tämän jälkeen taas seurasi tutut ryminät ja kiroukset venäjäksi.

Vaikka Ivanin kommellukset puhelinlangoilla ovatkin tehokkaan ja asiallisen kommunikoinnin näytöstä, on hän livenä monesti vielä vaikuttavampi.

Ivanilla on tapana pitää huoneensa isoa ikkunaa täysin auki, joko huoneen läpitunkevan hajun tai helpon sisäänkäynnin vuoksi. Tämän tavan sivutuotteena Ivan pystyy kyttäämään parkkipaikkaa kuin korkeasta kotipesästään alla aukeavaa laaksomaisemaa tarkkailevan haukka. Saalista etsivän haukan tapaan Ivan kyttää parkkipaikalla kulkevia ihmisiä etsien potentiaalisia asiakkaita, välillä haukan tyyliin näille jotain kimeästi huudellen.

Joskus kotiin tullessa olen huomannut uupuneen Ivanin roikottavan yläruumistaan kainaloitan myöten pesästään ulkona, vain hiljaisen mutinan paljastaen haukan olevan edelleen elävien kirjoissa.

Joskus Ivan onnistuu kiteyttämään omaa luonnettaan ja tapojaan yllättävän hyvin vain muutamaan lauseeseen. Eräänä iltana, kun yksi Ivanin asiakkaista oli lähdössä omalla autollaan jonnekin, Ivan rääkäisi huoneensa avoimesta ikkunasta hänelle: ”Hey, I need your car.... take the bike or something.”

Vaatimus ei kuitenkaan tehonnut, vaan ainakin sinä iltana haukka jäi ilman saalista.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Peikkometsän prinssi, Luku I

Tästä alkaa kolmiosainen saaga, jonka edetessä tutustumme Ivanin ja yleisen hygienian väliseen etäiseen ja kylmään suhteeseen. Käytännön esimerkein lukijalle pyritään välittämään edes pieniä murusia siitä käsittämättömästä spektaakkelista jota yhteisasuminen Ivanin – peikkometsän prinssin kanssa on. Tarinan ensimmäisessä osassa luodaan silmäys Ivanin ulkoiseen olemukseen.

Ivanin erikoisista ominaisuuksista huomiota herättävin, heti hajun jälkeen, on hänen ulkonäkönsä. Vaikka Ivan on aina silloin tällöin peseytyneen näköinen ja ainakin kaukaa katsottuna suhteellisen puhdas ja huoliteltu, ylivoimaisesti suurimman osan ajasta Ivanin ulkomuoto on kuitenkin lähempänä spektrin toisesta ääripäätä; menninkäisten, rottien ja puliukkojen valtakunnassa.

Tyypillinen sotisopa, jossa Ivan esiintyy sekä kotioloissa, kotipihalla, että kaupungilla on maalissa uitetut repaleiset farkut, vanha virttynyt ja öljyinen villapaita, joka usein on puettuna väärin päin (silloin tällöin vaihtelun vuoksi myös sisäpuoli ulospäin) ja siinäpä se olikin. Ivan ei käytä sellaisia hienoston hömpötyksiä kuin sukat. Sisätiloissa Ivan käyttää vain harvoin paitaa, ja ulkonakin tarvitsee sitä vasta lämpötilan laskiessa alle kymmenen asteen, eikä silloinkaan aina.

Monet vaatekappaleistaan, kuten kaikista muistakin tavaroistaan, Ivan on kaivanut roskiksesta. Onneksi Ivan kuitenkin myös pesee joskus vaatteitaan, tavallaan. Jos nyt roskiksesta löydetyssä pesukoneessa päivätolkulla seisoneessa oksennuksenhajuisessa pesuvedessä pyykkääminen sitä on. Tarkempia Ivanin mallin mukaisia ohjeita pesukoneen käyttö varten, katso aiempi ”Pyykinpesukulttuuria venäläisittäin” –juttusarja.

Pesukoneen ohella Ivan voi joskus pestä pikkupyykkiään manuaalisestikin, joskin Ivanin tyylin mukaisesti, mahdollisimman pienellä vaivalla. Monesti kyseessä onkin ns. puoliautomaattiratkaisu, missä vaatteet laitetaan muutamaksi tunniksi ämpäriin, jossa on täysillä vettä ruiskiva suihku. Tämä hankaloittaa samalla kätevästi myös kämppäkavereiden suihkussakäyntiä ja, yöllä tehtynä, heidän nukkumistaan.

Toisena, vielä vähemmän vaivaa vaativana pesuvaihtoehtoja on tekstiilien kuten esimerkiksi sukkien, kalsareiden, autonpesurättien ja satunnaisten muiden lumppujen asettaminen vesiämpäriin ja tämän jäkeen koko ämpärin unohtaminen muutamaksi päiväksi tai viikoksi rappusten alle. Ämpärin ei ole välttämätöntä olla puhdas. Pieni lika, roskat ja pullonkorkit vain auttavat pitämään uteliaat loitolla pesutapahtuman aikana.

Yhdeksi kokonaisuudeksi yhdistettynä Ivanin vaatteet, haju ja luontainen olemus ovat vaikuttava yhdistelmä, jota on vaikea – ellei jopa mahdoton olla huomaamatta.

Eräänä iltana olimme liittoutuneiden voimin siivoamassa kämppää ja olimme juuri pesseet eteisen lattian, kun ovi aukeaa ja Ivan pöllähtää eteiseen, ulkomuodoltaan kuin suoraan Grimmin sadusta. Ivanin naama oli mustan rasvan peitossa, kiharaiset ja pesemättömät kutrit sojottivat sinne tänne, kyynärpäitä myöten mustan lian tahrimat kädet roikkuivat sivuilla, paljaat varpaat olivat mudan peitossa ja varpaiden väleistä sojotti tikkuja ja havunneulasia. Haju oli karmaiseva.

Kun tämä metsänpeikko sitten käveli paljain jaloin eteisen läpi, jäi juuri pestyyn lattiaan niin tarkkoja mustia varpaanjälkiä että ne saisivat C.S.I:n rikospaikkatutkijat kuolaamaan. Ennen kuin menninkäinen ehti levittää käpälänjälkiään yläkertaan, saimme hänet uskomaan että jalkojen pesu olisi tässä tilanteessa järkevä toimenpide. Ivan painelikin vessaan huuhtomaan tassujaan pesualtaassa.

Oma lukunsa Ivanin henkilökohtaisessa puhtaudessa ovat hänen kenkänsä. Lenkkitossuina hänellä on roskiksesta löydetyt vanhat, rikkinäiset ja ruskeaksi värjäytyneet tarralenkkarit, joista Ivan on leikannut kantapään auki, jotta saa jalkansa sujautettua suoraan kenkään, kuten tohveliin. Näissä lenkkareissa on sisällä maapohja. Toisin sanoen, Ivanin käytön jälkeen lenkkarien sisäpohja näyttää siltä, että jos kenkiin heittäisi ohransiementä, voisi olla puimassa viljaansa jo muutamassa kuukaudessa. Hajunsa puolesta Ivanin lenkkitossut eivät kuitenkaan ole tämän pelottavimmat jalkineet.

Ivanin nahkaisten kävelykenkien löyhkä on jotain niin hirvittävää että sitä on lähes mahdoton sanoin kuvailla, mutta yritetään. Laitetaan paksut villasukat jalkaan ja niiden päälle kumisaappaat. Eletään tämä yhdistelmä jaloissa yhtäjaksoisesti kolme viikkoa, juosten kerran viikossa puolimaraton ja käyden kolme kertaa viikossa saunassa. Kolmen viikon kuluttua otetaan saappaat pois ja hierotaan sukkiin mozzarella-, sinihome- ja gorgonzolajuustoja ja suljetaan sukat ilmatiiviiseen muovipussiin, joka jätetään ulos aurinkoon. Kuukauden kuluttua asetetaan pussin suuaukko nenän kohdalle, avataan pussi ja vedetään syvään henkeä nenän kautta. Näin päästään jo aika lähelle.

Kenkien läpitunkeva aromi leviää eteisestä pikkuhiljaa koko huoneistoon, hiipien ensin vaivihkaa alakerran ovien ali pahaa-aavistamattomien Fabion ja Cestorin huoneisiin, samalla kivuten portaita ylös yläkertaan, jossa se sekoituu keittiöstä kantautuvaan homeentuvan makaronin ja palaneen fasaanimuhennoksen etovaan löyhkään. Tämä yhdistelmä puolestaan työntyy minun oveni alitse huoneeseeni, jossa se aiheuttaa voimakkaita kuvotuksen tunteita.

