Oltuamme jo yli puoli vuotta asuneet Ivanin kanssa, olimme tulleet huolestuttavan pahasti turtuneiksi hänen synnyttämäänsä sotkun ja lian vyörymään, joka kulkutaudin lailla levitti lonkeroitaan läpi koko asumuksemme. Näin ollen olimme alkaneet pitää normaalina asiantilana sitä soran, kuivuneiden lehtien ja keppien muodostamaa mattoa joka lattioitamme peitti, sitä palaneiden ruokalajien kirjoa, jolla lietemme oli päällystetty ja sitä mustien kädenjälkien lajitelmaa, joka sai huoneistomme seinät näyttämään aborginaalien luolamaalaukselta.
Tähän pitkän altistumisen aikaansaamaan turtuneisuuden tilaan oli kuitenkin tulossa muutos. Muutoksen airueena toimi muuan keltainen paperilappu joka eräänä päivänä oli mystisesti keittiömme pöydälle ilmestynyt.
Kyseessä oli tietenkin siivouskehotuslappunen, jonka vuokranantajamme lähettämä tarkastaja oli jälkeensä jättänyt. Emme tiedä mistä syystä tarkastaja oli kämpässämme vieraillut, mutta oletamme että syynä olivat Ivanin toimista tekemämme valitukset, joista palkkana siis saimme eteemme siivouskehotuksen, jossa oli enemmän rukseja kuin useimmissa lottokupongeissa.
Kämppämme yhteiset tilat kuuluvat yhteisen ylläpitovastuun piikkiin ja siivouskehotuksen huomioitta jättäminen johtaisi siihen että vuokranantaja siivouttaisi lopulta tilat ammattilaisilla ja me maksaisimme kulut, jotka eivät todellakaan olisi pienet. Niinpä päätös jatkotoimenpiteistä oli helppo. Oma kirjallinen valituksemme oli aiheuttanut sen, että me liittoutuneet saisimme omin käsin siivota kaikki Ivanin sotkut ennen uusintatarkastusta.
Sanoin omin käsin siksi, koska vaikka Ivan oli periaatteessa myös siivousvastuullinen, emme todellakaan halunneet hänen ”apuaan”. Tiesimme tässä vaiheessa nimittäin jo katkerasta kokemuksesta että siitä koituisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Toivoimmekin voivamme hoitaa urakan ilman Ivanin osallistumista.
Kuten kaikissa vaikeissa operaatioissa, tässäkin oikea varustautuminen oli elintärkeää. Olimme sopineet pyhittävämme erään perjantai-illan kokonaan siivoamiselle ja olimme kukin ostaneet siivousvälineitä projektia varten. Ostosreissujen tuloksena keittiön pöydälle kasattiin suuret määrät rättejä, harjoja ja karhunkieliä, mutta ennen kaikkea pesuaineita. Arsenaalissamme oli litratolkulla myrkkyjä, joista jokaisessa oli jonkinlaista varoitustarraa kyljessä. Tiesimme että urakasta ei tulisi helppo.
Tämä käsitys vahvistui entisestään kolmen tunnin kuluttua, kun olimme saaneet vasta keittiön siivottua. Tänä aikana Ivan oli tullut muutaman kerran puolialasti keittiöön toimiamme ihmettelemään. Samalla Ivan kyseli moneen kertaan että onko liesi kohta putsattu, hänen kun pitäisi keittää teetä.
Projektin näillä tienoilla Ivan halusi myös ensimmäisen kerran osallistua itse siivoamiseen. Sanoimme hänelle että esimerkiksi vessa on vielä siivoamatta. Eipä aikaakaan kun Ivan tuli vessan kimpusta takaisin, sanoen ”for me, it looks clean now”. Käytyämme katsomassa vessaa huomasimme että Ivan oli vain suihkuttanut vessan suihkulla vettä lattialle ja julistanut homman valmiiksi. Kiitimme Ivania avusta ja totesimme keskenämme että vessan siivouksen lisäksi edessä olisi myös vessan kuivaus.
Saatuamme keittiön siivottua, siirryimme portaisiin, joita peitti pöly, musta lika sekä tummat varpaanjäljet joita navettatonttumme oli jättänyt jälkeensä. Tässä vaiheessa Ivan halusi, ikävä kyllä, kantaa jälleen oman kortensa kekoon, ja hankasi, vastustuksestamme huolimatta, puuportaita teräsvillalla sieltä täältä muutaman minuutin ajan ennen kuin sai tarpeekseen ja lähti ulos. Portaissa näkyy vielä tänäkin päivänä selviä läiskiä tästä hankaamisesta, ja epäilemättä näkyy myös silloin, kun ensimmäinen Mars-siirtokunta perustetaan.
