keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Mafiatoverit, Luku II

Allmanin veljesten Statesboro blues jäi toiseksi kun iltaani alkoi häiritsemään keittiöstä kantautuva äänekäs mekkala. Mekkala johtui siitä, että Ivan oli tullut yläkerran keittiöön jonkun asiakkaansa, tai jonkun satunnaisen kadunmiehen kanssa, jolle halusi purkaa sydäntään – luonnollisestikin kengät jalassa.

Koska Ivan oli viime aikoina suoltanut lennokkaita tarinoita jahtaajistaan, arvasin että tulossa voisi olla mielenkiintoista blogimateriaalia. Laitoin musiikkia hieman hiljemmalle, joten kuulin keittiöstä kantautuvan kovaäänisen keskustelun kirkkaana uusiopaperioveni läpi.

Englanninkieltä härskisti pahoinpitelevästä keskustelusta selvisi että Ivanin pitäisi hakea tärkeitä asiakirjoja rajan takaa, mutta hän ei voi itse asiaa hoitaa koska joutuisi surmatuksi heti rajan ylitettyään. Ivan yritti ilmeisestikin saada halutonta asiakastaan tekemään pienen reissun itänaapuriin. Tästä varmempana vakuutena Ivan kysyi asiakkaaltaan, ikäänkuin viattomasti vihjaillen että ”onko sinulla Venäjän viisumia?” Tämä ei vaikuttanut kovin innokkaalta.

Keittiökeskustelun tuoksinassa Ivan mainitsi myös että häntä jahtaava henkilö on itse pahuus, ja että "hän on tappanut ennenkin". Ivan kuitenkin rauhoitti pelokasta asiakastaan vakuuttamalla että eivät ”he” sivullisille täällä Suomessa mitään tee. Tämä oli positiivinen uutinen myös minulle.

Keittiökeskustelun mukaan Venäjän mafian, tai mikä tämä mystinen ”he”/”hän” Ivanin tarinoissa ikinä onkaan, painostuskeinot eivät rajoitu pelkästään uhkailuun tai satunnaiseen korvien leikkelyyn. Ivanin korjaamiin autoihin oli nimittäin ilmestynyt naarmuja. Ivanin mukaan syyllinen oli joko mafia tai joku satunnainen ohikulkija. Tästä mieleeni muistui monet kerrat kun Ivan oli kiljunut parkkipaikalla tai oman huoneensa ikkunasta satunnaisille ihmisille "have you touched the gray car?! I know you did!". Kenties syyllinen on yön pimeydessä luikkiva Vladimir Putin. Autonkorjaaja itsehän ei naarmuja ollut voinut aiheuttaa, vaikka sisätiloissa tuhoaakin puoli kämppää teetä keittäessään.

Aikaisemmin kuvatun korvaepisodin jälkeen, ja autonkorjausten rahallisen jättipotin odotuttaessa itseään vanne alkoi kiristää Ivanin nuppia tavallistakin enemmän. Hermostuneisuus ja vainoharhaisuus lisääntyivät huomattavasti ja Ivanin maanisuus syveni. Ivan oli muun muassa lähes hyppäämässä ikkunasta ulos kun eräs Ivanin asiakas soitti ovikelloa ja Cestor ilmoitti Ivanille että häntä odotetaan ovella.

Eräs toinen esimerkki Ivanin rakoilevasta mielenterveydestä oli se, kun hän saapui eräänä iltana keittiöön mielipuolisesti myhäillen ja itsekseen hihittäen, jutellen samalla tyhjyyteen tuijottaen: "fuck, guys.... I'm going to be murdered". Tähän lausuntoon liittyviin kysymyksiin Ivan reagoi joko jättämällä kysyjän kokonaan huomioitta tai mutisemalla jotain Vladimir Putinista ja sulkeutumalla kuoreensa. Lasittuneet silmät ja tylsä hymy varmistivat että jatkokysymykset jäivät kysymättä.

Jonkun liittoutuneiden illanvieton yhteydessä spekuloimme sillä vaihtoehdolla, että mitäpä jos Ivan onkin itseasiassa entinen KGB:n agentti, joka jostain syystä olisi joutunut lähtemään pakoon Venäjältä ja yrittää nyt piiloutua Suomessa luoden imagoa, joka olisi mahdollisimman kaukana kyvykkäästä ja sivistyneestä vakoojasta, onnistuen siinä loistavasti. Päädyimme kuitenkin siihen, että tähän ei pystyisi edes parhaista parhain metodinäyttelijä ja että roolin ylläpito tuskin edellyttäisi jatkuvaa hellan unohtelua päälle tai roskien syömistä.

Ivanilla oli siis isoja velkoja Suomessa, mahdollisesti vielä isompia Venäjällä, mafian ulosottomiehet perässä ja autonkorjausbisneksen tulos näytti pakkasta. Kaikesta tästä huolimatta Ivanilla oli ratkaisu ongelmiinsa. Hänen mukaansa maailmassa oli olemassa yksi, ja vain yksi turvallinen paikka hänelle.

Ei ole tiedossa minkä loogisen, tai vähemmän loogisen päättelyketjun tuloksena Ivan oli tähän lopputulokseen päätynyt, mutta jossain vaiheessa hän alkoi kovaan ääneen julistaa että ainut turvallinen paikka maailmassa hänelle olisi Israelin armeija.

Luonnollisestikin.

Esimerkiksi joku pieni ja syrjäinen pohjoisnorjalainen kalastajakylä tai syvällä Amazonin viidakon uumenissa sijaitseva Manauksen miljoonakaupunki eivät ole Ivanille turvallisia asuinpaikkoja – kuten ei myöskään vaikkapa ylettömän turvaton Närpiö. Sen sijaan Israelin armeija ilmeisestikin on.

En tiedä kuinka perillä Ivan on viime aikojen maailmantilanteesta ja esimerkiksi siitä että Israel ei varsinaisesti ole se kaikkein rauhallisin paikka maailmassa. Tai että se ei myöskään ole parhaissa mahdollisissa väleissä Iranin kanssa, jonka johto on toverillisesti luvannut pyyhkiä Israelin maailmankartalta, mikäli käden ulottuville sattuu osumaan ydinase. Ehkäpä mahdollinen ydinsotakin kalpenisi sen rinnalla mitä ”hän” voisi Ivan-paralle tehdä jos tämän kiinni saisi.

Syy siihen miksi juuri Israelin armeija olisi Ivanille ainut turvallinen olinpaikka maailmassa jäi hämärän peittoon. Kenties tähän kysymykseen ei ylipäätään kannata mitään järkiperäistä syytä etsiäkään. Onhan kyseinen päähänpisto kuitenkin syntynyt rakkaan Ivanimme myrskyisässä pääkopassa – samoissa aivoissa, jotka olivat erittäin lähellä mullistaa maailman polttoainetalouden keksimällä uudenlaisen vetymoottorin.

Niinpä veikkasimmekin että Ivanin suuret ja kauaskantoiset suunnitelmat Israelista luvattuna maana paljastuisivat käytännön tasolla yhtä häilyviksi kuin hänen lupauksensa sulkea ulko-ovi yöksi tai olla polttamatta savukkeita sisällä.

Eipä aikaakaan kuin Ivan olikin taas parkkipaikalla hyörimässä jonkun auton ympärillä autuaana, ylävartalo paljaana ja takkuiset peikonkiharat öljyn tahraaman rikkinäisen lippalakin alta pursuten - höpöttämässä itsekseen jotain venäjäksi. Opelin jarrupaloista, tonnikalan sielunelämästä tai Israelin maahanmuuttopolitiikasta.

Ken tietää.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Tuomiopäivän taksikuski

Aikaisempia kirjoituksia selatessani huomasin, että sekä Cestor että Fabio ovat kirjoituksissaan maininneet ainakin kertaalleen jotain positiivista Ivanista. Minä puolestani en.

Jotta minunkin kirjoitukseni sisältäisivät edes jonkinlaisen positiivisen esimerkin Ivanin toimista kuluneen vuoden ajalta, päätin tarttua sulkakynään ja kirjoittaa vaihteeksi myönteisen kertomuksen jonkin Ivanin edesottamuksen tiimoilta. Ongelmana oli vain se, että tällaista edesottamusta on kovin kovin vaikea löytää. Useimmat mieleen tulevat Ivanin toimet ovat nimittäin tapauksia, joiden kohdalla Ivan joko tuhoaa, häiriköi, unohtaa, sotkee tai varastaa.

Cestor ja Fabio ovat jo muutaman esimerkin maininneet. Ivan on korjannut Cestorin pyörän ja kaivanut roskiksesta kämppäämme uuden mikroaaltouunin. Jääkö minulle enää mitään kirjoitettavaa? Jäävätkö Ivanin hyvät teot koko vuoden ajalta todella vain näihin kahteen tapaukseen?

Eivät. Ivan on nimittäin ojentanut sotkuisen, mutta auttavan kätensä myös minun suuntaani. Kyseessä oli melko lyhytkestoinen tapaus, siitä on melko kauan, mukaan liittyi osittain negatiivisiakin elementtejä, sekä tietynasteinen hengenvaara. Vuoden kuluessa kyseinen tapahtuma oli myös hautautunut jo erilaisten tuoreempien ja huomattavasti pahempien kokemusten alle, mutta siellä se oli, kaikesta huolimatta. Tämä on tarina tuosta tapauksesta.

Kyseessä oli muuan kirpeän kuulakka keväinen aamu. Olin raahautunut vielä osittain unessa muutaman kymmenen metrin matkan bussipysäkille ja liittynyt muiden siellä seisoskelevien aavemaisten hahmojen joukkoon. Hahmojen, jotka ilmiselvästi olivat myös joutuneet aikaisen herätyksen tragedian kärsimään. Olin matkalla kouluun ja bussin oli määrä saapua paikalle hetkenä minä hyvänsä. Bussin sijasta saapui kuitenkin jotain aivan muuta.

Yllätys oli täydellinen. Puolet aivoistani oli vielä unessa ja toinen puoli yritti pohtia oliko minulla varmasti housut jalassa. Jumiutuneessa tilassani en ollut huomannut Ivanin tuloa lainkaan. Havahduin vasta silloin, kun kohdalleni pysähtyi auto, joka ei ollut bussi. Ällistys olikin huomattava todetessanii että vanhassa pikku Fiatissa istui Ivan, joka tönäisi matkustajan puoleisen etuoven auki ja viittoi minua tulemaan kyytiin. Tilanteen yllättävyydestä johtuen en keksinyt mitään järkevää, tai muutakaan tapaa kieltäytyä tarjouksesta. Äimistyneenä ja pahaa aavistellen kiipesin Ivanin kyytiin.

Ensimmäinen havaintoni auton sisältä oli, että haju ei ollut läheskään niin paha kuin olin pelännyt. En kyennyt ymmärtämään miten tämä saattoi olla mahdollista sillä Ivan oli kuitenkin käyttänyt autoa jo useamman kuukauden. Pian sain kuitenkin muuta ajateltavaa. Näin sivupeilistä bussin ilmestyvän takanamme näkyviin tienmutkasta ja samalla Ivan polkaisi kaasun pohjaan, antoi kierrosten nousta punaisen pahemmalle puolelle ja nosti kytkintä.

Fiat nytkähti kerran ja sammui. Bussi ehti luoksemme ja pysähtyi taaksemme. Tukkiessamme siltä tehokkaasti pääsyn pysäkille, katselin anteeksipyytelevästi ihmisiä, jotka tuijottivat meitä pysäkiltä Ivanin kiroillessa vieressäni venäjäksi rattia hakaten. Lopulta pääsimme tuskastuttavan hitaasti bussin tieltä liikkeelle, mustan savupilven saattelemina ja Fiatin moottorin huutaessa kuin palava Brian Johnson.

Urhean Fiatin kiihdyttäessä vauhtia hitaasti mutta varmasti, yritin minimoida kyydistä mahdollisesti aiheutuvia vahinkoja kiskomalla turvavyötä esiin ja yrittäen saada sitä kiinni vastakappaleeseen. Ivan katsoi yrityksiäni hetken ja toteasi ”belts are broken” samalla kun lähestyimme ensimmäistä mutkaa nopeudella, joka oli jokseenkin täysin sopimaton autolle, joka ei ole mukana Formula 1 – sarjassa.

Tässä vaiheessa lukijan mielessä käväisee ajatus että liioittelen – että joko valehtelen tai en osaa ajaa autoa. Totuus on kuitenkin se, että Ivanin kääntäessä mutkaan auto kallistui erittäin rajusti, minä meinasin lentää penkiltä ratissa roikkuvan Ivanin päälle ja Fiatin renkaat ulvoivat parhaaseen Hollywood-tyyliin. Ivanin oikaistessa auton meinasin lyödä pääni sivuikkunasta läpi.

Matka kuitenkin jatkui. Ensimmäisten, kirkkaan punaisina loistavien liikennevalojen lähestyessä jalkani alkoi vaistomaisesti hakea jarrua. Ivan kuitenkin antoi auton rullata hitaasti lähes edessä olevan auton perään ennen kuin pysähtyi. Syykin selvisi pian. Kun valot muuttuvat vihreiksi, Fiat nytkähti ja sammui. Tarvittiin jälleen muutama yritys, raivokkaan korkeat kierrokset ja kolme kuutiometriä mustaa savua ennen kuin auto lähti liikkeelle. Tämä toistui joka kerta kun jouduimme liikennevaloihin pysähtymään.