Kenties paras asia kuvaamaan kenkien uskomatonta aromia on se fakta, että jopa Ivan itse on todennut kenkien haisevan niin pahalle että nykyään kotiin tullessaan riisuu ne ulkona ja jättää kengät ulkoportaiden alle. En usko olevan olemassa mitään elollista olentoa, ihmistä tai eläintä, joka ne sieltä vapaaehtoisesti kävisi omakseen ottamassa.








Tämän hygieniakronikan seuraavassa luvussa tutustumme erilaisiin modernin maailman hygieniatuotteisiin ja –tapoihin, joille Ivanilla ei ole käyttöä.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Virkistäytymistä

Päämajassamme on vietetty rauhallisia päiviä. Ivan on poissa kotoaan jo kuudetta päivää. Arki ilman Ivanin jatkuvaa läsnäoloa virkistää väsynyttä mieltä.

Asuntomme ulkopuolelta saattoi nähdä, ettei Ivan ole muistanut tai tahtonut sulkea lähtiessään suurta ikkunaa tai sammuttaa huoneensa valoja. Kaksi päivää sitten raotin ovea ja sammutin valot. Haju oli ilkeä.

Eteisemme lattialta poimitun käsinkirjoitetun muistion perusteella saattoi päätellä, että Ivan on matkustanut työkomennukselle vieraalle paikkakunnalla. Muistioon on kirjoitettu naisen käsialalla komennukseen liittyviä yksityiskohtia ja käytännön vinkkejä.

Ennen Ivanin lähtöä olin hukannut sandaalini, joita säilytän huoneeni oven vieressä. Sandaalit kuuluvat liittoutuneiden kenttävarustukseen, jota ilman ei ole turvallista kulkea asuntomme yleisissä tiloissa.

Lähdin asioille. Kilometrin tai kaksi poljettuani pantapäinen Ivan pyöräili minua vastaan. Hän taittoi matkaansa uudella varastetulla kulkuneuvolla ja oli pukeutunut kadonneisiin kenkiini.

Huusin hänen nimensä ja Ivan pysähtyi. Ennen kuin olin ehtinyt aloittaa luentoni asuinkumppaneiden tavaroiden varastamisen vääryydestä, Ivan oli jo ehtinyt puolustautua: "Yes yes yes, I will put them back!" Kielsin häntä enää toistamasta tempausta ja Ivan mutisi jotain, josta en saanut selvää. En jaksanut jäädä puhuttelemaan häntä, sillä tiesin sen olevan turhaa.

Kotiin saavuttuani löysin käytävälle paiskotut, risaiset ja mustaksi värjäytyneet kenkäni, joihin en enää halunnut koskea. Vaatisinko rosvoamme ostamaan minulle uudet sandaalit, soittaisinko poliisille vai unohtaisinko tämänkin asian ja tulisin toimeen toisilla kengilläni? Unohdin ja nyt vietän laatuaikaa ilman Ivania.

Toivomme Ivanin työsuhteen kestävän.

Terveisin,

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Kätevä käsistään osa 1

Ivanilla on aina monta rautaa tulessa, mukaan lukien keittiömme liesi. Aina kun hän autojen korjaukseltaan ennättää, hän siirtyy muihin huolto- ja korjauspuuhiin. Tämän hetken ikuisuusprojekteiksi mainittakoon roskiksesta löydetyn television ja neljän tietokoneen korjaaminen ja myyminen eteenpäin. Kuluneen vuoden varrella näitä projekteja on ollut useita muitakin. Kerronkin tässä pariosaisessa juttusarjassa vähän näistä projekteista ja miten ne ovat (epä)onnistuneet.

Ivanin referenssilista:

Case: Laajakuvatelevisio

Eräänä iltapäivänä kotiin tultuani huomasin rappusten alla suhteellisen uuden ja ehjän näköisen laajakuvatelevision. Tuumakokoja ko. kapistuksella taisi olla 28. Hetken sitä siinä ihmeteltyäni Ivan laukkaa paikalle pomppien rappusissa ja hypähtäen kolmannelta askelmalta eteisen lattialle. Seinien ja lattian tärinän lakattua, Ivan kysyy minulta paljon tuosta televisiosta saisi rahaa? Arvelin, että ehkä 100 euroa. Ivanin ilme kirkastuu välittömästi ja hän suorastaan puhkuu intoa aloittaa television välitön korjaaminen. Ulkonäkö siis hämäsi, televisio oli rikki.

Muutaman päivän sisällä televisio oli hävinnyt rappusten alta ja siirtynyt Ivanin omaan huoneeseen. Oman huoneen tarjoaman yksityisyyden turvin Ivan mitä ilmeisemmin aloitti korjaamisen. Seuraavan kerran näin television ohikulkiessani hänen huoneensa ohitse. Televisio näytti ehjältä, ja ehkä jopa saattoi toimiakin.

Viimeisin havainto televisiosta on parin päivän takaa. Matkalla keittiöön se tuli nimittäin vastaan. Televisio oli avattuna ja piirilevyt roikkuivat ties missä (osa vääntyneinä). Televisio myös tukki käytännössä koko käytävän ja keittiöön pääsy oli suhteellisen hankalaa.

Tämä projekti taisi epäonnistua.

Case: Tietokoneet

Ensimmäiset keskusteluni Ivanin kanssa koskivat tietokoneita ja niiden hankintaa. Hän halusi ostaa itsellensä tietokoneen, koska tarvitsi sitä välttämättä opintojensa takia. Vihjasin hänelle, että esimerkiksi kouluilta saa ostettua suhteellisen hyviä koneita ja erittäin halvalla. Muutaman viikon päästä hänellä olikin jo ensimmäinen tietokone. Koneessa oli vain yksi vika - se oli liian hidas. Tämän sain tietooni Ivanin huutaessa ja kiljuessa epämääräisiä ääniä, hakaten samalla nyrkillä tietokonettaan ja paiskomalla näppäimistöä minne sattui. Tästä pari kuukautta eteenpäin hän osti/löysi uuden tietokoneen, joka mitä ilmeisemmin oli nopeampi koska hakkaminen loppui, mutta kiljuminen jatkui.

Tietokoneiden hankinta ei kuitenkaan tähän päättynyt. Tämän jälkeen hän on hankkinut kaksi tietokonetta lisää. Uusin tällä viikolla. Voinemme siis hyvin mielin olettaa, että hän kaavailee tietokoneiden myynti- ja korjausbisnestä.

Eräänä "iltana" klo 01:30, hän raahasi yhden tietokoneista, ehkä oman huoneen puutteellisten neliöiden vuoksi, keittiön pöydälle ja alkoi huoltamaan konettaan äärimmäisen kovaäänisesti. Esimerkiksi keittiönpöydän jatkuva siirtely kuului varmasti seinänaapureiden asuntoon.

Koneiden nykyinen tila: Kaikki myymättä.

- Yksi Ivanin omassa käytössä.
- Uusin on vielä ehjänä, mutta tuskin kauaa.
- Toinen kone täysin palasina
- Ensimmäinen kone vielä enemmän palasina.

Tämä projekti saattaa olla vielä kesken, mutta voittoa tuskin on tullut.

Kirjoituksen toisessa ja päättävässä osassa vuoronsa saa projektit: mikroaaltouuni ja vessan ovi.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Reklamointia

Useat lukijat ovat ehtineet ihmetellä, etteikö meillä Ivanin asuinkumppaneilla ole aikomusta puuttua hänen tekemisiin tai ilmoittaa vuokranantajalle hänen toiminnastaan. Vuokranantajaa ehkä myös kiinnostaisi asuntomme kunto, joku arveli.

Totuus on, että olemme kokeilleet kaikenlaisia keinoja asukkimme kaitsemiseen. Vain väkivaltaan emme ole toistaiseksi turvautuneet siitäkään huolimatta, että olen saanut kehoituksia tavata Ivania yöllä pyörävaraston takana tai muistuttaa häntä lieden sammuttamisesta painamalla hänen kasvonsa tulikuuman hellan levyä vasten.

Olemme Ivanin saapumisen jälkeen yrittäneet puhua häntä talon tavoille lukemattomia kertoja. Keskustelujen päätteeksi Ivan lupaa parantaa tapansa, mutta muistaa antamansa lupaukset tunnin tai kaksi, joskus hieman kauemmin. Ivanin rutiininomainen häiriökäyttäytyminen jatkuu viimeistään seuraavan aamun sarastaessa kuin keskusteluja ei olisi koskaan käyty.

Kerran huusin Ivanille ohjeita kiroillen. Sain häneltä muistoksi lattiaan isketyn veitsen ja kehoituksen olla ottamatta asioita vakavasti. Minusta liekehtivä kattila ja savusta musta keittiö on vakava asia, etenkin toistuvana ilmiönä. Olen tosikko.

