keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Homeviljelyä ja valkoisen kullan kaivuuta

Oletko koskaan tehnyt ruokaa ja huomannut että et mitenkään jaksa syödä kaikkea vaan osa jää yli? Tässä tilanteessa useimmat joko heittävät ylijäämät roskiin tai säilövät ne jääkaappiin tai pakastimeen tulevaa käyttöä varten. Ivanin ollessa kyseessä asiat hoituvat kuitenkin hieman eri tyylillä. Eilen koimme karmaisevia hetkiä kun häneltä löytyi niin sanotusti luurankoja kaapista.

Taloudessamme on aina silloin tällöin ongelmana haarukkakato, jolloin kaikki haarukat ovat joko käytössä, tiskialtaassa tai Ivanin jemmaamina jossain (todennäköisin vaihtoehto), esimerkiksi hänen huoneensa lattialla (mullan, pölykapselien ja maksumuistutusten joukossa), työkalujen seassa tai Fiatin moottorissa. Tällainen kato oli paraikaa menossa kun äskettäin, etsiessäni haarukkaa keittiöstä, huomasin, että Ivanilla oli eräässä keittiön kaapissa säilöttynä punainen muovikulho, ja sen päällä pari likaista lautasta. Tärkeintä kuitenkin oli, että kulhosta pilkotti metallinen aterin, jonka tunnistin omaksi haarukakseni. Päätin vetää sen ulos kulhosta.

Seurasi vatsaavääntäviä tuntemuksia, kun haarukkaa vetäessäni huomasin sen olevan täysin harmaan, valkoisen ja mustan rihmaston peitossa, jota alkoi tulla haarukan mukana kulhosta. Vaikka koko haarukka oli kulhosta ulkona, rihmasto yhdisti edelleen haarukan kulhoon, eikä halunnut päästää irti ruokailuvälineestä. Pudotin haarukan tiskialtaaseen ja rihmasto katkesi, jääden roikkumaan muovikulhon reunalle lannistuneena.

Kohtaloani uhmaten nostin sekä muovikulhon että sen päällä olleet lautaset hyllystä pöydälle ja nostin henkeäni pidätellen lautaset kulhon päältä pois.

Kuten kuvasta näkyy, kulho oli reunojaan myöten niin täynnä homesienirihmastoa ettei enää ollut edes mahdollista määrittää minkä ruokalajin tähteet Ivan oli hyllyynsä kuukausia sitten arkistoinut. Kompostorin kantena toimineet lautaset olivat varmistaneet että ekosysteemi kulhon sisällä säilyi eliömuodoille suotuisana ja kosteus ei päässyt haihtumaan tiehensä. Rihmastossa näkyikin edelleen siellä täällä vesipisaroita. Kulhon ulkonäöstä huolimatta haju ei ollut niin kuvottava kuin voisi olettaa. Se toi lähinnä mieleen vuosien takaiset onkireissut ja kastematojen kaivamisen kesämökin kompostin märästä mullasta sateen jälkeen.

Ennen kuin otin viljelmästä pelastaneeni haarukaan käyttöön, pesin sen kertaalleen, pidin sitä kiehuvassa vedessä kymmenen minuuttia, jonka jälkeen pesin sen vielä uudestaan.

Ivanin kauhujen kaapista löytyi toinenkin kammio. Ylähyllyltä oli nimittäin kattila, jossa oli toinen homeviljelmä kasvamassa. Tämä kasvusto ei kuitenkaan ollut edennyt yhtä pitkälle kuin alemman hyllyn kollegansa, johtuen ehkä kannen puutteen aiheuttamasta kuivumisesta tai viljelmän nuoremmasta iästä. Joka tapauksessa tämän viljelmän kohdalla kasvualustana käytetty ”ruoka” oli vielä mahdollista määrittää palaneeksi makarooniksi.

Homeviljelmien paljastumisen lisäksi viime päivinä on sattunut eräs toinenkin mielenkiintoinen episodi, jonka pääsosassa on eräs valkoinen aine, joka Ivanin maailmankaikkeudessa vastaa arvoltaan vähintäänkin kultaa – nimittäin sokeri.

Ivanilla on tapana keittää teetä vähintään kerran tunnissa ja tämä tapa yhdistettynä krooniseen muistamattomuuteen sekä täydelliseen välinpitämättömyyteen ympäröivästä maailmasta aiheuttaa lukuisia, muun muassa paloteknisiä ongelmia, joita on käsitelty muualla tässä blogissa. Tämän tarinan kannalta olennaista on kuitenkin se, että Ivan lisää teehensä sokeria, luultavasti peittääkseen palaneen ulosteen maun, jota hänen kattilansa täytyy, ainakin ulkonäön perusteella teeveteen erittää.