Vaikka liikennevaloissa pysähdyttiin, jokaisen matkan varrelle osuvan mutkan Ivan ajoi samalla kuolemaa halveksuvalla nopeudella, höpisten samalla jotain epämääräistä jarruista ja vaihdelaatikosta. Ivanin puhetavan ja rämisevän Fiatin vuoksi en saanut juuri mitään selvää ja ehkäpä hyvä niin. Viimeisen mutkan kohdalla olin jo oppinut varautumaan ja nojaamaan mutkaan kilpamoottoripyöräilijän tavoin.

Lopulta olimme koulun pihassa. Ivan parkkeerasi lähes poikittain parkkiruutuun ja Fiat sammui välittömästi, varmasti yhtä kiitollisena matkan päättymisestä kuin minäkin. Kiitin Ivania kyydistä ja lähdin kävelemään koulun ovelle Ivanin asettuessa parkkipaikalle makuulle tutkimaan auton pohjaa.

On se vain myönnettävä, kyllä Ivan on minuakin auttanut. Ehdin koululle hyvissä ajoin ja ilman unisuuden hiventäkään.

Paluumatkan tulin bussilla.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Tuholaisia ja torjuntaa

No, tämä päivä oli pakko nähdä. Kuten osa teistä lukijoista jo kommenteissa aikoinaan ennusti, että ihme jos jätteiden jäljiltä ei muita elukoita tulisi meidän soluumme asumaan. - Nyt niitä tuli, ja paljon.

Päivä alkoi kuin muutkin päivät, menin keittiöön tekemään jotain pientä purtavaa, väistellen pahimpia jätöksiä, ja yrittäen löytää edes hieman hygieenisempaa työtilaa syötävän valmistamiseen. Siinä työtilaa etsiessäni satuin vilkaisemaan keittiön kattoa kohti ja aloin ihmettelemään, että mitä pieniä halkeamia tuolla oikein on. Niitä vähän aikaan tuijotettuani tein havainnoin jota en olisi halunnut tehdä - "halkeamat" näyttivät liikkuvan...

Silmälasit haettuani totuus paljastui minulle entistä kirkkaamin. Katossa majaili neljästä kuuteen kappaletta 1-2 cm:n pituisia pieniä kellertäviä toukkia. Se mistä toukat olivat peräisin oli vielä hämärän peitossa. Itselläni oli kuitenkin jo kiire ja en ennättänyt toukkia, tai niiden alkuperää tarkemmin tutkimaan. Ilmoitin löydöstäni Cestorille ja kaukolle, ja kehotin heitä tutkimaan löytöäni tarkemmin.

Cestor ja kauko tarttuivatkin tuumasta toimeen ja alkoivat jäljittämään uusien asukkaidemme alkuperää. Kuin vihikoirat he seurasivat toukkien jättämää hajujälkeä ja jäljittivät toukkien sijaintia... Tai totta puhuen suunnistivat suoraan Ivanin kuivamuonakaappia tutkimaan. Kaapin ovea raotettuaan he huomasivat muutaman toukan ja pari perhosta muistuttavaa otusta kaapin takaseinässä. Tämä riitti heille todisteeksi, että toukat ovat jostain kaapissa olevasta pussista peräisin. Muutaman minuutin kaapin sisältöä analysoiden, tutkijatiimimme päätyi avoimen kaurapuuropussin pariin. Tuijotettuaan pussin sisältöä tovin, he huomasivat sen sisällön liikkuvan ja kuhisevan elämää...



Kenties jo hieman hulluiksi Ivanin keskuudessa tulleet Cestor ja kauko keksivät aloittaa uudenkaltaisen vielä nimeättömän seurapelin. Nimitys "Toukan metsästys" kaiketi kuvaa parhaiten seuraavia tapahtumia.

Touhutiimimme aloitti pelin levittämällä ruokapöydälle pari sanomalehteä ja kaatamalla puuropussin sisällön lehtien päälle. Pussin kauheudet valkenivat heille nopeasti. Toukkia oli paljon, todella paljon... Yksitellen kerättyään kaikki toukat vanhaan tyhjään Sangria-pulloon sekä seottuaan laskutoimituksissaan muutamaan otteeseen, he saivat lopulliseksi saldokseen yli 90 toukkaa. Ja teille arvoisat lukijat ikuistimme saaliin useaan valokuvaan sekä videoon. Olkaa hyvät, ja anteeksi.



Ja sitten se video (anteeksi nyt vielä kerran):



Ivan ei operaation aikaan ollut paikalla ja hyvä niin, koska hän todennäköisesti olisi syönyt pussin sisällön kehuen proteiinipitoista annostaan.

Keittiö näytti olevan puhdas tuholaisista ja ainut muisto heidän olemmassa olostaan oli pulloon vangiksi kerätyt toukat.

Koitti uusi aamu, ja keittiöön mennessä katossa oli n. 10 toukkaa lisää. Pullosta nämä kaverit eivät voineet karata vaan uudet ystävämme olivat tulleet katon ja seinän välisistä muutaman senttimetrin korkuisista raoista, joita asuntomme on siis täynnä. Lisäksi osa toukista oli jo ehtinyt kehittyä lentäviksi elukoiksi. Tilanne alkoi vaikuttamaan mahdottomalta ja lähdin kaukon avustuksella selvittämään mitä helvetin otuksia tänne on pesiytynyt. Parinkymmenen minuutin googlailun jälkeen olimme sataprosenttisen varmoja, että keittiössämme asui Intialainen Jauhokoisa, muutaman sukupolven kera.

Lajimäärityksen jälkeen totesimme, että ainut vaihtoehto on ilmoittaa vuokranantajalle, että meillä olisi täällä paha tuholaisongelma Ivanin lisäksi. Homma etenikin ilmoituksen jälkeen vauhdikkaasti ja vuokranantajamme ilmoitti asiasta huoltoyhtiöön. Tästä muutaman päivän kuluttua minulle soitti herra myrkyttäjä ja pahoitteli, että ei ole aikasemmin ollut yhteydessä. Harmi vaan, että myrkyttäjä soitti ilmoittaakseen olevansa flunssassa ja ei pysty tuholaisia karkoittamaan vasta kuin puolentoista viikon päästä.

Ivania vuoden kestäneenä ei muutama jauhokoisa tuntunut enää missään. Aloitimme liittoutuneiden kanssa ryhmäterapiapelin, jossa metsästimme lentäviä koisia liiskaten niitä 1,5 viikon aikana yhteensä noin 100 kappaletta. Myrkyttäjällekin jäi vielä hyvin työsarkaa, koska vaikka kaikki näkyvissä olevat koisat saikin tapettua, seuraavana aamuna niitä oli jälleen 3-10 kappaletta lisää. Lopullisissa tuloksissa kauko onnistui nappaamaan pelissämme voiton 39 tapolla.

Herra myrkyttäjä vihdoin saapui ja käsitteli koko asunnon jollain hyönteisille tarkoitetulla hermomyrkyllä, vakuuttaen että se ei ole ihmisille ollenkaan vaarallista. Kunhan ei mene missään nimessä kahteen tuntiin lähellekkään myrkytettyjä alueita...

Myrkky tepsi, toukat ja koisat hävisivät, Ivan valitettavasti ei.

Myrkyttäjän poistuessa hän tokaisi, että ei ole koskaan nähnyt näin paljon koisia muualla kuin leipomoissa, joissa ne kuulemma tykkäväät asustaa. Kai tuota voi pitää jonkin asteisena saavutuksena, ellei jopa kohteliasuutena myrkyttäjän puolelta.

Kiitos myrkyttäjälle ja uusia otuksia odotellessa.

perjantai 31. lokakuuta 2008

Mafiatoverit, Osa 1

On tavanomainen iltapäivä pienen pienessä soluyksikössämme. Olen keittiössä tekemässä ruokaa ja Ivan seisoo vieressäni paidatta ja törkyinen teemuki kädessään höpisemässä innokkaasti jotain siitä miten hän on lähes valmis aloittamaan autojen ruiskumaalaamisen, mutta ei vielä ole aivan saanut koodattua matemaattista funktiota joka määrittäisi oikeat värivivahteet – tai jotakin sinnepäin. Minä nyökkäilen, hämmennän makarooneja ja pohdin samalla ehdinkö vielä käydä salilla ennen Housea.

Jossakin vaiheessa Ivan päättää lopettaa monologinsa ja kääntyy lähteäkseen. Huomaan että Ivanin toisessa korvassa on jotakin erikoista. Tarkemmin sanottuna se on sinisen eristeteipin peitossa. Eristeteipillä on korvaan teipattu jonkinlainen tuppo joka tarkemmin katsottuna paljastuu vessapaperiksi.

Uteliaisuuteni herää ja kysyn Ivanilta mikä hänen korvaansa vaivaa. Ivan tuijottaa minua hetken ja vastaa hiljaa että minun ei olisi pitänyt nähdä sitä. Seuraa pieni tauko jonka jälkeen hän sanoo että hänellä on pieniä ongelmia venäläisten rikollisten kanssa. Olen alkaa nauramaan ääneen kun Ivanin surrealistisen elämän pyörteissä yhtään mikään ei tunnu olevan liian kaukaa haettua.

Pokkani kuitenkin pitää ja alan kyselemään asiasta lisää. Ivan on aika vaitonainen korvastaan. Keskustelun aikana käy kuitenkin epäsuorasti ilmi, että Ivan on ilmeisesti jossain vaiheessa Venäjällä elellessään ajautunut jonkinlaiseen velkasuhteeseen jonkin lain laveammalla puolella viihtyvän tahon kanssa. Tämä on mahdollisesti ollut osasyynä Ivanin livahtamiseen Suomen puolelle sekä myös motivoinut Ivania autonkorjausbisneksen aloittamiseen.

Ivan ei kuitenkaan onnistunut jättämään huoliaan taakseen siirtyessään kymmenien tuhansien järvien ja satojen tuhansien mykkinä jurottavien työmatkapendelöijien maahan. Kun suomalaiset velkojat lähestyviät puuttuvien maksusuoritusten tiimoilta Ivania kohteliaasti kirjallisilla maksukehotuksilla, Venäjän mafia leikkaa häneltä korvan irti.

No, ehkä korvasta on vielä jotain jäljellä vessapaperin ja eristeteipin alla, emme voi tietää. Karu totuus on kuitenkin se, että Ivan kulki teipit päässään monta viikkoa, joten ihan mitättömästä naarmusta tuskin on kysymys.

Kun Ivan kirkuu yöllä venäjäksi jotain parkkipaikalla, ehkäpä hän ei kiistelekään oman päänsä sisällä olevan alter egonsa kanssa vaan yrittää neuvotella lisää maksuaikaa mafiatoverilta, jonka toimenkuvaan kuuluu suorittaa pikaista plastiikkakirurgiaa ilman asianmukaisia lupia, välineitä – tai puudutuksia.

Lääkärin puheilla Ivan ei asiantilan johdosta ole luultavasti kuitenkaan käynyt – lääkärit Suomessa kun tuskin käyttävät sidetarpeina eristeteippiä ja vessapaperia. Kenties Ivan luottaa omiin kenttäsidontataitohinsa tarpeeksi eikä näe tarpeelliseksi maksaa tähtitieteellisiä summia lääkärin palveluksista. Tai ehkä hän ei ole halukas kuvailemaan vamman alkuperää.

Ymmärrän hyvin jos lukija tuntee tässä vaiheessa jonkinlaista epäuskoa, irtonaisista korvista kun puhutaan. Asioihin onkin aina hyvä suhtautua skeptisesti, erityisesti silloin kun ne on löydetty Internetin syövereistä. Epäuskoa kuitenkin lievittänee se että me liittoutuneet emme ole ainoita jotka Ivanin korvateippejä ovat ihmetelleet. Sekä asuinalueellamme, että koulullamme ovat monet tätä tee-se-itse-kenttäsidosta ihmetelleet. Todennäköisesti myös jotkut blogimme lukijoista ovat omakohtaisesti sen bonganneet.

Ivanin ollessa kyseessä ainakaan kaikkia hänen kertomuksiaan ei liene syytä purematta niellä. Jotkin niistä ovat nimittäin vähintäänkin epäuskottavia. Vai mitä sanotte siitä että itse Venäjän pääministeri Vladimir Putin on yksi Ivanin vainoojista. Ivanin sanoin: "It is not easy to survive when the prime minister of the biggest country in the world is trying to kill you."

Koska emme halua yltiöpäisesti heittäytyä tähän harhaiseen maailmaan, joka Ivanin pääkopassa velloo, pohtikaamme korvan kohtalolle muita mahdollisia selityksiä.

Ivanin turvatoimet hitsaamisen, rälläköinnin ja yleisesti työkalujen käytön suhteen ovat vähintäänkin puutteellisia. Mies joka hitsaa sisätiloissa ilman suojalaseja ja käynnistää osittain puretun mikroaaltouunin nähdäkseen tuleeko siitä mikroaaltoja, saattaa hyvinkin joskus loukata itsensä touhutessaan.