Olemme jutelleet Ivanille yksitellen ja erikseen. Nykyisin raukka on jo lopen väsynyt oppeihimme, eikä enää juurikaan vaivadu kuuntelemaan vinkumistamme. Kokeilimme joukkovoiman tehokkuutta ja anoimme hiljaisuutta ja siisteyttä asuntoomme. Keskustelu ajautui raiteiltaan ja lopulta päättyi Ivanin pitkästymiseen: "please go away", hän pyysi. Kehoitukseeni lopettaa tupakanpoltto sisätiloissa Ivan vastasi "yes thanks" sulkien samalla oven naamani edestä.

Vuokranantaja on kuullut meistä, asuntomme tilasta ja asuinkumppanimme häiriökäyttäytymisestä useita kertoja. Olemme käyneet heidän kanssaan tuloksettomia puhelinkeskusteluja. Olemme lähestyneet tahoa kahdella kirjallisella reklamaatiolla, joista ensimmäisen seurauksena Ivan sai postitse huolellisesti laaditun muistutuksen järjestyssääntöjen noudattamisen tärkeydestä. Mainittu kuukausia vanha dokumentti lojui eilen asuntomme käytävällä.

Varoitus ei saanut aikaan merkittävää muutosta Ivanin käytöksessä.

Jälkimmäinen vetoomuksemme ei enää herättänyt kiinnostusta vuokranantajassa. "Nämä ovat pitkiä ja monimutkaisia prosesseja" on puolusteleva vastaus uteluihimme prosessin etenemisestä. Fabion ja vuokranantajan välisten puhelinkekustelujen perusteella on käynyt ilmi sellainen epämääräinen seikka, että Ivanin vuokrasopimus on täysin murtamaton, määräaikaista mallia, mahdotonta purkaa. Mikä ikinä lieneekään asian todellinen laita.

Vuokranantajan taholta on tullut kuitenkin ratkaisuehdotus ongelmaamme, joka sopii tragikoomiseen tilanteeseemme kuin ruostunut naula hauta-arkkun kanteen: vuokranantaja ehdotti puhelimitse, että me kolme Ivanin asuinkumppania voisimme muuttaa uuteen asuntoon. Vastaava huoneisto olisi varattuna juuri meitä varten. Vuokranantaja muisti korostaa, että uudessa asunnossamme asuu valmiiksi "normaali suomalainen kundi". Aikaa päätöksentekoon olisi yksi päivä.

Olisiko meidän muutettua vihreämmille vesille Ivan saanut koko neljän hengen asunnon itselleen tuhottavaksi, vai olisiko hänen uusilla uhreillaan ollut samanlainen kohtalo edessään?

Olemme pyytäneet vuokranantajaa tarkistamaan asuntomme tilan, jonka seurauksena kaksi rotevaa miestä saapui taloon toteuttamaan toimeksiantoa. Yhteistuumin he paikan päällä nyrpistelivät neniänsä ja kirosivat paikan. He totesivat koko asunnon olevan "hirveä läävä". "Täältä se haju tulee", tiesi toinen miehistä Ivanin ovella. "Pakko tästä on ilmoittaa", kollega jatkoi ja otti puhelimellaan yhteyden vuokrantanajaan. Ivankin sai luurin hetkeksi korvaansa, mutta tyytyi vain kuuntelemaan vuokranantajan yksipuolista keskustelua. "What do you waant?!", Ivan huusi miesten perään heidän lähdettyään.

Käynnistä ei seurannut jatkotoimenpiteitä.

Terveisin,

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Kiero kerjäläinen

Tämän tarinan tarkoitus on hieman valottaa salaperäisyyden verhoa Ivanin mystisen menneisyyden ja taustojen osalta. Hän on nimittäin silloin tällöin (etenkin ennen yhteiselon kärjistymistä juoksuhauta-asteelle) tarinoinut innokkaasti omasta alkuperästään ja mainostanut ylpeästi erilaisia, suurimmaksi osaksi kyseenalaisia, tapoja hankkia rahaa. Ehkäpä nämä taustatiedot auttavat meitä ymmärtämään paremmin Ivanin käytöstä ja hänen ainutlaatuisia piirteitään. Tai ehkä ne vain entisestään vahvistavat kuvaa hänen omalaatuisesta ja kierosta luonteestaan.

Tämän kirjoituksen, kuten itse bloginkaan, tarkoitus ei ole ivata tai mustamaalata ketään, vaan pikemminkin dokumentoida oikeita asioita ja tapahtumia toivon mukaan viihdyttävällä tavalla. Niinpä tarkemmat henkilökohtaiset yksityiskohdat (vaikka kuinka herkullisia olisivatkin) jätetään tästäkin tarinasta pois. Asioista puhutaan melko yleisellä tasolla ja kenestäkään ei puhuta oikeilla nimillä. Tiettävästi kaiken pitäisi olla faktaa, vaikkei aina siltä vaikuttaisikaan. Mutta sitten asiaan; tapahtuipa kerran, siperian kuuraisella taigalla – Ural-joen mutkassa...

Ivan syntyi kultaisella 80-luvulla muutaman sadan kilometrin päässä Moskovasta. Ivan kiinnostui jo nuorena autoista ja työskenteli sukulaisensa pyörittämällä pimeällä autokorjaamolla. Täältä pikku-Ivan epäilemättä sai paljon vaikutteita.

Jossain vaiheessa Ivan siirtyi Moskovan kaduille. Ilmeisesti tässä vaiheessa Ivan keksi että voi saada rahaa sekä valtiolta, että matti meikäläisiltä valehtelemalla olevansa orpo, koska Venäjällä valtio antaa orvoille rahallista tukea. Niinpä Ivan kävi säännöllisin väliajoin nostamassa tätä tukea ja kerjäsi kaduilla ohikulkijoilta rahaa, kädessään lappu, jokaa kertoi hänen ”orpoudestaan”, epäilemättä hyvin tunteita herättävään sävyyn.

Moskovassa Ivan oli tiettävästi kirjoilla kahdessa eri yliopistossa, kahdella eri henkilötunnuksella, saaden kahta eri opintotukea samaan aikaan. Tähän on toki vielä lisättävä valtion orvoille maksama tuki, jota Ivan myös nosti samaan aikaan.

Jossain vaiheessa Ivan kuitenkin ajautui syystä tai toisesta ongelmiin väärien henkilöiden kanssa ja hänen täytyi muuttaa pois Venäjältä ja luopua tuottoisasta "kaksoiskansalaisuudestaan". Näistä ongelmista hieman tarkemmin myöhemmässä kirjoituksessa.

Ivan päätyi Suomeen ja pääkaupunkiseudulle. Täällä hän kirjautui erääseen korkeakouluun ja alkoi nostaa myös Suomesta ulkomaiselle opiskelijalle varattua tukea. Suomessa Ivan aloitti pimean autonkorjausbisneksensä, kuten aiemmin on mainittu. Autonkorjaus olisi Ivanin mukaan äärimmäisen tuottoisaa, koska ”täällä kaikella on niin korkeat hinnat, että jos ei maksa veroja, tienaa hyvin”.

Pilviä hipovan suurista suunnitelmista huolimatta (suunnitelmat siis kattoivat esimerkiksi huoltoasemaketjun perustamisen Kanadaan sekä energiateollisuuden mullistavan vetyauton kehittämisen), Ivanin liiketoiminta on tiettävästi jäänyt tappiolliseksi lähinnä hänen omista henkilökohtaisista puutteistaan johtuen.

Ivanin elämäntyyliä kuvaa hyvin se, että kun hänelle lankesi maksettavaksi 4000 euron lasku aiheuttamastaan vesivahingosta, Ivan totesi lähes huvittuneena: ”This is a new and strange situation for me. I’m not used to people trying to steal money from me.”

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Säännöt on tehty rikottaviksi

Niinkuin kaikissa taloyhtiöissä ja asunnoissa on määritelty tietyt säännöt miten asunnossa tulee asua ja käyttäytyä. Näin on myös meidän vuokranantajamme tehnyt. Kun kyseessä on soluasunto, kuten meidän tapauksessa, säännöt ovat yleensä tiukemmat. Käyn tässä kirjoituksessa yksitellen läpi meitä asumiseen koskevia sääntöjä ja miten Ivan niitä omalla tavallaan noudattaa tai jättää noudattamatta.

"Yhteisissä tiloissa on liikuttava meluttomasti ja turha oleskelu niissä on kielletty." Ivanin, jo ammattilaisen varmuudella harrastama ympärivuorokautinen kantapääkävely kaikuu jokaisen soluhuoneen rakenteissa. Ivan tykkää myös oleskella, tai toisin sanoen istua ja maata asuntomme rappusissa ja keittiössä.

"Yhteisten tilojen käytössä on noudatettava erityistä siisteyttä ja järjestystä." Ivan on sotkemisen ammattilainen, kaikki mihin hän koskee, likaantuu. Eikä hän välitä siivota omia jälkiään pois.