Ivanilla on tapana säilyttää hienosokeripussiaan tiskipöydällä, aivan tiskialtaan reunalla, myös silloin kun ei sokeria tarvitse. Ei liene yllättävää että Ivanin sokeripussilleen valitsema säilytyspaikka ei ole niitä kaikkein järkevimpiä. Muutama päivä sitten Ivanilta hajosi taas yksi sokeripussi kun kostunut pohja antoi periksi ja pussissa ollut hienosokeri levisi pitkin tiskipöytää hänen nostaessaan pussia. Tästä kasasta Ivan sitten kaapi teehensä sokeria pitkin päivää aivan kuin hienosokeria kuuluisikin säilyttää irtonaisena kasana tiskipöydällä.

Katseltuamme sokerikasaa päivän verran päätimme tehdä asialle jotain. Koska tiskipöydän peittävä vetinen sokerikasa voitaneen lukea roskaksi, ainakin jos sokerin omistaja ei ole sitä vuorokauden sisällä talteen kaapinut, heitimme sokerin sekä rikkinäisen sokeripussin roskiin keittiön siivouksen yhteydessä. Täysi roskapussi solmittiin kiinni ja vietiin ulko-oven luo. Samassa yhteydessä roskiin lähti myös lähes tyhjä purkillinen eltaantunutta margariinia, jota Ivan oli säilyttänyt tiskipöydällä noin viikon. Jäljellä oleva margariini oli veden ja roskien sekaista liejua. Emme uskoneet että Ivan jäisi sitäkään kaipaamaan.

Hämmästyksemme olikin suuri kun seuraavana päivänä tiskipöydälle oli ilmestynyt repaleinen ja tyhjä sokeripussi sekä muovinen keksipaketin pohja, jonka koloihin oli kerätty kastunutta ja likaista, kokkareista hienosokeria. Kuin kuorrutuksena kakussa, vieressä oli rajusti härskiintynyt purkillinen roskiksesta kaivettua margariinivelliä. Purkissa oli veitsen sijasta lusikka, koska tämä margariini pysyi veitsessä yhtä hyvin kuin karpalomehu haarukassa.

Ivan oli siis huomannut sokerikasansa ja margariininsa kadonneen, päätellyt niiden olevan roskissa, avannut täyden roskapussin ja tonkinut sen uumenista margariininsa, rikkinäisen sokeripussin sekä irtonaista hienosokeria, jonka me olimme niin törkeästi heittäneet roskiin. Siis irtonaista hienosokeria, jonka kilohinta kaupassa siis on joitakin kymmeniä senttejä.









Sekä margariinivellin että sokerinjämien säilytyspaikka on edelleen tiskipöytä.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi teitä parkoja! Teidän henkisen terveydentilanne säilyttämiseksi (ja mahdollisesti myrkytyksen välttämiseksi) toivon että Ivan saa pian häädön... Toisaalta näitä ällöjuttuja n aivan kahtava lukea, kun samaa asuntoa ei jaa Ivanin kanssa. Tsemppiä teille!

Hello, kirjoitti...

Huh, mitä menoa!

Olisikohan kyseessä jonkinlainen "mielenterveyspotilas"? Vaikea uskoa että tälläistä toimintaa voisi selittää ihan kultuurieroilla.

Tyyppi selvästi kuuluu jonnekin ihan muualle kuin soluasuntoon.

Anonyymi kirjoitti...

Mua ihmetyttää, voiko tämä olla totta vai onko Ivan keksitty hahmo???

Anonyymi kirjoitti...

Minua ihmetyttää miten Ivan voi ylipäätään säilyä hengissä/terveenä tuolla meiningillä ja jätteiden syönnillä??

Anonyymi kirjoitti...

Olisikohan syytä soittaa kaupungin desinfioimisyksikkö paikalle - solussanne on todennäköisesti muitakin alivuokralaisia...dm

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavaa matskua!

Piristätte kummasti harmaata eloa kesätöiden lomassa. Varmasti loisteliasta omata tuollainen kämppis muutenkin karmivassa (Lintuvaaran?) lastulevysoluhökötyksessä.

Voimia teille ja jatkakaa raportointia!

Anonyymi kirjoitti...

Olisi pitänyt itsekin aikoinaan aloittaa blogaus, kun asuin vastaavanlaisen ihmisjätteen kanssa kahdestaan soluasunnossa. Yritin häätää miestä tekemällä valituksen 4 kertaa suullisesti ja kahdesti kirjallisesti, mutta parannusta ei tapahtunut. Ko. kämppiksellä oli muunmuassa lemmikkijauheliha jota hän välillä siirtely pakastimeen ja pois pakastimesta. Puoli vuotta vanha liha oli jo mukavan tummanharmaata kun hän raaski heittää sen pois useiden pyyntöjen jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

te suomijuntit ette vain ymmärrä vjenäläistä kulttuuria!
Korkeakulttuuria!