Ivanin tuntien on myös hyvin mahdollista, että hän on loukannut korvansa kiljuttuaan jonain perjantaiyönä räävittömyyksiä väärälle henkilölle tai joutuessaan tekemisiin ”entisen” omistajan kanssa "löytäessään" taas yhtä uutta maastopyörää "roskiksesta".

Mutta mikäli osassa Ivanin puheista onkin perää (jätämme herra Putinin tästä pohdiskelusta pois), se tarkoittaisi sitä, että hänen venäläiset vainoojansa ovat ulottaneet otteensa rajan yli ja silponeet Ivania puuttuvien ruplien vuoksi jossain lähiseudulla. Tämä puolestaan tarkoittaisi sitä, että Ivanin asuinpaikka on Uralin Cosa Nostran tiedossa ja että Ivanin liikkeitä seurataan. Kenties meidän liittoutuneidenkin roolia tässä vyyhdissä on jossain mafiatoverien viikkopalaverissa käsitelty. Täytyykin toivoa, että kukaan blogin lukijoista ei leikkele työkseen ihmisiltä korvia.

Korvan silpominen ei tehnyt Ivanista tehokasta ja tunnollista autonkorjaajaa. Pätkätöistä tuli potkuja ja vuokranantajakin yritti vielä "varastaa" Ivanilta rahaa vesivahinkolaskun muodossa. Oletettavasti nämä tekijät aiheuttivat sen että Ivanin maksujärjestelyt Venäjän suuntaan eivät sujuneet odotetulla tavalla ja niinpä Ivan alkoi, ainakin omassa mielessään, olla vaarassa menettää muutakin kuin korvansa.

Ajan kuluessa Ivanin vainoharhaisuus alkoi pikkuhiljaa isääntyä. Samalla Ivanin väitteet häntä vainoavista rikollisista alkoivat herättää kasvavaa huomiota myös liittoutuneiden keskuudessa.

Eräällä ostosreissulla huomasin epäilyttävän näköisen miehen vilkuilevan minua kauppakeskuksessa. Myöhemmin näin saman hyypiön bussissa ja mielessäni kävi että jospa Ivanin tarinoissa olisikin jotain perää. Tyyppi jäi kuitenkin kyydistä kauan ennen minua ja saatoin huokaista helpotuksesta. Tai ehkäpä kyseessä olikin taitava varjostaja, joka oli huomannut minun huomanneen hänet ja jäi kyydistä hälventääkseen epäilyni. Ehkäpä minulla on jossain Moskovan vartioidussa arkistohuoneessa oma kansioni, jossa on maininta että kauppareissulla numero 295 ostin jauhelihaa, maitorahkaa ja appelsiineja.

Tämän piinaavan takaa-ajotarinan seuraavassa osassa tilanne, ja Ivanin ruuvi, kiristyvät entisestään. Selvitämme myös Ivanin pakosuunnitelmia, mahdollista uhkaa meille sekä valotamme muutamia yksityiskohtia Ivania jahtaavista tahoista.

Jos meitä ei vaienneta ennen sitä.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Raivaustyötä hurrikaani Ivanin tuhoalueella

Oltuamme jo yli puoli vuotta asuneet Ivanin kanssa, olimme tulleet huolestuttavan pahasti turtuneiksi hänen synnyttämäänsä sotkun ja lian vyörymään, joka kulkutaudin lailla levitti lonkeroitaan läpi koko asumuksemme. Näin ollen olimme alkaneet pitää normaalina asiantilana sitä soran, kuivuneiden lehtien ja keppien muodostamaa mattoa joka lattioitamme peitti, sitä palaneiden ruokalajien kirjoa, jolla lietemme oli päällystetty ja sitä mustien kädenjälkien lajitelmaa, joka sai huoneistomme seinät näyttämään aborginaalien luolamaalaukselta.

Tähän pitkän altistumisen aikaansaamaan turtuneisuuden tilaan oli kuitenkin tulossa muutos. Muutoksen airueena toimi muuan keltainen paperilappu joka eräänä päivänä oli mystisesti keittiömme pöydälle ilmestynyt.

Kyseessä oli tietenkin siivouskehotuslappunen, jonka vuokranantajamme lähettämä tarkastaja oli jälkeensä jättänyt. Emme tiedä mistä syystä tarkastaja oli kämpässämme vieraillut, mutta oletamme että syynä olivat Ivanin toimista tekemämme valitukset, joista palkkana siis saimme eteemme siivouskehotuksen, jossa oli enemmän rukseja kuin useimmissa lottokupongeissa.

Kämppämme yhteiset tilat kuuluvat yhteisen ylläpitovastuun piikkiin ja siivouskehotuksen huomioitta jättäminen johtaisi siihen että vuokranantaja siivouttaisi lopulta tilat ammattilaisilla ja me maksaisimme kulut, jotka eivät todellakaan olisi pienet. Niinpä päätös jatkotoimenpiteistä oli helppo. Oma kirjallinen valituksemme oli aiheuttanut sen, että me liittoutuneet saisimme omin käsin siivota kaikki Ivanin sotkut ennen uusintatarkastusta.

Sanoin omin käsin siksi, koska vaikka Ivan oli periaatteessa myös siivousvastuullinen, emme todellakaan halunneet hänen ”apuaan”. Tiesimme tässä vaiheessa nimittäin jo katkerasta kokemuksesta että siitä koituisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Toivoimmekin voivamme hoitaa urakan ilman Ivanin osallistumista.

Kuten kaikissa vaikeissa operaatioissa, tässäkin oikea varustautuminen oli elintärkeää. Olimme sopineet pyhittävämme erään perjantai-illan kokonaan siivoamiselle ja olimme kukin ostaneet siivousvälineitä projektia varten. Ostosreissujen tuloksena keittiön pöydälle kasattiin suuret määrät rättejä, harjoja ja karhunkieliä, mutta ennen kaikkea pesuaineita. Arsenaalissamme oli litratolkulla myrkkyjä, joista jokaisessa oli jonkinlaista varoitustarraa kyljessä. Tiesimme että urakasta ei tulisi helppo.

Tämä käsitys vahvistui entisestään kolmen tunnin kuluttua, kun olimme saaneet vasta keittiön siivottua. Tänä aikana Ivan oli tullut muutaman kerran puolialasti keittiöön toimiamme ihmettelemään. Samalla Ivan kyseli moneen kertaan että onko liesi kohta putsattu, hänen kun pitäisi keittää teetä.

Projektin näillä tienoilla Ivan halusi myös ensimmäisen kerran osallistua itse siivoamiseen. Sanoimme hänelle että esimerkiksi vessa on vielä siivoamatta. Eipä aikaakaan kun Ivan tuli vessan kimpusta takaisin, sanoen ”for me, it looks clean now”. Käytyämme katsomassa vessaa huomasimme että Ivan oli vain suihkuttanut vessan suihkulla vettä lattialle ja julistanut homman valmiiksi. Kiitimme Ivania avusta ja totesimme keskenämme että vessan siivouksen lisäksi edessä olisi myös vessan kuivaus.

Saatuamme keittiön siivottua, siirryimme portaisiin, joita peitti pöly, musta lika sekä tummat varpaanjäljet joita navettatonttumme oli jättänyt jälkeensä. Tässä vaiheessa Ivan halusi, ikävä kyllä, kantaa jälleen oman kortensa kekoon, ja hankasi, vastustuksestamme huolimatta, puuportaita teräsvillalla sieltä täältä muutaman minuutin ajan ennen kuin sai tarpeekseen ja lähti ulos. Portaissa näkyy vielä tänäkin päivänä selviä läiskiä tästä hankaamisesta, ja epäilemättä näkyy myös silloin, kun ensimmäinen Mars-siirtokunta perustetaan.

Siivottuamme alakertaa jokusen tunnin ajan, alkoi tuloksia näkyä. Emme olleet uskoa kuinka valkoinen eteisen lattia todellisuudessa oli. Ilman Ivania homma myös eteni tehokkaasti ja mukavasti musiikin soidessa ja virvoitusjuomien kostuttaessa janoisten siivoojien kuivia ja kloorihöyryjen runtelemia kurkkuja. Ainoa negatiivinen puoli oli se, ettemme olleet muistaneet niin itsestäänselvää asiaa kuin kumihanskat. Kenelläkään meistä ei ollut pokkaa työntää paljasta kättään esimerkiksi vessan lattiakaivoon, joten se, ja muutama muu kohde oli pakko jättää seuraavaan kertaan.

Jossain yhdeksännen siivoustunnin tienoilla ulko-ovi kävi ja Ivan pöllähti eteiseen. Olin itse hankaamassa tuloksetta juuriharjalla levää ja Ivanin moottoriöljyjä pesuhuoneen lattiasta, kun Ivan katsoi minua eteisestä, naurahti, ja kysyi ”are you still cleaning?”. En vastannut.

Lopulta olimme saaneet alakerrastakin seinät, lattiat, ovet ja huonekalut pyykättyä. Kaiken kaikkiaan urakkaan oli kulunut aikaa kymmenen tuntia sekä useita litroja pesuaineita. Tuloksena huusholli oli puhtaampi kuin koskaan. Saimme kokea uusia tuntemuksia kun esimerkiksi keittiössä pystyi kävelemään ilman kenkiä ilman että mitään tarttui sukkiin, tai rusentui jalan alle.

Urakan jälkeen istuimme jonkin aikaa iltaa keittiössä. Ivan tuli keittiöön touhuamaan jotain epämääräistä ja muistutimme hänelle että voisi jatkossa siivota omat sotkunsa ja että kämpän pitäisi aina näyttää yhtä puhtaalta kuin nyt. Ivan vastasi ”are you kidding?” Lievästä vastustelusta huolimatta Ivan kuitenkin lupasi siivota jatkossa omat sotkunsa. Joskus neljän jälkeen aamuyöllä nukkumaan mennessäni kävelin Ivanin avoimen oven ohi ja siellähän se oli, hereillä ja tietokoneen ääressä, aikuisviihdettä selaamassa.

Siivouksen jälkeen oli mukava tunne että oli saanut jotain aikaan. Vaikka suurin osa ajastamme kuluikin nimenomaan Ivanin sotkujen siivoamiseen, käytimme myös tilaisuutta hyväksemme ja pesimme samalla kertaa myös jääkaapin ja uunin, sulatimme pakastimen ja pesimme ikkunat. En ole ikinä siivonnut yhdellä kertaa yhtä paljon. En edes armeijassa.

Ikävä kyllä emme tajunneet ottaa kämpästä ”ennen”-kuvia, mutta ”jälkeen”-kuvia otettiin kyllä senkin edestä. Tässä muutamia niistä:

Kuvista ei ehkä kovin hyvin välity tilojen leikkaussalinomainen steriiliys, mutta voin vakuuttaa että puhtaammaksi pinnat olisi saanut vain maalaamalla ne, tai rakentamalla koko talon uudestaan.

Ivanin kunniaksi on sanottava että hän kyllä yritti. Omalla tavallaan. Ensin siivota sotkuja ja myöhemmin ylläpitää siisteyttä. Ja onnistuikin siinä, muutaman päivän ajan.

Jos yllätystä mitattaisiin metreissä, emme yllättyneet edes puolikkaan nanometrin kymmenystä siitä että jo viikon sisällä Ivanin kauniit lupaukset olivat muuttuneet höyryksi ilmassa ja siivousyritykset huvenneet olemattomiin. Paluu arkeen oli fakta.

Siivouksemme oli kuitenkin ollut niin perusteellinen että edes Ivan ei kyennyt kämppää täysin alkuperäiseen tilaan palauttamaan. Epäilemättä jossain vaiheessa hän olisi tässä onnistunut, mutta siivousiltama jatkoineen oli kuitenkin kaikesta huolimatta sen verran positiivinen kokemus, että toistimme sen kevennettynä versiona jo muutaman viikon kuluttua ilman isompia ongelmia tai henkisiä kärsimyksiä.

Sillä kertaa muistimme jopa kumihanskat.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Puolialaston venäläinen kokki (osa 1)

Pitkän kirjoitustauon jälkeen päästään viettämään viikonloppua herkullisten ja jännittävien ruokaohjeiden parissa. Luonnollisesti kaikki tässä moniosaisessa kirjoituksessa mainitut reseptit ovat Ivanin taidokasta, omaperäistä ja suorastaan ”nerokasta” käsialaa.

Jotta saisit blogistamme konkreettisemman elämyksen, voit tulevien ruokaohjeiden avulla luoda kotisi keittiöön kommuuniamme vastaavan ”Ivanilaisen”, silmiä kirvelevän ilmapiirin. Halutessasi voit jakaa sitä myös perheesi ja ystäviesi kesken tarjoamalla heille valmistamiasi ruokia. Henkilökohtaisesti en tarjoaisi näitä sapuskoja edes pahimmalle vihollisellenikaan, mutta joillekin nämä ruoat tarjoavat varmasti eräänlaisen kulttuurielämyksen – tai shokin.

Joten eiköhän pidemmittä puheitta kaiveta pannut ja kattilat kaapista, pistetään hella tuleen, poistetaan palohälyttimestä paristot ja aletaan valmistamaan herkullisia kotiruokia ála Ivan.