"Tavaroita saa säilyttää vain niitä varten varatuissa tiloissa, niiden säilytys muissa kiinteistön yhteisissä tiloissa sekä käytävillä on paloturvallisuussyistä ehdottomasti kielletty." Ivanin puuhanurkkaus rappusten alla ja käytävillä, ennen kuin se liittoutuneiden kanssa tyhjennettiin, sisälsi muunmuassa kompressorin, hitsauskaluston, lukemattomia määriä erilaisia työkaluja, paskaa ja bensaa... "Wjhat do you think abjout this smjell" - I don't know, smells like... - Aah, It's probably this fuel. Myöhemmin kaikki nämä tavarat ovat ilmestyneet takaisin, lukuunottamatta bensaa.

"Turvallisuussyistä lukituista ovista/palo-ovista kuljettaessa on huolehdittava siitä, että ne lukkiutuvat varmasti." Meidän asunnossamme on Ivanin jäljiltä aina avoimien ovien päivä, ja yö.

"Tupakointi on kielletty." Ei se taida olla... Ivan on viimeisen kuukauden aikana alkanut tupakoimaan, ja nyt lähipäivinä tupakointi on siirtynyt myös sisätiloihin. Lukuisista huomatuksista huolimatta tupakka savuaa edelleen.

"Ajoneuvojen pysäköinti on sallittu vain niitä varten varatuilla paikoilla. Ajoneuvon luvaton pysäköiminen ajoväylällä, piha-alueella tai toisen hallinnassa olevalla pysäköintipaikalla on kielletty." Ivanin autokorjaamo vaatii paljon tilaa, ja joskus sitä täytyy lainata muiden parkkipaikoilta. Silloinkun parkkipaikat ovat varattuna, asuntomme pelastustie soveltuu mainiosti autojen korjaus- ja säilytyspaikaksi.

"Romuajoneuvojen säilyttäminen pihoilla ja paikoitusalueilla on kielletty." Vaikka Ivan autoja korjaakin, niin ne voidaan luokitella romuiksi myös korjausprosessin jälkeen.

"Kotieläinten pitäminen soluhuoneistoissa on kielletty." Ivan EI tätä sääntöä ole vielä rikkonut, vaikka hänet voitaisiinkin kotieläimeksi jollain asteikolla luokitella.

Siinä järjestyssääntöjä vuokranantajaltamme. Ivan on siis käytännössä rikkonut kaikkia mahdollisia sääntöjä paitsi yhtä - kotieläimen pitämistä. Odotan innolla sitä päivää kun matkalla keittiöön vastaan kävelee jokin elukka, jonka Ivan on todennäköisesti löytänyt roskiksesta. Wjat do you think about my new pjet? I'm so hjappi... Ehkä silloin myös vuokranantajamme ryhtyy toimiin.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

"I forgot..."

Yksi Ivanin merkittävimmistä ominaisuuksista on hänen täydellinen kyvyttömyytensä muistaa asioita. Edes hyvin lyhyitä aikoja.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena onkin palauttaa mieliin joitakin erilaisia tilanteita kuluneen vuoden varrelta, jotka ovat Ivanin kroonisen huonomuistisuuden aiheuttamia. Ivan itse kuittaa nämä tilanteet, niiden vakavuudesta tai seurauksista riippumatta kaikille liittouman jäsenille hyvin tutuksi tulleella toteamuksella: ”I forgot...”

I forgot the food”, toteaa Ivan kävellessään rauhallisesti keittiöön pelkät repaleiset kalsarit jalassaan. Hellan hehkuvalla levyllä palava riisikattila syöksee paksua savua, joka jo osittain täyttää keittiön, kauko tuulettaa pyyhkeellä henkensä hädässä huutavaa palovaroitinta ja Cestor syöksyy alakerrasta keittiöön valmiina sammutustöihin.

Tilanne on toistunut vuoden aikana lukuisia kertoja eri variaatioina, ja teeveden kanssa niin monia kertoja ettei Ivankaan enää jaksa kommentoida asiaa. Joskus Ivan on huitonut pyyhkeellä palovaroittimen lattialle ja joskus Ivan on ollut itse jossain ulkona tapauksen aikana ja heittänyt lentävän lauseensa vasta tilanteesta kuultuaan. Ivanin mukaan ratkaisu ongelmaan olisi paristojen poistaminen palovaroittimesta.

I forgot my keys somewhere.”, myöntää Ivan kolkuteltuaan ikkunoita ja ovia jonkin aikaa ennen kuin joku päästää hänet sisälle. Tämä on toistunut lukemattomia kertoja. Joskus Ivanin avaimet ovat olleet ulko-ovessa ja olemme pelastaneet ne sisälle ennen kuin joku ne ovesta varastaa. Joskus taas Ivan on valitellut taskussaan olevaa reikää ja valitellut että avaimet ovat pudonnet ”somewhere on the street”. Nykyään ongelma on korjautunut, kun Ivan on lopettanut ulko-oven käytön lähes kokonaan ja könyää sen sijaan toisen kerroksen huoneeseensa palotikkaiden ja ikkunan kautta.

I forgot where I put my phone.” Kun Ivan sanoo hukanneensa puhelimensa, hän ei tarkoita että hän ei ole varma missä puolella huonettaan se on. Kun puhelimeen Ivanin vaatimuksesta soitetaan, lähes poikkeuksetta hälytysääntä ei kuulu mistään, vaan puhelin on jossain maailmalla. Ojassa tai pusikossa, auton alla tai kadulla. Varastettuna tai lainattuna. Ivan ei muista.

I forgot the time.” Tämä puolestaan on luonnollinen selitys sille miksi Ivan luukuttaa venäläistä kansanmusiikkia tai hakkaa huonekalujaan ja kirkuu aamuyön tunteina. Se sopii myös selitykseksi tilanteeseen, missä Ivan herättää sinut koputtamalla oveesi puolen kahden aikaan yöllä ja oven avattuasi sanoo tarvitsevansa lainaksi jotain, jonka innokkaan pantomiimiesityksen jälkeen päättelet olevan liimaa, mitä sinulla ei tietenkään ole. Haistelkoon Tolua, perhana.

I forgot I had my keys.” Tämän faktan Ivan joutui hieman nolona toteamaan huudettuaan ensin raikuvalla äänellä ”NJET! NJET NJET!” hänen huoneensa oven loksahdettua lukkoon.

I forgot it was Monday.” Tämä lausahdus tuli kuuluisaksi Ivanin rälläköityä autoaan maanantai-iltana puolen yhdentoista jälkeen ja väitettyään että saa kyllä metelöidä yhteentoista asti, eikä kymmeneen, niinkuin arkipäivisin.

I forgot to clean this.” Tätäkin Ivan on käyttänyt lukuisia kertoja, kun on huomannut että olemme taas siivoamassa jotain hänen sotkuaan. Joskus tämän kyseisen lausahduksen jälkeen Ivan osallistuu siivoukseen esimerkiksi hinkkaamalla teräsvillalla puisia portaita, pesemällä lattioita moottoriöljyssä uitetulla villapaidalla tai kastelemalla suihkulla vessan lattian läpikotaisin ja lähtien sen jälkeen keittämään itselleen teetä. Vaikka ajatus on tärkein, niin joskus saisi toteutuskin olla aivokuollutta simpanssia korkeammalla tasolla.

Ivan unohtelee pieniä arjen asioita, kuten avaimiaan ja hellan levyjen sammuttamista jatkuvasti, mutta sama jatkuu muissakin asioissa. Esimerkiksi ulos mennessään hän unohtaa monesti pukeutua, lähtien vaikka räntäsateeseen paljain jaloin ja ilman paitaa.

Ivanin muisti ei pelaa yhtään sen paremmin laskujenkaan kohdalla. Puhelinlaskujen ja pysäköintimaksujen kohdalla velkojat ovat melko aseettomia Ivania vastaan. Ne vain kärsivällisesti lähetettelevät maksumuistutuksia ja -kehotuksia toinen toisensa perään. Nämä paperit Ivan huolettomasti säilöö huoneensa lattialle, kuin matoksi hiekan ja mudan päälle. Kaikki Ivanin velkojat eivät kuitenkaan ole samasta puusta veistettyjä. Venäjän mafia ei nimittäin ole velkojana sen enempää aseeton kuin kärsivällinenkään.

Mutta se onkin jo toinen tarina.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

I will gjet the money, somehow...

Ivanin päivittäinen kolmivuorotyö pimeän autokorjaamonsa parissa tuo hänelle tällä hetkellä arviolta noin 100 euron kuukausiansiot. Tästä luonnollisesti täytyy vielä vähentää mahdolliset korjattaville autoille aiheutuneet vahingot, materiaalikulut ja työvälineet, joten tulot taitanee mennä hieman pakkasen puolelle. Tämä ei kuitenkaan estä Ivania suunnittelemasta autokorjaamonsa tulevaisuutta, ja hyvin valoisaltahan se tulevaisuus näyttää, ainakin Ivanin mielestä.