Anonyymi kirjoitti...

Omnomnomnomnom...

Tuskinpa tämä blogi feikki on - ihmetyttää kuinka kukaan viitsisi kasvatella hometta (paitsi työkaverini kahvimukeissa) ja raahata paskaa nurkkiinsa.

kauko kirjoitti...

Ikävä kyllä kaikki on totista totta. Ivanin kanssa yllätyksistä ei tule pulaa.

Välillä on kyllä vaikea uskoa Ivanin tempauksia todeksi vaikka omin silmin näkee ja korvin kuulee. Esimerkiksi viikko tai kaksi sitten satuin katsomaan keittiön ikkunasta ulos ja siellähän se Ivan oli virtsaamassa kävelytieltä johonkin istutuksiin täysin näkyvällä paikalla, vaikka sisävessa olisi muutaman metrin päässä ja ulko-ovikin vielä auki.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan uskomatonta touhua, Ivan on elävä todiste siitä että neanderthalinihmisiä vielä asustaa jossain Uralin tuolla puolen

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa, luin tämän just ennen lounastaukoa... Nmai, nami. ; )

Anonyymi kirjoitti...

Voi apua. Itse muutan syyskuussa opiskelijasoluun. Toisen asukkaan tiedän, hän on ystäväni, mutta kolmas kauhistuttaa tämän kirjoituksen luettuani yhä suuremmin, vielä kun muutan lähelle itärajaa. Taidan pitää visusti omat astiani huoneessani, olkoonkin sen pinta-ala 12,5 neliömetriä. Yhdellekkään omalle astialleni en tahdo tuollaista kohtaloa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei hyvänen aika, vielä kauheampi tapaus kuin oma kämppikseni ekana opiskeluvuotena. Se ei sentään ollut retardi, muuten vain helvetin epäsiisti. Kaikki ruokailuvälineet ruosteessa. Aina kun se avasi oman huoneensa oven, sieltä pöllähti tonni pölyä yleisiin tiloihin. Pelottavinta oli se, että se pöly oli vaaleanpunaista. Lisäksi kaverilla oli kanssa joku tee-neuroosi. Kulki teekuppi kädessä oman huoneen ja keittiön väliä jatkuvasti, ja teessä tietty paljon sokeria. Meno oli reipasta ja teetä vähän läikkyi -> käytävän lattia oli aina ihan tahmea. Kerran kämppikseltä loppui sokeri, joten hän päätti lainata meikäläiseltä (ei tietenkään kysynyt). No ei siinä mitään, mutta menoa jatkui kaksi viikkoa... sitten vaihdoin sokerin suolaksi. Seuraavana päivänä oli kaappiini ilmestynyt uusi sokeripussi ja kiitoslappu. Olisi pitänyt nähdä se ilme, kun kämppis otti ekan hörpyn. Niin, ja heppu kävi suihkussa kerran viikossa.

Miwwu kirjoitti...

Njoo, itsellä on pienoinen homekammo, eli tämmöisten "kivojen yllätysten" löytyminen olisi aika taivaallista. Tekee ihan huonoa lukea : s Mutta naurattaa kyllä : D Miten voi olla mahdollista? Kuitenkin kusetatte ihan kuusnolla : o

Anonyymi kirjoitti...

Voi teita raukkoja, ja mina kun luulin olleeni huono-onninen kamppisten kanssa asustellessani Dublinissa. Kamppiksiin lukeutui muun muassa hollantilainen Regie, omien sanojensa mukaan entinen koditon narkkari, joka nyt oli loytanyt Jumalan. Tyyppi ei kuitenkaan pystynyt pitamaan tyopaikkojaan silla meni uhkailemaan tyokavereitaan (joku ei ollut vastannut hanelle ensimmaisella kysymalla ja oli nain ollen hyvin epakunnioittava). Hanta ei kannattanut muutenkan arsyttaa, silla yhdella puhelinsoitolla Hollannista tulisi helikopterilla jotkut Hollanin superkriminaalit apuun. Lopulta tyyppi palasi Hollantiin asumaan toisen kamppikseni aidin luokse, silla hanen vuosia sitten deittalemansa tytto (nyt noin 17-vuotias, Regiehan siis on 30) oli raskaana (toiselle miehelle) ja kummasti tajusikin sitten nyt rakastuneensa Regieen. Siis ihan harhapainen mies.

Paljon jaksamisia teille ja vaikka naita kovin hauska onkin lukea, niin tehkaa parhaanne saadaksenne tuo hullu pihalle!

Hanna

Anonyymi kirjoitti...

vau, tuli kyllä oksennus-kakomisrefleksi tätä lukiessa