Alkuvalmistelut ovat aina tärkeitä ruoanlaitossa. Myös Ivan on tämän asian huomannut, ja noudattaa rutiinin omaisesti omia käyttäytymismallejaan. Tässä Ivanin yleisin käyttäyminen ennen ruoanlaittoa.
  1. Käynnistä 1-2 lieden levyä, ja anna niiden lämmetä 30-60 minuuttia ennen ruoanlaiton aloitusta (punainen väri kertoo, kun liesi on sopivan kuuma)
  2. Odotellessasi lähde ulos korjaamaan autoja
  3. Käynnistä levyt uudelleen jos joku on sattumoisin ne käynyt sammuttamassa
  4. Lähde ulos korjaamaan autoja tai muuten vain touhuamaan omia askareita
  5. Unohda, että aioit valmistaa ruokaa.
Edellä mainittu tapahtumaketju voi toistua saman päivän aikana useaan otteeseen, tai mahdollisesti koko ruoanlaitto siirtyy seuraavaan päivään.

Monelle teistä alkuvalmisteluihin saattaisi kuulua myös käsien pesu, mutta niin kuin kaukon hygieniakirjoituksen toisesta osasta monelle varmasti asia tuli harvinaisen selväksi. Ivan ei ikinä pese käsiään. Sen takia myös teille blogin lukijoille jotka aikovat näitä ruokia kotona valmistaa, on äärimmäisen tärkeää olla pesemättä käsiä useaan päivään sekä uittaa niitä moottoriöljyssä muutaman tunnin verran. Vain silloin voit saada ruokaan aidon ja oikean, tunteella ja taidolla tehdyn Ivanilaisen keittiön maun.

Tässä kirjoituksen ensimmäisessä osassa otamme pehmeän laskun Ivanilaiseen keittiöön ja valmistamme Kello viiden teen.

Resepti on yksinkertainen: 3 dl vettä, sekä 1 teepussi.

Kaada kattilaan 3 dl vettä ja odota, että vesi alkaa kiehua. Huomattuasi, että vesi kiehuu odota niin kauan kunnes vesi on haihtunut pois. Lisää tarvittaessa toinen annos vettä. Kaada kiehuva vesi teemukiin ja hauduta teepussia vedessä n. 3 minuuttia. Tee on valmis.

Valmistuksessa saattaa kuitenkin ilmetä ongelmia. Esimerkiksi teepussi voi hajota liiallisen hauduttamisen seurauksena, jolloin mukiin voi jäädä (teelehtien) jätöksiä (kuva 1). Jos vesi ehtii jäähtyä, on Ivan kehittänyt näppärän tavan saada se uudelleen lämmitettyä (kuva2).



Seuraavassa osassa päästäänkin jo tositoimiin ja valmistamaan mjakaroonia, savustettua riisiä ja lihaisia salaattipihvejä.

lauantai 23. elokuuta 2008

Peikkometsän prinssi, Luku III

Näin olemme saapuneet tämän jatkokertomuksen kolmanteen osaan, joka myös päättää koko saagan. On aika ottaa nenästä kiinni ja sukeltaa antisankarimme pesäluolaan. Tämän sukelluksen aikana selvitämme näyttääkö Ivanin asumus huonekalumainoksen kliiniseltä mallikodilta vai tehomaatalouden jaloista evakkoon lähteneen psykoottisen navettatontun asuinkololta.

Ivanin huone, tai tarkemmin sanoen pesäonkalo, on täysin omaa luokkaansa. Koska Ivanilla on tapana pitää oveaan selkosen selällään päiväkausia, on muiden mahdoton olla näkemättä pesän saastaista sisältöä. Ja siinä sitä onkin katseltavaa kerrakseen. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa sisätiloissa. Ulkonakin vain muutaman kerran ja silloin yläpuolella liiteli valtava parvi lokkeja.

Ivan on hamstraaja. Hän kerää erityisesti roskiksesta löydettyjä rikkinäisiä esineitä eikä varsinaisesti heitä mitään pois. Niinpä rikkinäinen roju täyttää Ivanin huoneen jokaisen sopukan. Kun sekaan lisätään vielä ulkoa kulkeutunut sora, multa ja roskat sekä lattialle levitetyt laskut, koulupaperit ynnä muut dokumentit sekä suuri määrä erilaisia autonosia, työkaluja, vaatteita, ruuanlaittovälineitä, jätesäkkejä, patjoja, kaljatölkkejä, ruuantähteitä ja tupakantumppeja, saadaan tulokseksi jokseenkin täydellisesti varustettu Ivan-peikon pesäluola. Kokonaisuuden kruunaa vielä räjähtänyt spray-maalipullo, joka on levittänyt sisältönsä pitkin poikin tätä sisustustaiteen riemuvoittoa.

Tavaramäärän kuvaileminen ei yksinään vielä riitä antamaan riittävän kattavaa kuvaa pesäluolan sisustusarkkitehtuurista, vaan lisäksi täytyy antaa jonkinlainen käytännön esimerkki törkyisyyden tasosta. Yksi tällainen esimerkki voisi olla se, että pahimmillaan Ivanin huoneessa ei ole mahdollista edetä normaalisti kävellen, koska lattian peittää ohuimmillaankin polven korkuinen romukerros eikä paljasta lattiapintaa ole näkyvissä. Kenties tehokkain etenemismuoto rojumeressä olisikin reipas rintauinti.

YIT teki taannoin yllätystarkastuksen Ivanin huoneeseen ja äänistä päätellen tarkastajat järkyttyivät suuresti näkemästään ja haistamastaan. ”Täältä se haju tulee” ja ”Uskomaton läävä” olivat kommentit ennen kuin tarkastajat lähtivät yskien ulos. Luonnollisestikaan tarkastus ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin vuokranantajan puolelta.

Monet lukijat ovat vaatineet kuvia, ja on totta että pelkässä tekstimuodossa tämä juttu jäisi varsin pahasti lukijan mielikuvituksen varaan. Ongelmana on kuitenkin se, että vaikka Ivanin ovi olisikin auki niin emme tietenkään voi tänne mitään kuvia toisen ihm...olennon yksityisestä huoneesta kaiken maailman ihmeteltäväksi laittaa.

Jonkinlaista visuaalista mielikuvaa voi kuitenkin huoneesta saada oheisista kuvista jossa Ivan on kasannut osan huoneensa sisällöstä yhteisiin tiloihin etsiessään jotain tärkeää dokumenttia arkistointijärjestelmänsä syövereistä. Huomionarvoista on, että vaikka yläkerran yhteiset tilat täyttyivät Ivanin romuista, hänen huoneensa oli edelleen niin täynnä törkyä ettei lattiaa ollut näkyvissä.












Ivanin kanssa eläessä ei voi välttyä ajatukselta että jakaa huoneiston jonkin eläimen kanssa. Ivanin aiheuttama sotku on niin totaalisen epäinhimillistä, että sen rinnalla oma huone tuntuu sotkuisimmillaankin kuin steriililtä leikkaussalilta. Vielä Ivanin sotkemiskykyä ihmeellisempi ja käsittämättömämpi on hänen kykynsä ja halunsa asua ja elää tämän sotkun keskellä.

Luonnollisesti sotku ei rajoitu vain Ivanin omaan huoneeseen, vaan leviää myös yleisiin tiloihin, joista me muut turhaan yritämme sitä siivota. Tuntuu, että Ivan valtaa alaa, eli sotkee ja levittää rojujaan niin tehokkaasti, että vastaan on lähes mahdoton taistella. Yhden suursiivouksen jälkeen kestää vain muutamia päiviä ennenkuin kämppä on taas täynnä autonosia ja keittiöön kävelemiseen sekä ruuanlaittoon tarvitaan sisäkenkiä ja kumihanskoja.

Ivanin epäinhimillisestä käytöksestä ja elintavoista huolimatta tämän ulkomuoto on kuitenkin siinä määrin ihmisen kaltainen, että emme ainakaan kovin suurella varmuudella voine lukea häntä kuuluvaksi esimerkiksi ihmisapinoiden tai alempien kädellisten lahkoihin. Vahvin vaihtoehto lieneekin siis, että keskuudessamme elävä olento kuuluu jonkinlaisten peikkojen, maahisten tai menninkäisten heimoon. Kenties DNA-testi kertoisi totuuden Ivanin syntyperästä.

Varmaa on vain se, että Ivanin entiset seinä- tai maakolonaapurit huokaisivat helpotuksesta viime syksynä, kun Ivanin matka kävi kohti Suomenmaata. Peikkometsän prinssin oli tullut aika merkata itselleen oma reviiri – oma valtakunta.

Ja sen hän tosiaan teki.

maanantai 18. elokuuta 2008

Ivan NEEDS

Aikaisempia merkintöjämme lukemalla tarkkaavaisimmat lukijat ovat saattaneet panna merkille, että Ivanin luonteenlaatu ja sosiaaliset käyttäytymismallit poikkeavat totutuista.

Ivanilla on tapana lainata paljon esineitä eri lähteistä ja palauttaa ne, tai olla palauttamatta (palauttamatta jäänyt esine on esimerkiksi kaukon veitsi, joka myöhemmin löytyi vääntyneenä ja kärki katkenneena autonkorjaustavaroiden joukosta). Ennen kaikkea Ivanin luja luonne vaatii häntä tarttumaan tuumasta toimeen välittömästi ja määrätietoisesti. Kun Ivan tarvitsee, Ivan kertoo sen. Tai jättää kertomatta, mutta toimii.

Yksi Ivanin luvattomasti lainaama, mutta palauttama käyttöesine on henkilökohtaisessa omistuksessa oleva valkoinen pölynimurini. Käytettyään imuria siivoamiseen tai johonkin muuhun eriskummalliseen touhuunsa, Ivan palautti kapineen paikoilleen asiaankuuluvasti. Käytön jälkeen vehkeen molemmat renkaat olivat kuitenkin irronneet, ja kalistettaessa imuria se laski alleen mustaa vetistä liejua, kuin Ivanin musta automobiili konsanaan.

Ivanin tajun mukaan lainasta kuuluu ilmoittaa jälkikäteen, tai olla ilmoittamatta. Silloin tällöin Ivanin lainaamista on vaikea erottaa anastuksesta, artikkelin luvattomasta käyttöönotosta tai muista laittomuuksista. Usein itse hukkaamiksi luulemiaan esineitä saa takaisin päivien tai viikkojen lainalta, kun keksii kysyä Ivanilta, onko hän nähnyt hukkaan joutuneita tavaroita.

Erään virkistysillan päätteeksi jätin erehdyksissäni kamerani keittiön pöydälle. Pelastin sen onnellisena seuraavana päivänä ja vein omaan turvaani. Ivan oli osannut palauttaa kameran täsmälleen sille paikalle, jolle olin sen jättänyt. Kamera oli kunnossa, vaikkain hieman likainen, rasvainen ja täynnä kuvia autojen tekniikasta ja maalipinnoista. Komea asukkimme oli napannut myös muutaman kuvan itsestään ja paidattomasta ylävartalostaan, joten luvaton laina ei jäänyt tällä kertaa Ivanin omaksi salaisuudeksi.

Huolimattomuuteni johdosta Ivan sai tietoonsa, että omistan kameran. Tietoutensa turvin hän asteli seuraavana päivänä ovelleni ja ilmoitti minulle kohteliaasti (vaikkakin jälkikäteen) lainastaan samalla vaatien kameraa uudelleen käyttöönsä. Jatkossa hän on minua komentanut aamuisin, päivisin ja illoin, milloin tarpeensa keksiikin: "I need your camera." Joskus hän vaatii minut mukaansa ulos autonsa äärelle, omaksi kuvaajakseen: "Make me a picture."

"I need your Windows" käskee Ivan, kun sotkee tietokoneensa. Hän ei pyydä, vaan ilmoittaa tarpeensa. Eikä Ivan välitä myöhäisistä ajankohdista, kun huomaa olevansa ilman käyttöjärjestelmää. Ivan tarvitsee uutta käyttöjärjestelmää koneelleen kerran tai kaksi viikossa. Hän tahtoo levyn öljyisiin kouriinsa ja juoksee yläkertaan.

Kun Ivan ei onnistu korjaamaan tietokoneitaan, hän tarvitsee uuden. "I need your computer" sanoo Ivan Fabiolle keittiöstä tämän löytäessään. Hän seuraa Fabiota alakertaan ja tämän huoneeseen lainatakseen hieman tietokonetta. Ivan ei kuitenkaan onnistu käynnistämään selainta ja siitä harmistuneena tai innostuneena alkaa selailla koneen kansioita ja niiden sisältöä. Fabio nappaa hiiren urkkijalta tarkistaen samalla hänen motiivejaan, käynnistää raukalle selaimen ja Ivan lukee sähköpostinsa.

Kun Ivan hukkaa puhelimensa, hän tarvitsee uuden. "I need your phone, give me your phone" hän vaatii. Ivan soittaa ja ehkä kuulee oman puhelimensa soimassa vessan lavuaarissa, oman huoneensa lattialla tai keittiön pöydällä, ellei ole hukannut sitä parkkipaikalle tai satunnaiselle tielle.

Ivan on myös rokkitähti, tai ainakin hän pitää kitaroista. "Give me your guitar" sanoo Ivan kuullessaan soinnut ja löytessään liittoutuneet Fabion huoneesta iltaa viettämästä. Hän rasvaa kitaran liukkaaksi paljasta kylkeään ja käsiään vasten, etsii nuotteja ja raapii kitaran kieliä plektra suussaan. Poistuessaan huoneesta Ivan jättää jälkeensä istumapaikalleen mustan, irtilähtemättömän tahran.