Liiketoiminta käynnistyi siis jo Ivanin asuessa Venäjällä, ja viime syksyinen muutto suomeen toi bisneksen uusille autoapajille. Suomi on kuitenkin vasta välietappi hänen korjausbisneksen suurissa tulevaisuuden suunnitelmissa. Ivan on nimittäin ajatellut laajentaa toimintaansa aina Kanadaan saakka, jolloin hänen kuukausiansionsa tulevat olemaan vähintään 3000 euroa. Kaikki tulot luonnollisesti verottajan ulottumattomissa.

Harmi ettei Ivanin tulot ole vielä tänäpäivänä tuota luokkaa. Nimittäin vesivahinkoremontin mukana tuoma laskusumma on ainakin opiskelijalle ja monelle muullekin tähtitieteellinen. Mistä tämä lasku sitten koostui?

- kosteusmittaukset
- 1-3 työntekijää
- yhteensä n. 5 työpäivää
- 2 viikon kuivauskaluston laitevuokrat
- materiaalikustannukset

Ja lopullinen summahan oli n. 4000 euroa...

Ivanin saadessa tietää, että koko remonttilasku tulee hänen maksettavakseen, hän tokaisi "I will gjet the money, somehow..". Epäselväksi jäi miten hän rahat aikoo hankkia, mutta remontin aikana hän muunmuassa oli repinyt auki pankilta minulle tulleen kirjeen, joka sisälsi tarkat tilitiedot saldoineen. Kirjekuoreen hän oli kirjoittanut "opened by mistake, Ivan".

No, mutta minkäs teet, vahinkoja sattuu.

torstai 10. heinäkuuta 2008

Hullu, nero vaiko hullu nero?

"Psykoottiseen maniaan liittyy selvä todellisuudentajun häiriö. Psykoottisesti maaninen henkilö voi uskoa tehneensä kuolemattomia keksintöjä, olevansa uskonnollinen merkkihenkilö tms. Hänellä voi olla myös harhaelämyksiä samaan tapaan kuin skitsofreniassa."

Erilaisia harhaelämyksiä venäläinen potilaamme saattaa kokea silloin tällöin. Vai miten täytyisi tulkita esimerkiksi kilpaa huutaminen itsensä kanssa tai huonekaluja vastaan taistelu? Juuri tänään(kin) heräsin äänekkääseen kinasteluun, jota Ivan kävi itsensä (tai kuvitellun vastustajansa?) kanssa. Hänen äänialansa on uskomattoman laaja, vaikkei hän valitettavasti pysty käyttämään sitä laulaessaan.

Kiistämätön tosiasia lienee, että Ivan on avainhenkilö alamaailman (jonka kauko myöhemmin ottaa tarkemman tarkastelun kohteeksi) poliittisella kentällä, sillä kuka tahansa pikkurikollinen tuskin on pääministeri Putinin tappolistalla. Onhan Ivan merkittävä liikemaailman ihminen myös paikallisella tasolla, sillä silloin tällöin joudun opastamaan satunnaisen kulkijan avoimesta ovestamme sisään - "where is the guy who fixes cars?"

Vain päiviä sitten musta mies tarvitsi autolleen huoltajaa. Kävin kertomassa Ivanille, että häntä odotetaan alaovella. Ivan hätääntyi pahasti ja oli valmiina syöksymään ikkunasta ulos. Kerroin, että ovella kysytään "miestä joka korjaa autot". Ivan helpottui ja varmisti, ettei ovella siis ollut virkavaltaa tai muita viranomaisia. Ehkä hän on näpistänyt kaupasta tikkarin?

Niin innovatiivinen idea kuin pimeän autokorjaamon perustaminen opiskelija-asuntolan yleiselle parkkipaikalle onkin, on Ivanin luovan ajattelun suurin innovaatio kuitenkin vetyauto, jollaiseksi hän aikoo valjastaa parikymmentä vuotta vanhan ruosteisen Opelinsa.

Auton tekniikkaa ei tarvitse muokata uuden tyyppisen polttoaineen käyttöä varten, vaan vetyä voi tankata tavalliseen bensatankkiin. Ilmaista polttoainetta on tarjolla loputtomasti: opiskelija-asunnon vedestä ei peritä erillistä maksua, ja pistorasiasta tuleva vihreä sähkövirta on myös ilmaista. Ivan aikoo erottaa vedyn vedestä platinaputken avulla sähkövirta apunaan.

Odotamme lähitulevaisuudessa mediaa kerääntyväksi tienoille sankoin joukoin, sillä Ivan vihjaili keksintönsä niittävän suurta mainetta - "don't wonder if there's reporters soon."

Ivanin kultakalan muistin ja rauhattomuuden tuntien, lienee syytä odottaa median sijaan uusia ja entistä suurempia keksintöjä kuin ideoiden toteutumista.

Terveisin,

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Homeviljelyä ja valkoisen kullan kaivuuta

Oletko koskaan tehnyt ruokaa ja huomannut että et mitenkään jaksa syödä kaikkea vaan osa jää yli? Tässä tilanteessa useimmat joko heittävät ylijäämät roskiin tai säilövät ne jääkaappiin tai pakastimeen tulevaa käyttöä varten. Ivanin ollessa kyseessä asiat hoituvat kuitenkin hieman eri tyylillä. Eilen koimme karmaisevia hetkiä kun häneltä löytyi niin sanotusti luurankoja kaapista.

Taloudessamme on aina silloin tällöin ongelmana haarukkakato, jolloin kaikki haarukat ovat joko käytössä, tiskialtaassa tai Ivanin jemmaamina jossain (todennäköisin vaihtoehto), esimerkiksi hänen huoneensa lattialla (mullan, pölykapselien ja maksumuistutusten joukossa), työkalujen seassa tai Fiatin moottorissa. Tällainen kato oli paraikaa menossa kun äskettäin, etsiessäni haarukkaa keittiöstä, huomasin, että Ivanilla oli eräässä keittiön kaapissa säilöttynä punainen muovikulho, ja sen päällä pari likaista lautasta. Tärkeintä kuitenkin oli, että kulhosta pilkotti metallinen aterin, jonka tunnistin omaksi haarukakseni. Päätin vetää sen ulos kulhosta.

Seurasi vatsaavääntäviä tuntemuksia, kun haarukkaa vetäessäni huomasin sen olevan täysin harmaan, valkoisen ja mustan rihmaston peitossa, jota alkoi tulla haarukan mukana kulhosta. Vaikka koko haarukka oli kulhosta ulkona, rihmasto yhdisti edelleen haarukan kulhoon, eikä halunnut päästää irti ruokailuvälineestä. Pudotin haarukan tiskialtaaseen ja rihmasto katkesi, jääden roikkumaan muovikulhon reunalle lannistuneena.

Kohtaloani uhmaten nostin sekä muovikulhon että sen päällä olleet lautaset hyllystä pöydälle ja nostin henkeäni pidätellen lautaset kulhon päältä pois.

Kuten kuvasta näkyy, kulho oli reunojaan myöten niin täynnä homesienirihmastoa ettei enää ollut edes mahdollista määrittää minkä ruokalajin tähteet Ivan oli hyllyynsä kuukausia sitten arkistoinut. Kompostorin kantena toimineet lautaset olivat varmistaneet että ekosysteemi kulhon sisällä säilyi eliömuodoille suotuisana ja kosteus ei päässyt haihtumaan tiehensä. Rihmastossa näkyikin edelleen siellä täällä vesipisaroita. Kulhon ulkonäöstä huolimatta haju ei ollut niin kuvottava kuin voisi olettaa. Se toi lähinnä mieleen vuosien takaiset onkireissut ja kastematojen kaivamisen kesämökin kompostin märästä mullasta sateen jälkeen.

Ennen kuin otin viljelmästä pelastaneeni haarukaan käyttöön, pesin sen kertaalleen, pidin sitä kiehuvassa vedessä kymmenen minuuttia, jonka jälkeen pesin sen vielä uudestaan.

Ivanin kauhujen kaapista löytyi toinenkin kammio. Ylähyllyltä oli nimittäin kattila, jossa oli toinen homeviljelmä kasvamassa. Tämä kasvusto ei kuitenkaan ollut edennyt yhtä pitkälle kuin alemman hyllyn kollegansa, johtuen ehkä kannen puutteen aiheuttamasta kuivumisesta tai viljelmän nuoremmasta iästä. Joka tapauksessa tämän viljelmän kohdalla kasvualustana käytetty ”ruoka” oli vielä mahdollista määrittää palaneeksi makarooniksi.