Siivottuamme alakertaa jokusen tunnin ajan, alkoi tuloksia näkyä. Emme olleet uskoa kuinka valkoinen eteisen lattia todellisuudessa oli. Ilman Ivania homma myös eteni tehokkaasti ja mukavasti musiikin soidessa ja virvoitusjuomien kostuttaessa janoisten siivoojien kuivia ja kloorihöyryjen runtelemia kurkkuja. Ainoa negatiivinen puoli oli se, ettemme olleet muistaneet niin itsestäänselvää asiaa kuin kumihanskat. Kenelläkään meistä ei ollut pokkaa työntää paljasta kättään esimerkiksi vessan lattiakaivoon, joten se, ja muutama muu kohde oli pakko jättää seuraavaan kertaan.
Jossain yhdeksännen siivoustunnin tienoilla ulko-ovi kävi ja Ivan pöllähti eteiseen. Olin itse hankaamassa tuloksetta juuriharjalla levää ja Ivanin moottoriöljyjä pesuhuoneen lattiasta, kun Ivan katsoi minua eteisestä, naurahti, ja kysyi ”are you still cleaning?”. En vastannut.
Lopulta olimme saaneet alakerrastakin seinät, lattiat, ovet ja huonekalut pyykättyä. Kaiken kaikkiaan urakkaan oli kulunut aikaa kymmenen tuntia sekä useita litroja pesuaineita. Tuloksena huusholli oli puhtaampi kuin koskaan. Saimme kokea uusia tuntemuksia kun esimerkiksi keittiössä pystyi kävelemään ilman kenkiä ilman että mitään tarttui sukkiin, tai rusentui jalan alle.
Urakan jälkeen istuimme jonkin aikaa iltaa keittiössä. Ivan tuli keittiöön touhuamaan jotain epämääräistä ja muistutimme hänelle että voisi jatkossa siivota omat sotkunsa ja että kämpän pitäisi aina näyttää yhtä puhtaalta kuin nyt. Ivan vastasi ”are you kidding?” Lievästä vastustelusta huolimatta Ivan kuitenkin lupasi siivota jatkossa omat sotkunsa. Joskus neljän jälkeen aamuyöllä nukkumaan mennessäni kävelin Ivanin avoimen oven ohi ja siellähän se oli, hereillä ja tietokoneen ääressä, aikuisviihdettä selaamassa.
Siivouksen jälkeen oli mukava tunne että oli saanut jotain aikaan. Vaikka suurin osa ajastamme kuluikin nimenomaan Ivanin sotkujen siivoamiseen, käytimme myös tilaisuutta hyväksemme ja pesimme samalla kertaa myös jääkaapin ja uunin, sulatimme pakastimen ja pesimme ikkunat. En ole ikinä siivonnut yhdellä kertaa yhtä paljon. En edes armeijassa.
Ikävä kyllä emme tajunneet ottaa kämpästä ”ennen”-kuvia, mutta ”jälkeen”-kuvia otettiin kyllä senkin edestä. Tässä muutamia niistä:
Kuvista ei ehkä kovin hyvin välity tilojen leikkaussalinomainen steriiliys, mutta voin vakuuttaa että puhtaammaksi pinnat olisi saanut vain maalaamalla ne, tai rakentamalla koko talon uudestaan.
Ivanin kunniaksi on sanottava että hän kyllä yritti. Omalla tavallaan. Ensin siivota sotkuja ja myöhemmin ylläpitää siisteyttä. Ja onnistuikin siinä, muutaman päivän ajan.
Jos yllätystä mitattaisiin metreissä, emme yllättyneet edes puolikkaan nanometrin kymmenystä siitä että jo viikon sisällä Ivanin kauniit lupaukset olivat muuttuneet höyryksi ilmassa ja siivousyritykset huvenneet olemattomiin. Paluu arkeen oli fakta.
Siivouksemme oli kuitenkin ollut niin perusteellinen että edes Ivan ei kyennyt kämppää täysin alkuperäiseen tilaan palauttamaan. Epäilemättä jossain vaiheessa hän olisi tässä onnistunut, mutta siivousiltama jatkoineen oli kuitenkin kaikesta huolimatta sen verran positiivinen kokemus, että toistimme sen kevennettynä versiona jo muutaman viikon kuluttua ilman isompia ongelmia tai henkisiä kärsimyksiä.
Sillä kertaa muistimme jopa kumihanskat.