"Do you hjave a memory stick", kysäisi Ivan kaukolta. "I need it" hän komensi saatuaan myöntävän vastauksen. Ivan tarvitsi, mutta kauko oli alusta alkaen minua fiksumpi, eikä valitettavasti löytänyt muistitikkuaan etsittyään sitä tovin. Nyt olen minäkin palauttanut käyttöjärjestelmäni pikkuveljelle ja kamerakin on lainassa muualla - ikuisesti. Ehkä Fabiokin on jo lainannut tai kadottanut tietokoneensa?

Elävien kirjoista
terveiset toivotellen,

perjantai 8. elokuuta 2008

Peikkometsän prinssi, Luku II

On tullut taas aika sujahtaa maahisten ja menninkäisten maailmaan, missä keskiaikaiset tavat ja uskomukset vallitsevat, mätänevä liha löyhkää, pimeissä nurkissa vaanii lohikäärmeitä, porstuan lattiaa pehmittää kerros kuivia olkia ja vedellä toimiva sisäkäymälä on taikuutta. Tervetuloa takaisin peikkometsään – Ivanin valtakuntaan.

Tarinan edellisessä luvussa syvennyimme Ivanin ulkoiseen olemukseen. Tällä kertaa käymme hieman läpi kotieläimemme tapoja hygieniaan, tai sen puutteeseen liittyen.

Henkilökohtainen hygienia ei näyttele suurta roolia Ivanin päivittäisessä elämässä. Tästä kertoo omalta osaltaan jo se, että vuoden yhteiselon aikana yksikään liittoutuneista ei ole kertaakaan havainnut Ivanin pesevän hampaitaan. Ei kertaakaan. On toki mahdollista, että hän pesee niitä salaa, mahdollisimman äänettömästi ja vaihvihkaa ettei vesittäisi huolella rakentamaansa imagoa, mutta todennäköisempää lienee että hän ei vain juurikaan pese niitä.

Tätä teoriaa tukee myös se, että Ivanilla ei ole hammastahnaa ja hänen hammasharjansa (ikivanha ja törkyinen lasten hammasharja jonka Ivan on toivottavasti saanut haltuunsa ilman suurempaa vastarintaa) lojuu aina keittiön kaapissa ruokaöljyn ja hienosokerin peittämänä homeisten teepussien seassa.

Myös Ivanin kuukausittaiset suihkusessiot ovat perin kummallisia tapahtumia. Äänestä päätellen ainakaan mitään normaaleja suihkutoimia ei tässä yhteydessä suoriteta, vaan vesi vain lorisee tasaisesti lattialle, vähinteen puolisen tuntia per sessio. Mahtaako Ivan sitten maata selällään pesuhuoneen lattialla pitkin pituuttaan tekemässä vesienkeleitä, tiedä häntä. Varmaa on vain se, että aina välillä Ivan tulee pois pesuhuoneesta, kipaisee työkalukaapilleen hakemaan taltan, sorkkaraudan tai muun vastaavan työkalun ja painelee takaisin pesuhuoneeseen jossa veden lorina jatkuu. Liekö sitten lika tiukassa tai selkä rapsutuksen tarpeessa.

Ivan ei pese käsiään. Ikinä. Voisi luulla että hän on syntynytkin kädet paksun moottoriöljyn ja muun lian peitossa, ja kenties näin onkin. Kun Ivanin käsien lähes käsittämätön likaisuus yhdistetään hänen tapaansa rymistää portaat alas kesälaitumelle päässeen varsan innolla ja hiplailla matkalla pintoja yhtä tottuneesti kuin menestynyt kitaristi bändäreitään, lopputulokset hivelevät jälleen kerran C.S.I:n rikospaikkatutkijoiden silmiä.

Kommuunistamme loppui taannoin vessapaperi. Ongelma ei kuitenkaan ollut järin suuri, sillä kyseessä oli perjantai ja me liittoutuneet olimme kaikki lähdössä kämpästä evakkoon viikonlopuksi, kukin omille teillemme. Niinpä Ivan jäi talouteen yksin viikonlopuksi, eikä meitä suuresti harmittanut jättää häntä ilman vessapaperia. Enemmän meitä huolestutti missä kunnossa kämppä olisi palatessamme.

Kun pikkuhiljaa saavuimme takaisin, ensimmäinen huomio oli toki hirvittävä sotku jonka peitossa kämppä oli, mutta eräänä toissijaisena havaintona oli se, että vessanpönttö oli vetämättä, pöntössä oli selvästikin jonkun olennon jätökset (nro 2) eikä ollenkaan vessapaperia. Vessapaperia ei ollut havaittavissa muuallakaan wc-tiloissa. Tästä päättelimme, että Ivan oli pärjännyt vallan mainiosti viikonlopun ilman vessapaperia, eikä itseasiassa tarvitse sitä ollenkaan pidemmilläkään aikaväleillä. Mielikuvituksen varaan jää, millä Ivan vessapaperin roolin korvaa, vai korvaako millään. Itse en ole pystynyt tätä kysymystä kovin syvällisesti pohtimaan.

Tässä vaiheessa lienee viisainta viheltää peli poikki ennen kuin kenenkään mielenterveydelle aiheutuu peruuttamatonta vahinkoa tai kukaan menettää ateriansa. Ei hyvää ravintoa sovi pois heittää.

Tämän epäpuhtaan saagan kolmannessa ja viimeisessä luvussa luomme varovaisen silmäyksen menninkäisen synkkään ja kauheaan pesäluolaan.

maanantai 4. elokuuta 2008

Ääninäytteitä yön pimeydestä

Videokuvaa meiltä ei valitettavasti löydy, mutta n. minuutin mittainen ääninäyte löytyy.

kauko taannoin ikuisti Ivanin älämölön digitaaliseen muotoon. Tämä on sitä meidän kuuluisaa jokapäiväistä ja jokaöistä arkea.

Pahoittelumme äänitteen heikosta laadusta. (Äänitetty kännykällä huoneiston seinän läpi). Jos joku venäjää sen verran ymmärtää niin suomentakaa ihmeessä ja lisätkää kommentteihin. Meitä ainakin kiinnostaisi tietää mitä Ivan tässä selittää.

perjantai 1. elokuuta 2008

Kätevä käsistään osa 2

Kirjoituksen ensimmäisessä osassa käsiteltiin Ivanin projekteista televisio ja tietokoneet. Tänään vuoronsa saavat projektit: vessan ovi ja mikroaaltouuni jostain 70-luvulta.

Ivanin referenssilista jatkuu:

Case: Vessan ovi

Eräänä perjantaiaamuna herään normaalisti Ivanin torkkuherätykseen. Eteisestä kuuluu perinteistä ryminää ja huutamista. Kuten kaikki liittoutuneet, myös minä olen niihin tottunut enkä enää jaksanut välittää mitä siellä tapahtui.

Pahvisen oveni läpi satuin kuulemaan kun Cestor meni lopulta jossain vaiheessa eteiseen kysymään Ivanilta, että mitä hän touhuaa? Kuulin Ivanin sanovan "I'm fixing it". (Tätä voidaan pitää toisena Ivanin legendaarisena lausahduksena heti "i forgotin" jälkeen.)

Mietin vähän aikaa, että mitä se sankari siellä nyt säätää, mutta en lähtenyt tilannetta sen enempää selvittämään. Lopulta kun huoneestani ulos astuin näin, että vessan ovi oli irroitettu kokonaan. Myöskään saranoita ei näkynyt missään, vaan Ivan oli vienyt ne omaan huoneeseen.

Vessaan mennessä ovi piti liukuovimaisesti siirtää nojaamaan oviaukon kohdalle, ettei muut asukit olisi kovasti häiriintyneet. Eihän tässä mitään jos ovi olisi ollut pois paikoiltaan muutaman tunnin, mutta kun kyseessä on Ivan... Saranat olivat kateissa perjantaista sunnuntaihin ja vasta maanantaina Ivan tuli laittamaan korjaamansa oven paikoilleen.

Syy miksi Ivan ovea alkoi korjaamaan oli se, että sitä ei saanut kunnolla kiinni tai auki turvonneen kynnyksen vuoksi (tämä tapahtui siis ennen vesivahinkoremonttia). Korjaus näyttikin onnistuneen, sillä ovi toimi moitteettomasti. Aina niin kauan kunnen kynnys turposi lisää...

Case: Mikroaaltouuni

kauko uhrautuvaisesti oli antanut meidän kaikkien käyttöön oman mikroaaltouuninsa. Kapistus oli vanha kuin mikä, mutta ajoi asiansa. Lopulta mikro kuitenkin sanoi sopimuksensa irti ja alkoi ruuan sijasta lämmittämään itseään. Mutta ei hätää! Onneksi asunnossamme asuu tekniikan ihmelapsi, Ivan.

Ivan sanoi ottavansa korjausprojektin pikapikaa. Sanoin hänelle, että sitä ei kannata alkaa korjaamaan. Se on kuitenkin aika vaarallinen laite. Tämä ei kuitenkaan Ivanin korjausaikeita hillinnyt.

Muutaman päivän kuluttua mikro oli avattuna keittiön pöydällä. Ivan oli omasta mielestään saanut sen korjattua ja halusi testata sitä laittamatta suojakoteloa kiinni. kauko ilmaisi huolensa ettei varmaan kannata, kun se mikroaaltosäteily ei välttämättä tee hyvää. Siihen Ivan tokaisi: "I'll be okey" ja testasi miten mikro toimii. Ei toiminut.

Mikroaaltouuni päätyi lopulta rappusten alle muutamaksi viikoksi, josta se mitä ilmeisemmin kulkeutui varaosiksi Ivanin asiakkaiden autoihin.

Suunnittelimme liittoutuneiden kanssa uuden mikron ostamista, mutta emme sitä ehtineet ostaa. Ivan oli nimittäin löytänyt roskiksesta toimivan mikron. Kiitos Ivan.

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Ivan ja vuorovaikutustaitojen perusteet

Aina silloin tällöin jokainen joutuu asioimaan jonkun byrokraattisen elimen kanssa nokakkain tai puhelimessa. Koska Ivan on Ivan, ei tämäkään tapahdu hänen kohdallaan täysin ”normaaleissa” merkeissä. Samaan sarjaan kuuluu käytännössä myös iso osa muustakin vuorovaikutuksesta jossa Ivan on osallinen.

Jos Ivan hoitaisi puhelinkeskustelunsa omassa huoneessaan, tätäkään kirjoitusta ei olisi kirjoitettu, koska keskustelut eivät kuuluisi seinän läpi, tai ainakaan niistä ei saisi niin hyvin selvää. Sen sijaan Ivan hoitaa puhelinkeskustelunsa keittiössä, minun oveni kohdalla, ja erittäin kovalla äänellä. Tästä johtuen on lähes mahdoton olla kuulematta mitä hän milloinkin jollekin onnettomalle keskustelukumppanilleen kirkuu.

Eräs mieleenpainuvimmista puhelinkeskusteluista käytiin Ivanin ja Soneran asiakaspalvelun välillä, kun netti oli huoneistossamme taas kerran poikki. Ivan selitti ongelmaa paksulla aksentillaan ja kun toisessa päässä kuulija ei ilmeisesti saanut Ivanin puheesta selvää vaan pyysi tätä jatkuvasti toistamaan, Ivan alkoi hermostua ja huusi asiansa yhä kovempaa ja yhä epäselvemmin. Lopulta vuoropuhelu eteni tilanteeseen jonka Ivanin puoleinen osa kuulosti kutakuinkin tältä: ”What?! You already asked about that!” ”No! I already explained that to you, you IDIOT!” “I want you to… hello? HELLO!?” YOU MOTHERFUCKER!” Tätä puhelinkeskustelua seurasi luonnollisestikin tavanomainen kimittävä kirkumiskohtaus ja esineiden paiskelu ympäriinsä.

Ivanilla on myös tapana soitella ihmisille arkipäivisin reilusti puolen yön jälkeen ja avata keskustelu jotenkin näin: ”Are you sleeping? I need your car.” Onkin helppo kuvitella että jos kerran puhelinnumeronsa erehtyy Ivanille antamaan, saa valmistautua jatkossa joko heräämään öisin tai pitämään puhelintaan aina yöaikaan äänettömällä. Ivan ei pysty ymmärtämään että toisten on nukuttava välillä.

Joskus Ivanin puhelinkeskustelut saavat suorastaan surkuhupaisia piirteitä, kun kaikki tuntuu olevan niin vaikeaa. Eräänä aamuna heräsin taas siihen kun Ivanin kimeä ja mongertava ääni kantautui keittiöstä pahvisen oveni läpi tärykalvoja viiltävän kirkkaana. Ivan oli tilaamassa jotakin ja pitkällisen ”I don’t know how to spell it or pronounce it but, you know...” selvittelyjen jälkeen Ivan sai vihdoin asiansa esitettyä, mutta tällä kertaa tekniikka, nimittäin Ivanin lähes puolikuolleen roskispuhelimen akku oli pettämässä.

Pian sen jälkeen kun Ivan oli ilmaissut toiseen päähän ongelman: ”my battery is ending”, seurasi puhelun päättäminen, Ivanin tyyliin: ”yes, you can call me back... WAIT! I don’t know my number! Hello?” Ja tämän jälkeen taas seurasi tutut ryminät ja kiroukset venäjäksi.

