torstai 15. toukokuuta 2008

Tervetuloa Ivan!

Hyvät lukijat,

soluasuntomme tapahtumien kirjaaminen muistiin olisi täytynyt aloittaa jo useita kuukausia sitten - silloin kun puolialaston ja orgaaniselta jätteeltä tuoksuva uusi asuinkumppanimme asettui huoneistoomme asumaan vuoden 2007 lopulla.

Kuitenkin vasta jälkeenpäin, sopivan ajan kuluttua ja tiettyjä tosiasioita kohdattuaan, tapahtuneita asioita pystyy esittämään totuudenmukaisesti ja ilman ylimääräistä dramatiikkaa.

Aloitain esittelemällä itseni erittäin lyhyesti; minä olen Cestor, sopivasti yli parinkymmenen vuoden ikäinen, normaaleissa sielun ja ruumiin voimissani oleva suomalainen mies. Siirryin asumaan nykyiseen asuntooni syksyllä vuonna 2004 käännettyäni uuden lehden elämässäni ja aloitettuani opiskelut paikallisessa oppilaitoksessa.

Noista ajoista lähtien ohuen pohjoisseinäni takana on asunut Fabio omassa huoneessaan. Jos seison kasvot kohti pohjoista ja ojentaudun natsitervehdyksen, osoitan toisen asuinkumppanini, kaukon, huoneen sijainnin, joka on meistä kaikkein kokenein soluasuja. Hei hei pojat!

Muuta minusta teidän ei tarvitse nyt tietää.

Siirryn prologissani eteenpäin ja esittelen teille arjen tomuisen sotamiehen, henkilön johon kirjoitukseni ensimmäisessa kappaleessa viittasin ja henkilön, joka on
muuttanut minun ja liittolaisteni elämän.

Esittelen teille eläimen tavat omaksuneen ihmisen, kiharapäisen ja komean inspiraatiomme lähteen, Ivanin. Tervetuloa blogiimme, Ivan!

Valitettavasti Ivan ei päässyt paikalle tähän juhlalliseen tilaisuuteen, vaan keskittyy suorittamaan arkisia yörutiineitaan: ovien paiskomista, nenä- ja kaulaonteloidensa selvittelyä ja kantapääryntäilyä.

Edellinen kuvaukseni Ivanin yörutiineista perustuu säännöllisesti huoneistooni kantauvien seismisten maanjäristys- ja ääniaaltojen tutkimiseen ja tulkintaan.

Mutta kuka vittu heittelee huonekaluja yläkerrassa?

Terveisin,

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieman neuroottista... te siis.

K I M I !!! S U O M I !!!

Anonyymi kirjoitti...

Vittu teil on ihana kämppis :D

Anonyymi kirjoitti...

Tuttu mies, yläkertaamme muutti venäläisiä tuttavallisemmin ryssiä, miehen nimi taisi olla juuri Ivan. naisen nimi löytyy varmaan yhteydenottoja palstalta? Joka tapauksessa he kävelivät kengät jalassa sisällä venäläiset kun nostaa matot kulumasta seinälle niin kuuluu hyvin, kalusteiden kaatumiset ja myös ihmislihan rojahdukset lattialle pistin kännien piikkiin, eräänä uutena vuotena he päättivät ampua rakettinsa makkarin ikkunasta taivaalle, jonka edessä oli tiheä kuusikko, että voidaan sanoa heidän totettaneensa itseään..
Tämä tapahtui reilu kymmenen vuotta sitten opiskelija asuntolassa..
Minulla oli myös nigerialaisia naapureita mutta onneksi viranomaiset kantoivat heidät ja heidän omaisuutensa ulos asuntolasta..
Talossa asui myös somaleita, kerran löysin heidän jäljiltään kolmet samaan tarkoitukseen olleet raha-anomukset ja joka kerta rahat oli heille myönnetty, vaikka rahat olivatkin kadonneet jo kahteen kertaan..

Java kirjoitti...

Pakko diggailla stooria