Homeviljelmien paljastumisen lisäksi viime päivinä on sattunut eräs toinenkin mielenkiintoinen episodi, jonka pääsosassa on eräs valkoinen aine, joka Ivanin maailmankaikkeudessa vastaa arvoltaan vähintäänkin kultaa – nimittäin sokeri.

Ivanilla on tapana keittää teetä vähintään kerran tunnissa ja tämä tapa yhdistettynä krooniseen muistamattomuuteen sekä täydelliseen välinpitämättömyyteen ympäröivästä maailmasta aiheuttaa lukuisia, muun muassa paloteknisiä ongelmia, joita on käsitelty muualla tässä blogissa. Tämän tarinan kannalta olennaista on kuitenkin se, että Ivan lisää teehensä sokeria, luultavasti peittääkseen palaneen ulosteen maun, jota hänen kattilansa täytyy, ainakin ulkonäön perusteella teeveteen erittää.

Ivanilla on tapana säilyttää hienosokeripussiaan tiskipöydällä, aivan tiskialtaan reunalla, myös silloin kun ei sokeria tarvitse. Ei liene yllättävää että Ivanin sokeripussilleen valitsema säilytyspaikka ei ole niitä kaikkein järkevimpiä. Muutama päivä sitten Ivanilta hajosi taas yksi sokeripussi kun kostunut pohja antoi periksi ja pussissa ollut hienosokeri levisi pitkin tiskipöytää hänen nostaessaan pussia. Tästä kasasta Ivan sitten kaapi teehensä sokeria pitkin päivää aivan kuin hienosokeria kuuluisikin säilyttää irtonaisena kasana tiskipöydällä.

Katseltuamme sokerikasaa päivän verran päätimme tehdä asialle jotain. Koska tiskipöydän peittävä vetinen sokerikasa voitaneen lukea roskaksi, ainakin jos sokerin omistaja ei ole sitä vuorokauden sisällä talteen kaapinut, heitimme sokerin sekä rikkinäisen sokeripussin roskiin keittiön siivouksen yhteydessä. Täysi roskapussi solmittiin kiinni ja vietiin ulko-oven luo. Samassa yhteydessä roskiin lähti myös lähes tyhjä purkillinen eltaantunutta margariinia, jota Ivan oli säilyttänyt tiskipöydällä noin viikon. Jäljellä oleva margariini oli veden ja roskien sekaista liejua. Emme uskoneet että Ivan jäisi sitäkään kaipaamaan.

Hämmästyksemme olikin suuri kun seuraavana päivänä tiskipöydälle oli ilmestynyt repaleinen ja tyhjä sokeripussi sekä muovinen keksipaketin pohja, jonka koloihin oli kerätty kastunutta ja likaista, kokkareista hienosokeria. Kuin kuorrutuksena kakussa, vieressä oli rajusti härskiintynyt purkillinen roskiksesta kaivettua margariinivelliä. Purkissa oli veitsen sijasta lusikka, koska tämä margariini pysyi veitsessä yhtä hyvin kuin karpalomehu haarukassa.

Ivan oli siis huomannut sokerikasansa ja margariininsa kadonneen, päätellyt niiden olevan roskissa, avannut täyden roskapussin ja tonkinut sen uumenista margariininsa, rikkinäisen sokeripussin sekä irtonaista hienosokeria, jonka me olimme niin törkeästi heittäneet roskiin. Siis irtonaista hienosokeria, jonka kilohinta kaupassa siis on joitakin kymmeniä senttejä.









Sekä margariinivellin että sokerinjämien säilytyspaikka on edelleen tiskipöytä.

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Viikko ilman vessanpönttöä

Miltä kuullostaisi elää viikko ilman, että pääsisit kotonasi vessaan? No sellainen viikko tuli lattiaremontin aikaan elettyä. Kuten aiemmasta kirjoituksestani tuli ilmi; YIT:n miehet tulivat, näkivät ja purkivat puolivaltakuntaa, ja sitten he veivät vielä vessanpöntönkin.

No onneksi he sentään jättivät kuivakäymälän eteiseen, Cestorin oven viereen. Siinäpä olisi ollutkin mukavaa kakkia muiden kämppätovereiden kävellessä ohitse ja ihmetellessä mikä siinä nurkassa haisee. Vessaankaan ko. kapistusta ei voinut viedä, koska sinne ei saanut mennä. Yhteistuumin (kaukon ja Cestorin kanssa) päätimme, että jätämme kuivakäymälän omaan arvoonsa ja toivoimme ettei Ivanikaan sinne tarpeitaan tekisi. Suurin syy tähän oli, että kukaan ei halunnut puhdistaa sitä tai maksaa 100 euron puhdistusmaksua.

Kuluneen viikon aikana tuli mieleen mitä hienoimpia ajatuksia. Kuten kultaiset armeija-ajat, ainoastaan kenttälapio puuttui niin olisi voinut yön pimeydessä housut kintuissa kirmata lähimetsään sipalle.

Näin myös mainoksen biohajoavista Hauska-koirankakkapusseista - siinäkö ratkaisu ongelmiin ja vielä ympäristöystävällisesti, jos nyt ei kuitenkaan...

Hyvä että kuitenkin yleisiä wc-tiloja löytyy lähes joka paikasta, niin ei tarvinnut koko viikkoa pidätellä. Eikä Ivankaan lannoittanut kuivakäymälää, joten pesupuuhiltakin vältyttiin. Mysteeriksi jäi mihin Ivan oli tarpeensa hoitanut, ehkä parempi niin. Etupihan pusikot ovat kyllä tänä kesänä kasvaneet huomattavasti nopeammin verrattuna aikaisempiin kesiin.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Viikonloppuraportti vartiotornista

Lapsenvahdin tehtävät jätettiin tämän viikonlopun ajaksi minun harteilleni. Kuluneet päivät perjantaista sunnuntaihin ovat olleet onneksi totuttua rauhallisempia, eikä minun ole täytynyt puuttua pienen sottapyttymme tekemisiin. Ulkopuolisen tarkastelijan näkökulmasta saattaa vaikuttaa kummalliselta, etten välitä mainita esimerkiksi WC-tilojemme kunnosta (kts. kuva) Ivanille sanallakaan.

Menneet ajat ovat osoittaneet, että tällaisiin pieniin yksityiskohtiin (kuten WC-tilojen täydellinen sotkeminen) puuttuminen aiheuttaa turhanpäiväistä kinastelua, muttei vähäistäkään muutosta Ivanin käytökseen.

Sanallisen huomautuksen sattuessa Ivanin kuukautisten aikoihin kiukkupäiville, saattaa tilanne vain paheta entisestään Ivanin alkaessa osoittaa viheliäistä mieltään. Sitä paitsi vajaan vuoden päivät ovat jo opettaneet liittoumamme joukot pukemaan sisäkengät jalkoihin, kun astumme ulos huoneistamme, joten asuntomme sisätiloissa tulviva vesi, multa tai muu jäte ei pääse likaamaan sukkiamme.

(Huomatkaa, että kuvassa Ivan pesee vaatteitaan kaksinkertaisella pesuteholla: paita on jätetty miestenhuoneen lavuaariin juoksevan veden alle, pesukone puhdistaa vieressä muita vaatteita. Selvittämättä on, miksi iso mytty pakkausmuovia on varastoitu nurkkaan)

Lauantaiaamuna heräsin vain muutaman kerran oven paukautukseen ja juoksemiseen, joka-aamuiseen musiikkiesitykseen ja Ivanin sisään- tai ulostuloon paloportaiden kautta. Miten ihminen voi laulaa niin kamalan epävireisesti ja silti nauttia siitä täysin siemauksin? Täysi kuurous selittäisi Ivanin monia muitakin käyttäytymismalleja - esimerkiksi tapauksen, jolloin tahdoin lainaan pyöränpumpun ja Ivan vastasi hetken ympäri huoneistoa juostuaan "I hjave so many clients" viitaten autobisneksensä menestykseen vain kadotakseen saman tien.

Sunnuntain aamutunnit olivat kuin kopioita edellispäivän vastaavista, tosin ilman vitutuksen määrän moninkertaistavaa krapulaa.

Ivan ei aio vastaisuudessakaan lopettaa portaiden juoksemista tai muuttaa tapaansa hypätä alas kolmannelta rapulta. Sen sijaan hän esitti ratkaisumallin ongelmaamme: saimme kehoituksen ottaa yhteyttä isännöitsijään, jonka tehtävä olisi hankkia asuntoomme uudet portaat tai korjata melusaastetta tuottavien nykyisten portaidemme rakenteet. Ivanin kulkeminen on standardisoitu kivestä muuratun 1200-luvulla rakennetun linnan rappusten mukaiseksi, eikä ole hänen tehtävänsä alkaa muuttaa opittuja metodeita ainoastaan asuinkumppaneidensa mielivaltaisten vaatimusten mukaisiksi. Ei linnoissa pidetty ulko-oviakaan (portteja) öisin suljettuina, vartijoiden tehtävä oli pitää tunkeilijat loitolla.