Vaikka Ivanin kommellukset puhelinlangoilla ovatkin tehokkaan ja asiallisen kommunikoinnin näytöstä, on hän livenä monesti vielä vaikuttavampi.

Ivanilla on tapana pitää huoneensa isoa ikkunaa täysin auki, joko huoneen läpitunkevan hajun tai helpon sisäänkäynnin vuoksi. Tämän tavan sivutuotteena Ivan pystyy kyttäämään parkkipaikkaa kuin korkeasta kotipesästään alla aukeavaa laaksomaisemaa tarkkailevan haukka. Saalista etsivän haukan tapaan Ivan kyttää parkkipaikalla kulkevia ihmisiä etsien potentiaalisia asiakkaita, välillä haukan tyyliin näille jotain kimeästi huudellen.

Joskus kotiin tullessa olen huomannut uupuneen Ivanin roikottavan yläruumistaan kainaloitan myöten pesästään ulkona, vain hiljaisen mutinan paljastaen haukan olevan edelleen elävien kirjoissa.

Joskus Ivan onnistuu kiteyttämään omaa luonnettaan ja tapojaan yllättävän hyvin vain muutamaan lauseeseen. Eräänä iltana, kun yksi Ivanin asiakkaista oli lähdössä omalla autollaan jonnekin, Ivan rääkäisi huoneensa avoimesta ikkunasta hänelle: ”Hey, I need your car.... take the bike or something.”

Vaatimus ei kuitenkaan tehonnut, vaan ainakin sinä iltana haukka jäi ilman saalista.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Peikkometsän prinssi, Luku I

Tästä alkaa kolmiosainen saaga, jonka edetessä tutustumme Ivanin ja yleisen hygienian väliseen etäiseen ja kylmään suhteeseen. Käytännön esimerkein lukijalle pyritään välittämään edes pieniä murusia siitä käsittämättömästä spektaakkelista jota yhteisasuminen Ivanin – peikkometsän prinssin kanssa on. Tarinan ensimmäisessä osassa luodaan silmäys Ivanin ulkoiseen olemukseen.

Ivanin erikoisista ominaisuuksista huomiota herättävin, heti hajun jälkeen, on hänen ulkonäkönsä. Vaikka Ivan on aina silloin tällöin peseytyneen näköinen ja ainakin kaukaa katsottuna suhteellisen puhdas ja huoliteltu, ylivoimaisesti suurimman osan ajasta Ivanin ulkomuoto on kuitenkin lähempänä spektrin toisesta ääripäätä; menninkäisten, rottien ja puliukkojen valtakunnassa.

Tyypillinen sotisopa, jossa Ivan esiintyy sekä kotioloissa, kotipihalla, että kaupungilla on maalissa uitetut repaleiset farkut, vanha virttynyt ja öljyinen villapaita, joka usein on puettuna väärin päin (silloin tällöin vaihtelun vuoksi myös sisäpuoli ulospäin) ja siinäpä se olikin. Ivan ei käytä sellaisia hienoston hömpötyksiä kuin sukat. Sisätiloissa Ivan käyttää vain harvoin paitaa, ja ulkonakin tarvitsee sitä vasta lämpötilan laskiessa alle kymmenen asteen, eikä silloinkaan aina.

Monet vaatekappaleistaan, kuten kaikista muistakin tavaroistaan, Ivan on kaivanut roskiksesta. Onneksi Ivan kuitenkin myös pesee joskus vaatteitaan, tavallaan. Jos nyt roskiksesta löydetyssä pesukoneessa päivätolkulla seisoneessa oksennuksenhajuisessa pesuvedessä pyykkääminen sitä on. Tarkempia Ivanin mallin mukaisia ohjeita pesukoneen käyttö varten, katso aiempi ”Pyykinpesukulttuuria venäläisittäin” –juttusarja.

Pesukoneen ohella Ivan voi joskus pestä pikkupyykkiään manuaalisestikin, joskin Ivanin tyylin mukaisesti, mahdollisimman pienellä vaivalla. Monesti kyseessä onkin ns. puoliautomaattiratkaisu, missä vaatteet laitetaan muutamaksi tunniksi ämpäriin, jossa on täysillä vettä ruiskiva suihku. Tämä hankaloittaa samalla kätevästi myös kämppäkavereiden suihkussakäyntiä ja, yöllä tehtynä, heidän nukkumistaan.

Toisena, vielä vähemmän vaivaa vaativana pesuvaihtoehtoja on tekstiilien kuten esimerkiksi sukkien, kalsareiden, autonpesurättien ja satunnaisten muiden lumppujen asettaminen vesiämpäriin ja tämän jäkeen koko ämpärin unohtaminen muutamaksi päiväksi tai viikoksi rappusten alle. Ämpärin ei ole välttämätöntä olla puhdas. Pieni lika, roskat ja pullonkorkit vain auttavat pitämään uteliaat loitolla pesutapahtuman aikana.

Yhdeksi kokonaisuudeksi yhdistettynä Ivanin vaatteet, haju ja luontainen olemus ovat vaikuttava yhdistelmä, jota on vaikea – ellei jopa mahdoton olla huomaamatta.

Eräänä iltana olimme liittoutuneiden voimin siivoamassa kämppää ja olimme juuri pesseet eteisen lattian, kun ovi aukeaa ja Ivan pöllähtää eteiseen, ulkomuodoltaan kuin suoraan Grimmin sadusta. Ivanin naama oli mustan rasvan peitossa, kiharaiset ja pesemättömät kutrit sojottivat sinne tänne, kyynärpäitä myöten mustan lian tahrimat kädet roikkuivat sivuilla, paljaat varpaat olivat mudan peitossa ja varpaiden väleistä sojotti tikkuja ja havunneulasia. Haju oli karmaiseva.

Kun tämä metsänpeikko sitten käveli paljain jaloin eteisen läpi, jäi juuri pestyyn lattiaan niin tarkkoja mustia varpaanjälkiä että ne saisivat C.S.I:n rikospaikkatutkijat kuolaamaan. Ennen kuin menninkäinen ehti levittää käpälänjälkiään yläkertaan, saimme hänet uskomaan että jalkojen pesu olisi tässä tilanteessa järkevä toimenpide. Ivan painelikin vessaan huuhtomaan tassujaan pesualtaassa.

Oma lukunsa Ivanin henkilökohtaisessa puhtaudessa ovat hänen kenkänsä. Lenkkitossuina hänellä on roskiksesta löydetyt vanhat, rikkinäiset ja ruskeaksi värjäytyneet tarralenkkarit, joista Ivan on leikannut kantapään auki, jotta saa jalkansa sujautettua suoraan kenkään, kuten tohveliin. Näissä lenkkareissa on sisällä maapohja. Toisin sanoen, Ivanin käytön jälkeen lenkkarien sisäpohja näyttää siltä, että jos kenkiin heittäisi ohransiementä, voisi olla puimassa viljaansa jo muutamassa kuukaudessa. Hajunsa puolesta Ivanin lenkkitossut eivät kuitenkaan ole tämän pelottavimmat jalkineet.

Ivanin nahkaisten kävelykenkien löyhkä on jotain niin hirvittävää että sitä on lähes mahdoton sanoin kuvailla, mutta yritetään. Laitetaan paksut villasukat jalkaan ja niiden päälle kumisaappaat. Eletään tämä yhdistelmä jaloissa yhtäjaksoisesti kolme viikkoa, juosten kerran viikossa puolimaraton ja käyden kolme kertaa viikossa saunassa. Kolmen viikon kuluttua otetaan saappaat pois ja hierotaan sukkiin mozzarella-, sinihome- ja gorgonzolajuustoja ja suljetaan sukat ilmatiiviiseen muovipussiin, joka jätetään ulos aurinkoon. Kuukauden kuluttua asetetaan pussin suuaukko nenän kohdalle, avataan pussi ja vedetään syvään henkeä nenän kautta. Näin päästään jo aika lähelle.

Kenkien läpitunkeva aromi leviää eteisestä pikkuhiljaa koko huoneistoon, hiipien ensin vaivihkaa alakerran ovien ali pahaa-aavistamattomien Fabion ja Cestorin huoneisiin, samalla kivuten portaita ylös yläkertaan, jossa se sekoituu keittiöstä kantautuvaan homeentuvan makaronin ja palaneen fasaanimuhennoksen etovaan löyhkään. Tämä yhdistelmä puolestaan työntyy minun oveni alitse huoneeseeni, jossa se aiheuttaa voimakkaita kuvotuksen tunteita.

Kenties paras asia kuvaamaan kenkien uskomatonta aromia on se fakta, että jopa Ivan itse on todennut kenkien haisevan niin pahalle että nykyään kotiin tullessaan riisuu ne ulkona ja jättää kengät ulkoportaiden alle. En usko olevan olemassa mitään elollista olentoa, ihmistä tai eläintä, joka ne sieltä vapaaehtoisesti kävisi omakseen ottamassa.








Tämän hygieniakronikan seuraavassa luvussa tutustumme erilaisiin modernin maailman hygieniatuotteisiin ja –tapoihin, joille Ivanilla ei ole käyttöä.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Virkistäytymistä

Päämajassamme on vietetty rauhallisia päiviä. Ivan on poissa kotoaan jo kuudetta päivää. Arki ilman Ivanin jatkuvaa läsnäoloa virkistää väsynyttä mieltä.

Asuntomme ulkopuolelta saattoi nähdä, ettei Ivan ole muistanut tai tahtonut sulkea lähtiessään suurta ikkunaa tai sammuttaa huoneensa valoja. Kaksi päivää sitten raotin ovea ja sammutin valot. Haju oli ilkeä.

Eteisemme lattialta poimitun käsinkirjoitetun muistion perusteella saattoi päätellä, että Ivan on matkustanut työkomennukselle vieraalle paikkakunnalla. Muistioon on kirjoitettu naisen käsialalla komennukseen liittyviä yksityiskohtia ja käytännön vinkkejä.

Ennen Ivanin lähtöä olin hukannut sandaalini, joita säilytän huoneeni oven vieressä. Sandaalit kuuluvat liittoutuneiden kenttävarustukseen, jota ilman ei ole turvallista kulkea asuntomme yleisissä tiloissa.

Lähdin asioille. Kilometrin tai kaksi poljettuani pantapäinen Ivan pyöräili minua vastaan. Hän taittoi matkaansa uudella varastetulla kulkuneuvolla ja oli pukeutunut kadonneisiin kenkiini.

Huusin hänen nimensä ja Ivan pysähtyi. Ennen kuin olin ehtinyt aloittaa luentoni asuinkumppaneiden tavaroiden varastamisen vääryydestä, Ivan oli jo ehtinyt puolustautua: "Yes yes yes, I will put them back!" Kielsin häntä enää toistamasta tempausta ja Ivan mutisi jotain, josta en saanut selvää. En jaksanut jäädä puhuttelemaan häntä, sillä tiesin sen olevan turhaa.

Kotiin saavuttuani löysin käytävälle paiskotut, risaiset ja mustaksi värjäytyneet kenkäni, joihin en enää halunnut koskea. Vaatisinko rosvoamme ostamaan minulle uudet sandaalit, soittaisinko poliisille vai unohtaisinko tämänkin asian ja tulisin toimeen toisilla kengilläni? Unohdin ja nyt vietän laatuaikaa ilman Ivania.

Toivomme Ivanin työsuhteen kestävän.

Terveisin,

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Kätevä käsistään osa 1

Ivanilla on aina monta rautaa tulessa, mukaan lukien keittiömme liesi. Aina kun hän autojen korjaukseltaan ennättää, hän siirtyy muihin huolto- ja korjauspuuhiin. Tämän hetken ikuisuusprojekteiksi mainittakoon roskiksesta löydetyn television ja neljän tietokoneen korjaaminen ja myyminen eteenpäin. Kuluneen vuoden varrella näitä projekteja on ollut useita muitakin. Kerronkin tässä pariosaisessa juttusarjassa vähän näistä projekteista ja miten ne ovat (epä)onnistuneet.

Ivanin referenssilista:

Case: Laajakuvatelevisio

Eräänä iltapäivänä kotiin tultuani huomasin rappusten alla suhteellisen uuden ja ehjän näköisen laajakuvatelevision. Tuumakokoja ko. kapistuksella taisi olla 28. Hetken sitä siinä ihmeteltyäni Ivan laukkaa paikalle pomppien rappusissa ja hypähtäen kolmannelta askelmalta eteisen lattialle. Seinien ja lattian tärinän lakattua, Ivan kysyy minulta paljon tuosta televisiosta saisi rahaa? Arvelin, että ehkä 100 euroa. Ivanin ilme kirkastuu välittömästi ja hän suorastaan puhkuu intoa aloittaa television välitön korjaaminen. Ulkonäkö siis hämäsi, televisio oli rikki.

Muutaman päivän sisällä televisio oli hävinnyt rappusten alta ja siirtynyt Ivanin omaan huoneeseen. Oman huoneen tarjoaman yksityisyyden turvin Ivan mitä ilmeisemmin aloitti korjaamisen. Seuraavan kerran näin television ohikulkiessani hänen huoneensa ohitse. Televisio näytti ehjältä, ja ehkä jopa saattoi toimiakin.

