Ensitapaaminen

Tervehdys vain minunkin puolestani. Ennen kuin pääsen käsittelemään ensitapaamistani tämän tarinan päähenkilön kanssa, on syytä esitellä itseni.

Olen kauko, hyvän matkaa kahdenkymmenen ikävuoden tuolle puolen ehtinyt mieshenkilö. Olen muuttanut pahvinomaisista rakennusmateriaaleista nidottuun neljän hengen kommuuniimme nelisen vuotta sitten. Soluhuoneeni on keittiön vieressä, suoraan Fabion yläpuolella, viistosti Cestorin yllä ja aivan Iivana julman naapurina, ikävä kyllä.

Nyt kun jonkinmoiset esittelyt on suoritettu, päästäänkin itse asiaan eli siihen kohtalokkaaseen loppusyksyiseen iltapäivään jona oveeni koputettiin pahaenteisesti. Oven takana oli hieman Rauli Badding Somerjoen näköinen, vienosti hymyilevä Ivaniksi esittäytyvä mieshenkilö, joka tervehti kädestä pitäen ja ilmoitti olevansa uusi huonetoverini englannilla, jossa oli havaittavissa huomattavan tuhti vivahde jostain Uralin tuolta puolen.

Kättelin Ivania samalla ajatellen että eipä tämä nyt niin pahalta vaikuta, vaikka ei ihan perustyypiltä näytäkään valkoisine kauluspaitoineen ja hulmuavine kiharahiuksineen. Jos kuitenkin olisin jostain kohtalon oikusta tuolla hetkellä tiennyt mitä seuraavat kuukaudet toisivat tullessaan olisin kättelyn sijaan tönäissyt hepun portaista alas, nauranut hysteerisesti perään ja lähtenyt viranomaisten mukaan tyytyväisenä siitä kuinka monelta kärsimykseltä olin välttynyt.

En kuitenkaan toiminut oikein vaan toivotin Ivanin tervetulleeksi taloon. En muistaakseni edes pessyt kättäni kättelyn jälkeen, mikä myöhempien kokemusten perusteella olisi varmasti ollut järkevä ja jopa välttämätön toimenpide.

Kalpean aavistuksen tulevaisuudessa odottavista kauhuista sain jo muutama minuutti ensitapaamisen jälkeen. Keittiöstä kantautui oven läpi kovaäänistä venäläistä tanssimusiikkia Ivanin epävireisen ja kimeän, mutta sitäkin voimakkaamman ja läpitunkevamman ”lauluäänen” saattelemana.

Ivan oli tullut taloon.