Saisikohan Ivan etsittyä roskapöntöistä minulle jalkajousen, jolla ampua aamuyön viileinä tunteina auki jätetystä ovestamme sisään tunkeutuvat jänikset, kissat ja neekerit hengiltä? Entä pianko YIT toivottaa meille uudet huomenet uuden vesivahinkoremontin merkeissä?

Terveisin,

perjantai 4. heinäkuuta 2008

YIT:stä huomenta!

Katseltuamme tovin Ivanin iloisia vesileikkejä pesukoneensa parissa, Cestor päätti pyytää vuokrantajaa tekemään kosteusmittauksen. Osasimme itse jo epäillä mahdollisia kosteusvauriota syystä, että wc:n kynnys oli muuttunut hyvin surumieliseksi ja eteisen lattiamaton alle oli alkanut ilmestymään kohoumia.

Mittaukset vahvistivat epäilyksemme ja kosteutta oli päässyt kertymään koko eteisen matkalta aina ulko-ovelle saakka. Wc:n lattiasta n. puolet oli märkänä.

Tästä ei montaa päivää mennyt kun ovikello pärähti soimaan n. klo 08.00. Kukaan ei mene avaamaan, mutta silti ovi aukeaa, ja ovelta kuuluu: YIT:stä huomenta!, lattiaremontti!

Itse vielä äärimmäisen unisena mumisen jotain, käännän kylkeä ja jatkan unia. Hetken kuluttua sänky alkaa täristä ja eteisestä kuuluu jumalaton möly. Siellä ne YIT:n huoltomiehet irrottavat lattiaa. Itsehän sattumoisin satun asumaan juuri wc:n/eteisen, eli remonttialueen vieressä, jonka erottaa vain "pahvinpaksuinen" seinä huoneestani.

Parin tunnin kuluttua möly taukoaa.. Olisiko se ollut jo siinä? Käyn katsomassa tilanteen ja huomaan huoltomiesten jättäneen lapun: Demolition time: 3 days.

Kirottua.

Kolmantena päivänä ylösnoustuani kaikki lattiat oli saatu revittyä auki ja ajettelin, että eipä kait tuossa enää kauaa mene. No, ei aikaakaan kun huoltomiehet roudaa paikalle teollisuuspuhaltimen ja jonkun epämääräisen pöntön. Lattian kuivaukseen kuluva aika: 10 päivää...

Voitte varmaan kuvitella millaista on nukkua, tai yleensä asua asunnossa kun oven takaa kuuluu jatkuvasti korvia riipivää ja mieltä hajottavaa melusaastetta, ja nyt vielä nämä pöntöt tuottavat sitä Ivanin ohella lisää. Ja kaikki tämä, yhden henkilön aikaansaannosta... Ivan perkele!



Seuraavaksi onkin luvassa: "viikko ilman vessanpönttöä"

Mattoveitsi

Minä, Fabio ja kauko olemme jokainen tuoneet astioitamme, kattiloita ja patoja, veitsiä ja juustohöyliä, kauhoja ja kippoja sekä muita ruoan valmistukseen käytettäviä artikkeleita yhteiseen keittiöömme. Silloin tällöin lainaamme toinen toistemme tavaroita. Ivankin lainaa - silloin tällöin.

Minulla on mustavartinen Fiskarsin veitsi. Ensimmäisen kerran se alkoi tuottaa huolta, kun löysin sen keittiön lattiaan pystyyn iskettynä.

Palohälytin oli kutsunut minut arkiseen tapaansa savun täyttämään keittiöön, jota valaisi oranssina hehkuva hellan levy. Tuli ei ollut vielä ehtinyt syntyä puhkipalaneen kattilan ruoantähteisiin.

Ivan innostui myös palohälyttimen äänestä ja säntäili tapahtumapaikalle, kun minä olin lopettelemassa pelastustoimenpiteitä. Temperamenttinen nuorimies huitoi villapaidallaan uudelleen huutamaan ruvenneen palohälyttimen katosta alas ja se paiskautui maahan pirstoutuen pillun päreiksi.

Huusin Ivanille kaikesta tästä ja hänen huonosta muististaan (joka oli tehnyt tepposia niin monia kertoja ennemminkin), ja sitten se lähti menemään. Minä laahustin takaisin omaan huoneeseeni ja palasin muutaman minuutin kuluttua huomatakseni, että Fiskars oli isketty keittiön lattiaan. Siinä se törrötti muovimatossa muistutuksena moittivista lauseista, joita en olisi koskaan saanut lausua.

Myöhemmin illalla Ivan tuli ovelleni vaikean oloisena ja kertoi, etten saisi ottaa asioita niin vakavasti. Häntä huvitti ajatus, että hänen moiset alati toistuvat temppunsa voisivat aiheuttaa tulipalon.

Seuraava muistamisen arvoinen veitsitapahtuma sattui vain viikko tai kaksi takaperin, jolloin Fiskarsini oli jälleen kadoksissa. Kauko kertoi nähneensä sen Ivanin huoneessa. Lähestyin Ivania asian tiimoilta hienovaraisesti ja kysyin, olisiko hän nähnyt veistäni. Kului puoli minuuttia, jonka ajaksi Ivan sulkeutui huoneeseensa ja minä kuuntelin oven takana huoneesta kantautuvaa epämääräistä kolinaa. Sitten Ivan avasi oven ja ojensi minulle tummansinisin maalitäplin sotketun veitseni. "Mitä vittua?", ajattelin.

Otin kuitenkin lainatavaran vastaan vähin äänin, en tahtonut saada puukkoa selkääni.

Asunnostamme on Ivanin muuton jälkeen kadonnut tai muotoutunut käyttökelvottomaksi määrittelemätön määrä veitsiä, lusikoita ja haarukoita, tuhoutunut tai muotoutunut käyttökelvottomaksi 3-4 kattilaa, tuhoutunut tai värjäytynyt mustiksi (auton rassaukseen sopivia?) lukematon määrä astianpesuharjoja, rättejä sekä muita keittiönpuhdistusvälineitä, homehtunut ja pilaantunut määrittelemätön määrä kaappeihin piilotettuja astioita elintarvikejätteineen ja niin edelleen.

Itse asiassa kaikki Ivanin käyttämät tai hänelle lainatut (tarkemmin sanottuna hänen lainaamansa; Ivanilla on tapana ilmoittaa lainastaan jälkeenpäin tai olla ilmoittamatta) keittiön käyttötavarat palautuvat takaisin joko käyttökelvottomina tai eivät ollenkaan. Ehkä kaikista lainoista surkuhupaisin oli imurin laina: minun valkoinen muorilta saatu imuri on nyt renkaaton ja tiputtaa öljyä. Kuvitelkaa, siivoukseen tarkoitettu imuri vuotaa öljyä kuin mikäkin vanha autonromu.

Ei saatanan saatana.

Nyt löysin veitseni jääkaapista. Se oli pakattu puoliksi kynityn broilerin kanssa samaan rasiaan. Hankasin veistäni oksennukselta haisevassa astianpesualtaassa (jonka jouduin ensin tyhjentämään vihreän-ruskeasta liejusta) viisitoista minuuttia, ennen kuin olin varma, että jokainen suolen pätkä, maksalohkare sekä Ivan-, koli- ja salmonellabakteeri oli kuollut ja huuhdeltu pois. Otin veitsen omaan huoneeseeni säilytykseen, kuten olen ottanut jo aikoja sitten niin monta muutakin ennen yleisten tilojen varusteluun kuulunutta tavaraa.

Terveisin,

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Pimeä autonkorjaaja

Saatuaan potkut siivousfirmasta, Ivan siirtyi jakelemaan mainoksia. Tämä työ on hänen mukaansa hyvä siksi että hän voi jakaa mainokset milloin haluaa, saaden näin aikaa muille projekteilleen. Meidän muiden kannalta työn huono puoli on se, että huoneiston yleisten tilojen pöydät ovat usein päivätolkulla mainoslappusten peitossa.

Mainosten jakaminen on kuitenkin vain taloudellinen välttämättömyys. Ivanin ammatillinen kiinnostuksen kohde on toisaalla. Ivanin kutsumus ja intohimo on nimittäin autojen korjaus. Ivan harrasti autojen korjaamista jo Venäjällä, joskin hänen mukaansa katteet olivat siellä pienet ja miliisien lahjonta söi suurimman osan tuloista.