Viimeisin havainto televisiosta on parin päivän takaa. Matkalla keittiöön se tuli nimittäin vastaan. Televisio oli avattuna ja piirilevyt roikkuivat ties missä (osa vääntyneinä). Televisio myös tukki käytännössä koko käytävän ja keittiöön pääsy oli suhteellisen hankalaa.

Tämä projekti taisi epäonnistua.

Case: Tietokoneet

Ensimmäiset keskusteluni Ivanin kanssa koskivat tietokoneita ja niiden hankintaa. Hän halusi ostaa itsellensä tietokoneen, koska tarvitsi sitä välttämättä opintojensa takia. Vihjasin hänelle, että esimerkiksi kouluilta saa ostettua suhteellisen hyviä koneita ja erittäin halvalla. Muutaman viikon päästä hänellä olikin jo ensimmäinen tietokone. Koneessa oli vain yksi vika - se oli liian hidas. Tämän sain tietooni Ivanin huutaessa ja kiljuessa epämääräisiä ääniä, hakaten samalla nyrkillä tietokonettaan ja paiskomalla näppäimistöä minne sattui. Tästä pari kuukautta eteenpäin hän osti/löysi uuden tietokoneen, joka mitä ilmeisemmin oli nopeampi koska hakkaminen loppui, mutta kiljuminen jatkui.

Tietokoneiden hankinta ei kuitenkaan tähän päättynyt. Tämän jälkeen hän on hankkinut kaksi tietokonetta lisää. Uusin tällä viikolla. Voinemme siis hyvin mielin olettaa, että hän kaavailee tietokoneiden myynti- ja korjausbisnestä.

Eräänä "iltana" klo 01:30, hän raahasi yhden tietokoneista, ehkä oman huoneen puutteellisten neliöiden vuoksi, keittiön pöydälle ja alkoi huoltamaan konettaan äärimmäisen kovaäänisesti. Esimerkiksi keittiönpöydän jatkuva siirtely kuului varmasti seinänaapureiden asuntoon.

Koneiden nykyinen tila: Kaikki myymättä.

- Yksi Ivanin omassa käytössä.
- Uusin on vielä ehjänä, mutta tuskin kauaa.
- Toinen kone täysin palasina
- Ensimmäinen kone vielä enemmän palasina.

Tämä projekti saattaa olla vielä kesken, mutta voittoa tuskin on tullut.

Kirjoituksen toisessa ja päättävässä osassa vuoronsa saa projektit: mikroaaltouuni ja vessan ovi.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Reklamointia

Useat lukijat ovat ehtineet ihmetellä, etteikö meillä Ivanin asuinkumppaneilla ole aikomusta puuttua hänen tekemisiin tai ilmoittaa vuokranantajalle hänen toiminnastaan. Vuokranantajaa ehkä myös kiinnostaisi asuntomme kunto, joku arveli.

Totuus on, että olemme kokeilleet kaikenlaisia keinoja asukkimme kaitsemiseen. Vain väkivaltaan emme ole toistaiseksi turvautuneet siitäkään huolimatta, että olen saanut kehoituksia tavata Ivania yöllä pyörävaraston takana tai muistuttaa häntä lieden sammuttamisesta painamalla hänen kasvonsa tulikuuman hellan levyä vasten.

Olemme Ivanin saapumisen jälkeen yrittäneet puhua häntä talon tavoille lukemattomia kertoja. Keskustelujen päätteeksi Ivan lupaa parantaa tapansa, mutta muistaa antamansa lupaukset tunnin tai kaksi, joskus hieman kauemmin. Ivanin rutiininomainen häiriökäyttäytyminen jatkuu viimeistään seuraavan aamun sarastaessa kuin keskusteluja ei olisi koskaan käyty.

Kerran huusin Ivanille ohjeita kiroillen. Sain häneltä muistoksi lattiaan isketyn veitsen ja kehoituksen olla ottamatta asioita vakavasti. Minusta liekehtivä kattila ja savusta musta keittiö on vakava asia, etenkin toistuvana ilmiönä. Olen tosikko.

Olemme jutelleet Ivanille yksitellen ja erikseen. Nykyisin raukka on jo lopen väsynyt oppeihimme, eikä enää juurikaan vaivadu kuuntelemaan vinkumistamme. Kokeilimme joukkovoiman tehokkuutta ja anoimme hiljaisuutta ja siisteyttä asuntoomme. Keskustelu ajautui raiteiltaan ja lopulta päättyi Ivanin pitkästymiseen: "please go away", hän pyysi. Kehoitukseeni lopettaa tupakanpoltto sisätiloissa Ivan vastasi "yes thanks" sulkien samalla oven naamani edestä.

Vuokranantaja on kuullut meistä, asuntomme tilasta ja asuinkumppanimme häiriökäyttäytymisestä useita kertoja. Olemme käyneet heidän kanssaan tuloksettomia puhelinkeskusteluja. Olemme lähestyneet tahoa kahdella kirjallisella reklamaatiolla, joista ensimmäisen seurauksena Ivan sai postitse huolellisesti laaditun muistutuksen järjestyssääntöjen noudattamisen tärkeydestä. Mainittu kuukausia vanha dokumentti lojui eilen asuntomme käytävällä.

Varoitus ei saanut aikaan merkittävää muutosta Ivanin käytöksessä.

Jälkimmäinen vetoomuksemme ei enää herättänyt kiinnostusta vuokranantajassa. "Nämä ovat pitkiä ja monimutkaisia prosesseja" on puolusteleva vastaus uteluihimme prosessin etenemisestä. Fabion ja vuokranantajan välisten puhelinkekustelujen perusteella on käynyt ilmi sellainen epämääräinen seikka, että Ivanin vuokrasopimus on täysin murtamaton, määräaikaista mallia, mahdotonta purkaa. Mikä ikinä lieneekään asian todellinen laita.

Vuokranantajan taholta on tullut kuitenkin ratkaisuehdotus ongelmaamme, joka sopii tragikoomiseen tilanteeseemme kuin ruostunut naula hauta-arkkun kanteen: vuokranantaja ehdotti puhelimitse, että me kolme Ivanin asuinkumppania voisimme muuttaa uuteen asuntoon. Vastaava huoneisto olisi varattuna juuri meitä varten. Vuokranantaja muisti korostaa, että uudessa asunnossamme asuu valmiiksi "normaali suomalainen kundi". Aikaa päätöksentekoon olisi yksi päivä.

Olisiko meidän muutettua vihreämmille vesille Ivan saanut koko neljän hengen asunnon itselleen tuhottavaksi, vai olisiko hänen uusilla uhreillaan ollut samanlainen kohtalo edessään?

Olemme pyytäneet vuokranantajaa tarkistamaan asuntomme tilan, jonka seurauksena kaksi rotevaa miestä saapui taloon toteuttamaan toimeksiantoa. Yhteistuumin he paikan päällä nyrpistelivät neniänsä ja kirosivat paikan. He totesivat koko asunnon olevan "hirveä läävä". "Täältä se haju tulee", tiesi toinen miehistä Ivanin ovella. "Pakko tästä on ilmoittaa", kollega jatkoi ja otti puhelimellaan yhteyden vuokrantanajaan. Ivankin sai luurin hetkeksi korvaansa, mutta tyytyi vain kuuntelemaan vuokranantajan yksipuolista keskustelua. "What do you waant?!", Ivan huusi miesten perään heidän lähdettyään.

Käynnistä ei seurannut jatkotoimenpiteitä.

Terveisin,

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Kiero kerjäläinen

Tämän tarinan tarkoitus on hieman valottaa salaperäisyyden verhoa Ivanin mystisen menneisyyden ja taustojen osalta. Hän on nimittäin silloin tällöin (etenkin ennen yhteiselon kärjistymistä juoksuhauta-asteelle) tarinoinut innokkaasti omasta alkuperästään ja mainostanut ylpeästi erilaisia, suurimmaksi osaksi kyseenalaisia, tapoja hankkia rahaa. Ehkäpä nämä taustatiedot auttavat meitä ymmärtämään paremmin Ivanin käytöstä ja hänen ainutlaatuisia piirteitään. Tai ehkä ne vain entisestään vahvistavat kuvaa hänen omalaatuisesta ja kierosta luonteestaan.

Tämän kirjoituksen, kuten itse bloginkaan, tarkoitus ei ole ivata tai mustamaalata ketään, vaan pikemminkin dokumentoida oikeita asioita ja tapahtumia toivon mukaan viihdyttävällä tavalla. Niinpä tarkemmat henkilökohtaiset yksityiskohdat (vaikka kuinka herkullisia olisivatkin) jätetään tästäkin tarinasta pois. Asioista puhutaan melko yleisellä tasolla ja kenestäkään ei puhuta oikeilla nimillä. Tiettävästi kaiken pitäisi olla faktaa, vaikkei aina siltä vaikuttaisikaan. Mutta sitten asiaan; tapahtuipa kerran, siperian kuuraisella taigalla – Ural-joen mutkassa...

Ivan syntyi kultaisella 80-luvulla muutaman sadan kilometrin päässä Moskovasta. Ivan kiinnostui jo nuorena autoista ja työskenteli sukulaisensa pyörittämällä pimeällä autokorjaamolla. Täältä pikku-Ivan epäilemättä sai paljon vaikutteita.

Jossain vaiheessa Ivan siirtyi Moskovan kaduille. Ilmeisesti tässä vaiheessa Ivan keksi että voi saada rahaa sekä valtiolta, että matti meikäläisiltä valehtelemalla olevansa orpo, koska Venäjällä valtio antaa orvoille rahallista tukea. Niinpä Ivan kävi säännöllisin väliajoin nostamassa tätä tukea ja kerjäsi kaduilla ohikulkijoilta rahaa, kädessään lappu, jokaa kertoi hänen ”orpoudestaan”, epäilemättä hyvin tunteita herättävään sävyyn.

Moskovassa Ivan oli tiettävästi kirjoilla kahdessa eri yliopistossa, kahdella eri henkilötunnuksella, saaden kahta eri opintotukea samaan aikaan. Tähän on toki vielä lisättävä valtion orvoille maksama tuki, jota Ivan myös nosti samaan aikaan.

Jossain vaiheessa Ivan kuitenkin ajautui syystä tai toisesta ongelmiin väärien henkilöiden kanssa ja hänen täytyi muuttaa pois Venäjältä ja luopua tuottoisasta "kaksoiskansalaisuudestaan". Näistä ongelmista hieman tarkemmin myöhemmässä kirjoituksessa.

Ivan päätyi Suomeen ja pääkaupunkiseudulle. Täällä hän kirjautui erääseen korkeakouluun ja alkoi nostaa myös Suomesta ulkomaiselle opiskelijalle varattua tukea. Suomessa Ivan aloitti pimean autonkorjausbisneksensä, kuten aiemmin on mainittu. Autonkorjaus olisi Ivanin mukaan äärimmäisen tuottoisaa, koska ”täällä kaikella on niin korkeat hinnat, että jos ei maksa veroja, tienaa hyvin”.

Pilviä hipovan suurista suunnitelmista huolimatta (suunnitelmat siis kattoivat esimerkiksi huoltoasemaketjun perustamisen Kanadaan sekä energiateollisuuden mullistavan vetyauton kehittämisen), Ivanin liiketoiminta on tiettävästi jäänyt tappiolliseksi lähinnä hänen omista henkilökohtaisista puutteistaan johtuen.

Ivanin elämäntyyliä kuvaa hyvin se, että kun hänelle lankesi maksettavaksi 4000 euron lasku aiheuttamastaan vesivahingosta, Ivan totesi lähes huvittuneena: ”This is a new and strange situation for me. I’m not used to people trying to steal money from me.”

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Säännöt on tehty rikottaviksi

Niinkuin kaikissa taloyhtiöissä ja asunnoissa on määritelty tietyt säännöt miten asunnossa tulee asua ja käyttäytyä. Näin on myös meidän vuokranantajamme tehnyt. Kun kyseessä on soluasunto, kuten meidän tapauksessa, säännöt ovat yleensä tiukemmat. Käyn tässä kirjoituksessa yksitellen läpi meitä asumiseen koskevia sääntöjä ja miten Ivan niitä omalla tavallaan noudattaa tai jättää noudattamatta.

"Yhteisissä tiloissa on liikuttava meluttomasti ja turha oleskelu niissä on kielletty." Ivanin, jo ammattilaisen varmuudella harrastama ympärivuorokautinen kantapääkävely kaikuu jokaisen soluhuoneen rakenteissa. Ivan tykkää myös oleskella, tai toisin sanoen istua ja maata asuntomme rappusissa ja keittiössä.

"Yhteisten tilojen käytössä on noudatettava erityistä siisteyttä ja järjestystä." Ivan on sotkemisen ammattilainen, kaikki mihin hän koskee, likaantuu. Eikä hän välitä siivota omia jälkiään pois.

"Tavaroita saa säilyttää vain niitä varten varatuissa tiloissa, niiden säilytys muissa kiinteistön yhteisissä tiloissa sekä käytävillä on paloturvallisuussyistä ehdottomasti kielletty." Ivanin puuhanurkkaus rappusten alla ja käytävillä, ennen kuin se liittoutuneiden kanssa tyhjennettiin, sisälsi muunmuassa kompressorin, hitsauskaluston, lukemattomia määriä erilaisia työkaluja, paskaa ja bensaa... "Wjhat do you think abjout this smjell" - I don't know, smells like... - Aah, It's probably this fuel. Myöhemmin kaikki nämä tavarat ovat ilmestyneet takaisin, lukuunottamatta bensaa.

