Peikkometsän prinssi, Luku II

On tullut taas aika sujahtaa maahisten ja menninkäisten maailmaan, missä keskiaikaiset tavat ja uskomukset vallitsevat, mätänevä liha löyhkää, pimeissä nurkissa vaanii lohikäärmeitä, porstuan lattiaa pehmittää kerros kuivia olkia ja vedellä toimiva sisäkäymälä on taikuutta. Tervetuloa takaisin peikkometsään – Ivanin valtakuntaan.

Tarinan edellisessä luvussa syvennyimme Ivanin ulkoiseen olemukseen. Tällä kertaa käymme hieman läpi kotieläimemme tapoja hygieniaan, tai sen puutteeseen liittyen.

Henkilökohtainen hygienia ei näyttele suurta roolia Ivanin päivittäisessä elämässä. Tästä kertoo omalta osaltaan jo se, että vuoden yhteiselon aikana yksikään liittoutuneista ei ole kertaakaan havainnut Ivanin pesevän hampaitaan. Ei kertaakaan. On toki mahdollista, että hän pesee niitä salaa, mahdollisimman äänettömästi ja vaihvihkaa ettei vesittäisi huolella rakentamaansa imagoa, mutta todennäköisempää lienee että hän ei vain juurikaan pese niitä.

Tätä teoriaa tukee myös se, että Ivanilla ei ole hammastahnaa ja hänen hammasharjansa (ikivanha ja törkyinen lasten hammasharja jonka Ivan on toivottavasti saanut haltuunsa ilman suurempaa vastarintaa) lojuu aina keittiön kaapissa ruokaöljyn ja hienosokerin peittämänä homeisten teepussien seassa.

Myös Ivanin kuukausittaiset suihkusessiot ovat perin kummallisia tapahtumia. Äänestä päätellen ainakaan mitään normaaleja suihkutoimia ei tässä yhteydessä suoriteta, vaan vesi vain lorisee tasaisesti lattialle, vähinteen puolisen tuntia per sessio. Mahtaako Ivan sitten maata selällään pesuhuoneen lattialla pitkin pituuttaan tekemässä vesienkeleitä, tiedä häntä. Varmaa on vain se, että aina välillä Ivan tulee pois pesuhuoneesta, kipaisee työkalukaapilleen hakemaan taltan, sorkkaraudan tai muun vastaavan työkalun ja painelee takaisin pesuhuoneeseen jossa veden lorina jatkuu. Liekö sitten lika tiukassa tai selkä rapsutuksen tarpeessa.

Ivan ei pese käsiään. Ikinä. Voisi luulla että hän on syntynytkin kädet paksun moottoriöljyn ja muun lian peitossa, ja kenties näin onkin. Kun Ivanin käsien lähes käsittämätön likaisuus yhdistetään hänen tapaansa rymistää portaat alas kesälaitumelle päässeen varsan innolla ja hiplailla matkalla pintoja yhtä tottuneesti kuin menestynyt kitaristi bändäreitään, lopputulokset hivelevät jälleen kerran C.S.I:n rikospaikkatutkijoiden silmiä.

Kommuunistamme loppui taannoin vessapaperi. Ongelma ei kuitenkaan ollut järin suuri, sillä kyseessä oli perjantai ja me liittoutuneet olimme kaikki lähdössä kämpästä evakkoon viikonlopuksi, kukin omille teillemme. Niinpä Ivan jäi talouteen yksin viikonlopuksi, eikä meitä suuresti harmittanut jättää häntä ilman vessapaperia. Enemmän meitä huolestutti missä kunnossa kämppä olisi palatessamme.

Kun pikkuhiljaa saavuimme takaisin, ensimmäinen huomio oli toki hirvittävä sotku jonka peitossa kämppä oli, mutta eräänä toissijaisena havaintona oli se, että vessanpönttö oli vetämättä, pöntössä oli selvästikin jonkun olennon jätökset (nro 2) eikä ollenkaan vessapaperia. Vessapaperia ei ollut havaittavissa muuallakaan wc-tiloissa. Tästä päättelimme, että Ivan oli pärjännyt vallan mainiosti viikonlopun ilman vessapaperia, eikä itseasiassa tarvitse sitä ollenkaan pidemmilläkään aikaväleillä. Mielikuvituksen varaan jää, millä Ivan vessapaperin roolin korvaa, vai korvaako millään. Itse en ole pystynyt tätä kysymystä kovin syvällisesti pohtimaan.

Tässä vaiheessa lienee viisainta viheltää peli poikki ennen kuin kenenkään mielenterveydelle aiheutuu peruuttamatonta vahinkoa tai kukaan menettää ateriansa. Ei hyvää ravintoa sovi pois heittää.

Tämän epäpuhtaan saagan kolmannessa ja viimeisessä luvussa luomme varovaisen silmäyksen menninkäisen synkkään ja kauheaan pesäluolaan.