Ivan on aloitellut autonkorjausbisnestään myös Suomessa. Täällä hän voi saada ”jopa” kymmeniä euroja ”vain” muutaman viikon työstä. Useimmat alueen asukkaista ovat nuoria opiskelijoita ja monet autoista vanhoja romuja. Niinpä korjattavaa riittää, joskin palkkiot jäävät pieniksi. Tätä ei kuitenkaan Ivanin säteilevän hymyn leveydestä voisi päätellä hänen heiluttaessaan 10 euron seteliä ylpeänä ilmassa ja pyytäessään Cestoria ottamaan hänestä, setelistä ja autosta yhteiskuvan. Mutta ainakaan Ivan ei menetä yhtään tuloistaan veroina valtiolle, pimeä autonkorjaaja kun on.

Jo pian saapumisensa jälkeen Ivan alkoi kerätä työkaluja ja välineitä joita hän korjauspuuhissaan tarvitsee. Eräänäkin päivänä hän esitteli minulle ylpeänä esimerkiksi ruiskumaalaukseen käytettävää kompressoria, jonka hän oli ostanut. Tämä oli kuulemma ainut työkalu minkä hän oli rahalla hankkinut. Loput hän oli jälleen ”löytänyt roskiksesta”. Tähän listaan kuuluu esimerkiksi hylsysarja, jakoavaimia, rälläkkä ja hitsauslaitteet maskeineen (jos olet viime aikoina hukannut joitain näistä pk-seudulla, jätä vaikka kommentti).

Asiakaskuntaa Ivan on kerännyt kiertelemällä öisin pitkiä aikoja asuinalueen parkkipaikalla ja tutkien autoja sormituntumalla. Kun pahaa aavistamaton omistaja sitten jossain vaiheessa saapuu autonsa luo, Ivan esittelee kaikki viat mitä hänen autostaan on löytynyt (ja mahdollisesti myös kaikki tarkastuksen aikana syntyneet kolhut) ja mainostaa sitä miten hän voi korjata ne nopeammin ja paremmin kuin mikään autokorjaamo – sekä tietysti paljon edullisemmin.

Näilllä markkinointikeinolla Ivanille on kertynyt jo useita asiakkaita, joiden autoja hän korjaa päivin öin. Erityisesti öin.

Koska Ivan on vampyyrien, rottien ja kettujen tapaan yöeläjä, hän korjaa autoja mieluiten yön pimeydessä. Kun kysyin häneltä aiemmin keväällä, eikö korjaaminen ole hankalaa yöllä kun eihän siellä pimeässä edes näe mitään, Ivan vastasi: ”No. I can see.”

Kuten arvata saattaa, autojen korjaamisessa yöllä on kuitenkin omat varjopuolensa. Kuunneltuaan rälläkän kaunista laulua ja erilaisia hakkaamisen, kolinan ja paukkeen variaatioita useina öinä peräkkäin, muuan pariskunta, joka ilmeisesti asuu jossain läheisessä huoneistossa meni keskustelemaan Ivanin kanssa melusaasteesta. Heidän puolellaan oli se, että oli maanantai ja kello oli hieman vajaa yksitoista illalla, kun ehdoton yörauha asuinalueella pitäisi arkisin alkaa kello 22. Mutta pahoitteliko Ivan pariskunnalle meluamistaan? Lupasiko hän lopettaa? Ehei, ei sinne päinkään.

Ivan väitti että saa metelöidä yhteentoista asti ihan kuten haluaa, ja pyysi pariskuntaa poistumaan. Edes vetoomukset siitä että huomenna on herätys kuudelta ja pitäisi saada nukuttua, eivät Ivanin tehonneet. Ivan tekee kuten Ivan haluaa. End of discussion.

Myös Cestor tuli ulos ja liittyi keskusteluun kuultuaan kovaäänistä puhetta ulkoa ja ehti puhumaan muutaman sanan pariskunnan kanssa Ivanin asenteesta ennenkuin nämä luovuttivat ja lähtivät. Tämän jälkeen Cestor totesi vielä Ivanille että maanantaina hiljainen aika alkaa kyllä kymmeneltä kun taas viikonloppuna yhdeltätoista. Ivanin vastaus tähän oli kuolematon: ”I forgot it was Monday.”. Tämän jälkeen Ivan jatkoi auton korjaamista, mutta kovaäänistä melua ei enää kuultu – sinä iltana.

Auton korjaus on likaista puuhaa ja niinpä autokorjaajan kädet ovat usein likaiset. Kun Ivan tulee sisälle korjaussessioiden jälkeen, hän riisuu kenkänsä eteisessä ja pesee kätensä ennenkuin käy peremmälle, eikö niin? Ehei, ei sinne päinkään.

Ivan kävelee kengät jalassa portaat yläkertaan, pyyhkien samalla öljyn ja muun lian mustaamia käsiään seiniin pitkin matkaa. Ivanin kenkien mukana yläkertaan asti siirtyy soraa, oksia sekä erinäisiä eläinkunnan edustajia koppakuoriaisista muurahaisiin. Keittiössä Ivan laittaa kattilallisen vettä kiehumaan, tömistelee alakertaan, pyyhien jälleen käsiään seiniin, ja kävelee suoraan ulos jättäen ulko-oven selälleen.

Muutaman kymmenen minuutin kuluttua vesi on kiehunut pois kattilasta ja sekä kattila että levy hehkuvat punaisina. Jossain vaiheessa Ivan tulee takaisin sisälle aiemmin mainitulla tavalla ja ottaa hehkuvan kattilan levyltä, valuttaa siihen hanasta uutta vettä ison paukahduksen ja höyrypilven saattelemana, laittaa kattilan takaisin levylle ja kävelee taas ulos. Tämän käsittelyn jälkeen keittiö on täynnä höyryä ja aikaisemmin kirkas kattilanpohja on muuttunut mustaksi. Eikä kyseessä ole edes Ivanin kattila.

Ivan pyörittää liiketoimintaansa asuinalueen parkkipaikalla. Tästä johtuen korjattavan auton ja viereisessä parkkiruudussa seisovan auton väliin jää usein vain alle puoli metriä tilaa. Kun otin tämän puheeksi Ivanin kanssa ja mainitsin että esimerkiksi ruiskumaalauksen tapauksessa lienee vaarana maalata samalla vähän naapuriautojakin, Ivan totesi: ”Hmm, you might be right. I might need some protection.” ja hipelöi samalla keittiön verhoja merkitsevästi.

Kyvykkäänä liikemiehenä Ivan kuitenkin korosti sijainnin suurta tärkeyttä liikeyrityksen menestyksen avaimena. ”Location, location, location.” Parkkipaikka toimipaikkana antaa ilmaista markkinointietua kun menevät ja saapuvat ihmiset huomaavat, että auton voi kätevästi korjauttaa omassa parkkiruudussa. Tämä edellyttää vain sitä, että antaa epämääräisen näköiselle venäläiselle oikeuden rälläköidä sitä hiljaisina aamuyön tunteina.

Kun Ivanin oma huone ei enää riittänyt, alkoi myös yhteisiin tiloihin kerääntyä työkaluja ja auton osia, kuten jarrulevyjä, laakereita ja rikkinäisiä vilkkuja – luonnollisestikin runsaan öljyn, rasvan ja roskien saattelemina. Kuten aiemmin on jo kerrottu, Ivan myös käyttää työkalujaan sisällä. Rälläkän, kompressorin tai puhalluslampun käyttö sisätiloissa ei ole mitenkään epätavallista.

Äskettäin kämppää siivotessamme, kannoimme Fabion ja Cestorin kanssa Ivanin romut yhteisistä tiloista pihalle siksi aikaa että saisimme lattiat pestyä. Takana oli myös ajatus siitä, että olimme kyllästyneet yhteisiä tiloja täyttäviin likaisiin rojuihin. Jos niitä on pakko sisällä pitää niin pitäköön omassa huoneessaan.

Oheisessa kuvassa näkyy Ivanin puuhanurkkauksen tila sen jälkeen kun kaikki suurimmat rojut oli jo kannettu ulos ja osa pienemmistä siivottu pois. Pihalle tai roskiin lähti eri kokoisia ja muotoisia laudan pirstaleita, lasinsirpaleita, oluttölkin palasia ja kiviä sekä niin isoja oksia, että niitä olisi voinut olettaa näkevänsä pienten, noidiksi pukeutuneiden pilttien kätösissä joskus pääsiäisen tienoilla.

Yksi Ivanin liiketominnan laatua ja kannattavuutta kuvaava esimerkki on se, että hän tienasi kahden viikon aikana, tehden työtä yötä päivää ja korjaten useaa eri autoa, omien sanojensa mukaan 40 euroa, mutta joutui kuitenkin samalla käyttämään 100 euroa erään korjaamansa auton lukkojen uusimiseen hukattuaan sen avaimet.

Toissayönä joku soitti poliisit paikalle kun luuli Ivania autovarkaaksi tämän touhutessa autojen kimpussa yhden aikaan yöllä. Ainakaan sillä kertaa poliisit eivät vieneet häntä mukanaan. Ehkä eivät halunneet sotkea autoaan.