"Turvallisuussyistä lukituista ovista/palo-ovista kuljettaessa on huolehdittava siitä, että ne lukkiutuvat varmasti." Meidän asunnossamme on Ivanin jäljiltä aina avoimien ovien päivä, ja yö.

"Tupakointi on kielletty." Ei se taida olla... Ivan on viimeisen kuukauden aikana alkanut tupakoimaan, ja nyt lähipäivinä tupakointi on siirtynyt myös sisätiloihin. Lukuisista huomatuksista huolimatta tupakka savuaa edelleen.

"Ajoneuvojen pysäköinti on sallittu vain niitä varten varatuilla paikoilla. Ajoneuvon luvaton pysäköiminen ajoväylällä, piha-alueella tai toisen hallinnassa olevalla pysäköintipaikalla on kielletty." Ivanin autokorjaamo vaatii paljon tilaa, ja joskus sitä täytyy lainata muiden parkkipaikoilta. Silloinkun parkkipaikat ovat varattuna, asuntomme pelastustie soveltuu mainiosti autojen korjaus- ja säilytyspaikaksi.

"Romuajoneuvojen säilyttäminen pihoilla ja paikoitusalueilla on kielletty." Vaikka Ivan autoja korjaakin, niin ne voidaan luokitella romuiksi myös korjausprosessin jälkeen.

"Kotieläinten pitäminen soluhuoneistoissa on kielletty." Ivan EI tätä sääntöä ole vielä rikkonut, vaikka hänet voitaisiinkin kotieläimeksi jollain asteikolla luokitella.

Siinä järjestyssääntöjä vuokranantajaltamme. Ivan on siis käytännössä rikkonut kaikkia mahdollisia sääntöjä paitsi yhtä - kotieläimen pitämistä. Odotan innolla sitä päivää kun matkalla keittiöön vastaan kävelee jokin elukka, jonka Ivan on todennäköisesti löytänyt roskiksesta. Wjat do you think about my new pjet? I'm so hjappi... Ehkä silloin myös vuokranantajamme ryhtyy toimiin.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

"I forgot..."

Yksi Ivanin merkittävimmistä ominaisuuksista on hänen täydellinen kyvyttömyytensä muistaa asioita. Edes hyvin lyhyitä aikoja.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena onkin palauttaa mieliin joitakin erilaisia tilanteita kuluneen vuoden varrelta, jotka ovat Ivanin kroonisen huonomuistisuuden aiheuttamia. Ivan itse kuittaa nämä tilanteet, niiden vakavuudesta tai seurauksista riippumatta kaikille liittouman jäsenille hyvin tutuksi tulleella toteamuksella: ”I forgot...”

I forgot the food”, toteaa Ivan kävellessään rauhallisesti keittiöön pelkät repaleiset kalsarit jalassaan. Hellan hehkuvalla levyllä palava riisikattila syöksee paksua savua, joka jo osittain täyttää keittiön, kauko tuulettaa pyyhkeellä henkensä hädässä huutavaa palovaroitinta ja Cestor syöksyy alakerrasta keittiöön valmiina sammutustöihin.

Tilanne on toistunut vuoden aikana lukuisia kertoja eri variaatioina, ja teeveden kanssa niin monia kertoja ettei Ivankaan enää jaksa kommentoida asiaa. Joskus Ivan on huitonut pyyhkeellä palovaroittimen lattialle ja joskus Ivan on ollut itse jossain ulkona tapauksen aikana ja heittänyt lentävän lauseensa vasta tilanteesta kuultuaan. Ivanin mukaan ratkaisu ongelmaan olisi paristojen poistaminen palovaroittimesta.

I forgot my keys somewhere.”, myöntää Ivan kolkuteltuaan ikkunoita ja ovia jonkin aikaa ennen kuin joku päästää hänet sisälle. Tämä on toistunut lukemattomia kertoja. Joskus Ivanin avaimet ovat olleet ulko-ovessa ja olemme pelastaneet ne sisälle ennen kuin joku ne ovesta varastaa. Joskus taas Ivan on valitellut taskussaan olevaa reikää ja valitellut että avaimet ovat pudonnet ”somewhere on the street”. Nykyään ongelma on korjautunut, kun Ivan on lopettanut ulko-oven käytön lähes kokonaan ja könyää sen sijaan toisen kerroksen huoneeseensa palotikkaiden ja ikkunan kautta.

I forgot where I put my phone.” Kun Ivan sanoo hukanneensa puhelimensa, hän ei tarkoita että hän ei ole varma missä puolella huonettaan se on. Kun puhelimeen Ivanin vaatimuksesta soitetaan, lähes poikkeuksetta hälytysääntä ei kuulu mistään, vaan puhelin on jossain maailmalla. Ojassa tai pusikossa, auton alla tai kadulla. Varastettuna tai lainattuna. Ivan ei muista.

I forgot the time.” Tämä puolestaan on luonnollinen selitys sille miksi Ivan luukuttaa venäläistä kansanmusiikkia tai hakkaa huonekalujaan ja kirkuu aamuyön tunteina. Se sopii myös selitykseksi tilanteeseen, missä Ivan herättää sinut koputtamalla oveesi puolen kahden aikaan yöllä ja oven avattuasi sanoo tarvitsevansa lainaksi jotain, jonka innokkaan pantomiimiesityksen jälkeen päättelet olevan liimaa, mitä sinulla ei tietenkään ole. Haistelkoon Tolua, perhana.

I forgot I had my keys.” Tämän faktan Ivan joutui hieman nolona toteamaan huudettuaan ensin raikuvalla äänellä ”NJET! NJET NJET!” hänen huoneensa oven loksahdettua lukkoon.

I forgot it was Monday.” Tämä lausahdus tuli kuuluisaksi Ivanin rälläköityä autoaan maanantai-iltana puolen yhdentoista jälkeen ja väitettyään että saa kyllä metelöidä yhteentoista asti, eikä kymmeneen, niinkuin arkipäivisin.

I forgot to clean this.” Tätäkin Ivan on käyttänyt lukuisia kertoja, kun on huomannut että olemme taas siivoamassa jotain hänen sotkuaan. Joskus tämän kyseisen lausahduksen jälkeen Ivan osallistuu siivoukseen esimerkiksi hinkkaamalla teräsvillalla puisia portaita, pesemällä lattioita moottoriöljyssä uitetulla villapaidalla tai kastelemalla suihkulla vessan lattian läpikotaisin ja lähtien sen jälkeen keittämään itselleen teetä. Vaikka ajatus on tärkein, niin joskus saisi toteutuskin olla aivokuollutta simpanssia korkeammalla tasolla.

Ivan unohtelee pieniä arjen asioita, kuten avaimiaan ja hellan levyjen sammuttamista jatkuvasti, mutta sama jatkuu muissakin asioissa. Esimerkiksi ulos mennessään hän unohtaa monesti pukeutua, lähtien vaikka räntäsateeseen paljain jaloin ja ilman paitaa.

Ivanin muisti ei pelaa yhtään sen paremmin laskujenkaan kohdalla. Puhelinlaskujen ja pysäköintimaksujen kohdalla velkojat ovat melko aseettomia Ivania vastaan. Ne vain kärsivällisesti lähetettelevät maksumuistutuksia ja -kehotuksia toinen toisensa perään. Nämä paperit Ivan huolettomasti säilöö huoneensa lattialle, kuin matoksi hiekan ja mudan päälle. Kaikki Ivanin velkojat eivät kuitenkaan ole samasta puusta veistettyjä. Venäjän mafia ei nimittäin ole velkojana sen enempää aseeton kuin kärsivällinenkään.

Mutta se onkin jo toinen tarina.

perjantai 11. heinäkuuta 2008

I will gjet the money, somehow...

Ivanin päivittäinen kolmivuorotyö pimeän autokorjaamonsa parissa tuo hänelle tällä hetkellä arviolta noin 100 euron kuukausiansiot. Tästä luonnollisesti täytyy vielä vähentää mahdolliset korjattaville autoille aiheutuneet vahingot, materiaalikulut ja työvälineet, joten tulot taitanee mennä hieman pakkasen puolelle. Tämä ei kuitenkaan estä Ivania suunnittelemasta autokorjaamonsa tulevaisuutta, ja hyvin valoisaltahan se tulevaisuus näyttää, ainakin Ivanin mielestä.

Liiketoiminta käynnistyi siis jo Ivanin asuessa Venäjällä, ja viime syksyinen muutto suomeen toi bisneksen uusille autoapajille. Suomi on kuitenkin vasta välietappi hänen korjausbisneksen suurissa tulevaisuuden suunnitelmissa. Ivan on nimittäin ajatellut laajentaa toimintaansa aina Kanadaan saakka, jolloin hänen kuukausiansionsa tulevat olemaan vähintään 3000 euroa. Kaikki tulot luonnollisesti verottajan ulottumattomissa.

Harmi ettei Ivanin tulot ole vielä tänäpäivänä tuota luokkaa. Nimittäin vesivahinkoremontin mukana tuoma laskusumma on ainakin opiskelijalle ja monelle muullekin tähtitieteellinen. Mistä tämä lasku sitten koostui?

- kosteusmittaukset
- 1-3 työntekijää
- yhteensä n. 5 työpäivää
- 2 viikon kuivauskaluston laitevuokrat
- materiaalikustannukset

Ja lopullinen summahan oli n. 4000 euroa...

Ivanin saadessa tietää, että koko remonttilasku tulee hänen maksettavakseen, hän tokaisi "I will gjet the money, somehow..". Epäselväksi jäi miten hän rahat aikoo hankkia, mutta remontin aikana hän muunmuassa oli repinyt auki pankilta minulle tulleen kirjeen, joka sisälsi tarkat tilitiedot saldoineen. Kirjekuoreen hän oli kirjoittanut "opened by mistake, Ivan".

No, mutta minkäs teet, vahinkoja sattuu.

torstai 10. heinäkuuta 2008

Hullu, nero vaiko hullu nero?

"Psykoottiseen maniaan liittyy selvä todellisuudentajun häiriö. Psykoottisesti maaninen henkilö voi uskoa tehneensä kuolemattomia keksintöjä, olevansa uskonnollinen merkkihenkilö tms. Hänellä voi olla myös harhaelämyksiä samaan tapaan kuin skitsofreniassa."

Erilaisia harhaelämyksiä venäläinen potilaamme saattaa kokea silloin tällöin. Vai miten täytyisi tulkita esimerkiksi kilpaa huutaminen itsensä kanssa tai huonekaluja vastaan taistelu? Juuri tänään(kin) heräsin äänekkääseen kinasteluun, jota Ivan kävi itsensä (tai kuvitellun vastustajansa?) kanssa. Hänen äänialansa on uskomattoman laaja, vaikkei hän valitettavasti pysty käyttämään sitä laulaessaan.

Kiistämätön tosiasia lienee, että Ivan on avainhenkilö alamaailman (jonka kauko myöhemmin ottaa tarkemman tarkastelun kohteeksi) poliittisella kentällä, sillä kuka tahansa pikkurikollinen tuskin on pääministeri Putinin tappolistalla. Onhan Ivan merkittävä liikemaailman ihminen myös paikallisella tasolla, sillä silloin tällöin joudun opastamaan satunnaisen kulkijan avoimesta ovestamme sisään - "where is the guy who fixes cars?"

Vain päiviä sitten musta mies tarvitsi autolleen huoltajaa. Kävin kertomassa Ivanille, että häntä odotetaan alaovella. Ivan hätääntyi pahasti ja oli valmiina syöksymään ikkunasta ulos. Kerroin, että ovella kysytään "miestä joka korjaa autot". Ivan helpottui ja varmisti, ettei ovella siis ollut virkavaltaa tai muita viranomaisia. Ehkä hän on näpistänyt kaupasta tikkarin?

Niin innovatiivinen idea kuin pimeän autokorjaamon perustaminen opiskelija-asuntolan yleiselle parkkipaikalle onkin, on Ivanin luovan ajattelun suurin innovaatio kuitenkin vetyauto, jollaiseksi hän aikoo valjastaa parikymmentä vuotta vanhan ruosteisen Opelinsa.

Auton tekniikkaa ei tarvitse muokata uuden tyyppisen polttoaineen käyttöä varten, vaan vetyä voi tankata tavalliseen bensatankkiin. Ilmaista polttoainetta on tarjolla loputtomasti: opiskelija-asunnon vedestä ei peritä erillistä maksua, ja pistorasiasta tuleva vihreä sähkövirta on myös ilmaista. Ivan aikoo erottaa vedyn vedestä platinaputken avulla sähkövirta apunaan.

Odotamme lähitulevaisuudessa mediaa kerääntyväksi tienoille sankoin joukoin, sillä Ivan vihjaili keksintönsä niittävän suurta mainetta - "don't wonder if there's reporters soon."

Ivanin kultakalan muistin ja rauhattomuuden tuntien, lienee syytä odottaa median sijaan uusia ja entistä suurempia keksintöjä kuin ideoiden toteutumista.

Terveisin,